Oletteko koskaan tavanneet isoukkianne/isomummoanne?
Kysymys otsikossa, eli oletteko koskaan tavanneet isovanhempienne omia vanhempia?
Olen vaan miettinyt asiaa, kun itselläni on jo aikuisia sukulaisia, joilla on ainakin yksi isoisovanhempi elossa ja viimeisimmät omat isoisovanhemmat kuolivat jo 1970-luvulla 15 v ennen minun syntymääni. He olivat siis silloin päälle 7-kymppisiä, mikä olis siihen aikaan ihan tavallinen ikä kuolla. Olisi ollut siistiä, jos isoisovanhempi olisi ollut vielä elossa kun minä synnyin.
Mun serkun lapsi on 26-vuotias ja hänen isomummo on elossa, mutta aika huonossa kunnossa eikä varmaan elä enää kauan.
Mun toisen serkun lapsi on 23-vuotias ja hänelläkin on yksi isomummo elossa, joka myös varmaan kuolee muutaman vuoden sisällä.
Kummassakin ylläolevassa tapauksessa se selittyy osin sillä, että kummassakin suvussa on lasten teko aloitettu kovin nuorena. Eihän se nykypäivänä ole lainkaan harvinaista, että lapsi ehtii esim. kouluikään kunnes viimeinen isoisovanhempi kuolee, mutta varmaan aika harvinaista silti, että aikuisella ihmisellä olisi isoisovanhempia elossa?
Kommentit (56)
En ole nähnyt edes isovanhempiani. He olivat jo kuolleet. Lapsistani ei kuin vanhin muista isovanhemmistaan kolme, yksi oli jo silloin jo kuollut
Olen tavannut isäni äidin äidin. Ehdin hyvin tutustua häneen kun olin kesälomilla Aitolahdella.
Hän pukeutui aina vihreisiin mekkoihin ja sanoi, että niin kaunista ihmistä ei olekaan, joka ei kaunistuisi vihreillä vaatteilla vielä lisää.
Olen tavannut isänisäni äidin. Tapasimme säännöllisesti kunnes hän nukkui pois 98-vuotiaana. Minä olin 6 v.
Isäni isoäiti, siis pappani äiti kuoli kun olin 13 vuotias. Isäni äiti kuoli paljon ennen isoisoäitiä, olin 4 v.
Olen tavannut isän mummon (äidin äiti) alle kouluikäisenä, hän oli iloinen ja mukava.
Hänellä oli kauniit harmaat ja pitkät hiukset nutturalla.
Minulla oli neljä isoisovanhempaa elossa, kun synnyin. Kaikki heistä yli elivät yli 90 v. Yksi heistä ehti tavata myös minun lapset.
Tapasin joitain kertoja. Hänelle annoimme ihan oman nimityksenkin jota en täällä kerro, ettei tunnistettaisi.
Olin hyvin pieni silloin. Muistan mummon (kutsun heitä siten, koska äitinikin sanoo niin) vain dementoituneena ja vuodepotilaana, ukin muistan hämärästi, kun asui vielä omassa kämpässään ennen hoitoon joutumista. Toiset ei ollut enää elossa syntyessäni
Isoisoisäni on elänyt n. 1860-1900. En ole tavannut. N41.
Äidin puolelta isomummu ehti tulla tutuksi, ja samainen muori ehti nähdä myös mun lapseni. Myöhemmällä iällä ehti kyllä myös dementia pitää huolen siitä, että muori tavatessa luuli mua omaksi tyttärekseen tai koulukaverikseen.
En minkäänlaista sukua .Asuimme Lapissa ja isovanhemmat kuolleet . Samoin ei mitään kanssakäyntiä serkkujen kanssa. Iso suru nuo isovanhemmat! Ei ollut mummolaa mihin mennä.
Olen tavannut isäni isoisän 80-luvulla kun olin pieni lapsi. Hän kuoli -87 vuonna 94-vuotiaana.
Näin mummin äidin muutaman kerran. Vähän oli sekaisin, muisti mun nimenikin väärin mutta eipä haitannut. Oli mummin luona hoidossa, huoneessa oli sisävessanpönttö ja sängyssä vietti suurimman osan aikaa. Menehtyi 98-vuotiaana kuten mumminikin.
Mainitsen vielä, että tällä serkkuni 26-vuotiaalla lapsella on jo kaksi lasta, eli elossa on viisi sukupolvea, mikä lienee aika harvinaista nykypäivänäkin. Eli näiden pikkulasten isomummon äiti on vieläkin elossa.
Olen ollut niin pieni etten muista tapaamista isomummon kanssa. Omilla lapsillani sama juttu. Oma lapsenlapseni on tavannut isomummin moneen otteeseen, mutta aika näyttää onko heillä yhteistä aikaa niin paljon, että hän tulee muistamaan.
Äidinäidin isän joskus ihan pienenä, muistan että oli mukava pullukka mies.
Isänäidin äiti asui meidän naapurissa, kuoli kun olin 10v eli ehdittiin olla paljonkin tekemisisssä.
Isomummo kuoli, kun olin 8 joten ehdin tavata.
Oma lapseni ehti myös tavata isomummonsa useasti (isänsä puolelta).
kommentteja?