Minkä takia yleensä vakavasti traumatisoituneet tai todella pahoja kokeneet ovat todella iloisia?

Hyvät lääkkeet

Ehkäpä sitä koittaa suhteuttaa sen hetken kokemuksia siihen mustaan aikaan ja ajatella, että noh, eipä tämä ainakaan niin paha ollut.

Tämä on yksi typerimmistä kirjoituksista jonka olen koskaan lukenut, niin monella tasolla täysin vajaaälyinen ja oksettava.

No ei todellakaan ole. Ehkä joku voi olla, mutta ei suurin osa.

Mieli on rikki eikä enää vittuakaan kiinnosta.  Tai kykene .

Nämä henkilöt eivät kykene enää johdonmukaisiin vaikeisiin tressitilanteisiin.

Vedät nyt hyvin pienestä aineistosta johtopäätöksesi. Ei se noin mene todellakaan aina. Jos on päässyt yli pahoista traumoista, saattaa olla herkästi iloinen ihan vain tavallisesta elämästä. Osaa arvostaa sitä. 

 

Siis tunnet kaksi ja siitä vedät johtopäätöksen, että kaikki ovat samanlaisia?

Ei halua rasittaa muita omalla ikävällä taustalla. Sitä vaan puskee läpi, vaikka välillä tekisi mieli vetää r à*n teet auki. Sitä vaan luovuttaa. Tietää, ettei se paska kullaksi muutu koskaan, oli sitten iloinen tai surullinen. Parempi vain koittaa jaksaa ja valita se positiivisuus. Toisaalta sitä myös suojelee itseään. Mun mielestä Egotrippi osasi niin tyhjentävästi kirjoittaa laulussaan, että "on olemassa asioita, joista puhumalla, ei selviä". Eli puhuminen ei aina auta vaan parempi olla vaan hiljaa, niin jaksaa.

Minulla on sekundaarinen aleksitymia. Yhdessä vaiheessa meni vain kuppi niin pahasti nurin että minusta tuli perus tyytyväinen ja iloinen.

Esimerkiksi laulaja Kikka eli aivan hirveän lapsuuden, silti hän oli hyvin iloinen. Ja hän vielä itse korosti sitä, että hän on lavalla aivan oma itsensä, hän ei esitä mitään.

Tiedän kanssa yhden joka hirveistä oloista ja hyvä kun hengissä pysyi. Osaa iloita pienistä asioista ja hengissä olemisesta. Kun taas tiedän pari kellä masennus mutta hyvistä oloista ja aina kitisee kaikesta ja hakee vaan huomiota jatkuvasti vaikka kaikki ollut ok. 

Vierailija wrote:

Tämä on yksi typerimmistä kirjoituksista jonka olen koskaan lukenut, niin monella tasolla täysin vajaaälyinen ja oksettava.

Ehkä vähän kepeään sävyyn esitetty, mutta ei nyt sentään oksettava. Tunnistan itsekin tuon ilmiön, että jotkut aikuiset, joilla on ollut vaikeaa lapsuudessa saattavatkin vaikuttaa usein iloisilta, juurikin sellaisella lapsekkaalla tavalla. Mutta luulen, että tuolla tavoin kätketään muilta, ehkä jopa itseltäänkin se oma todellinen "minä", joka saattaakin olla ajoittain hyvinkin synkkä ja täynnä katkeria kysymyksiä omasta kohtalosta.

Kohta 30 vuotta tuollaisten ihmisten kanssa olen työskennellyt ja totean nyt, että aloittaja tekee todella rankkaa yleistystä, 

On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita, ettei niistä  puhumalla, selviä

Itse paljon p askaa kokeneena olen yksinkertaisesti hyvin iloinen siitä, ettei nykyisessä elämässäni ole p askaa. Asioihin itseensä ei välttämättä voi vaikuttaa, mutta omaan tarkastelukulmaan elämään nähden kyllä voi.

Dissosiaatio.

Myös: Iloitaan pienistä, koska kaiken voi menettää. 

Noh, itse ainakin itsestäni olen huomannut, että taannun välillä lapseksi :( sille on joku psykologinen selityskin, mutta en muista. Toivoisin niin, että voisin olla aikuinen ja olen yrittänyt mielikuvissani olla itselleni, sille lapselle se turvallinen aikuinen. Mutta jotkut reagointitavat on vain niin automaattisia :( olen luopunut ajatuksesta, että voisin muuttua. Näillä mennään hautaan saakka.

Vierailija wrote:

Dissosiaatio.

Myös: Iloitaan pienistä, koska kaiken voi menettää. 

Joo toi dissosaatio se olikin, se sana mitä hain.

Minulla on pieni pyyntö, että kun on tällainen iloinen selviytyjä niin älkää aina joka välissä kertoko miten kurja hänen elämänsä on ja miten tyhmistä ja mitättömistä asioista hän on kiitollinen ja onnellinen. Ette tiedä miten paljon se sinulle mitätön ja sen saavuttaminen on ponnisteluja, suuria ja pieniä voittoja vaatinut, että sen on saanut.

Olen kokenut hirveitä asioita lapsuudesta asti ja olen juuri tuollainen, iloinen ja lapsekas, lapselliseksi ja lapsen omaiseksi on sanottu useat kerrat. Jotkut luullut jopa kehitysvammaiseksi. 

Diagnooseja on useita ja olen edunvalvonnassa yms mutta vaikka sosiaalisesti kaikki luulevat että olen todella iloinen, niin kotona ollessa yksin saatan vaan yhtäkkiä dissosioida ja yrittää äkillisesti t a p p a a itseni tai vahingoittaa pahasti itseäni. Heti tuollaisen tapaamisen jälkeen missä on ollut kaikki hyvin. Suljetulla olen ollut 8 kertaa.