Miten vanhempasi muistisairaus alkoi näkyä sinulle?

ei enään muistanut

Vierailija kirjoitti:

Muistisairausdiagnoosia voi olla vaikea saada, sillä etenkin älykäs sairastunut skarppaa lääkärissä ja päättelykyvyllään selviää tehtävistä. Sekä äitiäni että anoppiani piti käyttää geriatrilla monta kertaa, ennen kuin saatiin diagnoosi ja mm. edunvalvontavaltuutus täytäntöön. Sitä ennen riitti selvittelyä, kun muistisairas sotki raha-asiansa, hukkasi toistuvasti autonsa jne. Onneksi saatiin paperit kuntoon melko vähällä suostuttelulla.

Hankkikaa edunvalvontavaltuutus, kun omainen on vielä oikeustoimikelpoinen! Helpottaa kovasti asioiden hoitamista myöhemmin! Helpoimmin hoituu perheen lakimiehen juttusilla.

Ei suomalaisilla perheillä mitään omia lakimiehiä ole. Helpoimmin edunvalvontavaltuutus onnistuu tulostamalla lomakkeen netistä, täyttämällä sen ja allekirjoittamalla kahden todistajan läsnäollessa.

Joskus yhtäkkinen sekavuus on vanhuksilla virtsatietulehdus! Joistain näistä teksteistä tuli vaikutelma, että ei ehkä ole (ainoastaan) muistisairautta.

Vierailija kirjoitti:

Lievää muistin heikkenemistä aluksi, mutta tärkeimpänä muut oireet. Kun eräs lähisukulainen kuoli, niin äitini oli jotenkin tosi avuton kun piti hoitaa käytännön asioita. Hänelle siis todella epätyypillistä käytöstä. Hautaustoimistoon ei saatu mentyä eikä osannut varata muistotilaisuuspaikkaa yms. Samoihin aikoihin alkoi se, että aina kun oli jotkut juhlat, niin jättäytyi pois. Yleensä  aina oli vatsatauti tms eli ei halunnut lähteä, hänelle epätyypillistä. Sitten väheni kiinnostus lapsia ja hänelle tärkeitä lapsenlapsia kohtaan eli ei enää ottanut yhteyttä tms, joka todella outoa hänelle. Ne oli ehkä ne ensimmäiset oireet.

Olen miettinyt, onko äidillä 85 v alkava muistisairaus.

Tämä juhlista poisjäänti herätti pohtimaan asiaa. Äiti on erittäin sosiaalinen ja puhelias, mutta esim viime jouluna ei 'jaksanut' lähteä lapsenlapselle jouluaattona. Selitys oli. että ei sinne tällaista vanhaa ämmää kukaan halua eikä jaksa lähteä. Olisin hänet autolla kuskannut, matkaa alle 10 km. Edellisenä päivänä oli pyöräillyt 6 km kauppaan. 

Kesällä sanoi tyttäreni lapsia jollain oudolla nimellä. 

Ruokakaupasta ostelee paljon, kysyttäessä sanoo, ettei kehtaa mennä kauppaan ostamatta mitään. Näitä ostoksia tarjoaa meille (jauhelihaa, juustoa, eineksiä, kahvia, leikkeleitä, ymym). 

On tilannut paljon lehtiä. Näistä leikkaa minulle tärkeitä uutisia. 

Onneksi hänellä on kohtuueläke ja oma kt-asunto, että ainakaan vielä ei ole ongelmaa maksujen kanssa.

Äitini ostaa kaupasta kolmioleipiä ja pakastaa niitä. Olen yrittänyt selittää, että voi tehdä voileipiä ihan itse ja että voileipiä ei ole tapana pakastaa. Muuten suunnilleen järkevä ja asuu yksin. Mittarissa 90. Pitäisikö huolestua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai niin, kysyisin vielä, että mikä aiheuttaa tilapäistä jalattomuutta?

Koen vanhempien huononevan kunnon ja etenkin äitini huonon muistin/sekavuuden pelottavana. Siis että mitä kohta tapahtuu. 

Kaupungin kanssa olen ollut yhteyksissä, mutta säästöpaineissa sieltä ei juuri mitään saa. Täällä oli arviointikäyntikin. Luultavasti ovat vaan tyytyväisiä, että siellä se tytär auttelee. Kaikki kunnossa. 

Lääkkeistä ainakin risperdal aiheutti jalattomuutta. Oli vähän hankalaa, kun alkoi kompastua mattoihin.

Yksi keino hoitopaikan saamiseen on hankkia intervallihoitopaikka. Sitten vaan joskus ilmoitetaan, että kotona on tilanne se, että ei voi enää ottaa kotiin.

No jos saa läheisen sinne intrrvallihoitopaikkaannja sit muutaman käyntiviikon jälkeen omainen (toinen vanhus) ilmoittaa ,ettei jaksa yhtään hoitaa ,on sydänsairas, nitroa tarvii päivittäin, niin tuoko ne puolison siittenkin väkisin kotiin. Suihkukin on toisessa kerroksessa. Eikä kaupassa jaksa käydä?

Ensimmäiset todella oudot jutut tulivat, kun kertoi sisään tulleista vieraista ihmisistä. Kerrostalo, 4. krs, ovet aina lukossa. Myöskin sanojen hakeminen alkoi yleistyä.

Ensimmäisiä oireita oli ne, että tavalliset arkiaskareet eivät enää sujuneet. Ei osannut yhtäkkiä enää nostaa rahaa automaatista yms.

Ihan ensimmäiset oireet olivat kognitiivisia, eivät niinkään muistiin liittyviä. Äiti ei enää pysynyt perässä, kun hänen kanssaan juttelin esimerkiksi viikonlopun suunnitelmistani: "Tulemme Mikon kanssa sitten lauantaina aamupäivällä teille ja haemme matkalla Kertun juna-asemalta, iltapäivällä täytyy mennä ostamaan se kukka, että on sunnuntaina sitten valmiina, kun mennään Jennin ja Rikun luo."

Tuttuja ihmisiä ja tuttuja tilanteita. Äiti kysyi moneen kertaan, että niin milloin tulette ja miten se nyt menikään ja mikä kukka pitää hakea. Eikä siltikään enää hetken päästä yhtään muistanut mitä oli sovittu. Samaan aikaan huomasin, että esimerkiksi pankkiautomaatilla ja pankkikortin käyttö rupesikin olemaan yhtäkkiä hankalaa.

Haluaisin silti ravistella vähän sitä surkeaa kuvaa, mikä muistisairaista julkisuudessakin annetaan. Mun äidillä Alzheimer ei juurikaan vuosien aikana edennyt ja hän säilyi lähes samanlaisena iloisena ja hymyilevänä persoonana loppuun asti. Juu, hän saattoi sekoilla yllä mainitun kaltaisissa tilanteissa ja kertoi ehkä samat vitsit moneen kertaan, eikä tosiaan hänkään enää viihtynyt juhlissa joissa oli paljon ihmisiä, samoin esim. leipominen jäi. Mutta pystyi oikein hyvin asumaan kotona, osasi perunat ja puurot keittää, lämmittää einesruokansa mikrossa ja keitellä aamukahvit, puuhaili puutarhassa, katseli telkkarista lempiohjelmansa, luki sanomalehdet, seurasi uutisia jne. Eli minusta ihan hyvää arkea, kun me lapset vähän avustettiin käydessämme. Muistisairaus ei lopulta ollut äidin kuolinsyy. 

Vanhus muuten terve,hyväkuntoinen,mutta jo neljä vuotta sitten olimme hänen sukulaisten juhlissa ,joita näemme n parin - kolmen vuoden välein , ei läheiseni tuntenut ,ketä olivat, eikä muistanut siis nimiä. Itse olen 4 v nuorempi ja tunsin kaikki hänen sukulaisensa. Sama tilanne paikkojen suhteen .mainitsin hänelle tutun paikan nimen nuoruus paikkakunnalta, ei tiennyt  ,missä se on, aina ennen tiennyt? Itse muistin.

Tästä on kohta 5 vuotta ja  jatkuu samanlaisena. Vain joihinkin asioihin muistamattomuus on lisääntynyt. 
Arkiasiat sujuu ok. Itse hallitsen tabletin käytön erinomaisesti ,olen 80v , hän 84 v ja hallitsee 8- arvoisesti.

Jo nuorena ollut tapaturma ,joka vaikuttanut koko elämän kognitiivisiin kykyihin.

 Olisi ensi vuonna ajokortin uusinta,,kannattaako. Onko muistisairaus jo pitkällä? 
Kotona testeissä on ainamennyt vähä huonosti johtuen nuoruuden vammasta.

Mikä tuumaatte?

Vierailija kirjoitti:

Vanhus muuten terve,hyväkuntoinen,mutta jo neljä vuotta sitten olimme hänen sukulaisten juhlissa ,joita näemme n parin - kolmen vuoden välein , ei läheiseni tuntenut ,ketä olivat, eikä muistanut siis nimiä. Itse olen 4 v nuorempi ja tunsin kaikki hänen sukulaisensa. Sama tilanne paikkojen suhteen .mainitsin hänelle tutun paikan nimen nuoruus paikkakunnalta, ei tiennyt  ,missä se on, aina ennen tiennyt? Itse muistin.

Tästä on kohta 5 vuotta ja  jatkuu samanlaisena. Vain joihinkin asioihin muistamattomuus on lisääntynyt. 
Arkiasiat sujuu ok. Itse hallitsen tabletin käytön erinomaisesti ,olen 80v , hän 84 v ja hallitsee 8- arvoisesti.

Jo nuorena ollut tapaturma ,joka vaikuttanut koko elämän kognitiivisiin kykyihin.

 Olisi ensi vuonna ajokortin uusinta,,kannattaako. Onko muistisairaus jo pitkällä? 
Kotona testeissä on ainamennyt vähä huonosti johtuen nuoruuden vammasta.

Mikä tuumaatte?

Parempi jättää ajelut muille, jos ei tiedä mihin on menossa.

Up

Alkuvaiheessa unohtuvat ja sekoittuvat ihmisten nimet.

Puhe kääntyy aina menneisiin aikoihin koska niitä voi muistaa hyvinkin tarkoin. 

Mutta lähimuisti heikentynyt niin ettei muutama minuutti sitten keskusteltua asiaa muista.

Omalla mummolla selkein merkki oli lisääntynyt epäluuloisuus. Puolisentoista vuotta sitten hän alkoi aina hukkuneiden tavaroiden kohdalla aprikoida, onkohan sen joku vienyt, vaikka kyseessä olisi ollut käytetty almanakka tm. rahallisesti vähäpätöinen esine. Kesän aikana tilanne huononi ja nyt on jo tietyt, nimetyt naapurit ja ystävät asialla, vaikka nämä auttelevat mummoa arjessaan, kuskaavat ja siivoavat. Mummon luo "ilmestyy" myös toisten sinne tuomia esineitä, ja osa näistä tavaroista on sellaisia jotka muistan jo lapsuudesta. 

Selkeästi mummo jollain tasolla ymmärtää tilanteensa ja projisoi sitä muihin. Jos vaikkapa nuotti häviää kuoroharjoituksissa, hän uskoo, että joku "muistisairas" on varastanut sen. Sairaudentuntoa ei kuitenkaan ole, vaikkakin yritykset saada mummo muistitesteihin jatkuvat. Mummon muita lapsia ei kiinnosta hoitaa asiaa. Harmittaa, että tilanne sakkaa pahasti nyt kun mummo on vielä oikeustoimikelpoinen ja esimerkiksi edunvalvonta-asioista voisi vielä hyvän sään aikana sopia.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän että maalla iät ja ajat todella pienissä piireissä asunut äitini ja hänen miehensä ovat aina olleet ihmisiä jotka muistelee menneitä, kertovat toistamiseen niitä heille merkityksellisiä tärkeitä tapahtumia jotka olen kuullut ehkä 20x. Joo, se on hiukkasen tuskastuttavaa. Nyt on äitini (74) mennyt siihen että hän toistaa kylässä käydessäni samat asiat mitä edellisen kerran 3 vkoa sitten puhuttiin jo puhelimessa ja moneen kertaan päivässä käy läpi sairauksiaan ja seuraavana aamuna kahvipöydässä aloittaa alusta. Kuvaa hyvin seikkaperäisesti kaikki lääkärissäkäynnit, tutkimukset mitä hoitaja tai lääkäri sanoi. Aivan kokoajan tuota samaa. Jopa niin että olemme puhumassa pihan pensaiden leikkaamisesta ja kun ei olla edes päästy päätökseen asiassa hän alkaa ihan yhtäkkiä puhumaan kesken minun lauseen kuinka hänen ranne on kipeä ja lääkäri sanoi sitä ja tätä, siis samat asiat mitä oli puhunut jo 4 h sitten aamukahvipöydässä. 

Hän myös sotkee jotain tapahtumia mitä oli tapahtunut esim minun lapsuudessani ja koska ja kuka oli se tarinan päähenkilö.

Ihan kuten tuolla aiemmin on monissa kuvauksissa todettu, on muuttunut tosi itsekeskeiseksi ja voimakas itsemääräämisoikeus pukkaa päälle. Oikein korottaa ääntään jos kokee että puhe siirtyy johonkin toiseen kuin vain häneen tai heihin liittyviin juttuihin. On ihan kyvytön ottamaan vastaan mitään neuvoja miten esim voisi helpottaa kotiaskareita, ruuanlaittoa tms. Tuntuu että hän rypee oikein siinä avuttomuuden ja kipujen tilassa antamatta periksi ja keksii ihan älyttömiä tekosyitä miksi jotain asiaa ei voisi nyt tehdä tai ylipäätään koskaan. Tuntuu, että tekee ongelman joka asiassa ja näkee vain kaiken negatiivisena tai jotenkin nykyajan hömpötyksenä. Jos menen käymään viikonloppuna ja soittelemme perjantaina, hän on hyvinkin sitä mieltä että olisi mukava jos leipoisin pakkaseen jotain ja kun menen sinne leivonta-aineksien kanssa, hän sanoo ettei tarvitse ja oikein kieltää että ei leivota nyt.

Taitaa pitää meitä jo keski-ikäisiä lapsiaan ihan avuttomina koska neuvoo esim minua nakkikeiton keittämisessä (olen ollut ravintola-alalla 30v ja ensimmäinen ammattini on kokki). Kun imuroin heillä, hän kulkee perästä ja kertoo millon kannattaa nostaa imuria ettei matto mene ruttuun ja kysyy 3x otitko varmasti tuolta jalkalistojen päältä jne. Saatte uskoa että on muuten hermoon käypää, yritän aina vaan ajatella jotain muuta vaikka työasioita ja annan mennä toisesta sisään ja toisesta ulos. Olen aina ihan loppu kun olen siellä päivänkään.

Tuo avuttomuudessa rypeminen kuulostaa tutulta. Mummoni valittaa, joskus oikein ärjymällä ja nimenomaan minulle, joka käyn hänen luonaan kerran viikossa ja aina auttelen laskujen, pankkiasioiden, roskien viemisen yms. kanssa, kun häntä ei kukaan koskaan auta. Todellisuudessa omaa useamman iäkkään mutta edelleen autoilevan ystävän, joiden antamia kyytejä hyödyntää (mistä ystävät saavat palkkioksi kyräilyä ja varkausepäilyjä.) Itse en voi auttaa kyytiasiassa, koska en aja, mutta olen yrittänyt auttaa esimerkiksi taksikyytien sopimisessa. Takseja ei voi koskaan hyödyntää, koska ovat kalliita, mutta rahaa syydetään kaikkeen muuhun turhaan, kuten ihmeparannuslaitteisiin ja TV7:n postimyyntiin. Sen kerran kun hänen luokseen menee sillä ajatuksella, että nyt katsotaan kaikki rempallaan oleva ja hoidetaan kuntoon, niin monesti kaikki onkin kunnossa eikä mitään tarvitse tai voi tehdä. Sitten seuraavalla viikolla taas sama valitus Pitää joskus inttää, että kyllä minä nyt voin sen sinun vessan siivota ja toin välineetkin mukaan, mene nyt sinä vaikka päiväunille. Myös avunpyynnöt tulevat nykyään aina negaation kautta; sen sijaan, että kysyisi, voinko auttaa jossain tai tehdä jotain hänen puolestaan, pyyntö muotoillaan aina niin, että et sinä vissiin voi/ehdi tehdä hänelle asiaa x. Rasittaa välillä.

Myös terveysasioiden ja palveluiden kanssa on samanlainen meno. Lonkkaan sattuu ja kaupassa ei voi itse käydä, mutta lääkäriin ei voi mennä, kun on muuta menoa, sama pätee esim. ruokakaupan kotiinkuljetuksiin. Keksitään ihme syitä, miksi jokin ei tulisi toimimaan; ei luota esimerkiksi kaupan verkkotoimituksiin, vaan pitäisi muka soittaa kauppaan ja tehdä henkilökohtainen sopimus, mutta sitä ei tietenkään saada aikaiseksi. Muistisairas ei toki voi mitään itselleen, mutta turhauttaa välillä kun tuntuu, että kaikki mummon omasta takaa hankalimmat luonteenpiirteet ovat vain vahvistuneet sairauden myötä. Ja muut omaiset tosiaan vähättelevät ongelmia, vaikka olen vuosikausia soittanut hälytyskelloja asiasta. Ilmeisesti jotain todella katastrofaalista pitää sattua, ennen kuin asia otetaan todesta. 

Vierailija kirjoitti:

Äidin taidot ja kyky selviytyä arjessa alkoivat pikkuhiljaa huononemaan. Kännykän käytöstä tuli pelottavaa, leipominen tai ruoanlaitto ei onnistunut, käsitöiden teko loppui kokonaan, kahvinkeitto oli hankalaa... tietysti sitten myöhemmin myös sanoja alkoi unohtumaan. Äidille olisi ollut tarjolla apua ja hoitoa, olisi päässyt tutkimuksiin jne. mutta isän kanssa päättivät, että antaa olla, kun ikääkin oli (siinä vaiheessa 79v). Tavallaan luovuttivat emmekä me lapset ja lähiomaiset voineet tehdä mitään. Äiti ei pärjännyt enää kotona 81-vuotiaana ja joutui (pääsi) hoivakotiin. Siinä yhteydessä tehtiin tutkimukset ja hänellä oli pitkälle edennyt Alzheimer. Kuoli 82-vuotiaana keuhkokuumeeseen. 

Pääsipä pian pois, äitini sairasti diagnoosista 12 vuotta!

Ihan ekat oireet oli, että auton avaimet, puhelin tai lompakko olivat jatkuvasti kateissa. Vasta myöhemmin tulivat käytösoireet ja saman asian puhuminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäiset oireet olivat kognitiivisia, eivät niinkään muistiin liittyviä. Äiti ei enää pysynyt perässä, kun hänen kanssaan juttelin esimerkiksi viikonlopun suunnitelmistani: "Tulemme Mikon kanssa sitten lauantaina aamupäivällä teille ja haemme matkalla Kertun juna-asemalta, iltapäivällä täytyy mennä ostamaan se kukka, että on sunnuntaina sitten valmiina, kun mennään Jennin ja Rikun luo."

Tuttuja ihmisiä ja tuttuja tilanteita. Äiti kysyi moneen kertaan, että niin milloin tulette ja miten se nyt menikään ja mikä kukka pitää hakea. Eikä siltikään enää hetken päästä yhtään muistanut mitä oli sovittu. Samaan aikaan huomasin, että esimerkiksi pankkiautomaatilla ja pankkikortin käyttö rupesikin olemaan yhtäkkiä hankalaa.

 

Haluaisin silti ravistella vähän sitä surkeaa kuvaa, mikä muistisairaista julkisuudessakin annetaan. Mun äidillä Alzheimer ei juurikaan vuosien aikana edennyt ja hän säilyi lähes samanlaisena iloisena ja hymyilevänä persoonana loppuun asti. Juu, hän saattoi sekoilla yllä mainitun kaltaisissa tilanteissa ja kertoi ehkä samat vitsit moneen kertaan, eikä tosiaan hänkään enää viihtynyt juhlissa joissa oli paljon ihmisiä, samoin esim. leipominen jäi. Mutta pystyi oikein hyvin asumaan kotona, osasi perunat ja puurot keittää, lämmittää einesruokansa mikrossa ja keitellä aamukahvit, puuhaili puutarhassa, katseli telkkarista lempiohjelmansa, luki sanomalehdet, seurasi uutisia jne. Eli minusta ihan hyvää arkea, kun me lapset vähän avustettiin käydessämme. Muistisairaus ei lopulta ollut äidin kuolinsyy. 

Omasta äidistäni tuli pehmeämpi ja vastaanottavampi Alzheimerin myötä. Oli ollut aika teräväsanainen. 

Se oli ihan kerrasta hyppy syvään päähän ja tietenkin ekaksi tutkittiin infarktin ja kasvaimen jne mahdollisuudet mutta mitään muuta ei kuvissa näkynyt kuin muistisairauden aiheuttamaa surkastumista ja jotain kalkkeutumista. Ei siis oikein selvinnyt onko se sitten enemmän perinnöllistä ja iästä johtuvaa vaiko verisuoniperäistä, mutta yhtä kaikki muistisairaus sieltä paljastui ja jos se alkoi oireilla ns kerrasta niin ei tuo etenemisvauhtikaan hidasta ole.

Sillä se alkoi, että illalla ihmetteli tekohampaidensa kanssa ja pesi ne useampaan otteeseen eikä osannut laittaa niitä yöksi kuten on laittanut viimeisen 60 vuotta ja seuraavana aamuna ei osannutkaan syödä puuroa vaan ihmetteli puurolautasen kanssa, että mitä nyt tehdään. Isäni siis on vähintään tuon samaisen 60v keittänyt aamupuuron joka aamu ja laittanut äidilleni valmiiksi sen kauhallisen lautaselle eli siinä ei mikään muu ollut normaalista poikkeavaa.

Nyt vajaata vuotta myöhemmin on aivan autettavassa kunnossa ihan kaiken suhteen ja on ollut jo kauan. Ennen tuota tekohammassekoilua oli ihan normaali eli kävi lenkillä, hoiti kotiaskareita, täytti ristikoita ja tapasi kavereitaan ym. Ei siis oikeasti mitään merkkejä mistään ja sitten PAM!

Vierailija kirjoitti:

Äitini ostaa kaupasta kolmioleipiä ja pakastaa niitä. Olen yrittänyt selittää, että voi tehdä voileipiä ihan itse ja että voileipiä ei ole tapana pakastaa. Muuten suunnilleen järkevä ja asuu yksin. Mittarissa 90. Pitäisikö huolestua?

Tämä hymyilytti. Minun äitini 87v ei osta kolmioleipiä, mutta kaikkea muuta ja pakastaa. Roiskeläppäpizzoja pakastimeen ja leikkelepaketteja myös. Olen yrittänyt sanoa, että ostaisi leikkelepaketin ja söisi pois. Ja ostetaan seuraavalla kauppareissulla uusi keittokinkkupaketti. Mutta ei, niitä pitää olla paksstin täynnä. Roiskeläppäpizzoja haluaa pakastaa veljeni perheelle. Että jos käyvät, niin tarjoaa noita..Nice.