Ekonomisti jyrähtää: Yliopisto-opiskelijat "hyväosainen ryhmä" - Voisivat maksaa suuremman osan tutkinnosta itse
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cf7fb356-9213-4ae0-b982-79b43e14705a
"- Peruspointti on se, että ryhmänä yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aika hyväosainen ryhmä. Tämä on vahvistettu moneen kertaan tutkimuksissa, että yliopistotutkinto takaa edelleen paremman ja varmemman elannon verrattuna ihmisiin, joilla ei ole tutkintoa, Pursiainen kertoo.
Siksi yliopisto-opiskelijat eivät ole Pursiaisen mukaan samassa asemassa pitkäaikaisesti tai pysyvästi pienituloisten kanssa.
- Heihin ei ryhmänä kohdistu samanlaista tulontasauksen tai hyvinvoinnin uudelleenjakamisen intressiä kuin pienituloisille, koska tämä (opiskelu) on väliaikaista ja vapaaehtoista pienituloisuutta."
"- Yliopisto-opiskelijat mielellään rinnastavat itsensä muihin pienituloisiin ryhmiin. Tämä argumentti on mennyt hyvin läpi julkisessa keskustelussa. Yliopisto-opiskelijoiden asema on hyvin erilainen kuin esimerkiksi työttömien ja matalapalkka-alojen, hän toteaa."
"Suomen koulutustaso on laskenut, ja tämä edellyttää lisäpanostuksia korkeakoulutukseen.
- Mutta millä ne rahoitetaan, on oma kysymyksensä. Mielestäni ei ole täysin poissuljettua, että opiskelijat voivat tulevaisuudessa rahoittaa jollain järjestelyllä nykyistä suuremman osan koulutuksestaan, erityisesti ne, jotka saavat tutkinnosta merkittävää taloudellista hyötyä, Pursiainen ehdottaa.
- Täytyy muistaa, että maksuton tutkinto on jo itsessään merkittävä tuki yliopisto-opiskelijoille."
Kyllä! KYLLÄ! Nimenomaan tämä! Ymmärtävätkö opiskelijat, että kuuluvat tuon vuoksi yhteiskunnalta eniten saaviin? Tutkinto itsessään on vähintään viisinumeroinen, ellei jopa kuusinumeroinen tuki opiskelijoille! Siihen päälle vielä kaikki opiskelija-alennukset ynnä muut!
Opiskelijat vain valittavat, vaikka todellakin kuuluvat yhteiskunnalta eniten saaviin!
Kommentit (139)
Mistä Suomeen saadaan pienipalkkaisia tutkijoita, jos tutkinto on maksullinen? Jos opiskelu muuttuu maksulliseksi niin palkkatason on noustava reippaasti.
Pitää myös muistaa, että ne hyväpalkkaiset akateemiset yksityissektorilla maksava veroja suurimmilla veroprosenteilla.
Törkein etuoikeutettu ryhmä on ainaistyöttömät jotka saavat elatuksen vuodesta toiseen ilman euronkaan omaa panostusta.
Noniin. Kun pelkuri pelkää rasisti leimaa niin ei kehtaa sanoa että ulkolaiset opiskelijat maksaisi itse oopintonsa suomessa. Lukukausi korkeakoulussa kustantaa montakyt tonnia veronmaksajille. Puhumattakaan että maksetaan asumiset ja muut suomalaisille veronmaksajille kuuluvat etuudet. Eli kaikille stipendi.
Riippuu aika paljon mitä opiskelee. Jos menee lääkikseen, saa kalliin koulutuksen ilmaiseksi ja sen jälkeen työpaikka on varma ja hyvin palkattu.
Mutta sitten on paljon muita aloja, jossa mikään ei ole kovin varmaa..
Siis Suomessa on Pohjoismaiden pienimmät palkat akateemisesti koulutetuilla, ja verotus on kireämpää kuin muualla Länsi-Euroopassa kovan progression ansiosta. Duunareilla taas on Suomessa hyvä palkkataso ja kohtuullinen verotus verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan.
Onhan tähän Suomessa jo keksitty ratkaisu; Inflatoidaan korkeakoulutus. Kun tavoitteeksi on asetettu. että vähintään puolet ikäluokasta suorittaisi korkeakoulu/ yliopisto-tutkinnon niin eiköhän ole selvää, että korkeammin koulutettujen palkat tulevat laskemaan vielä nykyisestäkin.
Ihmetellään miksi niin moni nuori haluaa mieluummin valita ammattikoulun tai ammattikorkean? - No ihan vain siksi, että pelkästään opiskelemalla yliopistolla ja suorittamalla siellä tutkinnon ei ole tae, että saisit paremman palkan.
Mutta onhan se mukava opiskella kun sitä voi tehdä Suomessa verraten edullsiesti. Lukemine kannattaa aina,
Ei takaa edes maisterin paperit nykyään mitään. T: työtön ktm
Siitäpä taas päivän kokoomuspläjäys. Halutaan varmaan kovat maksut, että rahvaan pennut eivät saisi korkeakoulutusta, vaan se periytyisi hyväosaisten perheissä, niin saataisiin oikeiston rälssisuvut vahvemmiksi Suomessa.
Niin, eli halutaan että vain varakkaiden jälkikasvulla on mahdollisuus opiskella yliopistossa. Eipä kauaa mennyt kun tämä(kin) aihe nousi tapetille. Kyllä suomalaiset on tosi hyviä sahaamaan omaa oksaansa.
Varhaiskasvatuksessa yliopistotutkinto on tie köyhyyteen, mielenterveyden ja jaksamisen romahtamiseen ja työkyvyn menettämiseen...
Vierailija kirjoitti:
Ei takaa edes maisterin paperit nykyään mitään. T: työtön ktm
Monet nuoret maisterit tuolta alalta, ilman mitään aikaisempaa työkokemusta, ovat käsittämättömän nirsoja ensimmäisen työpaikan ja sen palkkauksen osalta. Nyrpistävät nokkaansa, kun palkkaus on heidän mielestään selvästi liian pieni. Luulevat, että heti pitäisi päästä joihinkin johtajatason hommiin ja yli 5 tonnin kuukausipalkalla.
No köyhät ja vähävaraiset vaan opiskelemaan. Viisi vuotta yliopistolla menee keveästi ja leveästi valtion piikkiin. Ja sen sitten vaan tonneja kuussa tienaamaan. Mikä estää, ei mikään.
Suomi taantuu kohti 1950- lukua. Onneksi minulle kielitaitoisena, sopeutumiskykyisenä akateemisesti koulutettuna nuorena aikuisena on mahdollisuus muuttaa elinkelpoiseen maahan.
Vierailija kirjoitti:
Niin, eli halutaan että vain varakkaiden jälkikasvulla on mahdollisuus opiskella yliopistossa. Eipä kauaa mennyt kun tämä(kin) aihe nousi tapetille. Kyllä suomalaiset on tosi hyviä sahaamaan omaa oksaansa.
Seuraavaksi nuo ehdottavat varmaan, että "kyvykkäät pääsevät aina stipendilla" (kuten noiden ihannemaassa USA:ssa). Tyhmemmät mutta rikkaat sitten rahalla ja saman yliopiston käyneiden sukulaisten suosituskirjeillä (kuten noiden ihannemaassa USA:ssa).
Omavastuuta voisi kyllä edellyttää. Juhlat on juhlittu, eikä rahaa ole.
Yliopistosta valmistuvia on kyllä melko matalapalkkaisissa töissä. Kuitenkin ajatuksena mielenkiintoinen että tuet tulee määrätä tulevaisuuden potentiaalin mukaan. Tätä ajatusta kannattaa jalostaa pidemmälle. Ehkä osana systeemiä pakollinen älykkyystesti ja älykkäät jätetään tukien ulkopuolelle automaattisesti koska heillä on potentiaalia kovempi tuloisiin hommiin. Samoin jossain vaiheessa hyvää palkkaa saaneet työttömät tulisi jättää työttömyysturn ulkopuolelle koska heillä on potentiaalia hyvä tuloisiin hommiin.
Ikävää vaan että lupaus tulevaisuudest ei tuo ruokaa pöytään kun maha kurnii. Itse ponnistin yliopistoon köyhistä oloista ilman vanhempien tukea. Nälkä oli välillä, tämän päivän hyvä palkka ei täyttänyt mahaa silloin. Positiivista kuitenkin se että nykyisin olen hyvä osainen ja omat lapseni saavat opiskella niin että äiti elättää. Harmi sinänsä että opiskelusta alkaa tulemaan hyvä tuloisten etuoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Niin, eli halutaan että vain varakkaiden jälkikasvulla on mahdollisuus opiskella yliopistossa. Eipä kauaa mennyt kun tämä(kin) aihe nousi tapetille. Kyllä suomalaiset on tosi hyviä sahaamaan omaa oksaansa.
Mielenkiintoinen näkökulma kun aattelee samalla kuinka tulevaisuudessa vähintään puolen ikäluokasta tulisi olla tulevaisuudessa korkeakoulutettu.....
Vai onko tähän sitten ratkaisuna se, että raharikkaiden nuorille ostetaan opiskelupaikat ja välineet samalla kun vähempiosaiset kilpailevat paikoista, joita jaetaan ylppäreiden arvosanojen ja pääsykokeiden kautta, niistä paikosita, joille ei ole löydetty ostajaa.
Totta. Tuohan ei ole peruskoulutusta, vaan ammattiin johtavaa. Niille voisi olla enemmän hintaa tässä taloustilanteessa.