Stressaavin työ, jota olet tehnyt? Kuinka kauan jaksoit työtä?

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut lähihoitaja, mutta silti kaupungin kotihoito oli aivan liikaa. Jaksoin viikon. Käyntejä oli tuhottoman monta päivän aikana ja jos meni viisikin minuuttia yliaikaa jonkun luona, oli loppupäivä aika pitkälti pilalla. Jostain syystä hatutti että kaikki oli digitaalista ja sitä työpuhelinta piti tuijottaa ihan koko ajan, mikä häiritsee ainakin minun keskittymistäni. Asiakkaan ovessa oli qr-koodi jolla piti leimata sisään ja ulos kulkiessa ja käyntiin varattuun viiteentoista minuuttiin piti ehtiä mielellään myös tehdä kirjaukset. Sähläsit siinä sitten vetenpainemittarien ja sokerimittareiden ja puhelimen kanssa taistellen kelloa vastaan.  Mukavia asiakkaita lukuunottamatta vihasin joka hetkeä. On kiva että työpäivässä on tarpeeksi tekemistä, mutta liika on liikaa. 

Tos 15 minuutissa tietysti vessakäynti pesu ja puhtaat alusvaatteet pyykkikone lakanat vaihdettua ja ruokailu . Kuumeen mittaus ja hiusten kampaus . Hampaiden pesu ja tuuletus. 

Juu muistuu mieleen sairas kiire yövuorossa aamuyöstä , ihan kuin olisi ollut 4 kättä ! 

Valvontaeläinlääkärin työ oli aika raskasta. Muutaman vuoden jaksoin.

Keittiöapulainen vanhusten hoivakodissa. Työnantajana "suuri ja arvostettu suomalainen toimija".

Piti hoitaa tiskaus, kahvilanpito, siivous, kattaus, sali, infopiste ja monta muuta yhtäaikaa. Välillä oli niin kiire ettei syömään ehtinyt kolmeen päivään, juoda kerkesi jos pidit vesipulloa pöydän reunalla korkki auki ja hörppäsit lennossa. Arkena lisäksesi oli kolme työntekijää, viikonloppuisin vain yksi. He eivät tietenkään osallistuneet sinun töihisi, koska olit alempiarvoinen mutta tarvittaessa sinun piti avustaa/tuurata myös heitä. Itse jos olis poissa, niin kaikki mitä poissaolosi jäljiltä jäi tekemättä, odotti sinua palatessasi, eli poissa ei kannattanut olla. Ylitöitä sai tehdä, mitään niistä ei luonnollisestikaan maksettu, koska jos olit jäänyt ylitöihin, se oli pomon mielestä merkki siitä että olet laiskotellut varsinaisella työajalla. Vuoden tuolla jaksoin, paras päivä oli kun pääsin pois.

Vierailija kirjoitti:

Hirveintä on ollut pakotettuna henkilökohtainen avustaja tai käytännössä kotiorja orjan kohtelulla varsinkin kun  orjaksi joutunut kärsii itse mielenterveysongelmista ja on autisminkirjolla. 

Henkkareiden hommat ovat raskaita. Monennäköistä on ollut nähtyä 20 vuoden aikana. 

Aikalailla kaikki siivoustyöt. Kuten moni muukin ala pilattu tehostamisella ja kiireellä. Viimeisin paikka oli isossa sairaalassa jossa ajattelin että työt voi tehdä hyvin. Kiire oli sielläkin mutta sentään mahdollista tehdä työt. Suurin järkytys oli huomata miten välinpitämättömiä suurin osa laitoshuoltajista oli. Vähät välittivät aseptiikasta, suojatumisesta.. Tärkeintä tuntui olevan saada hommat nopeasti tehtyä ja päästä juoruamaan taukotilaan. Toinen ongelma oli todella huono ilmapiiri.  Lähdin 8 kuukauden jälkeen ja vaihdoin lopullisesti alaa. 

Henkilökohtaisena avustajana oli harmi kyllä aika kamalaa. 6kk siedin. Yks pappa ahdisteli jokaviikko ja yksi mummeli oli aina humalassa. Yhden asiakkaan kanssa oli ihan kivaa tehdä työtä, mutta avustustunteja oli myönetty hänelle liian vähän ja liikkui tosi huonosti. Käytin pesulla ja puin, siivosin jaoin lääkkeet (vaikka on laitonta semmonen), kävin kaupassa ja tein ruokaa. Ei siis niin että asiakkaan kanssa tehdään yhdessä vaan niin että minä tein hänelle. Lopulta tein aina 1,5h ylitöitä omasta pussista että saatiin kaikki hommat valmiiksi tällä yhdellä asiakkaalla. Kun eihän liikuntakyvytöntä voi yksin vaan johonkin suihkun lattialle jättää ja lähteä kotiin kesken kaiken vaikka työaika olisikin jo loppunut. Erosin työpaikasta kun ahdistelijapapalle ei tehty mitään. 

Voin jopa kertoa et kyseessä oli OnniHoiva. Kärsivällisyyttä kyllä opin tuossa työssä, mutta myös sen että jos joku voi käyttää toisen hyväntahtoisuutta hyväkseen hän varmasti sen myös tekee 

Mainostoimistossa, jossa aivan liian vähän työntekijöitä työmäärään nähden ja parikymmentä deadlinea pukkasi päälle samanaikaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Aikalailla kaikki siivoustyöt. Kuten moni muukin ala pilattu tehostamisella ja kiireellä. Viimeisin paikka oli isossa sairaalassa jossa ajattelin että työt voi tehdä hyvin. Kiire oli sielläkin mutta sentään mahdollista tehdä työt. Suurin järkytys oli huomata miten välinpitämättömiä suurin osa laitoshuoltajista oli. Vähät välittivät aseptiikasta, suojatumisesta.. Tärkeintä tuntui olevan saada hommat nopeasti tehtyä ja päästä juoruamaan taukotilaan. Toinen ongelma oli todella huono ilmapiiri.  Lähdin 8 kuukauden jälkeen ja vaihdoin lopullisesti alaa. 

Meillä isossa sairaalassa siivous ja sen myötänaseptiikka on oikeastaan hylätty voolrksyen säästöjen myötä. Kun kokonaisia vuoroja vaan poistetaan, aivan kuin ne olisivat alun perin olleet turhia, aletaan vaatia ihmisiltä mahdottomia: kaksia käsiä, kaksia jalkoja ja teleportaatiokykyä. Meillä akuuttivuodeosastoiloa siivous on muutenkin alisteinen sekä potilasruokailun tehtäville että lähtevien paikkojen petaamiselle. Tämä tarkoittaa yhdessä kadonneiden vuorojen kanssa sitä, että meidät on työnnetty takaisin keittiöön ja ainoastaan eristykset tehdään kunnolla, muut ovat oman onnensa nojassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikalailla kaikki siivoustyöt. Kuten moni muukin ala pilattu tehostamisella ja kiireellä. Viimeisin paikka oli isossa sairaalassa jossa ajattelin että työt voi tehdä hyvin. Kiire oli sielläkin mutta sentään mahdollista tehdä työt. Suurin järkytys oli huomata miten välinpitämättömiä suurin osa laitoshuoltajista oli. Vähät välittivät aseptiikasta, suojatumisesta.. Tärkeintä tuntui olevan saada hommat nopeasti tehtyä ja päästä juoruamaan taukotilaan. Toinen ongelma oli todella huono ilmapiiri.  Lähdin 8 kuukauden jälkeen ja vaihdoin lopullisesti alaa. 

Meillä isossa sairaalassa siivous ja sen myötänaseptiikka on oikeastaan hylätty voolrksyen säästöjen myötä. Kun kokonaisia vuoroja vaan poistetaan, aivan kuin ne olisivat alun perin olleet turhia, aletaan vaatia ihmisiltä mahdottomia: kaksia käsiä, kaksia jalkoja ja teleportaatiokykyä. Meillä akuuttivuodeosastoiloa siivous on muutenkin alisteinen sekä potilasruokailun tehtäville että lähtevien paikkojen petaamiselle. Tämä tarkoittaa yhdessä kadonneiden vuorojen kanssa sitä, että meidät on työnnetty takaisin keittiöön ja ainoastaan eristykset tehdään kunnolla, muut ovat oman onnensa nojassa.

voolrksyen = viimeisten. Yritän muistaa oikolukea, aina ei onnaa.

Olen ollut siivoojana, mansikkamaalla, grillikioskissa, kaupan kassalla, palkanlaskennassa, oikeusaputoimistossa ja vaikka missä. Aineenopettajan työ on kuitenkin ollut lopulta kamalinta, ainakin toistaiseksi. Ei aluksi, vaan se kamaluus hiipi pikku hiljaa. Lopulta tajusin, etten enää edes tykkää koko työstä. Siitä oli mennyt kaikki ilo ja vapaus. Osasyy on opettajat itse. He valitettavasti on yleisesti sellaista porukkaa, joka haluaa kaikkeen ylemmän tahon ohjeen. Niinpä joka ripsaukseen on ohje. Mitään harkintaa ei voi itse käyttää eikä tervettä järkeä.

Muistatteko kun Ukrainan sodan myötä keskusteltiin siitä, että energian saatavuuteen voi tulla katkoksia? Keskusteltiin myös siitä, miten sitten koulussa tehdään, jos sähköt lakkaavat toimimasta. Silloin ei voi vetää vessaa vaan tarpeet täytyy tehdä johonkin astioihin. Kauhea möly nousi opettajilta (varsinkin opettajien foorumeilla), että kukas ne kakkapussit tai -säiliöt sitten tyhjentää, opettajako? Vaadittiin OAJ:lta kannanottoa ja linjausta asiaan ja kauheasti huolehdittiin ja murehdittiin asiasta, joka ei ollut lähellekään ajankohtainen.

Tuo ehkä kuvaa hyvin, millaisessa ilmapiirissä sitä joutuu töitään tekemään. Ihan hyvä, että opettajat suunnittelee ja varautuu, mutta aika usein vouhotetaan turhasta ja huudetaan pää punaisena yhteisiä käytäntöjä ja linjauksia. Eli halutaan, että työstä poistetaan se viimeinenkin vapaus.

Siksi en viihtynyt enää opetustyössä enkä julkisella työnantajalla muutenkaan. Pääsin kivaan firmaan töihin. Työnantaja kustantaa kahvit ja perjantaisin pullatkin (opettajat ostaa kahvipakettinsa itse), ja aina jos tulostavoitteisiin päästään, tehdään reissu johonkin Euroopan kaupunkiin, äänestetään kohteesta. Ja työnantaja maksaa. 

Vanginvartija. Pitkät työvuorot, vähintään 10 tuntia, vapaita kylläkin sitten ihan hyvin. Mutta voin kertoa että vangit ovat paljon mukavampia ja osaavat käyttäytyä paremmin kuin jotkut vartijat. Jaksoin kaksi kuukautta. 

Assarina inststossa olin melkein 10 vuotta. Kauhea ilmapiiri, järkyttävä pomo joka oli selkeät suosikkinsa ja haukkui alaisiaan muille, jopa suoranaisesti valehteli muista. Sairastuin tuolla ja stressin seurauksena unettomuutta ja paniikkikohtauksia, ja pitkittyneen stressin seurauksena sitten pysyvä sydänlääkitys. Olisinpa uskaltanut lähteä ajoissa, saattaisin olla edelleen terve..

Hotellihuoneiden siivous. Siivoaminen itsessään kuulostaa helpolta, ja sitähän se tavallaan olikin. Ne aikataulupaineet olivat sitten aivan oma lukunsa.

Yhteen huoneeseen oli varattu muistaakseni kahdeksan minuuttia. Kuulostaa äkkiseltään pitkältä ajalta pienen hotellihuoneen siivoamiseen, mutta käytännössä siinä ei ehtinyt tehdä juuri mitään. Olin silloin parikymppinen, hyvässä kunnossa ja todella nopea siivoamaan, mutta silti aika oli yksinkertaisesti liian lyhyt.

Huonetta ei siis koskaan saanut oikeasti siivota kunnolla. Petivaatteet vaihdettiin, roskat vietiin ja vessasta tehtiin suurin piirtein siistin näköinen. Muuten tehtiin lähinnä näennäinen siivous.

Kiire oli jatkuvaa. Juoksin pitkin käytäviä hakemassa lisää petivaatteita tai muita tarvikkeita varastosta, koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi sekuntiakaan. Hissi oli ensisijaisesti asiakkaille, joten juoksin portaita kerroksesta toiseen tavaroiden kanssa. En tuolla työpaikalla nähnyt kertaakaan ehjää imuria tai siivouskärryä/koria.

Uloskirjautuminen huoneista oli klo 12, ja uusien asukkaiden sisäänkirjautuminen klo 16. Sitten saattoi tulla soitto respasta klo 13: "Huone 101 pitäisi saada heti valmiiksi, asiakas on jo täällä." Ei ollut valmis. Joten sitten juoksin tavaroideni kanssa monta kerrosta alas tai ylös ja paniikkisiivosin huoneen siihen kuntoon, että sinne sai päästää asiakkaan. Rukoilin aina huoneen ovea avatessani mielessäni, että edellinen asukas olisi ollut normaali eikä huone olisi kuin pommin jäljiltä tai haissut joltain aivan järkyttävältä, niitäkin oli joka päivä ainakin yksi, ja niihin meni tietenkin lisää aikaa.

Kun sain päivän huoneet viimein tehtyä, olin aivan loppu. Sydän hakkasi ja kädet tärisivät. Siinä vaiheessa pitäisi tietenkin ollut jo päästä kotiin, mutta käytännössä työ ei loppunut siihen.

Vein kärryn varastoon, täytin sen seuraavaa aamua varten ja aloin tekemään palkattomasti omalla ajalla paperitöitä sekä pesin ja ripustelin tai käärin siivousliinoja. Palkallista aikaa näihin ei tietenkään riittänyt.

JATKUU SEURAAVASSA VIESTISSÄ.

JATKUU

Ja sitten saattoi tulla uusi puhelu: "Miksi huoneessa 201 ei ole pinnasänkyä?!" No siksi, ettei tieto pinnasängystä ollut koskaan tullut minulle asti. Tarkistin vielä papereistani, ettei huoneen kohdalle ollut merkitty mitään. Ei siinä kuitenkaan auttanut selitellä. Juoksin toisessa rakennuksessa olevaan varastoon, hain pinnasängyn, juoksin takaisin sen kanssa ja vein pahoittelujen kera huoneeseen. Asiakkaat katsoivat minua raivoissaan ja luonnostelivat vihaista somekommenttia, että miksei tällaista yksinkertaista asiaa oltu hoidettu. Tietysti asiasta kerrottiin esimiehelleni, joka sitten haukkui minut, vaikka hänkin tiesi ettei syy ollut minun.

Välillä hotellin johtaja teki pistotarkastuksia huoneisiin ja raportoi siivouksen laadusta. Näissä tarkastuksissa kiinnitettiin erityisesti huomiota asioihin, joita siivoojan ei ollut millään mahdollista ehtiä tehdä siinä kahdeksassa minuutissa. Sänky saatettiin vetää irti seinästä ja laskea, montako hiusta sängynrungon ja seinän välissä oli. Tarkistettiin, oliko lattiakaivossa hiuksia, maton alla likaa tai tyynyliinassa ryppyjä.

Johtaja teki näistä raportin esimiehelleni, joka tulosti sen kaikkien nähtäville ja kävi sitten siivoojat yksitellen läpi ja haukkui.

Kesällä työ oli vielä aivan oma lukunsa. Turistisesongin aikaan hotelli oli täynnä ja huoneita tuli jatkuvasti lisää siivottavaksi. Ilmastointia ei ollut, ja jouduin kahdesti kokemaan lämpöhalvauksen. Ruokataukoa ei ehtinyt milloinkaan pitämään.

Jälkikäteen ajatellen tuossa työpaikassa oli ihan käsittämätön määrä asioita, jotka eivät olleet kunnossa ja jotka rikkoivat työntekijöiden oikeuksia. Silloin parikymppisenä en vain vielä osannut hahmottaa, mikä kaikki oli normaalia ja mikä ei. Ajattelin vain, että jokin työ on pakko olla, vaikka sitten huono työ.

Tein sitä hommaa noin vuoden ja sitten mittari tuli täyteen. En enää pystynyt, sain aamulla paniikkikohtauksen parkkipaikalla.

Ja täytyy sanoa, että seuraava siisti toimistotyö tuntui siihen verrattuna ihan paratiisilta.

Koulusihteerinä 3 kk.

Ei se työ eikä oppilaat, vaan se suurimmalta osin opettajista koostuva työyhteisö. Ette voi uskoa kuinka ilkeitä opettajat voivat olla, toisaalta se avasi silmät sille miksi koulukiusaamista ei koskaan saada loppumaan. Välituntien ratoksi puhutaan pskaa kiusatuista oppilaista, ja sitten meistä sihteereistä, siivoojista, kuraattoreista ja terkkareista. Eräs ope haukkui mut opettajien kokouksessa tyhmäksi ihan suoraan päin naamaa muiden kollegoiden tuijottaessa pöydän pintaa.
Ei enää ikinä opetusalalle töihin, ennemmin eläisin vaikka sillä 595 kk.

Sosiaalipäivystys. 3- vuorotyö. Akuuttia kriisityötä mm. kuolinviestien viemistä. Keikoilla päällä piti olla luotiliivit. Vajaa 10 vuotta. 

Käräjäsihteeri

Ravintola Rico. Olin siellä vuokratyöntekijänä plokkaamassa. Joka päivä iltavuoro 13-23, ikinä ei päässyt ennen puoltayötä lähtemään kotiin. Taukoja ei saanut pitää; jos joi vettä niin piti kävellä samalla keittiössä ympyrää ettei tahti hidastu. :D Helleaalto oli päällä ja lämpötila salissa yli 30 astetta, keittiössä varmaan ainakin 40.

Kaksi viikkoa jaksoin. Se pulju meni konkkaan onneksi.

Tuotannon esihenkilö elintarvikealan yrityksessä ja kyseessä perheyritys.