Muistisairas mummu ja aikuisten lasten huolet

Tuossa yhdessä keskustelussa ihmetytti kun iäkkäille ihmiselle, alkavia muistisairauksia, kantavat kaunaa asioista, joista hän puhuu, kaupassakäynnit, lääkkeet, naapurit, tuttujen kuolemat. "Eikö se mummu voi itseään yhtään kehittää".

Kiukuttelevat 50 vuotta vanhoista jutuisrmta vanhemmilleen, en saanut mennä kaunoluisteluun, meillä ei pidetty synttäreitä koko luokalle, aina te narsistit syrjitty minua.

Itse en kehtaisi viimeisiä vuosiaan elävälle käyttäytyä angstiteinin lailla. Vaikka jotkut jutut olisivat lapsena mieleen jääneetkin.

Eihän se oikein ole. Muistisairaudessa on se ongelma, että omaiset eivät opi ymmärtämään sitä, ennen kuin se on taas pahentunut seuraavalle tasolle. Sinun asiasi on keskustella muiden omaisten kanssa tilanteesta, jos ymmärrät enemmän kuin he. 

Muistisairaiden parissa työskentelevä hoitaja täällä hei!

Kaikilla omaisilla ei ole tilannetajua eivätkä käsitä vanhuksen sairautta. Joskus tulee myös olo, etteivät koskaan ole kasvaneet ihan aikuisiksi ja erilleen esim. äidistään. Silloin on juuri näitä tilanteita, että viisikymppinen tytär ryntää äitinsä luokse itkemään miehensä pettämistä, parkuu ja avautuu, vaikka mummeli on siinä kunnossa, että hyvä kun muistaa tyttärensä olevan naimisissa. Ikävää se meille hoitajille on ja vanhukselle itselleenkin, sillä suuri osa hätääntyy, huolestuu, yöunet menevät jne. 

Oma lukunsa ovat sitten nämä vierailijat, jotka eivät käsitä muistisairaan puhuvan omiaan ja väittävät vastaan joka asiassa. Pappa kertoo olleensa eilen heinänteossa / autoilemassa / hiihtämässä ja vierailija vastaa topakasti, että et sinä missään ole ollut, kuvittelet vaan. Tämä jankkaus toistuu niin monta kertaa, että vanhus suuttuu, tulee levottomaksi ja pahoittaa mielensä. Vierailu päättyy kiukkuun ja äyskimiseen, sitten vieraat jo lähtevätkin - varmaan tyytyväisinä kun saivat olla taas oikeassa! Kuinka vaikea on käsittää, että muistisairaalle vanhukselle ne mielikuvat heinänteosta ovat totta. Siihen voi vastata ihan vain, että ahaa, kuulostaa mukavalta hommalta. Ei tarvitse aikuisen ihmisen ruveta riitelemään. 

Tuossa on kaksi puolta. Ei pitäisi liikaa kertoa, ettei huolestu, ja pysyy edes jotenkin asiat järjestyksessä. Toisaalta, jos kuulee muualta niitä asioita, kuin asianosaiselta itseltään, voi sekin aiheuttaa turhaa huolta ja epätietoisuutta.

Sanoisin, että asioista voi kyllä kertoa, mutta kaikkiin yksityiskohtiin ei kannata mennä. Vähän niin kuin lapselle pitää kertoa hänen kehitystasoaan vastaavalla tavalla asioista, pitää muistisairaalle kertoa asioista sellaisella tasolla, millä hän ehkä pystyy ne käsittelemään. Ei liian paljon tietoa kerralla.

Ja mistähän sinä tiedät mitä ne sukulaiset sille mummulle kertoilee?

Muistisairaan omaisena lisään tähän paukapäiden listaan myös ihmiset, jotka tietävät että vanhuksella on muistisairaus eikä hän siis muista, mutta siitä huolimatta pyytävät häntä jatkuvasti muistelemaan: "Muistatkos mitä jouluna syötiin? Muisteleppa vähän, että mitä viime viikolla tehtiin? Muistatko yhtään, kun oltiin toissa torstaina kävelyllä? Muistele nyt, että kuka täällä eilen kävi?" 

Todella ikävä tapa muistisairaalle tuoda koko ajan esiin sitä, että hän ei enää muista ja pyytää sairasta ihmistä tekemään asiaa, jota hän todellakaan ei pysty tekemään eli muistamaan. Sama kuin pyörätuolissa istuvalle halvaantuneelle hokisit, että kävele nyt, etkö tosiaan enää osaa kävellä, yritä nyt kumminkin kävellä vähän.

Voisi olla minun äitini, siis tämä mummu.

Hän on aina ollut samanlainen. Kehittää päästään kaikenlaista ja vuodattaa sitten hyväuskoisille, yleensä aina näitä tarinoita, miten hän uhriparka joutuu murehtimaan ja lapset ei osaa yhtään mitään, kuormittaa vaan jne.

Muistan kuinka oli selittänyt enon vaimolle, miten minä roikun hänessä ja AINA vaivaan. Oikeasti todellisuudessa en ollut alakoulun jälkeen puhunut hänelle asioistani mitään ja 14-vuotiaasta maksanut itse kaikki kuluni, lukionkin kävin työn ohessa iltaversiona. Mutta niin vain sössötti enon vaimolle, miten olen täysni epäitsenäninen ja kuormitan valtavasti.

Oikeasti kukaan ei kerro hänelle asioistaan, eikä kaikki lapset ole edes tekemisissä hänen kanssaan enää, juuri tämän narsistisen käytöksen takia.

Vierailija kirjoitti:

Ja mistähän sinä tiedät mitä ne sukulaiset sille mummulle kertoilee?

Tuota noin, esimerkiksi siitä, että olen itse ollut paikalla kun näin tapahtuu ja siitä, että nämä sukulaiset itse kertovat minulle kertoneensa asian. Ja siitä, että mummu soittaa minulle itkua pidätellen ja kertoo kuulleensa nyt tällaisen hirveän uutisen. Onneksi ei useinkaan sitä enää muista seuraavana päivänä. AP

Muistisairaan omainen on itse hyvin pian henkisesti lopussa, ja silloin pitäisi etsiä muistisairaalle hoitopaikka eikä vastuuttaa loputtomiin rättiväsyneitä omaisia, joilla ei ehkä edes ole hoitoalan koulutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mistähän sinä tiedät mitä ne sukulaiset sille mummulle kertoilee?

Tuota noin, esimerkiksi siitä, että olen itse ollut paikalla kun näin tapahtuu ja siitä, että nämä sukulaiset itse kertovat minulle kertoneensa asian. Ja siitä, että mummu soittaa minulle itkua pidätellen ja kertoo kuulleensa nyt tällaisen hirveän uutisen. Onneksi ei useinkaan sitä enää muista seuraavana päivänä. AP

Miksi sinä roikut toisten mummoissa?

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla minun äitini, siis tämä mummu.

Hän on aina ollut samanlainen. Kehittää päästään kaikenlaista ja vuodattaa sitten hyväuskoisille, yleensä aina näitä tarinoita, miten hän uhriparka joutuu murehtimaan ja lapset ei osaa yhtään mitään, kuormittaa vaan jne.

Muistan kuinka oli selittänyt enon vaimolle, miten minä roikun hänessä ja AINA vaivaan. Oikeasti todellisuudessa en ollut alakoulun jälkeen puhunut hänelle asioistani mitään ja 14-vuotiaasta maksanut itse kaikki kuluni, lukionkin kävin työn ohessa iltaversiona. Mutta niin vain sössötti enon vaimolle, miten olen täysni epäitsenäninen ja kuormitan valtavasti.

Oikeasti kukaan ei kerro hänelle asioistaan, eikä kaikki lapset ole edes tekemisissä hänen kanssaan enää, juuri tämän narsistisen käytöksen takia.

Kuulostaapa tutulta. Minullakin on tällainen ns äiti. Muistan ikuisesti sen, kun yritin selittää hänelle, että minulla on liian raskas koulumatka (lähtö 6.30 pimeään umpihankeen kävelemään, sitten bussilla yli puoli tuntia ja tunti odottelua, kun koulu alkoi 8.20) ja hän juoksi naapuriin valittamaan naapurin rouvalle, kun taaaaas lapset vain valittaa! Ja sitten knu hän itse alkoi 20 kotirouvavuoden jälkeen käymään töissä, hän lopetti työt, koska matka oli liian raskas. Hän oli 40 eikä ollut illalla läksyjä, kun minä taas olin 10 ja illat täynnä läksyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mistähän sinä tiedät mitä ne sukulaiset sille mummulle kertoilee?

Tuota noin, esimerkiksi siitä, että olen itse ollut paikalla kun näin tapahtuu ja siitä, että nämä sukulaiset itse kertovat minulle kertoneensa asian. Ja siitä, että mummu soittaa minulle itkua pidätellen ja kertoo kuulleensa nyt tällaisen hirveän uutisen. Onneksi ei useinkaan sitä enää muista seuraavana päivänä. AP

Miksi sinä roikut toisten mummoissa?

Kenen toisten?

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on kaksi puolta. Ei pitäisi liikaa kertoa, ettei huolestu, ja pysyy edes jotenkin asiat järjestyksessä. Toisaalta, jos kuulee muualta niitä asioita, kuin asianosaiselta itseltään, voi sekin aiheuttaa turhaa huolta ja epätietoisuutta.

Sanoisin, että asioista voi kyllä kertoa, mutta kaikkiin yksityiskohtiin ei kannata mennä. Vähän niin kuin lapselle pitää kertoa hänen kehitystasoaan vastaavalla tavalla asioista, pitää muistisairaalle kertoa asioista sellaisella tasolla, millä hän ehkä pystyy ne käsittelemään. Ei liian paljon tietoa kerralla.

Just näin. Se muistisairas mummu elää sitä vierailua tässä ja nyt. On sympaattista kertoa 'jotakin', niin että mummu kokee tulevansa kohdelluksi normaalina aikuisena. Tärkeää. Mutta pikkuisen suodatinta päälle, tukea ei voi enää odottaa, vain arvaamattomia vastauksia.

Joo ei todellakaan kannata harrastaa omien huolien kertomista muistisairaalle. Oma läheiseni on muistisairas ja se muiden asioiden vatvominen, huolestuminen ja öiden valvominen (tai ainakin sillä uhkailu) ovat pahentuneet potenssiin sata sairauden myötä. Teki noita kaikkia siis jo paljon ennen sairautta ja kehitteli niitä huolia vaikka juorujen perusteella tai omasta päästään, jos lähipiirin elämä alkoi vaikuttaa liian harmoniselta.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaan omaisena lisään tähän paukapäiden listaan myös ihmiset, jotka tietävät että vanhuksella on muistisairaus eikä hän siis muista, mutta siitä huolimatta pyytävät häntä jatkuvasti muistelemaan: "Muistatkos mitä jouluna syötiin? Muisteleppa vähän, että mitä viime viikolla tehtiin? Muistatko yhtään, kun oltiin toissa torstaina kävelyllä? Muistele nyt, että kuka täällä eilen kävi?" 

Todella ikävä tapa muistisairaalle tuoda koko ajan esiin sitä, että hän ei enää muista ja pyytää sairasta ihmistä tekemään asiaa, jota hän todellakaan ei pysty tekemään eli muistamaan. Sama kuin pyörätuolissa istuvalle halvaantuneelle hokisit, että kävele nyt, etkö tosiaan enää osaa kävellä, yritä nyt kumminkin kävellä vähän.

Tuo on todella ärsyttävää. Meillä oli aikoinaan koira, joka kävi useita vuosia dementiakodissa katsomassa vanhuksia. Koiramme oli usein viimeinen "nimi" jonka nämä vanhukset tunnistivat, koiran kanssa kulkeva appiukkoni oli toiseksi viimeinen ("Sinä olet se jolla on Koira - missäs Koira on?"). Koiramme ei TODELLAKAAN koskaan kysellyt, että muistatkos kenen poikia tässä ollaan ;-D  se meni mummojen ja pappojen luo, odotti kärsivällisesti silityksiä ja vaihtoi sitten seuraavaan vanhukseen. Saattoi vartin odotella pää tyynyllä nukkuvan mummon vieressä (oli siis iso koira, ei näitä nykyisiä kissankokoisia kaverikoiria), eikä herätellyt suotta. Sillä oli kaikki maailman aika, päinvastoin kuin meillä ihmisillä. Se söi tarjotut pullanmuruset ja keksinpuolikkaat ja kiitti aina nätisti.

Muutama eka kertaa hoitajat olivat kovin varuillaan ja heittämässä koiraa pois, mutta se äkkiä kääntyi toiseen suuntaan, saattoivat etukäteen soittaa ja kysyä, että onhan Koira tulossa kanssa? Vanhukset olivat kuulemma paljon rauhallisempia Koiran visiitin jälkeen, ja iloisempia.

Tuo oli viime vuosituhannen puolella, ei taitaisi enää onnistua ilman kaikenlaisia todistuksia ja kursseja ja sertifikaatteja, mutta Koira vaan meni ja odotteli silityksiä eikä kyselly lupia eikä nimiä eikä sukulaisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa yhdessä keskustelussa ihmetytti kun iäkkäille ihmiselle, alkavia muistisairauksia, kantavat kaunaa asioista, joista hän puhuu, kaupassakäynnit, lääkkeet, naapurit, tuttujen kuolemat. "Eikö se mummu voi itseään yhtään kehittää".

Kiukuttelevat 50 vuotta vanhoista jutuisrmta vanhemmilleen, en saanut mennä kaunoluisteluun, meillä ei pidetty synttäreitä koko luokalle, aina te narsistit syrjitty minua.

Itse en kehtaisi viimeisiä vuosiaan elävälle käyttäytyä angstiteinin lailla. Vaikka jotkut jutut olisivat lapsena mieleen jääneetkin.

Jollain tapaa epäreilulta se tuntuu, jos esimerkiksi hoitohenkilökunta syyllistää vanhuksen kohtelusta tietämättä hänestä juuri mitään. Kaikki eivät vain ole hyviä, herttaisia vanhuksia, jotka on julmasti ja itsekkäästi hylätty.

Toki jokaista pitää kohdella ihmisarvoisesti vanhana. Sitä voi kuitenkin miettiä miksi joitakin vanhuksia ei haluta käydä koskaan katsomassa tai miksi heillä ei ole yhtäkään ystävää tai sukulaista, vaikka niitä paperilla olisikin.

Vanhana on tuskin kenenkään mahdollista muuttua, kun ei ole nuorempanakaan. Persoonallisuushäiriöinen kertoo omat valheensa ja tarvitsee yleisönsä, vaikka sitten hoitohenkilökunnasta. Ihmisen ikä ei juuri vaikuta siihen mitä hän on ihmisenä. Eräänlaista vanhusten syrjintää sekin on, että heidät maalataan viattomiksi uhreiksi, jotka eivät itse voi vaikuttaa mihinkään. 

Ei me enää mummulle jutella kun mukavia ja jauhetaan niitä . Vakavat puhutaan kykenevien kesken. Poikkeuksena toki oikeasti vakavat ja akuutit kuten minun taannoinen sairaskohtaus joka oli hilkulla viedä hengen. Sitäkin kerrottiin sillälailla silotellen. Muistisairas ja hyvin helposti murehtii sekä ahdistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa yhdessä keskustelussa ihmetytti kun iäkkäille ihmiselle, alkavia muistisairauksia, kantavat kaunaa asioista, joista hän puhuu, kaupassakäynnit, lääkkeet, naapurit, tuttujen kuolemat. "Eikö se mummu voi itseään yhtään kehittää".

Kiukuttelevat 50 vuotta vanhoista jutuisrmta vanhemmilleen, en saanut mennä kaunoluisteluun, meillä ei pidetty synttäreitä koko luokalle, aina te narsistit syrjitty minua.

Itse en kehtaisi viimeisiä vuosiaan elävälle käyttäytyä angstiteinin lailla. Vaikka jotkut jutut olisivat lapsena mieleen jääneetkin.

Jollain tapaa epäreilulta se tuntuu, jos esimerkiksi hoitohenkilökunta syyllistää vanhuksen kohtelusta tietämättä hänestä juuri mitään. Kaikki eivät vain ole hyviä, herttaisia vanhuksia, jotka on julmasti ja itsekkäästi hylätty.

Toki jokaista pitää kohdella ihmisarvoisesti vanhana. Sitä voi kuitenkin miettiä miksi joitakin vanhuksia ei haluta käydä koskaan katsomassa tai miksi heillä ei ole yhtäkään ystävää tai sukulaista, vaikka niitä paperilla olisikin.

Vanhana on tuskin kenenkään mahdollista muuttua, kun ei ole nuorempanakaan. Persoonallisuushäiriöinen kertoo omat valheensa ja tarvitsee yleisönsä, vaikka sitten hoitohenkilökunnasta. Ihmisen ikä ei juuri vaikuta siihen mitä hän on ihmisenä. Eräänlaista vanhusten syrjintää sekin on, että heidät maalataan viattomiksi uhreiksi, jotka eivät itse voi vaikuttaa mihinkään. 

Kaikilla vanhuksilla ei ole henkisesti terveitä lapsia. Ja toki känkkäräluonteet periytyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa yhdessä keskustelussa ihmetytti kun iäkkäille ihmiselle, alkavia muistisairauksia, kantavat kaunaa asioista, joista hän puhuu, kaupassakäynnit, lääkkeet, naapurit, tuttujen kuolemat. "Eikö se mummu voi itseään yhtään kehittää".

Kiukuttelevat 50 vuotta vanhoista jutuisrmta vanhemmilleen, en saanut mennä kaunoluisteluun, meillä ei pidetty synttäreitä koko luokalle, aina te narsistit syrjitty minua.

Itse en kehtaisi viimeisiä vuosiaan elävälle käyttäytyä angstiteinin lailla. Vaikka jotkut jutut olisivat lapsena mieleen jääneetkin.

Jollain tapaa epäreilulta se tuntuu, jos esimerkiksi hoitohenkilökunta syyllistää vanhuksen kohtelusta tietämättä hänestä juuri mitään. Kaikki eivät vain ole hyviä, herttaisia vanhuksia, jotka on julmasti ja itsekkäästi hylätty.

Toki jokaista pitää kohdella ihmisarvoisesti vanhana. Sitä voi kuitenkin miettiä miksi joitakin vanhuksia ei haluta käydä koskaan katsomassa tai miksi heillä ei ole yhtäkään ystävää tai sukulaista, vaikka niitä paperilla olisikin.

Vanhana on tuskin kenenkään mahdollista muuttua, kun ei ole nuorempanakaan. Persoonallisuushäiriöinen kertoo omat valheensa ja tarvitsee yleisönsä, vaikka sitten hoitohenkilökunnasta. Ihmisen ikä ei juuri vaikuta siihen mitä hän on ihmisenä. Eräänlaista vanhusten syrjintää sekin on, että heidät maalataan viattomiksi uhreiksi, jotka eivät itse voi vaikuttaa mihinkään. 

Kaikilla vanhuksilla ei ole henkisesti terveitä lapsia. Ja toki känkkäräluonteet periytyvät.

Sinähän olet innokas ilkeilemään, oletko ylpeä vastauksestasi? Oma luonne todella paljastuu täälläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaan omainen on itse hyvin pian henkisesti lopussa, ja silloin pitäisi etsiä muistisairaalle hoitopaikka eikä vastuuttaa loputtomiin rättiväsyneitä omaisia, joilla ei ehkä edes ole hoitoalan koulutusta.

Omaishoitajuudesta ei ilmeisesti ole mitenkään helppoa irtisanoutua?

Seurataanko heidän kuntoaan ja kykyään suoriutua omaishoitajan velvollisuuksista? 

Omaishoitajaksihan ei ole pakko suostua, vaikka asuisi muistisairaan vanhuksen kanssa samassa taloudessa. Jokaisella on oikeus miettiä omia voimavarojaan, mitkä ne on nyt ja tulevaisuudessa, ennen kuin allekirjoittaa sopimuksen, joihin liittyy velvollisuuksia.