Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia yleensä vakavasti traumatisoituneet tai todella pahoja kokeneet ovat todella iloisia?
12.10.2023 |
Tunnen kaksi tälläistä ihmistä. On ihan hirveä tausta mutta todella iloisia ja lapsenomaisia. Mistä tämä johtuu?
Kommentit (154)
Sillä voi tienata. Itse ainakin aion tehdä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on kielletty kaikki ns. negatiiviset tunteet, joten en tunne tai ilmaise niitä, siirryn dissosiaatioon. Iloinen ja reipas on aina saanut olla. Auttavainen ja ystävällinen.
Lääkkeet vakavoittivat, kun alkoi tuntea niitä vaikeitakin tunteita.
Vierailija wrote:
Minulla on pieni pyyntö, että kun on tällainen iloinen selviytyjä niin älkää aina joka välissä kertoko miten kurja hänen elämänsä on ja miten tyhmistä ja mitättömistä asioista hän on kiitollinen ja onnellinen. Ette tiedä miten paljon se sinulle mitätön ja sen saavuttaminen on ponnisteluja, suuria ja pieniä voittoja vaatinut, että sen on saanut.
Totta, niin totta. Se työmäärä mikä tuollaisen saavuttamiseen on tehty on ihan tajuton :(
kun kaikki on helvettiä mitä sitä muuta ku nauraa
Siirtokarjalaisilla oli aikanaan sanonta: ilo pintaan vaikka syrän märkänis. Tajusivat, ettei voi jäädä märehtimään menneisiin traumoihin, vaan pitää elää täysillä nyt. Suri ei näy eikä tunnu kun sen peittää ilolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tämä on yksi typerimmistä kirjoituksista jonka olen koskaan lukenut, niin monella tasolla täysin vajaaälyinen ja oksettava.
Ehkä vähän kepeään sävyyn esitetty, mutta ei nyt sentään oksettava. Tunnistan itsekin tuon ilmiön, että jotkut aikuiset, joilla on ollut vaikeaa lapsuudessa saattavatkin vaikuttaa usein iloisilta, juurikin sellaisella lapsekkaalla tavalla. Mutta luulen, että tuolla tavoin kätketään muilta, ehkä jopa itseltäänkin se oma todellinen "minä", joka saattaakin olla ajoittain hyvinkin synkkä ja täynnä katkeria kysymyksiä omasta kohtalosta.
Älä nyt kuitenkaan oleta, että tällainen ihminen väistämättä kätkee todellisen minänsä. Meillä on kaikilla pimeä puoli, ja väitän, että suurin osa nykyihmisistä kätkee sen itseltään.
Minä tunnen hyvin läheisesti ihmisen, jolla oli rankka lapsuus, mutta on päässyt yli siitä. On hyvin aurinkoinen ja ystävällinen ihminen. Tällainen ihminen on todella vahva, koska traumasta ylipääseminen antaa paljon voimaa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tämä on yksi typerimmistä kirjoituksista jonka olen koskaan lukenut, niin monella tasolla täysin vajaaälyinen ja oksettava.
Ehkä vähän kepeään sävyyn esitetty, mutta ei nyt sentään oksettava. Tunnistan itsekin tuon ilmiön, että jotkut aikuiset, joilla on ollut vaikeaa lapsuudessa saattavatkin vaikuttaa usein iloisilta, juurikin sellaisella lapsekkaalla tavalla. Mutta luulen, että tuolla tavoin kätketään muilta, ehkä jopa itseltäänkin se oma todellinen "minä", joka saattaakin olla ajoittain hyvinkin synkkä ja täynnä katkeria kysymyksiä omasta kohtalosta.
Älä nyt kuitenkaan oleta, että tällainen ihminen väistämättä kätkee todellisen minänsä. Meillä on kaikilla pimeä puoli, ja väitän, että suurin osa nykyihmisistä kätkee sen itseltään.
Minä tunnen hyvin läheises
Niin hän varmasti sinulle näyttäyy vahvana ja positiivisena, mutta niin kuin jo sanoitkin, meillä on kaikilla se synkkä nurkkaus, jota ei muille näytetä ja ehkä sitä ei kovin usein itsekään kohdata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mitenkään kätke itseäni mihinkään hymyn ja iloisuuden taakse. Ihan kuin sellainen alakuloisen masentunut ei kätke iloista minäänsä surkean maskin alle. Hän ei saa yhteyttä "positiivisiin" tunteisiin, minä en saa yhteyttä "negatiivisiin" tunteisiin. Ihan yhtä aitoa molemmilla.
Olen myös tottunut tyytymään ei-mihinkään ja iloitsen ihan mitättömistä asioista, joihin monet olisivat tyytymättömiä tai pitäisivät leivänmuruina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen hänet HYVIN läheisesti, joten tiedän, että hän on toisinaan alakuloinenkin. Niin kuin kaikki meistä. Kuitenkin esim. työkavereiden silmissä hän saattaa olla aina iloinen. Ei se ole sen epäaidompaa kuin kärttyisyyskään.
Traumatisoitunut ei voi tietää, miltä toisesta traumatisoituneesta tuntuu. Miten sitten joku ei-ammatillinen mutuilija voisi tietää.
Lääkäri sanoi, että kun ihminen tulee vastaanotolle ja itkee avoimesti, ollaan toipumisen kannalta paljon helpommassa tilanteessa kuin ihmisellä, joka on reipas ja iloinen. Siis kun puhutaan mielenterveyttä kuormittavien traumojen hoitamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Tunnen hänet HYVIN läheisesti, joten tiedän, että hän on toisinaan alakuloinenkin. Niin kuin kaikki meistä. Kuitenkin esim. työkavereiden silmissä hän saattaa olla aina iloinen. Ei se ole sen epäaidompaa kuin kärttyisyyskään.
Vastaus siis viestiin 27. Lainaus ei taas toimi.
Synnynnäinen temperamentti ehkä vaikuttaa siihen, kuka painottuu iloiseksi pärjääjäksi ja kuka kärttyisäksi sinnittelijäksi. Molemmat voivat romahtaa, jos trauma on hoitamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP googleta persoonan rakenteellinen dissosiaatio ja saat vastauksen.
Vierailija wrote:
Siirtokarjalaisilla oli aikanaan sanonta: ilo pintaan vaikka syrän märkänis. Tajusivat, ettei voi jäädä märehtimään menneisiin traumoihin, vaan pitää elää täysillä nyt. Suri ei näy eikä tunnu kun sen peittää ilolla.
Tässä on viisautta nykyajallekin. Kaikenlaiseen uhriutumiseen suorastaan kannustetaan. Voiko sellainen ihminen oikeasti paremmin, joka märehtii sellaisia asioita, joille ei mitään voi? Ja onko jotain "dissosiaatiota", jos suuntaa huomionsa positiivisiin ja kauniisiin asioihin maailmassa?
"Töissä olin reipas, älykäs ja iloinen. Tein töitä, menestyin ja voitin kaikki palkinnot. Iltaisin kotona olin itkuinen lapsi. Parveke oli täynnä roskapusseja ja tiskit homehtuivat altaaseen.
Ihmisen psyyke suojautuu automaattisesti dissosiaation keinoin onnettomuustilanteessa: toimintakyky säilyy, mutta tunteet menevät pois päältä. Jälkeenpäin ihmisellä ei ole yhteyttä tilanteeseen liittyviin tunteisiin ja hän saattaa puhua järkyttävästä tapahtumasta kuin arkipäivän asiasta. Tunnekokemus on yhteydessä myös muistiin, minkä vuoksi muistikuvat onnettomuudesta voivat olla hatarat.
”Dissosiaatiossa osa persoonallisuudesta pyrkii jatkamaan elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut ja väheksymään traumaa, toinen osa persoonallisuudesta jää jumiin näihin kokemuksiin”, kertoo psykiatri, terapeutti ja kirjailija Anssi Leikola."
https://www.tunnejamieli.fi/2018/03/09/trauma-johtaa-persoonallisuuden-…
- Voit löytää vastauksen esim tästä kirjoituksesta.
Kehitys on jäänyt kesken, kun trauma on riittävän vakava lapsuudessa. Toiset pärjäävät paremmin ja toiset huonommin. Monella sisäinen lapsi pysyy piilossa, jos aikuisminä on pärjännyt elämässä hyvin. Jotkut taas eivät tunnu edes ikääntyvän kasvoista juuri lainkaan. Olen itse tuosta keskivälistä. Terapian myötä olen alkanut aikuistua ja vakavoitua.
Aina puhutaan taistele ja pakene -reaktioista. Niiden jälkeen tulee vakavammat tasot miellytä (fawn) ja jähmety. Se iloinen pärjäävyys on tuota fawn-reaktion päällejäämistä. Tunnistan tuon miellyttäjän itsessäni.
Et näe heitä kotona.
Musta huumori pitää hengissä.
'Iloisuus' on suoja, ettei romahda.
Kotona on sitten voimaton romu.
En itse ihan noin raa’asti ajattele.
Olen käynyt paljon läpi ja olen halunnut kehittyä. Tällä hetkellä pystyn niitä vanhoja traumaattisia kokemuksia hyödyntämään nykyisessä työssä. Se on pitkä tie. Se on elämää. Olen lukenut paljon. Olen vaan tehnyt ja elänyt ja opiskellut ja jokin on kantanut. Olen käynyt terapiassa useampaan otteeseen.
Minulla on ollut sen verrannpaljon sitä positiivista, että olen räpiköinyt ja.
se, että olisin aina iloinen ei päde minuun. Vanhat traumat välillä pukkaa ja se yksinäisyys ja pelot. Olen saanut onnekseni sellaisen luonteen, että olen utelias ja kiinnostunut asioista ja halukas ja lahjakas oppimaan.
Se, että uskaltauduin kaiken jälkeen parisuhteeseen on ollut kantavaa. En olisi ilman terapiaa varmaankaan uskaltanut. En tiedä.
ja ne, jotka ovat to del la rikki, niin ei siinä paljon hymyillä. Selviytymistä elämä.
Kun katson ahdistunutta itseni nyt kolmenkymmenen vuoden jälkeen, niin tunnistan itseni. Aina ollut aika vakava, koska lapsena kovilla perheessä ja peloissani. Alkoholi on perheessä on lapselle kovin traumatisoida, ja vanhempien välinen väkivalta on kamalaa.
ja jos jotakuta on lapsena hakattu, niin toivon sydämestäni, että he saavat apua. Luottaminen on niin vaikeaa, jos ei ole saanut lapsena turvallista hoivaa vaan on joutunut pelkäämään. Pieni lapsi.