Naiset viidenkympin tuolla puolen - onko siellä vielä elämää?

Ei ole elämää on vain hämähäkin seittejä siellä.

Sen siitä saa kun elämässä ei ole muuta sisältö kuin lapset. Ala elää töille? Suhtaudu suorastaan pakkomielteisesti töihin seuraavaksi? Niitä ainakin riittää vaikka hautaan asti 

Se on ihan itsestä kiinni, onko vai eikö ole.

On ja hyvää onkin. Olen jo 63 ja jäin just eläkkeelle, terveyttä on. Joten, kun ikää tulee, kehoitan kiinnittämään huomioon terveydessä siihen, mihin voi vaikuttaa. kaikkeen ei voi, mutta paino, terveellinen ruoka, liikunta, ihmissuhteet. Ja sullahan voi tulla vielä tämä mummonosa, joka voi olla erittäin antoisa( ainakin lapsenpiian hommia järjestynee). Lapsista ei enää tarvitse ottaa vastuuta, mutta kyllä ne sisältöä tuovat. 

Mulla oli vaikea ihmissuhde, jota raahasin mielessäni vuosikymmeniä. Jos jotakin taakkaa menneisyydestä, kannattaa yrittää hoitaa kuntoon.

Ei ole, älä tule tälle puolelle. Pysyttele missä olet nyt. Onko muuta tyhmää kysyttävää? N55

Onhan täällä vielä elämää ja aika ihanaa elämää vieläpä. Elämä on kiireistä, mutta siinä on myös upeita asioita, kuten rakastava mies, jonka kanssa on ihanaa elää taas kahdestaan ja tehdä vaan omia juttujamme huomioimatta ketään muuta. On mahtavaa olla taas pariskunta, eikä lapsiperhe. Tosin lasten kanssakin on hauskaa ja erilaista, kun he ovat jo aikuisia. Käymme välillä yhdessä syömässä tai kutsumme koko porukan luoksemme syömään ja istumaan iltaa. Lapsenlapsikin on ja sen suurempaa onnea ei voi kuvitella, kuin pienen käärön piteleminen, hoitaminen (ja palauttaminen vanhemmille, kun itse väsyy).

Parhat vuodet alkavat kun täyttää 50! Lapset jo isoja tai muuttaneet jo pois. Ei tarvitse enää tehdä ruokaa/viedä treeneihin/herätä kelloon/käydä vanhempainilloissa/lukea vilmaa/tehdä mokkapaloja jne. Tykkäsin kyllä tuostakin vaiheesta mutta on IHANAA asua yksin ja tehdä/olla tekemättä mitä huvittaa.

Tapasin kivan miehen jonka kanssa voi tehdä kaikkea kivaa mutta en kuuna päivänä muuta hänen kanssaan samaan asuntoon, tarvitsen oman rauhani.

Ikää itsellä 47v ja nyt alkaa olla aikaa itselle, kun juniorikin täyttää jo 9v. Minä treenaan salilla, käydään avopuolison kanssa kävelylenkeillä, kesät ja omat golfataan, kokkaillaan ruokaa, matkustellaan. Seksielämä on parempaa nyt kuin kaksikymppisenä. Ei mulla ole mitään valittamista.

Oma äitini on 68v ja hän käy kahvakuulassa/jumpissa/käy kävelyillä, tekee töitä vielä eläkkeeltäkin satunnaisesti ja haluaa matkustella. Mummoni oli vielä lähempänä kasikymppistä virkeä mummeli, kävi eläkeläisten retkillä, tansseissa, hänellä oli tuore miesystävä jne. 

Ihan on omasta asenteesta kiinni, kuinka elämänsä näkee.

Voi kuule, itse tiedän yli kahdeksankymppisiä, jotka elävät ihan kunnon elämää. Omasta asenteesta se on kiinni.

Lisään vielä, että toki sisältöä voida tulla muustaki kuin lastenlapsista, koska eihän niitä kaikilla ole. Matkustelu, harrastukset, uusien ihmisten tapaaminen. Mutta minusta on tärkeää pitää huolta terveydestään just niin paljon kuin mahdollista on.

Jos tuossa iässä alkaa valmistautua kuolemaan. Ei siihen oikein mitään voi sanoa. Menoksi tänäänkin.

Itse olen kohta 55-vuotias ja elämähän on ihanaa. Lapset jo omillaan ja tulevat vain aina välillä käymään. Itselle on äkkiä tosi paljon aikaa ja rahaakin jää säästöön saaakka.  Minusta tämä on parasta aikaa elämässäni!

Jos olet terve ja elinvoimainen eikä mikään sairaus vaivaa, niin elämä on vielä hyvää.

Ehkä.

Ei. Libido ja elämänhalu nolla. Näkymättömänä vaellan päivästä toiseen.

Tuntuu, että monellakin ihmisellä on ainakin ajoittain merkityksellisyyden tunne hukassa. Itsetutkiskelu ja filosofinen pohdiskelu on tärkeää. Sittenhän ainakin on enemmän aikaa tutustua itseensä ja elää itselleen, kun lapset muuttaa pois. 

Kyllä on. Sulla alkaa olla aika itselle. Kun lapset on poissa kotoa, voit tehdä mitä sua huvittaa. Aloita joku harrastus, lähde tanssimaan, lue hyviä kirjoja, ihan mitä vain. Se on ihan itsestä kiinni miten menee 😊

T: nainen 58v.

On!

Kuukautisten loppuminen oli upeaa, nyt saan reissata ilman huolta niistä. Pikku kuuma aalto silloin tällöin ei ole mitään kun saa olla vapaa joka kuukauden kiukkuilusta, vuodosta, krampeista, epämukavuudesta pitkillä lennoilla...

Kukaan ei enää huomauta, jos vedän leggingsit tunikan kanssa, koska nyt ne ovat ok.

Kutsutaan automaattisesti rouvaksi joka paikassa, eikä enää arvailla olenko neiti vai rouva.

Ei muutenkaan enää ulkonäköpaineita, koska nyt olen joka tapauksessa "tanttaikäinen" "täti-ihminen", voin jättää hiukset värjäämättä ja kalliit voiteet ostamatta.

Ainoa huono puoli on, että ei jaksa enää niin intopinkeänä ryntäillä paikasta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan täällä vielä elämää ja aika ihanaa elämää vieläpä. Elämä on kiireistä, mutta siinä on myös upeita asioita, kuten rakastava mies, jonka kanssa on ihanaa elää taas kahdestaan ja tehdä vaan omia juttujamme huomioimatta ketään muuta. On mahtavaa olla taas pariskunta, eikä lapsiperhe. Tosin lasten kanssakin on hauskaa ja erilaista, kun he ovat jo aikuisia. Käymme välillä yhdessä syömässä tai kutsumme koko porukan luoksemme syömään ja istumaan iltaa. Lapsenlapsikin on ja sen suurempaa onnea ei voi kuvitella, kuin pienen käärön piteleminen, hoitaminen (ja palauttaminen vanhemmille, kun itse väsyy).

         Just näin.

jos aloittaja ei kuntoile, niin nyt kannattaa alkaa! Pääkoppa ei oleellisesti muutu jos ei mitään muistijuttua sairasta ,mutta edelleen on virtaa (58) töissä ja vapaalla.Ei kannata murehtia vanhenemista ,sillä kaikki ympärilläsi vanhenee.Nyt on hyvä aika miettiä mitä MINÄ haluan tehdä,olla ym. kun lapset on omillaan.

Vierailija kirjoitti:

Löysiä lotisevia vittuja.

Taidat puhua kokemuksesta? Kiihotti?