Ekonomisti jyrähtää: Yliopisto-opiskelijat "hyväosainen ryhmä" - Voisivat maksaa suuremman osan tutkinnosta itse
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cf7fb356-9213-4ae0-b982-79b43e14705a
"- Peruspointti on se, että ryhmänä yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin aika hyväosainen ryhmä. Tämä on vahvistettu moneen kertaan tutkimuksissa, että yliopistotutkinto takaa edelleen paremman ja varmemman elannon verrattuna ihmisiin, joilla ei ole tutkintoa, Pursiainen kertoo.
Siksi yliopisto-opiskelijat eivät ole Pursiaisen mukaan samassa asemassa pitkäaikaisesti tai pysyvästi pienituloisten kanssa.
- Heihin ei ryhmänä kohdistu samanlaista tulontasauksen tai hyvinvoinnin uudelleenjakamisen intressiä kuin pienituloisille, koska tämä (opiskelu) on väliaikaista ja vapaaehtoista pienituloisuutta."
"- Yliopisto-opiskelijat mielellään rinnastavat itsensä muihin pienituloisiin ryhmiin. Tämä argumentti on mennyt hyvin läpi julkisessa keskustelussa. Yliopisto-opiskelijoiden asema on hyvin erilainen kuin esimerkiksi työttömien ja matalapalkka-alojen, hän toteaa."
"Suomen koulutustaso on laskenut, ja tämä edellyttää lisäpanostuksia korkeakoulutukseen.
- Mutta millä ne rahoitetaan, on oma kysymyksensä. Mielestäni ei ole täysin poissuljettua, että opiskelijat voivat tulevaisuudessa rahoittaa jollain järjestelyllä nykyistä suuremman osan koulutuksestaan, erityisesti ne, jotka saavat tutkinnosta merkittävää taloudellista hyötyä, Pursiainen ehdottaa.
- Täytyy muistaa, että maksuton tutkinto on jo itsessään merkittävä tuki yliopisto-opiskelijoille."
Kyllä! KYLLÄ! Nimenomaan tämä! Ymmärtävätkö opiskelijat, että kuuluvat tuon vuoksi yhteiskunnalta eniten saaviin? Tutkinto itsessään on vähintään viisinumeroinen, ellei jopa kuusinumeroinen tuki opiskelijoille! Siihen päälle vielä kaikki opiskelija-alennukset ynnä muut!
Opiskelijat vain valittavat, vaikka todellakin kuuluvat yhteiskunnalta eniten saaviin!
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa maksaa Suomessa kymmeniä tuhansia jostain amk-tutkinnosta tai maisterinpapereista, jotta pääsee töihin vähän yli kympillä tunnissa jonnekin Alepan kassalle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Suomalainen työnantaja ei juurikaan arvosta korkeakoulutusta.
Kannattaa kouluttautua aloille joilla on töitä. Sukupuolentutkimuksen maisteri voi avata sen Only Fansin tai nahkalompakon, sillä muuta käyttöä koko tutkinnolla ei ole.
Suomessa ei ole koulutusta vastaavaa työtä edes ns. monelle hyvin työllistävälle alalle tai yleishyödylliselle alalle työskentelevälle. Todella moni päätyy ihan muihin suorittavan tason tehtäviin joissa palkka ei ole kaksinen. Sinulla on kyllä todella lapsellinen näkemys tilanteesta, jos koet, että ongelma koskee vain sukupuolentutkimuksen maistereita tai vastaavia.
Hyvät pääsee ja lusmurit/ne joille ei työnteko opiskelujen ohessa maistunut eivät pääse.
Hyvin moni esim. amk-tutkinnon suorittanut on töissä hommissa joihin ei tarvita mitään korkeakoulutusta. Poikkeuksen muodostavat terveydenhuoltohenkilökunta joka työllistyy hyvin omalle alalleen. On harhaista ajatella, että Suomessa olisi korkeakoulutetuille hyvät työmarkkinat.
AMK ei ole mikään korkeakoulu vaan opisto!
Olet erehtynyt.
Ei opisto muutu korkeakouluksi pelkästään nimeämällä. B-luokan opetusta niille jotka eivät yliopistoon pääseet.
Harmittaako kun kerron että yamk-tutkinnot ovat ylempiä korkeakoulututkintoja.
Ei harmita. Voihan sen yamk- tutkinnon suorittaneet itseään niin huijata. Se ei vastaa millään tasolla maisterintutkintoa. Myös työnantajat ovat tästä tietoisia.
Vierailija kirjoitti:
Ai helvetti :D Olen KTM ja en usko palkkakehitykseni olevan enää koskaan mitään erityisen suurta vaan ennemminkin inflaation mukana nousevaa. Olen koulutustani vastaavissa töissä, asiantuntijana pörssiyhteisössä ja minulla on esimiesvastuu. Palkkani ei ole alaan tai kokemukseen nähden mitenkään huono vaan linjassaan yleisen alan tason kanssa. Palkkani alkaa nelosella mutta minulla on työsuhdeauto joten verotettavat tuloni alkaa vitosella. Tästä lystistä jää täten verojen jälkeen reilu 2500€ käteen ja ihan oikealla veroprosentilla laskettuna. :D
Koen kontribuvoivani veronmaksajana mutta olisi jäänyt korkeakoulutus väliin jos olisin joutunut maksamaan siitä. Jo nytkin elämä ei ole mitään erityisen yltiörikasta ja opintolainaan menee kuussa noin 200€ nykyiselläänkin. Jos myös koulutus tulee maksaa itse niin yleinen palkkataso saisi kyllä nousta ja rytinällä. Tuo tutkija ei oikeasti taida tietää että on paljo ns. rahakkaan tutkinnon käyneitä dippainssejä, ekonomeja ja juristeja jotka ei todellakaan kaikki tule yltämään mihinkään erityisen isoihin tuloihin. Suomessa 5000€ on hyvä palkka muttei itsestäänselvyys ja tuolla ei mitään kovin ihmeellistä ostovoimaa vielä saavuteta.
5000 e/kk olet jo kirkkaasti nettomaksaja tälle yhteiskunnalle ja verottaja vie puolet tuloista. Eiköhän siinä tule se yliopistokoulutus kuitattua jo ihan veroja makselemalla.

Esimiesvastuu ja asiantuntija, minusta ktm kuulostaa alipalkatulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa maksaa Suomessa kymmeniä tuhansia jostain amk-tutkinnosta tai maisterinpapereista, jotta pääsee töihin vähän yli kympillä tunnissa jonnekin Alepan kassalle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Suomalainen työnantaja ei juurikaan arvosta korkeakoulutusta.
Kannattaa kouluttautua aloille joilla on töitä. Sukupuolentutkimuksen maisteri voi avata sen Only Fansin tai nahkalompakon, sillä muuta käyttöä koko tutkinnolla ei ole.
Suomessa ei ole koulutusta vastaavaa työtä edes ns. monelle hyvin työllistävälle alalle tai yleishyödylliselle alalle työskentelevälle. Todella moni päätyy ihan muihin suorittavan tason tehtäviin joissa palkka ei ole kaksinen. Sinulla on kyllä todella lapsellinen näkemys tilanteesta, jos koet, että ongelma koskee vain sukupuolentutkimuksen maistereita tai vastaavia.
Hyvät pääsee ja lusmurit/ne joille ei työnteko opiskelujen ohessa maistunut eivät pääse.
Hyvin moni esim. amk-tutkinnon suorittanut on töissä hommissa joihin ei tarvita mitään korkeakoulutusta. Poikkeuksen muodostavat terveydenhuoltohenkilökunta joka työllistyy hyvin omalle alalleen. On harhaista ajatella, että Suomessa olisi korkeakoulutetuille hyvät työmarkkinat.
AMK ei ole mikään korkeakoulu vaan opisto!
Olet erehtynyt.
Ei opisto muutu korkeakouluksi pelkästään nimeämällä. B-luokan opetusta niille jotka eivät yliopistoon pääseet.
Harmittaako kun kerron että yamk-tutkinnot ovat ylempiä korkeakoulututkintoja.
Ei harmita. Voihan sen yamk- tutkinnon suorittaneet itseään niin huijata. Se ei vastaa millään tasolla maisterintutkintoa. Myös työnantajat ovat tästä tietoisia.
Mun koulutus ei oo ollut kiinnostava yhdenkään työnantajan silmissä ekaa työpaikkaa lukuunottamatta. Tein amk-lopputyöni harjoittelupaikkaani ja sain vakiduunin. Sen jälkeen työpaikan vaihdot on mennyt puhtaasti työkokemuksen ja haastatteluissa todetun osaamisen pohjalta.

Ei ne ole yhtään mitään. Itse en palkkaisi.

Jos saa jalkansa oven väliin ja voi muuten osoittaa osaamisensa niin ei sillä tutkinnolla niin väliä. Mutta pelkältä AMK-pohjalta en ketään palkkaisi.

Vaadi enemmän, 5000€/kk saa ilman esimiesvastuutakin.
Kätilön koulutus kestää 4,5 vuotta amk:ssa. Tutkintoon kuuluu paljon palkattomia harjoitteluja, osa eri paikkakunnilla.
Opintolainaa ehtii tulla valtavasti, jos vanhemmat ei auta. Valmistumisen jälkeen palkkataso ei koskaan nouse korkeaksi.
Että tästä pitäisi vielä maksaa enemmän kuin sen opintolainan verran? Kaikki korkeakouluopiskelijat ei saa hyvää palkkaa ja urakehitystä. Silti heitä tarvitaan.
Vierailija kirjoitti:
Akatemia meni vessasta alas kun yliopisto-opiskelusta tehtiin rahvaankin oikeus ja ennen kaikkea luokkanousun väline.
Opiskelupaikkoja pitäisi leikata ainakin 90% ja suurin osa yliopistoista sulkea. Yliopisto-opiskelun ja tutkimuksen pitäisi olla elämäntehtävä niille joilla on siihen henkilökohtaisesti varaa, tai riittävää paloa tehdä sitä kituuttamalla.
Olen töissä yliopistossa ja teen paljon töitä tutkijoiden kanssa. Yllättyisit kuinka harvalla on mitään kutsumusta taustalla.
Uskoisin sen käyvän opiskelijoillekin, jos valmistumisen jälkeiset palkat kaksinkertaistetaan eli noustaan akateemisessa palkkauksessa eurooppalaiselle tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa maksaa Suomessa kymmeniä tuhansia jostain amk-tutkinnosta tai maisterinpapereista, jotta pääsee töihin vähän yli kympillä tunnissa jonnekin Alepan kassalle tai muuhun vastaavaan paikkaan. Suomalainen työnantaja ei juurikaan arvosta korkeakoulutusta.
Kannattaa kouluttautua aloille joilla on töitä. Sukupuolentutkimuksen maisteri voi avata sen Only Fansin tai nahkalompakon, sillä muuta käyttöä koko tutkinnolla ei ole.
Suomessa ei ole koulutusta vastaavaa työtä edes ns. monelle hyvin työllistävälle alalle tai yleishyödylliselle alalle työskentelevälle. Todella moni päätyy ihan muihin suorittavan tason tehtäviin joissa palkka ei ole kaksinen. Sinulla on kyllä todella lapsellinen näkemys tilanteesta, jos koet, että ongelma koskee vain sukupuolentutkimuksen maistereita tai vastaavia.
Hyvät pääsee ja lusmurit/ne joille ei työnteko opiskelujen ohessa maistunut eivät pääse.
Hyvin moni esim. amk-tutkinnon suorittanut on töissä hommissa joihin ei tarvita mitään korkeakoulutusta. Poikkeuksen muodostavat terveydenhuoltohenkilökunta joka työllistyy hyvin omalle alalleen. On harhaista ajatella, että Suomessa olisi korkeakoulutetuille hyvät työmarkkinat.
AMK ei ole mikään korkeakoulu vaan opisto!
Olet erehtynyt.
Ei opisto muutu korkeakouluksi pelkästään nimeämällä. B-luokan opetusta niille jotka eivät yliopistoon pääseet.
Harmittaako kun kerron että yamk-tutkinnot ovat ylempiä korkeakoulututkintoja.
Ei harmita. Voihan sen yamk- tutkinnon suorittaneet itseään niin huijata. Se ei vastaa millään tasolla maisterintutkintoa. Myös työnantajat ovat tästä tietoisia.
Mun koulutus ei oo ollut kiinnostava yhdenkään työnantajan silmissä ekaa työpaikkaa lukuunottamatta. Tein amk-lopputyöni harjoittelupaikkaani ja sain vakiduunin. Sen jälkeen työpaikan vaihdot on mennyt puhtaasti työkokemuksen ja haastatteluissa todetun osaamisen pohjalta.
Jos saa jalkansa oven väliin ja voi muuten osoittaa osaamisensa niin ei sillä tutkinnolla niin väliä. Mutta pelkältä AMK-pohjalta en ketään palkkaisi.
En palkkaisi ketään pelkän tutkinnon pohjalta.
Laitetaan pursiaiselle lasku ekonomin opinnoista.
Olisko sata tonnia hyvä? 200?
Pitää olla kyllä tollo ekonomi. Asiahan menee niin että töissä käyvät maksaa veroissa lastensa sukupolven opiskelut.
Paitsi jos tulee perskok hallitus joka antaa ne rahat mieluummin talousrikollisille
Masennuin, oma palkka ei ole lähelläkään viittä tonnia. Humanistisen puolen maisteri ja 30 vuotta töitä takana.
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin sen käyvän opiskelijoillekin, jos valmistumisen jälkeiset palkat kaksinkertaistetaan eli noustaan akateemisessa palkkauksessa eurooppalaiselle tasolle.
Ketjussa kuin ketjussa on näitä palkkojen kaksinkertaistamista huutelivia. Mistä te ajattelette, realistisesti sen lisärahan löytyvän? Suomi on yksi maailman koviten verottava maa jo nyt ja raha ei riitä edes nykyiseen tasoon.
Jo hoitsujen muutaman prosentin palkankorotukset on aina saanut kunnat ja nykyisin hyvinvointialueet AL jäämäiseksi? Marin pymppadi velkarahas talouteen ja muuta hyötyä siitä ei koitunut kuin 3 miljardin vuosittaiset korkokulut valtiolle.
älä viitsi, opintoon tukea määräytyy muutenkin ruokakunnan tulojen mukaan.
urpo hallitus yrittää runnoa epätoivoisesti kaikki ideologiset inhoon perustuvat säästönsä eteenpäin ja tehdä tulonsiirrot omien kannattajien taskuun.
Vierailija kirjoitti:
Kätilön koulutus kestää 4,5 vuotta amk:ssa. Tutkintoon kuuluu paljon palkattomia harjoitteluja, osa eri paikkakunnilla.
Opintolainaa ehtii tulla valtavasti, jos vanhemmat ei auta. Valmistumisen jälkeen palkkataso ei koskaan nouse korkeaksi.
Että tästä pitäisi vielä maksaa enemmän kuin sen opintolainan verran? Kaikki korkeakouluopiskelijat ei saa hyvää palkkaa ja urakehitystä. Silti heitä tarvitaan.
Mihin tarvitaan, jos ei kerran alan töitä ole ikinä tiedossa ja ainakaan se ei ole tuottavaa? Meillä on jo kortistossa vaikka kuinka paljon akateemisesti koulutettuja työttömiä. Tutkintotiedot jo vanhentuneita. Täytyisi aina olla plan B.
Tilanne vain pahenee, kun tavoite on KAIKKI kouluttaa vähintään AMKissa ja oikeasti me tarvitsisimme autokuljettajia ja kaupan kassoja ja raksamiehiä.
Me emme edes ymmärä tämän hyvinvointivaltion hintaa. Gardianin toimittaja meinasi pyörtyä, kun kuuli suomalaisen päivähoidon hinnan tai pikemminkin hinnattomuuden. Unhotivat hänelle varmaan vielä kertoa, että sinne tarhaan voi viedä lapsensa vaikka molemmat vanhemmat ovat kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin sen käyvän opiskelijoillekin, jos valmistumisen jälkeiset palkat kaksinkertaistetaan eli noustaan akateemisessa palkkauksessa eurooppalaiselle tasolle.
Ketjussa kuin ketjussa on näitä palkkojen kaksinkertaistamista huutelivia. Mistä te ajattelette, realistisesti sen lisärahan löytyvän? Suomi on yksi maailman koviten verottava maa jo nyt ja raha ei riitä edes nykyiseen tasoon.
Jo hoitsujen muutaman prosentin palkankorotukset on aina saanut kunnat ja nykyisin hyvinvointialueet AL jäämäiseksi? Marin pymppadi velkarahas talouteen ja muuta hyötyä siitä ei koitunut kuin 3 miljardin vuosittaiset korkokulut valtiolle.
No nekin palkankorotukset sitten syötiin siinä, kun monella verotusprosentti nousi sen keskituloisten jyrkän veroprogression vuoksi eikä käteen jäänyt mitään niistä korotuksista.
Kolmannen vuoden DI-opiskelija saa kesätöistä 2400 e/kk. Tietotekniikkaa ja tietojenkäsittelytiedettä lukeneet vielä enemmän. Kyllähän se palkka on alanvalintakysymys.