Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten jaksaa avioliitossa, jossa rakkaus on loppunut?
03.03.2023 |
Ja toinen tuntuu lähinnä kämppikseltä. Mutta jonka tavat jopa ärsyttää, kun joutuu sietämään niitä likaisia kalsareita lattialla ja piereskelyä sohvalla, luultavasti oikea kämppis ei edes jättäisi likaisia kalsareita lattialle. Ja koska lapsi on vasta kaksivuotias eli hyvin pieni vielä, niin ei oikein erokaan tunnu oikealta ratkaisulta. Joten millä keinoin jaksaa arkea tällaisessa liitossa?
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
On se miehenkin lapsi! Miksi erottaa heidät toisistaan oman onnensa takia?
Voisihan ap vain lähteä lätkimään ja jättää lapsen isänsä kasvatettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna hetki aikaa, joskus aika oikeasti tekee ihmeitä, teillä on takana vauvavuodet.
Puhu ja kerro, että koet tyytymättömyyttä. En heti pamauttaisi, että en rakasta, koska pitkässä parisuhteessa rakkaus tulee ja menee. Pääasia on, ettei niissä tilanteissa lyö heti hanskoja tiskiin.
Jos puhumisen ja ajan jälkeen tilanne yhä ahdistaa esimerkiksi vuoden päästä, niin tiedät varmaan itsekin, että joudut vakavasti harkitsemaan eroa.
Muutos vie aina aikaa etkä voi muuttaa miestäsi. Muuta siis itseäsi. Ja jos kaikki käy hyvin, mies muuttuu siinä mukana.
Puhut miehestäsi käyttäen sanoja sietää ja ärsyttää. Hän tietää kyllä vaikka et olisi niitä sanonut. Voi olla että on umpisolmussa itsekin tilanteessanne. Ei miehen käytöskään kauhean innostuneelta tai rakastavalta vaikuta.
Olemme me aiheesta vähän puhuneet ja tiedän kyllä, että mies ei erityisen rakastunut minuun enää ole. Eikä hän tosiaan käyttädy erityisen innostuneesti. Ap
Mutta mies on siinä. Ja sinä olet siinä. Oikeasti rakkaus tulee ja menee parisuhteissa. Mitä useammin se on mennyt ja tullut takas, sitä vahvemmaksi suhde muuttuu. Tulee uskoa ja luottoa, että kyllä me selvitään. Tästäkin. Teillä on nyt vauva, parisuhde on muuttunut, teidän roolit, ajan- ja rahankäyttö, vastuu lapsesta jne. On ihan ok, että noin isossa muutoksessa ei jaksa eikä pysty välttämättä ylläpitämään sitä parisuhdetta kuten pitäisi.
Jos miehesi ei ole erityisen rakastunut tai erityisen innostunut, niin on siellä silti jotain?
Nauratteko te? Oikeasti yhdessä nauraminen on tosi terapeuttista ( en ole terapeutti, mutta yli 30v parisuhdetta ja edelleen rakastamme toisiamme, ainakin välillä:)).
Ottakaa lapselle hoitaja, varatkaa hotelli, käykää vaikka katsomassa standuppia. Menkää yhdessä suihkuun, kylpyyn ja peskää toisenne. Muistelkaa miltä toisen iho tuntuu.
Nauramalla ja toisen ihoa koskemalla me ollaan päästy ihan tosi pahoistakin yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
Toista joutuu sietämään ja kaikki ärsyttää. Kuulostaako kunnioittamiselta ja terveeltä tavalta elää? Ei tod, ja aivan varmasti näkyy jaksamisessa ja heijastuu näin kaikkiin muihinkin asioihin ja henkilöihin.
Se on oma valinta, miten antaa ärsyyntymisen näkyä käytöksessään. Vaikka toisen tavat ärsyttää, voi silti päättää, että toinen on ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin itse on, ja käyttäytyä sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
On se miehenkin lapsi! Miksi erottaa heidät toisistaan oman onnensa takia?
Voisihan ap vain lähteä lätkimään ja jättää lapsen isänsä kasvatettavaksi.
Ei lasta tarvitse miehestä erottaa. Jostain syystä vaan ne miehet jättää näkemättä lapsiaansa, vaan keskittyvät uuden naisen löytämiseen, lepertelyyn ja työhönsä eronkin jälkeen.
ap, mitä olet viimeksi tehnyt miellyttääksesi miestäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
Että mua rasittaa tämä mustavalkoinen ohje.
Ei se ole ihan näin yksioikoista.. Yleensä toitotetaan että eron jälkeen olisi lapsella onnellinen koti.
Eroperhe voi olla myös (ja usein onkin) onneton, kun vanhempien riidat eivät jääkään siihen eroon, vaan lapsi kuulee niitä edelleen lähivanhemman puhelinkeskusteluissa, keskusteluissa ystäviensä kanssa, näkee ja aistii vanhemman suuttumuksen, ahdistuksen, riidat, lastenvalvojalla ja käräjillä ravaamisen aiheuttaman stressin.. Lisäksi lapsi joutuu vaihtamaan kotia, jossa onkin sitten eri säännöt, uusi isä/äitipuoli omine sääntöineen, kenties uusia sisaruksia joita kohdellaan eri lailla...
Yrittäkää saada parisuhteenne toimimaan.
Nykyään hehkutetaan minäminäminä-asennetta ja dissataan sitä, että ihmiset laittaisivat lapsen edun oman onnensa edelle, edes pikkulapsiajaksi! Harva kuitenkaan oikeasti pystyy olemaan onnellinen, jos tekee ratkaisun omasta onnesta käsin, ja sitten näkee oman lapsensa kärsivän... Se se vasta raastaakin. On kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
Toista joutuu sietämään ja kaikki ärsyttää. Kuulostaako kunnioittamiselta ja terveeltä tavalta elää? Ei tod, ja aivan varmasti näkyy jaksamisessa ja heijastuu näin kaikkiin muihinkin asioihin ja henkilöihin.
Se on oma valinta, miten antaa ärsyyntymisen näkyä käytöksessään. Vaikka toisen tavat ärsyttää, voi silti päättää, että toinen on ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin itse on, ja käyttäytyä sen mukaisesti.
Realistisesti tuollaista kotielämää ei kestä kukaan pidemmällä tähtäimellä. Koti ja kotiin tuleminen on sellainen paikka, jossa jokaisen ihmisten pitäisi saada rauhassa palautua, eikä joutua esittämään että kaikki on hyvin, kun elää parisuhteessa, jossa ei ole rakkautta ja esitetään, ettei toisen tavat ärsytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää hommata oma elämä, harrastuksia ja puuhastelua, jotka tuottaa sulle mielihyvää. Onko se sitten ulkoilua metsässä lapsen kanssa tai yksin, tai vaikka ratsastus tai uppopallo-joukkuelaji, niin jotain omaa aikaa ja hyvää mieltä tuovaa tekemistä on löydettävä, että jaksat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
On se miehenkin lapsi! Miksi erottaa heidät toisistaan oman onnensa takia?
Voisihan ap vain lähteä lätkimään ja jättää lapsen isänsä kasvatettavaksi.
Ei lasta tarvitse miehestä erottaa. Jostain syystä vaan ne miehet jättää näkemättä lapsiaansa, vaan keskittyvät uuden naisen löytämiseen, lepertelyyn ja työhönsä eronkin jälkeen.
Mutta miksi sen lapsen pitäisi automaattisesti asua naisen luona? Jos äiti on parempi etävanhempana pitämään yhteyttä lapseen, niin silloinhan olisi vain loogista, että lapsi jää isän luokse asumaan ja äiti on etävanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
Että mua rasittaa tämä mustavalkoinen ohje.
Ei se ole ihan näin yksioikoista.. Yleensä toitotetaan että eron jälkeen olisi lapsella onnellinen koti.Eroperhe voi olla myös (ja usein onkin) onneton, kun vanhempien riidat eivät jääkään siihen eroon, vaan lapsi kuulee niitä edelleen lähivanhemman puhelinkeskusteluissa, keskusteluissa ystäviensä kanssa, näkee ja aistii vanhemman suuttumuksen, ahdistuksen, riidat, lastenvalvojalla ja käräjillä ravaamisen aiheuttaman stressin.. Lisäksi lapsi joutuu vaihtamaan kotia, jossa onkin sitten eri säännöt, uusi isä/äitipuoli omine sääntöineen, kenties uusia sisaruksia joita kohdellaan eri lailla...
Yrittäkää saada parisuhteenne toimimaan.
Nykyään hehkutetaan minäminäminä-asennetta ja dissataan sitä, että ihmiset laittaisivat lapsen edun oman onnensa edelle, edes pikkulapsiajaksi! Harva kuitenkaan oikeasti pystyy olemaan onnellinen, jos tekee ratkaisun omasta onnesta käsin, ja sitten näkee oman lapsensa kärsivän... Se se vasta raastaakin. On kokemusta.
Hyvin mahdollista, että siinä käy näin, mutta sanoisin, ettei tuohon rumbaan lähtijät kovin aikuisia ole. Todennäköisesti se näkyy myös siinä parisuhteessa ja kotona, vaikka yhdessä olisikin jatkettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
Että mua rasittaa tämä mustavalkoinen ohje.
Ei se ole ihan näin yksioikoista.. Yleensä toitotetaan että eron jälkeen olisi lapsella onnellinen koti.Eroperhe voi olla myös (ja usein onkin) onneton, kun vanhempien riidat eivät jääkään siihen eroon, vaan lapsi kuulee niitä edelleen lähivanhemman puhelinkeskusteluissa, keskusteluissa ystäviensä kanssa, näkee ja aistii vanhemman suuttumuksen, ahdistuksen, riidat, lastenvalvojalla ja käräjillä ravaamisen aiheuttaman stressin.. Lisäksi lapsi joutuu vaihtamaan kotia, jossa onkin sitten eri säännöt, uusi isä/äitipuoli omine sääntöineen, kenties uusia sisaruksia joita kohdellaan eri lailla...
Yrittäkää saada parisuhteenne toimimaan.
Nykyään hehkutetaan minäminäminä-asennetta ja dissataan sitä, että ihmiset laittaisivat lapsen edun oman onnensa edelle, edes pikkulapsiajaksi! Harva kuitenkaan oikeasti pystyy olemaan onnellinen, jos tekee ratkaisun omasta onnesta käsin, ja sitten näkee oman lapsensa kärsivän... Se se vasta raastaakin. On kokemusta.
Niin, että vanhemman pitäisi jäädä noita riitoja sitten riitelemään tähän kotiin lapsen edessä? Asuu 24/7 kodissa, missä aistii tuo suuttumuksen, stressin, hirveän huonon ilmapiirin... Mulla on kokemusta tuollaisesta kodista ja olisin toivonut, että vanhempani olisivat eronneet. En ole itse kyenneyt parisuhteisiin, koska varsinkin nuorena pelkäsin joutuvani samanlaiseen parisuhteeseen kuin omat vanhempani ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
Toista joutuu sietämään ja kaikki ärsyttää. Kuulostaako kunnioittamiselta ja terveeltä tavalta elää? Ei tod, ja aivan varmasti näkyy jaksamisessa ja heijastuu näin kaikkiin muihinkin asioihin ja henkilöihin.
Se on oma valinta, miten antaa ärsyyntymisen näkyä käytöksessään. Vaikka toisen tavat ärsyttää, voi silti päättää, että toinen on ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin itse on, ja käyttäytyä sen mukaisesti.
Realistisesti tuollaista kotielämää ei kestä kukaan pidemmällä tähtäimellä. Koti ja kotiin tuleminen on sellainen paikka, jossa jokaisen ihmisten pitäisi saada rauhassa palautua, eikä joutua esittämään että kaikki on hyvin, kun elää parisuhteessa, jossa ei ole rakkautta ja esitetään, ettei toisen tavat ärsytä.
Realistisesti jokaisessa vähänkään pidempään jatkuneessa parisuhteessa toisessa on piirteitä, jotka ärsyttävät.
Se on pitkälti tahdon asia, haluaako kiinnittää toisessa enemmän huomiota hyviin puoliin, vai niihin ärsyttäviin.
Olisiko miehesi sairastunut masennukseen? Saako se ulkko muuta aikaiseksi kuin jätettyä kalsareitaan lattialle? Siis käykö työssä, osallistuuko himassa askareihin, harrastaako mitään, onko aktiviteettejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä voit kasvattaa sun lapsen onnellisessa tai onnettomassa kodissa. Kumpikohan on parempi vaihtoehto?
On se miehenkin lapsi! Miksi erottaa heidät toisistaan oman onnensa takia?
Voisihan ap vain lähteä lätkimään ja jättää lapsen isänsä kasvatettavaksi.
Ei lasta tarvitse miehestä erottaa. Jostain syystä vaan ne miehet jättää näkemättä lapsiaansa, vaan keskittyvät uuden naisen löytämiseen, lepertelyyn ja työhönsä eronkin jälkeen.
Mutta miksi sen lapsen pitäisi automaattisesti asua naisen luona? Jos äiti on parempi etävanhempana pitämään yhteyttä lapseen, niin silloinhan olisi vain loogista, että lapsi jää isän luokse asumaan ja äiti on etävanhempi.
Jos mies on hoitanut alusta lähtien lasta huomattavasti enemmän kuin nainen, niin ymmärtäisin jos lapsi jää miehen luokse.
Harmi vain, että näin todella harvoin on ja siksi lapset jäävät äidille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
Toista joutuu sietämään ja kaikki ärsyttää. Kuulostaako kunnioittamiselta ja terveeltä tavalta elää? Ei tod, ja aivan varmasti näkyy jaksamisessa ja heijastuu näin kaikkiin muihinkin asioihin ja henkilöihin.
Se on oma valinta, miten antaa ärsyyntymisen näkyä käytöksessään. Vaikka toisen tavat ärsyttää, voi silti päättää, että toinen on ihmisenä ihan yhtä arvokas kuin itse on, ja käyttäytyä sen mukaisesti.
Realistisesti tuollaista kotielämää ei kestä kukaan pidemmällä tähtäimellä. Koti ja kotiin tuleminen on sellainen paikka, jossa jokaisen ihmisten pitäisi saada rauhassa palautua, eikä joutua esittämään että kaikki on hyvin, kun elää parisuhteessa, jossa ei ole rakkautta ja esitetään, ettei toisen tavat ärsytä.
Realistisesti jokaisessa vähänkään pidempään jatkuneessa parisuhteessa toisessa on piirteitä, jotka ärsyttävät.
Se on pitkälti tahdon asia, haluaako kiinnittää toisessa enemmän huomiota hyviin puoliin, vai niihin ärsyttäviin.
Sinä nyt et ymmärrä realistisuudesta yhtään mitään, varsinkin kun puhut tuollaisesta "tahdosta" mikä on kaukana realistisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Eli olet varmis "kärsimään" huonossa suhteessa oman onnesi kustannuksella tehdäksesi jonkun muun (miehen? lapsen?) onnelliseksi? No ei kai siinä. Elämä on valintoja.
En ole ap, mutta voin vastata, ettei ainakaan lapsi siitä tule onnelliseksi, päinvastoin, hän kärsii myös.
Jos vanhemmat jaksavat kaikesta huolimatta kunnioittaa toisiaan, ei lapsi tilanteesta kärsi.
No kuulostaako sille että ap ja mies kunnioittaisi toisiaan? Kunnioittava mies ei jättäisi kalsareitaan lattialle eikä kunnioittava nainen puhuisi miehestä noin negatiiviseen sävyyn.
Kyllä mä lähtisin eri teille sama minkä ikäiset lapset kyseessä. Muuttaisin/muuttaisimme mahdollisimman lähelle kuitenkin esim nykyistä koulua/päikkyä, jotta muutos ei olisi liian radikaali lapsille. Mitään en ole niin paljon vihannut kuin omaa vanhempieni suhdetta, jossa olivat yhdessä ilman lainkaan rakkautta vain meidän lapsien takia. Kyllä se rakkaudettomuuden näkyminen, vaikka riitoja ei lasten kuullut ollutkaan, paistaa meidän lapsienkin käytöksessä parisuhteessa. Olen kauhean itsenäinen ja kylmä osoittamaan mitääm tunteita en osaa riidellä, vaikka meidän suhteessa rakkautta piisaakin edelleen.
Miksi teit lapsen tuollaiseen suhteeseen. Eikö ollut vauvakuumeen tyydyttämiseen muuta vaihtoehtoa löytynyt, miestä kuin tuollainen jättö tautinen sika.
Itse olet lapsesi siittäjän valinnut niin ei sitten muu auta kuin kärsiä tai antaa potku sille persuuksiin mennä muille maille siitos hommiin taas uusille naisille joilla on vahva vauvakuume ja pitää väkisin jollain teetättää se kakara.
Minä en yhtään puolusta naisia sillä se kaikkein pahin vika on niissä kun pitää saada jollain itsensä paksuksi ja sitten otetaan ihan kuka tahansa. Minä en kehtaisi valittaa kunhan on saanut sen kakaransa jollain tyhmällä äijällä siitettyä niin olkoon se tyytyväinen. Jos nainen ei ole kovinkaan tasokas niin ei se yleensä saa mitään tasokasta miestäkään. Tämä vaan on nyt raaka totuus vaikka kuinka muuta koittaisi tavoitella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit lapsen tuollaiseen suhteeseen. Eikö ollut vauvakuumeen tyydyttämiseen muuta vaihtoehtoa löytynyt, miestä kuin tuollainen jättö tautinen sika.
Itse olet lapsesi siittäjän valinnut niin ei sitten muu auta kuin kärsiä tai antaa potku sille persuuksiin mennä muille maille siitos hommiin taas uusille naisille joilla on vahva vauvakuume ja pitää väkisin jollain teetättää se kakara.
Minä en yhtään puolusta naisia sillä se kaikkein pahin vika on niissä kun pitää saada jollain itsensä paksuksi ja sitten otetaan ihan kuka tahansa. Minä en kehtaisi valittaa kunhan on saanut sen kakaransa jollain tyhmällä äijällä siitettyä niin olkoon se tyytyväinen. Jos nainen ei ole kovinkaan tasokas niin ei se yleensä saa mitään tasokasta miestäkään. Tämä vaan on nyt raaka totuus vaikka kuinka muuta koittaisi tavoitella.
Miksi puhut noin törkeään sävyyn miehestäni ja minusta? Mikään kirjoittamani ei anna aihetta siihen. Ap
Alue: Aihe vapaa
Toista joutuu sietämään ja kaikki ärsyttää. Kuulostaako kunnioittamiselta ja terveeltä tavalta elää? Ei tod, ja aivan varmasti näkyy jaksamisessa ja heijastuu näin kaikkiin muihinkin asioihin ja henkilöihin.