En pysty enää hymyilemään

tsemppiä minulla on aina virne päällä tiedostamatta mutta ei se pakollista ole

Mä saan hymyilemisestä järkyttävän päänsäryn. Lomilla ja omissa oloissa ei päätä kivistä juuri koskaan, mutta jos olen ihmisten ilmoilla tai töissä, niin särkylääkkeitä menee jatkuvasti. Sain nuorena palautetta äidiltä ja yhdestä kesätyöpaikasta, että asiakkaat pelkäävät minua kun olen suupielet alaspäin. Siitä lähtien olen opetellut sydämellisen hymyn. Se vaan on tosiaan pelkkä naamari, jonka pitäminen rasittaa kasvolihakset äärimmillen...

Mä en oo juurikaan hymyillyt 20 vuoteen.

Ja on sillä ollut hintansa.

Suurin virheeni oli osallistua omilla kasvoillani, kun kaikki muut tulivat naamiaisiin.

Ole ap onnellinen. Olet niitä harvoja, jotka osaavat käyttää oikeita verbimuotoja, hymyilystä viis 😚

Voimia ap 🥰 Jos tuntuu ettei ole kuuntelijaa, jaksaisitko olla yhteydessä esim. kriisipuhelimeen tai seurakunnan diakoniin tai pappiin.

En tarkoita, että hukut uskon tuputtajaan vaan saisit kevennettyä raskasta taakkaa.

Toivon, että saat apua ja helpotusta vointiisi 💚

Halaus sinulle. Mulla on menossa nyt toi vaihe että hymyilen ja esitän iloista muiden kanssa ollessa, koska pelkään ettei ne jaksa sitä miten masentunut olen oikeasti. Siksi virheellisesti monet luulee että voisin hyvin. Mietin samaa milloin en enää jaksa tätä esitystä.

Ei sitä aina pysty. Ole oma itsesi. Mullakin on masennustaustaa. Ja olen yksinäinen. Vain miesystävä saa mut hymyilemään. Ennen häntä elin todella pitkään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Suurin virheeni oli osallistua omilla kasvoillani, kun kaikki muut tulivat naamiaisiin.

Tämä on Kafkan sitaatti.

Hyvänen aika. Ei teillä ole velvollisuutta hymyillä, jos ei hymyilytä! Vähemmästäkin masentuu ajan mittaan.

Nyt ihan ensiksi a takaa itsellenne lupa olla kasvot vakavina. Älytöntä hymyillä väkisin.

Alkakaa kuunnella sisintänne ja itseänne ja olla ihan juuri sellaisia kuin oikeasti olette.

N53

Kiitos viesteistänne. Huomenna olisi tiedossa eräänlaiset juhlat ja todellakin yritän siellä olla olematta totisena ja  "mököttämättä". Pelkään, että menetän nekin viimeiset  ja vähäiset ihmiskontaktit, jotka vielä on olemassa. Juhissa on tarjolla myös alkoholia ja pelkään, että saan jonkun itkuhepulin jos juon. Juomattomuuttani ihmeteltäisiin ja saisin selitellä vielä enemmän. Miten sitä ihminen ajautuukin tällaiseen tilanteeseen. Tuntuu vaan, että yht´äkkiä olen menettämässä kaikki läheiseni erilaisista syistä ja tämä aiheuttaa pohjatonta surua ja itseni moittimista. Havahduin tässä taannoin myös siihen, että en kerta kaikkiaan muista koska olisin viimeksi ollut onnellinen, edes lyhyen hetken. Enpä olisi tätäkään ennen tiennyt, että sitä voi näköjään menettää kyvyn hymyillä. ap.

Mene ap huomenna yai nyt tänään illalla kävelylle johonkin kquniiseen paikkaan. Hiljenny kuuntelemaan ja katselemasn luontoa ja kiinnitä huomiota sen kauneuteen.

Sitten mietiskele ja muistele, millaisissa tilanteissa olet aiemmin elämässäsi ollut onnellinen. Ja mietiskele ja kuuntele itseäsi, että mikä elämässä on mielestäsi tärkeää ja miten nykyinen elämäsi vastaa sitä, ja miten pitäisi muuttaa elämää, jotta se tuntuisi merkitykselliseltä ja hyvältä.

Jos en pienenä ollut iloinen ja reipas, äiti kosti. En halua kertoa miten ja eipä sillä ole enää merkitystä.

Mikään ei tunnu miltään ja minä vain hymyilen.

Hymytön kuin per su Riikka,hehehehe

Sama homma, vihervassarit on tuhoamassa Suomea ja hymy on kadonnut huulilta :/

Ikävuodet tekee tuota useimmille, mutta siitäkin selviää kunhan opettelee uudestaan.