Tasa-arvoinen yhteiskunta lisää sukupuolten mieltymysten eriytymistä toisistaan
Täällä on pitkään ollut tekstejä, jossa vedotaan tasa-arvoon siinä, että miesten ja naisten pariutumiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä rooleja tulisi mahdaltaa miesten osalta. Jotkut miehet siis tahtovat, että nainen elättäisi heidät ja mies ottaisi ns. heikomman astian roolin kaikessa muussakin - tasa-arvon ihanteen merkeissä.
Siihen olen tuonut tiedoksi, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tapahtuu toisin, mieltymykset muuttuvat perinteisimmiksi. Tästä olen lukenut useita juttuja, mutta nyt vasta löysin googlatessa yhden hyvän (NYT-liitteen juttu hukassa edelleen), mikä itse asiassa liittyy eiliseen uutisointiin liberaaleista naisista ja konservatiivimiehistä myös.
Vaikka nainen olisi kuinka liberaali, hän odottaa miehiltä samoja asioita kuin ennenkin ja toimii mieltymyksissään kuten ennenkin. Myöskään aluksi mainitsemani miestyyppi, joka täällä tahtoisi "tasa-arvoisen", häntä elättävän ja "vahvemman" naisen ei ole luopunut siitä, että naisen tulisi olla hoikka, kaunis ja naisellinen.
Tämä on tosi hassu paradoksi, jolle on esitetty monenlaisia selitysmalleja. Itse uskon evoluutiomalliin eli siihen, että kun ulkoisten ja materiaalisten puitteiden vuoksi mahdollista olla sellainen kuin on (esimerkiksi on mahdollista valita komea, mukava mies tai kaunis, feminiininen nainen), niin siihen pyritään.
Valitettavasti juttu on maksumuurin takana.
Kommentit (329)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Lehmien hoitaminen ja lypsäminen, heinätyöt ja kasvimaan hoito ei ole kotityötä vaan maatilan naisten töitä, joilla on elätetty perhettä.

Kotityöt naisille, tukkimetsä, karjan hoito, kylvötyöt, niittäminen ja nosto, rehun tekeminen. Nämä on meidän suvussa ollut naisten kotitöitä maatilalla. Niin ja ne kotityöt siihen päälle.

Naiset tekivät sekä tilan töitä että kotitöitä. Todellakaan ei voinut keskittyä ruuan laittoon ja lasten hoitoon :D
No onneksi emme elä 1800 luvulla vaan 2020 lukua ja on aika mennä kehityksessä eteenpäin ja vapauttaa naiset työn orjuudesta.
Yliopistojen aivopesula lisää eriytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä helvetin takia pitäisi ottaa joku mies riippakiveksi elämäänsä teettämään työtä? Tämä siis 45+ naisen näkökulma joka tietää että 45+ miehet on työleirejä jotka ei tuo mitään hyvää elämään. Nuori sukupolvi voi sitten olla erillainen. Siitä en tiedä mitään.
Selkeästi tarvitset terapiaa ja käsitellä isä suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Miten uskot esim. karjan paimentamisen onnistuneen Suomessa niinä vuosisatoina, jolloin se oli miehiltä kokonaan lailla kielletty (eläimiinsekaantumisvaaran takia)?
milloin eläimiinsekaantuminen on ollut suomessa laitonta?
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että toinen elättää ja toinen on elätettävänä.
Kyllä minullekin kävisi jos mies hoitaisi ihan vauvasta saakka meidän sovitut kolme lasta. Olen hyvä palkkainen.. Voisin hälle tehdä neljännenkin.. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Yhtä selitystä kasvavalle kahtiajaolle ei ole. Taustalla näkyy tutkijoiden mukaan mahdollisuuksien epätasa-arvoa ja siitä kumpuavaa kilpailuasennetta. Jännitteitä kärjistää sosiaalinen media.
Suomalainen tutkija osoittaa nuorten elämänvaiheeseen, mutta myös ajan suuriin virtauksiin.
Nuoret aikuiset ovat todella polarisoituneita. Se liittyy osittain elämänvaiheeseen, mutta myös yhteiskunnan muutokseen, kasvaneeseen epävarmuuteen ja varsinkin epätasa-arvoon, sanoo identiteettitutkija Rasmus Mannerström.
Juurisyynä kasvava epätasa-arvo
Taustalla on muun muassa koulutuksen ja työmarkkina-aseman kasvava epätasa-arvo.
Taloudellinen epätasa-arvo on lisääntynyt räjähdysmäisesti globaalissa mittakaavassa, ja varallisuuserojen kasvu varsinkin länsimaissa on ollut valtavaa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Nuorten välisten asenteiden jakautumisen keskiössä ovat kuitenkin talouspolitiikkaa vahvemmin identiteettikysymykset.
Myös vuoden 2021 Nuorisobarometrissa ilmeni, että nuoret suomalaiset naiset ovat arvoliberaalimpia ja nuoret miehet arvokonservatiivisempia. Nuorisobarometrissa sama jako näkyi vahvasti myös koulutuksessa: eniten liberaaleja oli yliopiston suorittaneissa nuorissa, kun taas eniten konservatiiveja oli peruskoululaisissa sekä ammatillisen koulutuksen käyneissä.
Suomessa naiset ovat korkeakoulutetumpia kuin miehet. Maailmanlaajuisestikin naisten määrä korkeakouluissa on lisääntynyt suuresti viime vuosina, Mannerström muistuttaa.
Samaan aikaan epävarmuus ja kilpailu sekä nuorille asetetut vaatimukset tavoitteista ja elämäntyylistä ovat vain lisääntyneet.
Valkoisen miehen, varsinkin kouluttamattoman, asema on ensimmäistä kertaa historiassa uhattuna, Mannerström sanoo.
Some kärjistää asenteiden kovenemista
Uhatuksi koettu asema johtaa hänen mukaansa siilipuolustukseen: turvaa haetaan omasta ryhmästä. Epävarmuutta, yksinäisyyttä ja osattomuutta kokevien nuorten miesten puolestapuhujiksi on noussut Andrew Taten kaltaisia naisvihaa levittäviä somejulkkiksia.
He luovat nostalgista kaipausta hyvin konservatiiviseen yhteiskuntaan, jossa kaikilla on paikkansa. Mies on perheen pää ja naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia. Tämä näyttää vetoavan tällä hetkellä hyvin moneen nuoreen mieheen, Mannerström sanoo.
Viestin vetovoimaa on selitetty muun muassa vastareaktiona #metoo-liikkeelle, joka vahvisti feministisiä arvoja yhteiskunnassa kertaheitolla. Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu Mannerströmin mukaan yhä enemmän ja osin harhaanjohtavasti maskuliinisuuden kriisistä, mikä on osaltaan vahvistanut somejulkkisten viestin vaikuttavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Naiset tekivät sekä tilan töitä että kotitöitä. Todellakaan ei voinut keskittyä ruuan laittoon ja lasten hoitoon :D
Kummasti näitä töitä oli ainoastaa maatiloilla. Tuotteita ei myyty vaan käytettiin itse. Näin oli ennen teollistumista. Ne joilla ei ollut maatila
Ei ollut, et tunne Suomen historiaa ilmeisesti ollenkaan. Kaupungeissa naiset olivat pääosin palkollisina, ei minään kotirouvina. Harvalukuisia olivat Suomessa aateliset, papisto ja porvarit, joissa kotirouvuutta esiintyi. Jos maalla ei ollut omaa tilaa, silloin oltiin piikoina/työväkenä jonkun toisen tilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Lehmien hoitaminen ja lypsäminen, heinätyöt ja kasvimaan hoito ei ole kotityötä vaan maatilan naisten töitä, joilla on elätetty perhettä.
Verraten tän päivän kaupassa käyntiin tai roskien ulos viemiseen.
Sosiaalisen median vaikuttajat tarjoavat tutkijan mukaan nuorille miehille yksinkertaisia ja mustavalkoisia selityksiä esimerkiksi sille, miksi moni heistä pärjää koulussa ja työelämässä naisia huonommin.
Ei ymmärretä, ei pystytä tai ei haluta puuttua oikeisiin syihin, jotka synnyttävät taloudellista epävarmuutta. Sen sijaan sosiaalisen median manosfääri rakentaa vastakkainasettelua sukupuolten välille, Mannerström sanoo.
Polarisaatio ruokkii ja vahvistaa itseään. Brittitutkija Alice Evans kirjoittaa, että moni nuori nainen on somekuplassa, joka tekee näkyväksi ensisijaisesti yhteiskunnan eriarvoisuuksia.
Voin hyvin kuvitella, että monella naisella, joka lukee mediasta miesten koventuneista ja hyvin konservatiivisista arvoista, herää vastareaktio, ja ajattelu kääntyy liberaalimmaksi, Mannerström sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Kotityöt naisille, tukkimetsä, karjan hoito, kylvötyöt, niittäminen ja nosto, rehun tekeminen. Nämä on meidän suvussa ollut naisten kotitöitä maatilalla. Niin ja ne kotityöt siihen päälle.
Niin. He joilla oli karjaa tai metsää tai niitettävää. Sellaista se oli ennen. Nykyään kotitöitä on vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Miten uskot esim. karjan paimentamisen onnistuneen Suomessa niinä vuosisatoina, jolloin se oli miehiltä kokonaan lailla kielletty (eläimiinsekaantumisvaaran takia)?
milloin eläimiinsekaantuminen on ollut suomessa laitonta?
Ruotsin vallan aikana siitä sai kuolemantuomion.

Eläimiin sekaantuminen dekriminalisoitiin 1971, mutta muistaakseni ollaan valmistelemassa, että se tulisi uudestaan rangaistavaksi eläinten hyvinvointia koskevien lakien myötä.
Ei kyllä liity aiheeseen tämä :) Eikä tässä pitänyt elättämisestäkään puhua, harmi kun tuli aloituksessa mainittua. Mutta keskustelkaa pois, ei haittaa :) Ap
Vierailija kirjoitti:
Some kärjistää asenteiden kovenemista
Uhatuksi koettu asema johtaa hänen mukaansa siilipuolustukseen: turvaa haetaan omasta ryhmästä. Epävarmuutta, yksinäisyyttä ja osattomuutta kokevien nuorten miesten puolestapuhujiksi on noussut Andrew Taten kaltaisia naisvihaa levittäviä somejulkkiksia.
He luovat nostalgista kaipausta hyvin konservatiiviseen yhteiskuntaan, jossa kaikilla on paikkansa. Mies on perheen pää ja naisen paikka on kotona hoitamassa lapsia. Tämä näyttää vetoavan tällä hetkellä hyvin moneen nuoreen mieheen, Mannerström sanoo.
Viestin vetovoimaa on selitetty muun muassa vastareaktiona #metoo-liikkeelle, joka vahvisti feministisiä arvoja yhteiskunnassa kertaheitolla. Samaan aikaan julkisuudessa on puhuttu Mannerströmin mukaan yhä enemmän ja osin harhaanjohtavasti maskuliinisuuden kriisistä, mikä on osaltaan vahvistanut somejulkkisten viestin vaikuttavuutta.
naisten asemaan kohdistunut kritiikki on naisvihaa samaten miesten oikeuksista puhuminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Edelleen suomessa naiset on tehneet kotitöitä maatilalla.
Naiset tekivät sekä tilan töitä että kotitöitä. Todellakaan ei voinut keskittyä ruuan laittoon ja lasten hoitoon :D
Kummasti näitä töitä oli ainoastaa maatiloilla. Tuotteita ei myyty vaan käytettiin itse. Näin
Puhuttiin ennen teollistumisen aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa miehet eivät ole koskaan ole laajemmassa mittakaavassa elättäneet naisia, vaan töitä on maatiloilla tehty rintarinnan ja kaupungeissa naiset ovat olleet palkkatyössä. Suomessa kumpikaan sukupuoli ei tahdo elättää puolisoaan, tässä miehet ja naiset ovat hämmentävän yksimielisiä. Ne elätettävän kotirouvan/-miehen haluavat ovat Suomessa marginaalinen vähemmistö.
Tiedän, kotirouvia on ollut Suomessa vähän. Toisaalta se aika, jolloin ihmisen ajateltiin olevan rahvasta, jos hän tekee töitä (erityisesti nainen), ei ole kovin kaukana sekään, vaikka yläluokka olikin Suomessa hyvin pieni. Kaikki on suhteellista.
Mutta elättämisasia ei oikeastaan nyt ole aiheena, vaan mielenkiintoinen tutkimustulos siitä, että tasa-arvoisemmassa yhteiskunnassa miesten ja naisten ihanteet eivät lähene toisiaan, vaan päinvastoin etääntyvät toisistaan. Selitystä ei tiedetä,
Miehet ja naiset ovat erilaisia. Eivät he muutu samanlaisiksi ajatuksiltaan, vaikka olisivatkin yhteiskunnassa tasa-arvoisia. Miehet tuskin koskaan lakkaavat katsomasta pyöreitä pyllyjä ja naiset haluavat turvallisen ja luotettavan miehen, jotta parisuhde olisi toimiva.
Unisex-muoti oli varmasti miesten keksintö ja muun sukupuolisten, jossa naisia ei huomioida lainkaan. Kun näkee tätä unisex-muotia, niin on suunniteltu oikeasti vain miehille. Tilasin t-paidan, joka oli unisexiä, niin malli oli se, että hartiat ylisuuret, helma ylipitkä ja rintojen kohdalla ja lantion kohdalla ei tilaa? Olen pienikokoinen nainen, en siis tilaa enää mitään unisex-mallia. Tästä on kyllä on lehdistössä jo aikaisemmin keskustelua, että on vain suunniteltu mies vartaloille, ei naisille. Tämä muunsukupuolisuus tekee koko ajan hallaa naisille, kun urheilu pilattu, missikisat ym.
Numero 10, lue tuo linkki tiedeuutiseen. Ap