Kauniina naisena deittailu on hirveää
Alan jo luovuttaa parisuhteen etsinnässä. Miehet joita olen tavannut, ovat lähes aina hyvin ulkonäkökeskeisiä, kun minä taas en ole lainkaan. Mua ärsyttää kun he esim väheksyvät lihavia tai täti-tyylisiä naisia.
Jo aikaisessa vaiheessa alkaa näkyä voimakasta mustasukkaisuutta ja vakuuttelua että en lähde muiden matkaan. Miehet tuntuvat olevan epävarmoja itsestään ja se aiheuttaa kaikkea ikävää.
Miehet joista en ole kiinnostunut ja varatutkin stalkkaavat ja lähettelevät flirttailevia viestejä.
Olen niin väsynyt tähän kaikkeen!
Kommentit (192)
No lopeta deittailu. Siirry lesboilemaan.
Kelpaisko sulle kilttis? täällä olisi yksi.
On niitä hyviä miehiäkin usko pois. Mutta itse tapasin omani vasta päälle 26v.
voi kyynel. on sinulla rankkaa, kun olet saanut kaiken elämässäsi valmiina ilmaiseksi ulkonäkösi vuoksi
Tuttu tarina. Itse tapasin vasta nelikymppisenä miehen joka oli kiinnostunut muustakin kuin ulkonäöstä. Onneksi en ole koskaan halunnut lapsia, joten oli aikaa odottaa. Nuorempana minua lähestyi yksinomaan todella pinnalliset miehet, joiden kanssa ei voinut kuvitellakaan suhdetta. Haukkuivat muita naisia ja luulivat siten kehuvansa minua. Todella vastenmielisiä ihmisiä.
ap:lla on pointti. Luulen, että perusnäteillä on parhaat mahdollisuudet löytää hyvä mies.
On se aika hirveää tavallisen näköisenä miehenäkin...
M34
En ole koskaan kuullut saatika nähnyt, että kauniilla naisilla olisi deittailussa mitään ongelmia. Jotain teet totaalisen väärin.
Anteeks mutta lähes jokainen huono tapainen mies haukkuu monia naisia riippumatta onko ne kauniimpia vai rumempia..ei kerro lainkaan sen ulkonäöstä jota ei haukuta.
Olen saanut helpolla paljon, mutta minun pitää saada kaikki! Ja merenrantahuvila.
Vierailija kirjoitti:
On se aika hirveää tavallisen näköisenä miehenäkin...
M34
Kaunis mies saa ainakin miesseuraa.
Deittisivut yms. on turhia. Miehen voi löytää muualta. Mä löysin muualta.
"Miehet ovat pinnallisia ja minä en ole lainkaan..." Olisikohan tuossa jotain, mikä ei pidä paikkaansa?
Puhumattakoon komeana miehenä, kun kaikki naiset vain haluavat seksiä, muttei kukaan uskalla parisuhteeseen.
Sinun kannattaisi kauniina naisena yrittää deittailla vain ja ainoastaan tasoisiasi, mahdollisimman komeita miehiä. Mitä komeampia miehiä, sitä enemmän he ovat tottuneet kauniiden naisten seuraan. Tavalliset miehet eivät pysty edes kävelemään normaalisti kauniin naisen kanssa.
Tuttu juttu.