Oletteko koskaan puhuneet kuolevan kanssa?

Joo. Vanhemmat.

Kunbkuolema lähestyy ja on väistämätön, niin silloin ollaan tukena. Siinä kun kuolema tulee, niin nykyisin on jo pää niinbtäynnä lääkkeitä, että todellisuus on jo sumentunut.

Kuon kuolema sitten tulee, niin kaikki elämä vain loppuu kertaheitolla.

R.I.P äiskä ja iskä.

Äitini hiipui vähitellen noin vuoden ajan. Viime kesänä jutteli paljon hautajaisista, virsistä, joita lauletaan ja miten asiat hoidetaan hautauspalvelun kanssa. Oli myös kirjoittanut jo kymmenen vuotta sitten viimeisen tahtonsa, joten oli helppoa toteuttaa kaikki hänen toiveensa. 

Joka päivä kävin hänen luonaan ja sitten tulikin soitto, että äitinne on kuollut. Vaikka huomaa lopun lähenevän, silti se on aina yllätys. 

Kyllä puhuin vanhimman siskoni kanssa juuri ennenkuin hän menehtyi haimasyöpään muutamia vuosia sitten.

Tosin puhuin vain puhelimessa hänen kanssaan.

Kahtena hänen viimeisimpänä päivinään tein sen huomion hänen puheessaan , että hänen äänensä alkoi vaimenemaan . Silleen kuin puhe tulisi hyvin kaukaa tai pitäisi kännykkää kaukana itsestään kun puhui.

Tuo "kaukainen puheääni " jäi mieleen.

Kyllä, veljeni kuoli syöpään pari vuotta sitten. 

Puhuttiin ennen saattohoitoa asiat läpi, mutta saattohoidossa hän puhui paljon, siitä ei vaan valitettavasti saanut enää mitään selvää. Saattoi vain nyökkäillä ja olla samaa mieltä. 

Tuntuu ikävältä, etten enää koskaan voi puhua hänen kanssaan. Mutta osittain luonnolliselta, en siis aktiivisesti sure tai kaipaa häntä enää. 

Isäni. Hän katui että oli antanut elämänsä firmalleen ja lapset jäivät vieraiksi. Katui myös että eli äitini kanssa yli 30 vuotta vaikka eukko oli pelkkä noita. Sanoi että tekisi kaiken ihan toisin jos saisi uuden elämän.

Sitten hän menetti tajuntansa ja kuoli siitä 4vrk kuluttua.