Voiko rakkaan ihmisen saattohoidosta traumatisoitua? Jos on itse ollut saattohoitamassa.
Jos on vähän vahingossa joutunut tilanteeseen. Tilanne oli sekava, surullinen. Samalla niin tärkeä.
Takaumia tulee ja välillä tuntee sen kauhun tunteen edelleen ja miettii miksi sen kaiken piti tapahtua juuri niin.
Kommentit (52)
Olisi oudompaa jos EI traumatisoituisi tuollaisesta.
No ehkä. Mutta ei siksi että on herkkä, vaan siksi, että ei osaa käsitellä omaa herkkyyttään.
todennäköisempää on kuitenkin, että aapeen kohdalla kyse ei ole traumasta, vaan surusta.
Saatoin äitini ja isäni ja suljin silmät kun kuolema oli tullut.
Ei tullut traumoja - kuolema on osa ihmisen elämää. Surin kyllä ja kaipaan molempia vieläkin valtavasti.
Vierailija kirjoitti:
Juu. Herkkien ei ehkä kannattaisi ryhtyä ihan kaikkeen. Pitäisi olla muitakin vastuussa.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei siinä tilanteessa ollut. Samalla en olisi voinut kuvitella mitään muuta loppua hänelle kuin rakkaidensa lähellä. Samaan aikaan siinä tapahtui kaikenlaista sellaista joka ei ollut kaunista. On kova tarve puhua siitä aiheesta mutta toistaiseksi olen päättänyt pärjätä itsekseni. Joskus alan huutoitkemään sitä kaikkea mutta pääosin voin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Saatoin äitini ja isäni ja suljin silmät kun kuolema oli tullut.
Ei tullut traumoja - kuolema on osa ihmisen elämää. Surin kyllä ja kaipaan molempia vieläkin valtavasti.
Ymmärrän tuon. Tietenkin kuolema on osa elämää ja olen paljon sitä kohdannut mutta en omieni kautta. Tässä tapauksessa kuulin viikkoa aikaisemmin ennen menehtymistä rakkaan olevan kuolemansairas. Hän ei ollut kovin vanhakaan.
Niin se kaikki tapahtui niin nopeasti ja ne viimeiset päivät. Minä suljin myös silmät. Olin tiivisti kuolemaan asti hänen luonaan.
On tuo luonnollista mutta joskus se kauhu ottaa vallan. Vielä prosessoin tätä varmaan. Pitkää aikaa se tästä kuitenkaan vielä ole.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Herkkien ei ehkä kannattaisi ryhtyä ihan kaikkeen. Pitäisi olla muitakin vastuussa.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei siinä tilanteessa ollut. Samalla en olisi voinut kuvitella mitään muuta loppua hänelle kuin rakkaidensa lähellä. Samaan aikaan siinä tapahtui kaikenlaista sellaista joka ei ollut kaunista. On kova tarve puhua siitä aiheesta mutta toistaiseksi olen päättänyt pärjätä itsekseni. Joskus alan huutoitkemään sitä kaikkea mutta pääosin voin hyvin.
Kannattaa maksaa muutama terapiakerta. Saa puhua jollekin siitä mitä tapahtui, usein se jo helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Herkkien ei ehkä kannattaisi ryhtyä ihan kaikkeen. Pitäisi olla muitakin vastuussa.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei siinä tilanteessa ollut. Samalla en olisi voinut kuvitella mitään muuta loppua hänelle kuin rakkaidensa lähellä. Samaan aikaan siinä tapahtui kaikenlaista sellaista joka ei ollut kaunista. On kova tarve puhua siitä aiheesta mutta toistaiseksi olen päättänyt pärjätä itsekseni. Joskus alan huutoitkemään sitä kaikkea mutta pääosin voin hyvin.
Suosittelen puhumista, edes kerran. Esim. Mieli ry:n puhelimeen voit soittaa anonyyminä.
Isovanhempani hoitivat omat vanhempansa loppuun. Heidän ehdoton tahtonsa on, että läheiset eivät hoida heitä loppuun. Eivät halua tehdä sitä omille läheisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Herkkien ei ehkä kannattaisi ryhtyä ihan kaikkeen. Pitäisi olla muitakin vastuussa.
Mitään muuta vaihtoehtoa ei siinä tilanteessa ollut. Samalla en olisi voinut kuvitella mitään muuta loppua hänelle kuin rakkaidensa lähellä. Samaan aikaan siinä tapahtui kaikenlaista sellaista joka ei ollut kaunista. On kova tarve puhua siitä aiheesta mutta toistaiseksi olen päättänyt pärjätä itsekseni. Joskus alan huutoitkemään sitä kaikkea mutta pääosin voin hyvin.
Suosittelen puhumista, edes kerran. Esim. Mieli ry:n puhelimeen voit soittaa anonyyminä.
Voiko sinne tuollaisia juttuja soitella..
Voisin tietenkin koittaa puhua.
Anna ajan tehdä rauhassa tehtävänsä. <3
Se varmaan liittyy aikaisemmin koettuihin tapahtumiin. Jos tilanne ahdistaa, niin kannattaa miettiä mihin ryhtyy.
Surullinen tilanne.
Hyvä, että pystyit olemaan läheistesi tukena.
Ehkä sinun kannattaisi jutella ammattiauttajan kanssa, kun olen päässyt pahimman vaiheen yli ja jaksat puhua asiasta?
Joillain vastaajilla tuntuu olevan ajatus, että kaikki kuolemanhetket ovat rauhallisia ja kauniita. Eivät ole. Siinä voi olla mukana ihan muunlaisia asioita ja tapahtumia, joista ei puhuta, koska ei haluta pelotella ketään.
Olen ollut läsnä monessa kauniissa kuolemassa, joissa henkilö vain "nukahti". Mutta olen ollut myös toisenlaisissa kuolemissa ja kyllä ne asiat jäi mieleen pitkäksi aikaa, vieläkin hyvin tarkasti muistan esimerkiksi mieheni läheisen kuoleman josta on aikaa 20 vuotta... Aika kyllä auttaa, mutta aloittajan tapauksessa soisi helpotusta, kun asia on kaikinpuolin traumaattinen.
Suosittelen keskusteluapua, kyllä esimerkiksi juuri se Mieli ry:n palvelu on paikka jossa tällaisia voi purkaa.
Riippuu myös mihin ihminen kuolee. Hiljaa tukehtumiskuolemaa tekevän ihmisen kuolinkamppailua seuranneena ja kai traumatisoituneena aion kampanjoida elämäni loppuun eutanasian puolesta. Katselin välillä tyynyä sillä silmällä, rakkaudesta!
Voi, varsinkin jos kuolema ei ole tullut "kauniisti" vaan on ollut pitkän ja ruman taistelun päätepiste ja hoitaja/omainen ei ole nähnyt kuolemaa aiemmin. Olen tehnyt saattohoitotyötä ja osa tapauksista jää mieleen ikävällä tavalla. Omaiselle voi olla kova paikka ottaa vastuuta kuolevan läheisen hoidosta, mutta kannattaa muistaa että kuolemaan liittyvä surutyö on tehtävä ja sen läpikäyminen ei ole osoitus traumasta, vaikka aikaa kuluisi kuukausia ja olo olisi hetkittäin hyvinkin onneton ja itkuinen. Surutyötä ei myöskään pidä jättää tekemättä ja yritä sulkea tapahtunutta pois mielestä, se johtaa varmemmalla todennäköisyydellä pitkittyneisiin ongelmiin ja vaikeuksiin käsitellä tilannetta terveellä tavalla. Suosittelen asiasta puhumista joko perheenjäsenten kanssa, tai sitten ulkopuolisen ammattilaisen kanssa. Osanottoni ja jaksamista.
Todellakin voi traumatisoitua. Kuolemat ja saattohoidon ovat erilaisia. Olen ollut vanhempani ja isovanhempieni kuollessa läsnä, jotka olivat rauhallisia lähtöjä. Ei traumatisoinut yhtään. Oman lapsen kuukausien saattohoito sairauden takia, jonka takia laihtui luurangon laihaksi ja kovat kivut traumatisoi. Pitkään oli post-traumaattisen syndrooman oireita. Vuosien päästäkään en kestä loppuaikojen ajatella. Ja oli vahva oma motivaatio itse saattohoitoa kotona (kotisairaanhoidon tuella).
Miehen isä kuoli 5 vuotta sitten ja vieläkään en ole päässyt täysin yli.
Juu. Herkkien ei ehkä kannattaisi ryhtyä ihan kaikkeen. Pitäisi olla muitakin vastuussa.