Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa avioliitossa, jossa rakkaus on loppunut?
03.03.2023 |
Ja toinen tuntuu lähinnä kämppikseltä. Mutta jonka tavat jopa ärsyttää, kun joutuu sietämään niitä likaisia kalsareita lattialla ja piereskelyä sohvalla, luultavasti oikea kämppis ei edes jättäisi likaisia kalsareita lattialle. Ja koska lapsi on vasta kaksivuotias eli hyvin pieni vielä, niin ei oikein erokaan tunnu oikealta ratkaisulta. Joten millä keinoin jaksaa arkea tällaisessa liitossa?
Kommentit (161)
Anna hetki aikaa, joskus aika oikeasti tekee ihmeitä, teillä on takana vauvavuodet.
Puhu ja kerro, että koet tyytymättömyyttä. En heti pamauttaisi, että en rakasta, koska pitkässä parisuhteessa rakkaus tulee ja menee. Pääasia on, ettei niissä tilanteissa lyö heti hanskoja tiskiin.
Jos puhumisen ja ajan jälkeen tilanne yhä ahdistaa esimerkiksi vuoden päästä, niin tiedät varmaan itsekin, että joudut vakavasti harkitsemaan eroa.
Muutos vie aina aikaa etkä voi muuttaa miestäsi. Muuta siis itseäsi. Ja jos kaikki käy hyvin, mies muuttuu siinä mukana.
Puhut miehestäsi käyttäen sanoja sietää ja ärsyttää. Hän tietää kyllä vaikka et olisi niitä sanonut. Voi olla että on umpisolmussa itsekin tilanteessanne. Ei miehen käytöskään kauhean innostuneelta tai rakastavalta vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jatkan, siis keinoja jaksamiseen:
- mieti mielessäsi kuinka iso ongelma kalsarit lattialla oikeasti ovat, suhteuta tämä
- puhu puolisollesi toiveistasi ääneen
- järjestä teille kahdenkeskistä aikaa, elokuviin, syömään tms.
- järjestä omaa aikaa myös itsellesi ja salli sitä myös puolisollesi
- muista että pikkulapsiaika on parisuhteelle haastavaa ihan kaikilla, mutta aika menee nopeasti, vaikkei nyt siltä tunnu.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi on noin pieni, niin eroaminen kaikkine lieveilmiöineen on kuitenkin isompi paha kuin se että toista kohtaan ei tunne intohimoa ja kalsarit lattialla ärsyttää.
Et haluaisi kuulla tätä, mutta usko kokemutta ja paljon nähnyttä.
Niin paljon olen nähnyt sekä oman kokemuksen että työni kautta lasten tuskaa, vanhempien riitoja, lapsen pelinappulana käyttämistä, toisen vanhemman vieraannuttamista (ja aikuisena traumatisoituneita ja hylkäämiskokemuksesta kärsiviä), käräjillä tappelemista, elaritappeluita, uusien puolisoiden tappelemista sopassa mukana...
Pääset helpommalla, kun yrität vielä jaksaa. Parisuhteenkin voi saada uuteen liekkiin, töitä sekin vaatii eikä ole helppoa, mutta ei ole erokaan.
Uskon kyllä mitä sanot ja ajattelen itsekin vähän noin. Olen jo 37-vuotias eli tullut nähtyä jo elämää jonkin verran ja sivusta seurattua sitä mitä kaikkea ikävää ero usein lapsille aiheuttaa. Siksi kirjoitinkin aloituksessa, että ero ei ainakaan nyt tunnu oikealta vaihtoehdolta. Mutta sitten on vain se kysymys, että miten jaksaa arkea toisen kanssa samassa kodissa, kun olo on ettei enää rakasta ja toisen tavat ärsyttää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Anna hetki aikaa, joskus aika oikeasti tekee ihmeitä, teillä on takana vauvavuodet.
Puhu ja kerro, että koet tyytymättömyyttä. En heti pamauttaisi, että en rakasta, koska pitkässä parisuhteessa rakkaus tulee ja menee. Pääasia on, ettei niissä tilanteissa lyö heti hanskoja tiskiin.
Jos puhumisen ja ajan jälkeen tilanne yhä ahdistaa esimerkiksi vuoden päästä, niin tiedät varmaan itsekin, että joudut vakavasti harkitsemaan eroa.
Muutos vie aina aikaa etkä voi muuttaa miestäsi. Muuta siis itseäsi. Ja jos kaikki käy hyvin, mies muuttuu siinä mukana.
Puhut miehestäsi käyttäen sanoja sietää ja ärsyttää. Hän tietää kyllä vaikka et olisi niitä sanonut. Voi olla että on umpisolmussa itsekin tilanteessanne. Ei miehen käytöskään kauhean innostuneelta tai rakastavalta vaikuta.
Olemme me aiheesta vähän puhuneet ja tiedän kyllä, että mies ei erityisen rakastunut minuun enää ole. Eikä hän tosiaan käyttädy erityisen innostuneesti. Ap
Jos toinen osapuoli haluaa myös nähdä vaivaa suhteen eteen niin kannattaa yrittää.
Jos ei niin millaisen mallin avioliitosta se lapsi saa seurattavakseen loppuelämäkseen... sellaisen jossa toinen osapuoli on porsas jonka jälkiä sen toisen täytyy hammasta purren vaan siivota ja omistaa elämänsä lapsen eteen koska se on vaan tämän osa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauanko sulla ap on ollut tuollainen fiilis ja kauanko olette olleet yhdessä? Me ollaan oltu kohta parikymmentä vuotta yhdessä ja välillä rakkaus roihuaa ja välillä sitä ei juuri ole. Tunteet vaihtelevat.
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauanko sulla ap on ollut tuollainen fiilis ja kauanko olette olleet yhdessä? Me ollaan oltu kohta parikymmentä vuotta yhdessä ja välillä rakkaus roihuaa ja välillä sitä ei juuri ole. Tunteet vaihtelevat.
Oikeastaan kuukausi lapsen syntymän jälkeen se alkoi ja jatkunut siitä saakka. Ap
Mistä te aina löydätte näitä "kultakimpaleita"? Kalsarit lattialla? Kuka aikuinen niin tekee? Kuulostaa pöyristyttävältä. Pitäisihän aikuisella olla järkeä päässä ja kyky kehittävään keskusteluun. Eikö siisteydestä sitten ole puhuttu vai onko otettu sottapytty mieheksi alusta asti? Voihan se ärsyttää, jos tarvii miehenkin jälkiä olla siivoamassa ja tuntuu kuin lapsesta pitäisi huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitikö tehdä lapsi suhdetta parantamaan biologisen kellon tikittäessä? Sitä saa mitä tilaa. Halusiko mies lasta?
Vierailija kirjoitti:
millä keinoin jaksaa arkea tällaisessa liitossa?
Parisuhdeterapiaan.
Ei teiltä rakkaus ole loppunut, vaan rakastuminen. Mihin oikein rakastuit puolisossasi aikoinaan? Muistele sitä. Kiinnostu hänestä uudelleen. Onko hän hyvä vanhempi lapsellenne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyyntyminen pikkuasioista on vain oire. Jos olisit rakastunut, et edes huomaisi mitään sinne tänne pudoteltuja kalsareita. Ne eivät ole ongelman syy.
Vierailija kirjoitti:
Mistä te aina löydätte näitä "kultakimpaleita"? Kalsarit lattialla? Kuka aikuinen niin tekee? Kuulostaa pöyristyttävältä. Pitäisihän aikuisella olla järkeä päässä ja kyky kehittävään keskusteluun. Eikö siisteydestä sitten ole puhuttu vai onko otettu sottapytty mieheksi alusta asti? Voihan se ärsyttää, jos tarvii miehenkin jälkiä olla siivoamassa ja tuntuu kuin lapsesta pitäisi huolehtia.
Yhteisen tutun kautta tavattiin eli sillä tavalla löytyi. Ennen perheen perustamista oltiin yhdessä viisi vuotta eikä sinä aikana mies jätellyt kalsareita lattioille lojumaan vaan niitä alkoi ilmaantua lapsen syntymän jälkeen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
Vierailija kirjoitti:
Pitikö tehdä lapsi suhdetta parantamaan biologisen kellon tikittäessä? Sitä saa mitä tilaa. Halusiko mies lasta?
Ei tehty lasta parantamaan suhdetta vaan molemmat haaveiltiin perheen perustamisesta jo ennen kuin alettiin edes seurustelemaan. Eli kyllä, myös mies halusi lapsen. Ap
Rakkaudettomaan suhteen jääminen on lapselle paljon pahempi, kuin että jäisi siihen.
Te olette ensimmäinen malli esimerkiksi romanttisille suhteille ja parisuhteille. Haluatteko opettaa lapsillenne, että täysin rakkaudeton avioliitto on se avioliitto, mihin hänenkin pitäisi hakeutua? Tai siihen, että mies voi kohdella naista miten tahtoo ja nainen vaan siivoaa perässä?
En ymmärrä täällä miten ihmiset kuvittelevat, että mukamas eroaminen olisi lapselle iso juttu. Ei ole. Ero on lapsille ainoastaan kova paikka, jos vanhemmat eivät osaa erota sovussa.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaudettomaan suhteen jääminen on lapselle paljon pahempi, kuin että jäisi siihen.
Te olette ensimmäinen malli esimerkiksi romanttisille suhteille ja parisuhteille. Haluatteko opettaa lapsillenne, että täysin rakkaudeton avioliitto on se avioliitto, mihin hänenkin pitäisi hakeutua? Tai siihen, että mies voi kohdella naista miten tahtoo ja nainen vaan siivoaa perässä?
En ymmärrä täällä miten ihmiset kuvittelevat, että mukamas eroaminen olisi lapselle iso juttu. Ei ole. Ero on lapsille ainoastaan kova paikka, jos vanhemmat eivät osaa erota sovussa.
Kirjoitinpa hapsusti.
Rakkaudettomaan suhteeseen jääminen on lapselle paljon pahempi, kuin että siitä lähtisi.
Alue: Aihe vapaa
Kun lapsi on noin pieni, niin eroaminen kaikkine lieveilmiöineen on kuitenkin isompi paha kuin se että toista kohtaan ei tunne intohimoa ja kalsarit lattialla ärsyttää.
Et haluaisi kuulla tätä, mutta usko kokemutta ja paljon nähnyttä.
Niin paljon olen nähnyt sekä oman kokemuksen että työni kautta lasten tuskaa, vanhempien riitoja, lapsen pelinappulana käyttämistä, toisen vanhemman vieraannuttamista (ja aikuisena traumatisoituneita ja hylkäämiskokemuksesta kärsiviä), käräjillä tappelemista, elaritappeluita, uusien puolisoiden tappelemista sopassa mukana...
Pääset helpommalla, kun yrität vielä jaksaa. Parisuhteenkin voi saada uuteen liekkiin, töitä sekin vaatii eikä ole helppoa, mutta ei ole erokaan.