Tasa-arvoinen yhteiskunta lisää sukupuolten mieltymysten eriytymistä toisistaan
Täällä on pitkään ollut tekstejä, jossa vedotaan tasa-arvoon siinä, että miesten ja naisten pariutumiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä rooleja tulisi mahdaltaa miesten osalta. Jotkut miehet siis tahtovat, että nainen elättäisi heidät ja mies ottaisi ns. heikomman astian roolin kaikessa muussakin - tasa-arvon ihanteen merkeissä.
Siihen olen tuonut tiedoksi, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tapahtuu toisin, mieltymykset muuttuvat perinteisimmiksi. Tästä olen lukenut useita juttuja, mutta nyt vasta löysin googlatessa yhden hyvän (NYT-liitteen juttu hukassa edelleen), mikä itse asiassa liittyy eiliseen uutisointiin liberaaleista naisista ja konservatiivimiehistä myös.
Vaikka nainen olisi kuinka liberaali, hän odottaa miehiltä samoja asioita kuin ennenkin ja toimii mieltymyksissään kuten ennenkin. Myöskään aluksi mainitsemani miestyyppi, joka täällä tahtoisi "tasa-arvoisen", häntä elättävän ja "vahvemman" naisen ei ole luopunut siitä, että naisen tulisi olla hoikka, kaunis ja naisellinen.
Tämä on tosi hassu paradoksi, jolle on esitetty monenlaisia selitysmalleja. Itse uskon evoluutiomalliin eli siihen, että kun ulkoisten ja materiaalisten puitteiden vuoksi mahdollista olla sellainen kuin on (esimerkiksi on mahdollista valita komea, mukava mies tai kaunis, feminiininen nainen), niin siihen pyritään.
Valitettavasti juttu on maksumuurin takana.
Kommentit (329)
Täällä on nykyään niin vähän ihmisiä, että keskustelu keskittyy vain pariin ketjuun. Ja suurin osa poistetaan.
Olisi ollut hauska tietää mitä nämä tasa-arvoa vaativat miehet tästä tuumaavat. Hehän valittavat, että vaikka naiset arvostavat tasa-arvoa, ei suurin osa naisista kuitenkaan halua elättää miestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Näkyy jopa presidentin vaaleissa. Pekka on naisten ja Stubb miesten suosiossa.
Kyllä.
Viimeisimmästä kohusta tuli mieleen, että jos keski-ikäinen heteropresidenttiehdokas olisi hakenut 19v. puolison kehitysmaasta, siitä olisi varmasti syntynyt sanomista. Palstalla on laajalti paheksuttu kyseisiä pariskuntia. Ap
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että toinen elättää ja toinen on elätettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on nykyään niin vähän ihmisiä, että keskustelu keskittyy vain pariin ketjuun. Ja suurin osa poistetaan.
Olisi ollut hauska tietää mitä nämä tasa-arvoa vaativat miehet tästä tuumaavat. Hehän valittavat, että vaikka naiset arvostavat tasa-arvoa, ei suurin osa naisista kuitenkaan halua elättää miestä. Ap
Ei tasa-arvoa olekaan toisen aikuisen elättäminen.
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Nykyajan ideamaailmaan kuuluu se, että miehet ja naiset näyttävät aika samanlaisilta. Ei ole enää sellaisia merkkaavia vaatteita, jotka erottaisivat sukupuolet toisistaan.
Kulttuuriantropologi Margaret Mead sanoi, että ei tunne sellaista alkuperäiskulttuuria tai myöhempääkään, jossa mies- ja naissukupuolta ei erotettaisi toisistaan pukeutumisella. Miehilläkin saattaa olla päällä jotain muuta kuin housut, mutta ei naisten pitämiä hameita, mekkoja tai sareja jne.
Tämä "binäärisyys" tuntuu olleen tärkeää ihmissuvulle. Nyt jotkut miehetkin haluavat pitää naisten hameita. Sitä pidetään jotenkin "edistyksellisenä".
Poikkeuksena tästä Maon kommunistinen Kiina, jossa miehillä ja naisilla oli samanlaiset "Mao-puvut". Ei onnistunut sekään yritys.
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että toinen elättää ja toinen on elätettävänä.
Ei tarkoitakaan, siksi laitoin aloituksessa tuon termin lainausmerkkiin. Ja myös nuo miehet, jotka tätä vaativat listasivat siihen muitakin asioita kuin elättämisen. Se siis oli vain esimerkki. Palstaa pitempään seuranneet tietävät tuon keskustelun, jota täällä on käyty.
Itse asia (linkin asia) on kuitenkin laajempi. Siitä voimme keskustella, sikäli kun joku pääsee juttuun käsiksi. Se on varsin tiiviisti kirjoitettu, paljon asiaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Tiedän, kotirouvia on ollut Suomessa vähän. Toisaalta se aika, jolloin ihmisen ajateltiin olevan rahvasta, jos hän tekee töitä (erityisesti nainen), ei ole kovin kaukana sekään, vaikka yläluokka olikin Suomessa hyvin pieni. Kaikki on suhteellista.
Mutta elättämisasia ei oikeastaan nyt ole aiheena, vaan mielenkiintoinen tutkimustulos siitä, että tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa miesten ja naisten ihanteet eivät lähene toisiaan, vaan päinvastoin etääntyvät toisistaan. Selitystä ei tiedetä, itse kannatan evoluutioselitysmallia, kuten aloituksessa kirjoitin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Tiedän, kotirouvia on ollut Suomessa vähän. Toisaalta se aika, jolloin ihmisen ajateltiin olevan rahvasta, jos hän tekee töitä (erityisesti nainen), ei ole kovin kaukana sekään, vaikka yläluokka olikin Suomessa hyvin pieni. Kaikki on suhteellista.
Mutta elättämisasia ei oikeastaan nyt ole aiheena, vaan mielenkiintoinen tutkimustulos siitä, että tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa miesten ja naisten ihanteet eivät lähene toisiaan, vaan päinvastoin etääntyvät toisistaan. Selitystä ei tiedetä,
Ihannehan Suomessa on molempien sukupuolten osalta itsensä elättävä ja kotinsa sekä lapsensa hoitava.
Ulkonäöllisesti pidetään kauniista/komeista sekä keholtaan terveen näköisistä.
Missä siis kasvavat erot?
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ideamaailmaan kuuluu se, että miehet ja naiset näyttävät aika samanlaisilta. Ei ole enää sellaisia merkkaavia vaatteita, jotka erottaisivat sukupuolet toisistaan.
Kulttuuriantropologi Margaret Mead sanoi, että ei tunne sellaista alkuperäiskulttuuria tai myöhempääkään, jossa mies- ja naissukupuolta ei erotettaisi toisistaan pukeutumisella. Miehilläkin saattaa olla päällä jotain muuta kuin housut, mutta ei naisten pitämiä hameita, mekkoja tai sareja jne.
Tämä "binäärisyys" tuntuu olleen tärkeää ihmissuvulle. Nyt jotkut miehetkin haluavat pitää naisten hameita. Sitä pidetään jotenkin "edistyksellisenä".
Poikkeuksena tästä Maon kommunistinen Kiina, jossa miehillä ja naisilla oli samanlaiset "Mao-puvut". Ei onnistunut sekään yritys.
niin siis näin länsimaissa.
Minkä helvetin takia pitäisi ottaa joku mies riippakiveksi elämäänsä teettämään työtä? Tämä siis 45+ naisen näkökulma joka tietää että 45+ miehet on työleirejä jotka ei tuo mitään hyvää elämään. Nuori sukupolvi voi sitten olla erillainen. Siitä en tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Naiset tekivät sekä tilan töitä että kotitöitä. Todellakaan ei voinut keskittyä ruuan laittoon ja lasten hoitoon :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Tiedän, kotirouvia on ollut Suomessa vähän. Toisaalta se aika, jolloin ihmisen ajateltiin olevan rahvasta, jos hän tekee töitä (erityisesti nainen), ei ole kovin kaukana sekään, vaikka yläluokka olikin Suomessa hyvin pieni. Kaikki on suhteellista.
Mutta elättämisasia ei oikeastaan nyt ole aiheena, vaan mielenkiintoinen tutkimustulos siitä, että tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa miesten ja naisten ihanteet eivät lähene toisiaan, vaan päinvasto
Tämä "elättää" termi on saanut inflaation feministien toimesta. Oikea ilmaisu olisi pitää huolta.
Suomen laki varmistaa että vaimo saa puolet omaisuudesta. Eniten nainen häviää taloudellisesti luomalla riippuvuus suhteen työnantajaan joka on kummasti yleensä mies eikä se haittaa lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan ideamaailmaan kuuluu se, että miehet ja naiset näyttävät aika samanlaisilta. Ei ole enää sellaisia merkkaavia vaatteita, jotka erottaisivat sukupuolet toisistaan.
Kulttuuriantropologi Margaret Mead sanoi, että ei tunne sellaista alkuperäiskulttuuria tai myöhempääkään, jossa mies- ja naissukupuolta ei erotettaisi toisistaan pukeutumisella. Miehilläkin saattaa olla päällä jotain muuta kuin housut, mutta ei naisten pitämiä hameita, mekkoja tai sareja jne.
Tämä "binäärisyys" tuntuu olleen tärkeää ihmissuvulle. Nyt jotkut miehetkin haluavat pitää naisten hameita. Sitä pidetään jotenkin "edistyksellisenä".
Poikkeuksena tästä Maon kommunistinen Kiina, jossa miehillä ja naisilla oli samanlaiset "Mao-puvut". Ei onnistunut sekään yritys
Eikö unisex ollut enemmän 60-70-luvun juttu? Minusta taas populaarikulttuurissa nykyään on monia tyylejä, joista mainstream korostaa enemmän sukupuolieroa kuin ennen - tosin se voi olla korostunutta myös miehen yllä, mikä tuo mieleen Judith Butlerin ajatuksen sukupuolen, maskuliinisuuden ja feminiinisyyden performatiivisuudesta. Hän oli kuin profeetta teoksessaan Bodies that Matter ysärin alkupuolella. Butler on siis queer-filosofi. Hänen ajatuksensa oli, että sukupuoli tuotetaan performatiivisesti, se on ikään kuin esitys, jolla kuitenkin on seksuaalinen ja piilotajuntainenkin sisältö. Se siis EI ole pelkkää pintaa, vaan mitä suurimmassa määrin ladattu kaikella mitä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyy.
Kiina tai muut ei-länsimaiset maat ovat sikäli ohi aiheen, että tutkittua tietoa linkissä on vain länsimaista. Mutta toki binäärisyyttä voi tarkastella muidenkin kulttuurien kautta kuin länsimaisen ja nykyisin globalisaatio tuo samat maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kuvastot lähes ainakin keskiluokan ulottuville kaikkialla maailmassa netin välityksellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minkä helvetin takia pitäisi ottaa joku mies riippakiveksi elämäänsä teettämään työtä? Tämä siis 45+ naisen näkökulma joka tietää että 45+ miehet on työleirejä jotka ei tuo mitään hyvää elämään. Nuori sukupolvi voi sitten olla erillainen. Siitä en tiedä mitään.
Eivät ne nuoret sukupolvet ole sen kummempia. Ihan samaa paskaa kuin vanhemmatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Naiset tekivät sekä tilan töitä että kotitöitä. Todellakaan ei voinut keskittyä ruuan laittoon ja lasten hoitoon :D
Kummasti näitä töitä oli ainoastaa maatiloilla. Tuotteita ei myyty vaan käytettiin itse. Näin oli ennen teollistumista. Ne joilla ei ollut maatilaa oli kyllä ihan nätisti kotiäiteinä.
Miksi tämä historiallinen fakta häiritsee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Miten uskot esim. karjan paimentamisen onnistuneen Suomessa niinä vuosisatoina, jolloin se oli miehiltä kokonaan lailla kielletty (eläimiinsekaantumisvaaran takia)?