Oletko valmis muuttamaan työpaikan saamiseksi?
Itse en ole ollut,mutta rakkaan puolison mukaan lähtisin ja koittasin töitä sieltä saada.
Kommentit (52)
Kyllä olin, sain töitä ulkomailta ja olen tyytyväinen
Nuorena muutin työn perässä tänne, missä asun eli olin ja täällä olen kerran muuttanut lähemmäksi uutta työpaikkaa.
Kyllä. Siinä tapauksessa, jos kyseessä olisi unelmatyö.
Olen muuttanut työn perässä toiselle puolen Suomea. Perhe ja ystävät jäi kauas mutta pakkohan se on itsensä elättää.
Olen työskennellyt +20v kansainvälisessä firmassa. Aikoinaan pienet lapset estivät matkatyön ulkomailla. Jos/kun asia tulee esille lähden heti
Olen muuttanut, tein väliaikaisesti töitä viikot toisella paikkakunnalla. Asuin siellä työnantajan soluasunnossa. Kausityö kesti marraskuusta juhannukseen, seuraavana syksynä aloitin opiskelun. Tuore avioliitto ei olisi kestänyt toista kautta erillään.
Olen myös muuttanut puolison työn takia vuodeksi ulkomaille. Kotona oli 2v, eli leikin kotirouvaa sen vuoden. Ei ollut minun juttuni.
Nyt asuinpaikan määrittää puolison työ. Omaa työtäni teen etänä, eli muutto ei olisi suuri ongelma, kunhan välillä pääsisi käymään konttorilla täällä nykyisellä asuinseudulla.
Vierailija kirjoitti:
MENE TÖIHIN
Olen töissä,mutta kuljen naapurikunnassa.
Tein komennushommia,mutta oon edelleen töissä kotiseudulla. En halunnut muuttaa töiden perässä,kun pakkoa ei ollut.
On aika erikoista jos joku on tosissaan sitä mieltä että muiden ihmisten tulee maksaa sellaisen henkilön elatus joka on itse valinnut asua paikassa jossa ei pysty itseään elattamaan, vaikka muualla olisi hänelle töitä tarjolla.
Yksinkertaistetaan rajusti ja kuvitellaan että elämme 2000v sitten jolloin Suomen alueella metsästettiin, keräiltiin metsän antimia ja mahdollisesti harrastettiin alkeellista viljelyä.
Voitteko kuvitella että esivanhempanne olisi silloin ilmoittanut heinotovereilleen muuttavansa suoalueelle josta ei ravintoa löydy, mutta haluavansa että muut tuovat hänelle päivittäin marjoja, lihaa ja kalaa syötäväksi? Olisi hyvä jos muut myös rakentavat hänelle paremman mökin sinne suolle.
Ja kaikki vain siksi että hän haluaa asua siellä, vaikka muutaman päivämatkan päässä missä suurin osa heinon jäsenistä asuu olisi myöh hänelle riistaa ja marjoja tarjolla ja pystyisi siellä elättämään itsensä.
Luulen että heimotoverit olisivat sanoneet että asu ihan missä haluat mutta sitten hoidat itse oman elatuksesi
Muutin, koska kotipaikkakunnallani oli surkea työllisyystilanne. Vaihtoehdot olisivat olleet meijeri, pakastamo tai saha.
En todellakaan muuta ja jätä perhettä, kotia ja koko elämääni täällä.
T. Pitkäaikaistyötön
Olen muuttanut työn perässä kolme kertaa elämäni aikana. Minulla on niin harvinainen ammatti, että on mentävä sinne missä töitä on.
Minun työni myytiin Kiinaan,nyt teen toista työtä.
Ihminen on kautta historian mennyt sinne missä on ollut mahdollisuus elättää itsensä.
Harva asia on luontevampi syy muutolle.
Olen muuttanut kahdesti työn perässä. Myös lapsena muutettiin vanhempien työn vuoksi.
Tällä hetkellä haluan lähinnä työn, jonka voi tehdä etenä.
Jos työ olisi jossain Voguen toimistolla Pariisissa tai New Yorkissa voisin muuttaa, jos olisi joku lähihoitajan työtä Pihtiputaalla vastaava en muuttaisi.
En. Asun missä haluan ja sieltä on löydyttävä mulle töitä.