Lue keskustelun säännöt.
Mihin tunteeseen ahmin? En tajua enää. Laihduttaminen ei onnistu. Aina vain ahmin.
19.06.2023 |
En käsitä. Olen todella vahva ja itseäni kohtaan kriittinen. Voin liikkua paljon, olla päättäväinen ja pitää jopa paastoja. Jossain vaiheessa alan taas ahmimaan.
Ahmiminen on siis tullut ennen laihduttamista jo lapsena. Olen salaa syönyt ja minulle on kyllä herkkuja kamalasti tarjottukin. Aina oli kivaa kun saatiin syödä ja silloin oltiin perheen kanssa yhdessä edes hetken.
Muuten vanhemmat olivat alkoholisteja.
Minua on käytetty myös seksuaalisesti hyväksi.
Haluan nyt aikuisena ymmärtää, mihin pakonomainen syöminen voi liittyä.
En jaksa tätä enää. Voin syödä valtavasti.
Olen muutenkin riippuvaisuuteen taipuvainen, syöminen on hankalin taittaa.
Kommentit (40)
Sinä syöt niihin traumoihisi. Olen itse hoitamassa juuri omiani. Onneksi syömiseni on tunnetasollakin melko hallinnassa ja ylipaino on kohtuullinen, mutta silti haluaisin oppia oikean nälän ja käsitellä ne tunteeni toisin. Onneksi olen nyt löytänyt hyvän alun hoidolle ja toivon pääseväni maaliin.
Youtubessa on mielenkiintoisia videoita kanavalla Filius Fila. Siellä on vastauksia näihin sinun mietteisiisi. Ainoa ongelma on se, että näistä paranee vain tuntemalla ne tunteet, ei pelkästään miettimällä mitä ja miksi. Ja se vaatii taas riittävästi tilaa ja tukea ja ohjausta, että pääset käsiksi turvallisesti niihin tunteisiin ja saat tutustuttua niihin. Oma matkani siinä on käynnistynyt, muttei vielä valmis.
Voit aloittaa sillä, että aina kun muistat, ennen syömistä, mieti mihin tunteeseen nyt syöt (nälkä vai joku muu) ja onko tämä ruoka siihen tarpeeseen oikeanlainen ja määräinen ruoka.
Tsemppiä! Kyllä me tästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksuaalisesti hyväksikäytetyissä on yliedustus ylipainoisissa. Se on yksi selviytymismekanismi. Kuinka hyvin olet sinut sen tapahtuman kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä syöt niihin traumoihisi. Olen itse hoitamassa juuri omiani. Onneksi syömiseni on tunnetasollakin melko hallinnassa ja ylipaino on kohtuullinen, mutta silti haluaisin oppia oikean nälän ja käsitellä ne tunteeni toisin. Onneksi olen nyt löytänyt hyvän alun hoidolle ja toivon pääseväni maaliin.
Youtubessa on mielenkiintoisia videoita kanavalla Filius Fila. Siellä on vastauksia näihin sinun mietteisiisi. Ainoa ongelma on se, että näistä paranee vain tuntemalla ne tunteet, ei pelkästään miettimällä mitä ja miksi. Ja se vaatii taas riittävästi tilaa ja tukea ja ohjausta, että pääset käsiksi turvallisesti niihin tunteisiin ja saat tutustuttua niihin. Oma matkani siinä on käynnistynyt, muttei vielä valmis.
Voit aloittaa sillä, että aina kun muistat, ennen syömistä, mieti mihin tunteeseen nyt syöt (nälkä vai joku muu) ja onko tämä ruoka siihen tarpeeseen oikeanlainen ja määräinen ruoka.
Tsemppiä! Kyllä me tästä...
Älä nyt viitsi!
Anteeksi mitä? Minkä alan koulutus sinulla on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Tsemppiä! Kyllä me tästä...[/quote kirjoitti:Älä nyt viitsi!
Nyt opetan sua koskaäitisi ei ole opettanut:JOS sulla EI Ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa!
Sama pätee täällä.
Pyydän näiden poistoa, kohta, jotta ennätät lukea!
Anna mennä vaan. Just laihdutustutkija kertoi Hesarissa, ettei laihduttaja tarvitse itsekuria.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5160734/laihdutuslaakari-hesarissa-unoh…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluat kuulla vastauksen, joka kertoo, että ahmiminen on muiden syytä, etkä voi siihen vaikuttaa.
Todellisuudessa ahmiminen johtuu väärästä ravinnosta. Se on kemiaa eikä siihen liity mitkään tunteet.
Jos ei haittaa, että tekee itsensä tyhmäksi ja nolaa itsensä niin voi toki kirjoitella näppikseltään ihan mitä sattuu. Oletko ollut koulukiusaaja?
En tiedä muista, mutta minut pistää syömään viha itseä kohtaan.
Voin välillä laihtua, mutta siinä vaiheessa kun kaikki on liian hyvin, ahmiminen alkaa taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Tsemppiä! Kyllä me tästä...[/quote kirjoitti:Älä nyt viitsi!
Nyt opetan sua koskaäitisi ei ole opettanut:JOS sulla EI Ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa!
Sama pätee täällä.
Pyydän näiden poistoa, kohta, jotta ennätät lukea!
Totuus siis satuttaa sua noin kovasti, että pitää jopa harkita toisten viestien poistoa.
Vierailija kirjoitti:
Sinä syöt niihin traumoihisi. Olen itse hoitamassa juuri omiani. Onneksi syömiseni on tunnetasollakin melko hallinnassa ja ylipaino on kohtuullinen, mutta silti haluaisin oppia oikean nälän ja käsitellä ne tunteeni toisin. Onneksi olen nyt löytänyt hyvän alun hoidolle ja toivon pääseväni maaliin.
Youtubessa on mielenkiintoisia videoita kanavalla Filius Fila. Siellä on vastauksia näihin sinun mietteisiisi. Ainoa ongelma on se, että näistä paranee vain tuntemalla ne tunteet, ei pelkästään miettimällä mitä ja miksi. Ja se vaatii taas riittävästi tilaa ja tukea ja ohjausta, että pääset käsiksi turvallisesti niihin tunteisiin ja saat tutustuttua niihin. Oma matkani siinä on käynnistynyt, muttei vielä valmis.
Voit aloittaa sillä, että aina kun muistat, ennen syömistä, mieti mihin tunteeseen nyt syöt (nälkä vai joku muu) ja onko tämä ruoka siihen tarpeeseen oikeanlainen ja määräinen ruoka.
Tsemppiä! Kyllä me tästä...
Hienoa, että olet päässyt terapiaan. Minunkin olisi pitänyt päästä aikaa sitten mutta yritin työhön ja dokaamiseen paeta kaikkea. Nykyään olen jo rauhallisempi ja harvoin juon mutta syön liikaa.
Kituutan ja ahmin. En vain siedä itseäni. Jopa inhoan.
Olen ollut todella nätti ennen mutta nykyään elämänilo on silmistä mennyt. Ei ole omaa elämää enää. Väkivaltainen suhde oli viimeinen niitti.
Teen autopilotilla töitä, syön ja nukun. Liikun myös ja välillä paastoan tai yritän ainakin syödä hyvin terveellisesti ja tietoisesti.
Taas tulee itku ja murhe päälle, sitten syön. Se on kuin riippuvuuskäyttäytymistä. Haen syitä miksi voin vetää suklaata tai syödä epäterveellistä ruokaa.
Joka tapauksessa minusta tuntuu, että jos menen terapiaan niin hajoan kappaleiksi. En enää jaksa käydä läpi, olen yrittänyt niin paljon itsekseni työstää kaikkea. Olen aivan loppu siihen etten minä kuitenkaan tunnetasolla tunnu pärjäävän ja olen edelleen arka sekä pelokas vaikka niin vahvan oloinen ulkoisesti.
En vaan tiedä miten jaksan enää tätä. Joskus tekisi mieli vain luovuttaa kokonaan.
Tsemppiä sulle paljon. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkoholistivanhemmat ja käytetty hyväksi lapsena, siinä voikin olla syitä sinun ahmimiseesi. Ja saatat tarvita ihan terapeutin apua että pääset eteenpäin.
Tosin, ei aina ole kyse tunnesyömisestäkään. Itselläni ei ole minkäänlaista vaikeaa lapsuutta tai isoja traumoja takana, ja silti onnistuin laihdutuksessa vasta lähes 50 v:nä, yritettyäni ensin 15 vuotta jojoillen, koskaan pysyvämmin onnistumatta. Omasta taustastani, kun takana ei ollut isoja traumoja, isoin virhe jonka toistuvasti tein oli seuraava.
Aloitin aina liian isoja muutoksia. Jokainen paasto, nutraus, tehokuntokuuri yms. oli ihan liikaa lopulta sairaalloisen lihavalle keholleni, ja jokainen tällainen repäisy petasi repsahdusta. Kuin kumilanka, jota venyttää äärimmilleen, ja sitten kun päästää irti, niin kyllähän se palaa normaaliin pikavauhtia. Tuntui, että en laihdu ollenkaan jos en vedä jotain nutrausta tai muuta äärijuttua, kärsivällisyys ei riittänyt hitaaseen tahtiin. Järkeilin, että ensin pahin sairaalloinen lihavuus tehokkaasti pois, sitten uudet ruokailutavat. Mutta aina se repsahti ja lihoin takaisin + vähän lisää korkoja päälle.
Toinen juttu oli huonot neuvot, joita sain erilaisista jutta dieeteistä ja muista hömpistä, jotka voi olla ihan ok 5-20 kg pudottamiseen, mutta kun sitä pudotettavaa oli 60 kg, niin ruokavaliot oli liian puutteellisia, liian vähän kylläisyyttä ylläpitäviä yms. että olisi toimineet riittävän pitkään.
Lopulta minun ratkaisu oli niinkin tylsä kuin ihan ravitsemusterapeutti ja tämän ohjeet, joilla aloin laihtua hitaasti ja rauhallisesti. Lisäksi se vaati riittävän stressittömän elämäntilanteen, että edes sitä jaksoi riittävän pitkään - tällainen tilanne koitti kun lapset alkoi jo olla isoja ja dementtisen äidin sai lopulta hoivakotiin. Oli ihan pakko pitää pedanttisesti huolta unirytmistä, siitä ettei rasita itseään liikaa työllä yms. koska muuten heti alkoi dieetti lipsua. Mutta minä laihduin hitaasti ja rauhallisesti lopulta yhteensä 58 kg, välillä oli pieniä juopottelu- ja syöpöttelytakapakkeja kun kuormitin itseäni liikaa muulla, mutta niin harvoin, että eivät estäneet painon isommassa mittakaavassa laskevaa suuntaa.
"Liikun myös ja välillä paastoan tai yritän ainakin syödä hyvin terveellisesti ja tietoisesti."
Luulen, että osa ongelman syystä piilee tässä lauseessa. Voi olla, että ahmiminen johtuu ihan fysiologisesta nälästä. Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, niin yleensä laihduttaminen aiheuttaa lihomista.
Suosittelen sinua pitämään ruokapäiväkirjaa esim. parin viikon ajan. Finelissä on laskuri, jonka avulla voi katsoa kuinka paljon saa esimerkiksi rasvaa ja proteiinia. Elimistö tarvitsee myös hiilihydraatteja. Esimerkiksi aivot tarvitsevat hiilihydraatteja toimiakseen. Jos et suosiolla anna elimistöllesi niitä aineita, joita se tarvitsee, aivot pakottavat sinut ahmimaan. Se on tavallaan elimistön hätätila, koska aivojen toiminta on vaarantunut. Jos harrastat kaloreiden laskemista, niin se tulisi lopettaa.
Jos alat syödä tarpeeksi paljon ja riittävän usein ravintorikasta ruokaa, josta saat kaiken tarvitsemasi, tarve ahmimiselle vähenee. Ahmimistaipuvaisen henkilön tulisi syödä noin 3 tunnin välein. Ahmiminen voi myös alkaa siitä, jos ateriavälit kasvavat liian suuriksi.
Tunteiden sieto toki myös liittyy tähän ongelmaan ja pahentaa sitä. Monesti ongelmana on myös se, ettei ihminen oikein tunnista omia tunteitaan. Jotenkin pitäisi opetella tunnistamaan niitä tunteita sen sijaan, että pakenee syömällä. Jos sitä ahdistavaa tunnetta kestää ilman, että heti lääkitsee itseään syömisellä, niin ajanmyötä ne tunteet laantuvat kyllä. Helppoa se ei ole ja voi viedä aikaa, joten itselleen täytyisi pystyä olemaan armollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ahmin, vaikka ei ole mitään traumojakaan. Ruoka vain on hyvää. Saatan laihduttaa kolme viikkoa ja paino putoaa hyvin sitten alkaa ahmiminen. Paino on jojoillut vuosia
Todennäköisesti kaikkiin tunteisiin, olen kallistunut sille kannalle että osalle ihmisistä syöminen on tapa käsitellä tunteita. Samalla tavalla kuin päihderiippuvainen käsittelee kaikkia tunteita käyttämällä päihteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ahmin katkaistakseni tunneyhteyden. Tulee pakottava tarve "vetää pää täyteen" kuin alkoholisti, huumeeni vain on ruoka. On helpompaa olla turta, vaikkakin pidemmällä aikavälillä tekee elämästä surkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä syöt niihin traumoihisi. Olen itse hoitamassa juuri omiani. Onneksi syömiseni on tunnetasollakin melko hallinnassa ja ylipaino on kohtuullinen, mutta silti haluaisin oppia oikean nälän ja käsitellä ne tunteeni toisin. Onneksi olen nyt löytänyt hyvän alun hoidolle ja toivon pääseväni maaliin.
Youtubessa on mielenkiintoisia videoita kanavalla Filius Fila. Siellä on vastauksia näihin sinun mietteisiisi. Ainoa ongelma on se, että näistä paranee vain tuntemalla ne tunteet, ei pelkästään miettimällä mitä ja miksi. Ja se vaatii taas riittävästi tilaa ja tukea ja ohjausta, että pääset käsiksi turvallisesti niihin tunteisiin ja saat tutustuttua niihin. Oma matkani siinä on käynnistynyt, muttei vielä valmis.
Voit aloittaa sillä, että aina kun muistat, ennen syömistä, mieti mihin tunteeseen nyt syöt (nälkä vai joku muu) ja onko tämä ruoka siihen tarpeeseen oikeanlainen ja määräinen ruoka.
Tsemppiä! Kyllä me tästä...
Hienoa, että olet päässyt terapiaan. Minunkin olisi pitänyt päästä aikaa sitten mutta yritin työhön ja dokaamiseen paeta kaikkea. Nykyään olen jo rauhallisempi ja harvoin juon mutta syön liikaa.
Kituutan ja ahmin. En vain siedä itseäni. Jopa inhoan.
Olen ollut todella nätti ennen mutta nykyään elämänilo on silmistä mennyt. Ei ole omaa elämää enää. Väkivaltainen suhde oli viimeinen niitti.Teen autopilotilla töitä, syön ja nukun. Liikun myös ja välillä paastoan tai yritän ainakin syödä hyvin terveellisesti ja tietoisesti.
Taas tulee itku ja murhe päälle, sitten syön. Se on kuin riippuvuuskäyttäytymistä. Haen syitä miksi voin vetää suklaata tai syödä epäterveellistä ruokaa.Joka tapauksessa minusta tuntuu, että jos menen terapiaan niin hajoan kappaleiksi. En enää jaksa käydä läpi, olen yrittänyt niin paljon itsekseni työstää kaikkea. Olen aivan loppu siihen etten minä kuitenkaan tunnetasolla tunnu pärjäävän ja olen edelleen arka sekä pelokas vaikka niin vahvan oloinen ulkoisesti.
En vaan tiedä miten jaksan enää tätä. Joskus tekisi mieli vain luovuttaa kokonaan.Tsemppiä sulle paljon. Toivottavasti saat elämäsi kuntoon.
Ap
Voi ei. Aloita siitä, että et inhoaisi itseäsi. Sinua on kohdeltu todella huonosti elämässäsi. Sinä tarvitset sinua. Älä hylkää itseäsi vaan ota kädestä kiinni ja auta! Sinä olet rakastettava. Rakasta sinä itseäsi, vaikkei kukaan muu tajuaisi arvoasi juuri tällä hetkellä.
Kuuntele sitä Filius Filaa.
Olen just töissä, en pysty kirjoittamaan paremmin.
Ehkä sulle vaan maistuu ruoka, se on sun heikkous. Opettele pois ruuasta, älä syö niin hyvän makuisia juttuja. Ei kaikilla ole traumoja.
Älkää saatana vastatko trolleille.
Vierailija kirjoitti:
Anna mennä vaan. Just laihdutustutkija kertoi Hesarissa, ettei laihduttaja tarvitse itsekuria.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5160734/laihdutuslaakari-hesarissa-unoh…
Kummasti kuitenkin ne joilla sitä löytyy myös laihtuu.
Tarvitset apua traumoihisi, se ei ole mikään tahdonvoima-asia