Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oletteko koskaan puhuneet kuolevan kanssa?
07.02.2023 |
Molemmat vanhempani ovat kuolleet mutta eivät tienneet mitään tästä maailmasta viime päivinään. Onko joku koskaan oikeasti puhunut jonkun kanssa jonka kuolema on lähellä? Mitä tämän ihmisen mielessä liikkui?
Kommentit (25)
Ystävä. Ihan arkisia asioita puhuttiin. Mutta myös itse sairaudesta ja sen etenemisestä. Toivoi, ettei tulisi kovin kipeäksi ja pystyisi olemaan mahdollisimman kauan kotona. Huolehti lapsistaan ja mietti heidän pärjäämistä.
Onneksi ei tullut lopuksikaan liian kipeäksi ja sai olla kotonaan viimeiseen hengenvetoon asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään kuolemaa vaikkei elämässänikään mitään kehumista ole.
Ei se paljon puhellut, oli 3 kk vanha.
Olen käsittänyt että me kaikki olemme kuolevaisia. Vai onko minua kusetettu taas?
Voi SAATANA! KUKA KUKA!
Juttelin äidille edellisenä päivänä. Hän ei itse enää pystynyt puhumaan. Mutta sain siunata hänet ja hyvästella.
Jotenkin tiesin kun lähdin sairaalasta että täällä ei enää nähdä enkä taakseni katsonut, mentävä oli.
Niin, vaikkei äiti puhunut, kyyneleet valui hänen silmistään.
Rakkaus ei koskaan kuole.
Tapaamme vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä tiesi kuolemansa, kädestä hyvästeli ääni väristen.. 85 v.
Tuttu kuoli kesällä, kävin katsomassa päivää ennen kuolemaa, ei juuri jaksanut puhua. Oli niin voimat pois.
Muut kuolevat joita olen juuri ennen kuolemaa tavannut ovat olleet vahvasti dementoituneita, puhekyky mennyt. Tai laitteissa aivokuolleina.
No
Äitini sanoi minulle että hänellä ei ole mitään hätää. Sitten hän vaipui puolitajuttomuuteen eikä enää puhunut. Minusta se oli lohdullinen viesti: hänestä ei tarvitse huolta enää kantaa, oli hyväksynyt kuolemansa vaikka liian nuorena kuoli. Rakkaus elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juttelin äidille edellisenä päivänä. Hän ei itse enää pystynyt puhumaan. Mutta sain siunata hänet ja hyvästella.
Jotenkin tiesin kun lähdin sairaalasta että täällä ei enää nähdä enkä taakseni katsonut, mentävä oli.
Niin, vaikkei äiti puhunut, kyyneleet valui hänen silmistään.
Rakkaus ei koskaan kuole.
Tapaamme vielä.
Ette tapaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todennäköisesti ketjun aloittajakin on kuolevainen eikä kuolematon. Joten mitä sinun mielessäsi liikkuu? Onko iäisyysasiat kohdallaan?
Olen, isoäitini, joka kyllä tiedosti kuoleman olevan lähellä. Hän sanoi, ettei pelkää kuolemaa, koska on utelias kokemaan senkin, mutta valitettavasti hän olisi ollut utelias näkemään ja kokemaan useita asioita vielä elämässäkin. 94- vuotta eivät riittäneet läheskään kaikkeen.
Lisäksi isoäitini näki myös hallusianaationa pari vuotta aiemmin kuolleen isoisäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairaalassa oli parantumatonta syöpää sairastava vierustoveri. Syöpä oli selkärangassa, eivätkä jalat enään toimineet.
Heitteli väliin aika hurttiakin huumoria tilanteestaan.
Ei hänellä silti helppoa ollut selvästikkään.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti ketjun aloittajakin on kuolevainen eikä kuolematon. Joten mitä sinun mielessäsi liikkuu? Onko iäisyysasiat kohdallaan?
Kuoleva, ei kuolevainen. Etkö osaa lukea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vain kaikki ihmiset keiden kanssa olen jutellut kuolee ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Ei se paljon puhellut, oli 3 kk vanha.
Voi miten ikävää, pieni vauva🥺💟
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti ketjun aloittajakin on kuolevainen eikä kuolematon. Joten mitä sinun mielessäsi liikkuu? Onko iäisyysasiat kohdallaan?
Kuoleva, ei kuolevainen. Etkö osaa lukea?
Osaan toki
Kyllä. Ei puhuttu kuolemasta, pikemminkin niitä näitä.
No isäni jutteli vielä viimeisen elinpäivänsä aamuna ihan selkeitä, vaikka oli kuolemansairas (syöpä). Olin äitini kanssa koko päivän sairaalassa, pari sukulaista kävi siellä vierailulla. Kaikki tiesi että kyseessä oli aika todennäköisesti jäähyväiset mutta ei kuolemasta puhutta vaan muistelivat menneitä ja katse oli korkeintaan seuraavaan päivään. Illalla isä sitten kuoli rauhallisesti nukkuessaan, olimme hänen vierellä loppuun saakka.
Usein. Oma äiti kuoli nuorena, käytännön asioista ja kivusta ja pelkäämisestä puhuttiin. Ei pelännyt, kivut saatiin kuriin ja oli pahoillaan, kun joutui meidät lapsensa jättämään. Kertoi siskolle jonain yönä hautaamistoiveensakin, arvasin kyllä muutenkin, että just niin olisi halunnut.
Muiden kuolleiden kanssa on puhuttu, kivuista, suruista ja rakkaista, jotka jäävät ja niistä, jotka jo odottavat. Käytännön asiat ja sellaiset on yleensä monilla paljon mielessä, harva varsinkaan vanhempi ihminen kuolemaa pelkää, kipua kyllä pelätään, mutta sitähän pystyy hoitamaankin onneksi.
Jotenkin kummallinen ajatus, että toiset elää tapaamattakaan ketään, joka olisi kuolemassa. Kun ihmisiä kuitenkin koko ajan kuolee niin paljon.
Alue: Aihe vapaa
Miehen isoisä, sanoi ettei maalliset asiat enää paljon kiinnosta. Lapsenlapsenlapsia halusi nähdä.