Olen murheen murtama menetettyäni rakkaan veljeni huumeille. TAJUAVATKO kannabiksen kannattajat mitä tekevät?!?!
Rakastava perheenisä, aviomies, työelämässä menestyvä ammattilainen.
Kaikki muuttui pian sen jälkeen, kun veljeni oli kokeillut kannabista. Kuulin tästä hänen vaimoltaan. Veljeni oli väittänyt aluksi, että homma on hallinnassa ja harmitonta. Kannabis kuitenkin muutti veljeni käytöstä ja vapaa-ajanviettoa sellaisiin mittasuhteisiin, että hakattu vaimo lähti lapsineen. Sitten veljeltäni lähti työ ja asunto ja se pudotti hänet ihan pohjalle.
Tätä surkeutta hän oli sitten lääkinnyt vahvemmilla huumeilla ja sieltä ei enää ollut paluuta. Kun tapasin hänet pitkästä aikaa, edessäni oli tyhjään tuijottava miesraunio, jonka hermo oli tiukalla ja hän vain toisteli kädet täristen miten v...aa ja miten v..aaa. En tiedä millä aineella hän oli aivonsa tuhonnut, mutta katsoin veljeni kuolleeksi jo tuossa vaiheessa. En enää tuntenut häntä, hänessä ei ollut mitään tuttua.
Menetettyään työnsä hän hankki rahat rikoksilla ja joutui välillä vankilaankin. Hän on ollut vieroituksessa, mutta mihinkäs narkkari elämästään pääsisi kuin hautaan. Nyt veljeni on täysi rikollinen ja olen hänelle vihainen, vaikka välillä säälinkin. Hän ei kestä tätä todellisuutta, kun vieroitusoireet raastavat, niskassa ovat ulosotto ja huumemaailman velanperijät. Siksi hän tekee rikoksen päästääkseen huumeiden avulla edes hetkeksi pakoon hänen paskaa elämäänsä.
Ihan turhaan tämän maan viranomaiset eivät ole kieltäneet kannabista. He ovat kokeneet saman kuin minä ja siksi tietävät enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Siksi.
Pistää vihaksi, kun monet sinisilmäiset puhuvat huumeista niin myönteiseen sävyyn. Katsokaa, etteivät rakkaanne koske huumeisiin, koska muuten on liian myöhäistä.
Kommentit (514)
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Vierailija kirjoitti:

Ja mitä nähtävämmin veljensä on käyttänyt kaikkea päällekkäin, eli samanaikaisesti. Ei yksinään vain kannabista.
Eli piripään ongelma on ganjabis... ei piri?
Semmost. Tyhmät tyhmää ja valehtelijat valehtelee.
No nyt on vedetty joka ikinen mutka suoraks logiikan kans ap. :' D
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Kannabis on harmitonta. Monista muista aineista ei voi sanoa samaa. Alkoholi on lähempänä piriä ja heroiinia kuin kannabis.
Miten tämmösiä ihmisiä vielä löytyy? Polttasit joskus paukut niin huomaisit että sen ongelmat ovat passivoituminen, ylensyönti ja tyhmille jutuille nauraminen, mutta ei todellakaan väkivalta.
Poltin pilveä 20 vuotta. Nyt olen lopettanut lähinnä siksi että työnkuvaani kuuluu ajamista enkä halua menettää työtäni siksi että polttaisin viikonloppuna ja se näkyisi testeissä vielä viikonkin päästä.
Mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa niistä jotka polttaa. Mulkkuja juoppoja tunnen paljonkin.
Jos miedot ois laillisia, ei niiden käyttö myöskään johtais tutustumaan rikollisiin, joka saattaa olla nuorelle pska asia.
Plus se, että rikollisilta olis se bisnes pois.
Vierailija kirjoitti:
Kannabis on harmitonta. Monista muista aineista ei voi sanoa samaa. Alkoholi on lähempänä piriä ja heroiinia kuin kannabis.
Miten tämmösiä ihmisiä vielä löytyy? Polttasit joskus paukut niin huomaisit että sen ongelmat ovat passivoituminen, ylensyönti ja tyhmille jutuille nauraminen, mutta ei todellakaan väkivalta.
Poltin pilveä 20 vuotta. Nyt olen lopettanut lähinnä siksi että työnkuvaani kuuluu ajamista enkä halua menettää työtäni siksi että polttaisin viikonloppuna ja se näkyisi testeissä vielä viikonkin päästä.
Mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa niistä jotka polttaa. Mulkkuja juoppoja tunnen paljonkin.
Osui ja uppos! 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Koulussa opetettiin että porttiteoria on jo aikaa sitten todistettu vääräksi. Eikö sinulle?

Minun edesmennyt serkkuni oli alkoholin vaikutuksen alaisena suoranainen piru kaikille. Ihan hirveää tekstiä ja puhetta tuli, minäkin sain paljon vihaa niskaan kun en hakenut hänelle tupakkaa ja olutta kun ei itse pystynyt kännissä enää kävelemään..
Täähän oli kuin jostain Valituista Paloista :D Täydellinen amerikkalaistyylinen järkyttävä elämänkohtalo höystettynä traagisilla käänteillä. Voin niin kuvitella tämän televisioon missä puoli sukua kertoo kuinka kaikki meni persiilleen ja tietenkin rääkyvät siinä samalla. Sitä väkisin puserrettua tekoporua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Tosiaan oppiminen kannattaa aina. Esimerkiksi porttiteoria on keksitty valhe. Samaa sarjaa oli valhe kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia. Puhtaasti päihteenä kannabis on vähiten haitallinen tunnetuista aineista.
Jaa minä taas olen menettänyt kaikki läheiseni alkoholille.
Se on totta, ettei päihteet kaikille sovi. Mutta ei se ole syy kieltää niitä kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Ditto.
Suomen saastasin valehtelija esittää täälä taas jotain roolia mut kirjotustyyli, tykkäysten määrä ja tyhmyys on kaikki vakioo suomen tyhmin, pelkurein ja saastasin valehtelija standardi tasoa.
Alkoholin voisi myös kieltää.
Mitä elämää se on kun pää pitää saada sekaisin?
Vain luuserit käyttöä huumeita ja alkoholia.
Eikö joku Matthew Perryn kohtalo edes kolauta??
Jos porttiteoria pitäis paikkansa, niin kaikki kahvinkäyttäjät eli kofeiininarkkarit vetäis jo vahvimpia huumeita- eli käytännössä kaikki suomalaiset! (myös teenjuojat, kofeiinia siinäkin)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Tosiaan oppiminen kannattaa aina. Esimerkiksi porttiteoria on keksitty valhe. Samaa sarjaa oli valhe kaikki huumeet ovat yhtä vaarallisia. Puhtaasti päihteenä kannabis on vähiten haitallinen tunnetuista aineista.
Ja lähde tälle väitteellesi. Alkoholin vois kansss kieltää.
Se pikkumies joka kuoli oli myös jonkun huumenarkin uhri.
Mitä hyvää huumeissa on?? Mitä? Saa itse päänsä sekaisin. Sekö se. Sama koskee viinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannabis siis tuhoaa koska veljesi siirtyi vahvempiin? Outo peruste.
Tuskin sitä aletaan vetämään mitään kovia huumeita ekaksi. Vaan miedoilla aloitetaan ja siitä sitten kovempiin aineisiin.
Kannattaa käydä kouluja niin voi oppiakin jotain.
Koulussa opetettiin että porttiteoria on jo aikaa sitten todistettu vääräksi. Eikö sinulle?
Lähde?
Noh, minä menetin läheisen serkkuni alkoholille, toinen tekee hidasta itsetuhoa saman litkun kanssa ja hienomotoriikka on mennyt ja puhe sammaltaa.
Ja silti tuo on laillinen aine.