Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olenko kohtuuton? Toisen omaisuuden tärvely lapsen toimesta

Vierailija
05.10.2023 |

Asun itse aika pienessä kerrostalokaksiossa, joten olen säilönyt lapsuuden kotini vanhaan huoneeseen erilaisia tavaroitani. Yksi arvokkaimmista esineistä on aikuisten keräilynukkekoti, johon ostin kymmenen vuotta sitten noin 2000 eurolla arvokkaita nukkekodin keräilyesineitä. Nämä ovat ainutlaatuisia uniikkikappaleita, joita ei todellakaan saa mistä vaan. Kokoelmaani kuului muun muassa monia hyvin pieniä lasisia, käsintehtyjä nukkekodin koriste-esineitä ja lasikannuja.

Kävin eilen lapsuuden kodissani ja sattumalta kävin myös omassa vanhassa huoneessani. Kurkistin myös vanhasta tottumuksesta rakkaaseen keräilynukkekotiini. Hämmästykseni olikin melkoinen, kun huomasin, että koko nukkekoti oli myllätty. Kaikki tavarat olivat sekaisin, joitain tavaroita puuttui ja yksi koristelasikannu oli säpäleinä nukkekodin lattialla. Kysyin tietenkin heti isältäni mitä oli tapahtunut. Hän kertoi, että oli antanut naisystävänsä 3,5-vuotiaan lapsenlapsen leikkiä nukkekodilla. Sanoin tietenkin tähän tietoon, että kyseessä on keräilynukkekoti, joka ei ole tarkoitettu lasten leikeille. Kerroin, että koko nukkekoti on myllätty, tavaroita puuttuu ja esineitä on rikottu.

Yllättäen isäni suuttuikin minulle asiasta! Hän huusi vihaisena, että liioittelen asioita, että mitään tavaroita ei puutu eikä mitään ole rikottu. Vein hänelle käteen rikotun lasikannun sirpaleet. Edelleen hän oli sitä mieltä, että tapahtunut oli täysin ok. Naisystävän 3,5-vuotias lapsenlapsi oli kuulemma halunnut leikkiä nukkekodilla, eikä hän ollut hennonnut poikaa kieltää.

Mitä mieltä olette? Olenko kohtuuton? Olen todella pahoillani asiasta ja oloni on petetty.

Kommentit (210)

Vierailija
1/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet kohtuuton. Vie omat tavarasi omaan kotiisi, niin ei tarvitse kiukutella.

Vierailija
2/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et ole kohtuuton. Isäsi oli kohtuuton kun suuttui!

Moni varmasti sanoo, että mitäs jätit tavaroitasi sinne, mutta sehän EI ole tässä pointti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta olet kohtuuton siinä, että säilytät näin arkoja tavaroita toisen kodissa ja oletat muiden varovan niitä. Jos nukkekoti itsessään on liian iso asuntoosi, voisit ainakin pakata ne arat sisustusesineet mukaasi.

Vierailija
4/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viet omat tavarasi kotiisi. Toi on älytöntä viedä jotain arvotavaraa toisen asuntoon ja vielä jättää kertomatta asiasta. Lelut on leluja ja leikkimiseen tarkoitettu.

Vierailija
5/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5

Sun provot on niiiin tunnistettavia jo, että ihan haukotuttaa....

Vierailija
6/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nukkekoti aikuisella? Mee hoitoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen ollut siinä luulossa, että voin pitää esineitä lapsuuden huoneessani. Jos olisin vain tiennyt, että näin voisi käydä, olisin tietysti aikoja sitten hakenut tavarat pois. Isäni on sanonut, että voin pitää esineitä vanhassa lapsuuden huoneessani. Miten olisin voinut tietää, että näin tulisi käymään? En ole mikään selvänäkijä tai ajatustenlukija! Minulle ei edes ilmoittu, että nukkekoti on nyt tärvelty. Sain tietää asian ihan sattumalta.

Vierailija
8/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä siis ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nukkekoti aikuisella? Mee hoitoon.

Kyseessä on siis aikuisten keräilynukkekoti. Ei lasten leikkinukkekoti.

Ap

Vierailija
10/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäsi ei ole myöskään ajatustenlukija, joka olisi etukäteen tajunnut, että nukkekoti ei ole leikkimiseen vaan aikuisen keräilykokoelma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nukkekoti aikuisella? Mee hoitoon.

Kyseessä on siis aikuisten keräilynukkekoti. Ei lasten leikkinukkekoti.

Ap

Ja olit selkeästi selittänyt tämän eron isällesi kun jätit nukkekodin hänen kotiinsa?

Vierailija
12/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis sinulla on isäsi luona edelleen oma huone, jossa säilytät jotain leluja? Kuulostaa oudolta. Olitko edes kertonut, että nukkekodilla ei saa leikkiä? Vaikea ymmärtää, että joku on niin kiintynyt tavaroihin, että pitää lapsuuden kodissaan entistä huonettaan varattuna niille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viet omat tavarasi kotiisi. Toi on älytöntä viedä jotain arvotavaraa toisen asuntoon ja vielä jättää kertomatta asiasta. Lelut on leluja ja leikkimiseen tarkoitettu.

En ole vienyt nukkekotia minnekkään. Se on ollut siellä aina. Isäni tietää kyllä oikein hyvin, että kyseessä on aikuisten keräilynukkekoti, ei lasten lelu.

Ap

Vierailija
14/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluatko sinä säilöä kodissasi esim. isäsi tavaroita, ap?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvasin jo otsikosta että tämä on joku uusperhejuttu.

Vierailija
16/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et voi pitää toisen ihmisen kotia museona omille tavaroillesi. Isälläsi on oikeus elää omassa kodissaan, pyytää sinne hänelle tärkeitä ihmisiä.

Se sinun entinen huoneesi sijaitsee isäsi kodissa ja hän on antanut tavaroidesi olla hyvää hyvyyttään. Sinun pitäisi olla kiitollinen, jos jotakin.

On selvää,että normaalisti nukkekoti lestää leikit ja sellainen kiinnostaa pientä lasta. Isäsi ei varmasti ole tiennyt, miten tyhmästi olet rahasi sämplännyt eli johonkin nukkekodin ylikalliisiin kalusteisiin.

Mielestäni sinä olet kohtuuton.

Vierailija
17/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Isäsi ei ole myöskään ajatustenlukija, joka olisi etukäteen tajunnut, että nukkekoti ei ole leikkimiseen vaan aikuisen keräilykokoelma.

Hän kyllä tiesi asiasta. Poimtti on tässä se, että isäni raivostui minulle, kun mainitsin, että nukkekoti on nyt sotkettu. En ollut vihainen tai kiukkuinen, vain surullinen. Isäni siis suuttui, kun kerroin asian hänelle. Kysymys olikin, että enkö saa olla asiasta edes surullinen? Isäni mielestä en saa. Hän raivostui minulle, ei toisin päin. Minä en ollut suuttunut.

Vierailija
18/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taas tää sama teema, että säilytän jotain vanhempieni luona ja se rikottiin ja plaaplaaplaa. Kulunut aihe jo, keksi jotain uutta.

Vierailija
19/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäsi ei ole myöskään ajatustenlukija, joka olisi etukäteen tajunnut, että nukkekoti ei ole leikkimiseen vaan aikuisen keräilykokoelma.

Hän kyllä tiesi asiasta. Poimtti on tässä se, että isäni raivostui minulle, kun mainitsin, että nukkekoti on nyt sotkettu. En ollut vihainen tai kiukkuinen, vain surullinen. Isäni siis suuttui, kun kerroin asian hänelle. Kysymys olikin, että enkö saa olla asiasta edes surullinen? Isäni mielestä en saa. Hän raivostui minulle, ei toisin päin. Minä en ollut suuttunut.

Tämä siis ap.

Vierailija
20/210 |
05.10.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen toimesta? Suomi ei ole äidinkielesi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kolme