Minulla on kaksijakoisia tuntemuksia uskoa kohtaan, vaikka uskovainen olenkin

Raamattukin kannustaa siihen. on sitten taas varmempi uskostaan.



luulen että sinun pitäisi opetella tuntemaan Jumala lähemmin ja ottaa selville mitä Hän tahtoo. ja etsiä apua raamatun tutkimiseen.

se ei ole mikään yksinkertainen kirja luettavaksi noin vain.

siitä herää paljon kysymyksiä, jotka saattavat vain hämmentää ja herättää juuri tuollaisia tuntemuksia kuin sinulla on.

jaksamista!

Oon laiska lähtemään seurakunnan juttuihin, vaikka tiedän, että sieltä se usko sais enemmän eloa. En muista, milloin viimeksi olisin lukenut Raamattua, rukoiltuakin tulee hyvin harvoin. Välillä pelkään, että uskonko vain varmistaakseni taivaspaikan? Eikö uskon kuitenkin pitäisi synnyttää hyviä tekoja ja haluja saada lisää uskonnollisia kokemuksia (jumikset, tapahtumat, Raamattu, rukous jne.). Ristiriitainen olo on... Ja kuinka helpompaa on lähteä lauantai-iltana baariin ja kuin sunnuntaiaamuna kirkkoon? Eikö minun uskovaisena tulisi toimia juuri päinvastoin?

Ainoa ajatus, mikä mua lohduttaa, on se, että onneksi sentään vielä tajuan tämän ristiriidan ja suren sitä, etten osaa toimia "oikein". Ehkä Jumala oikeasti on armollinen ja ymmärtää, että olen uskossani NÄIN heikko, heikompi kuin ikinä olisin osannut ajatellakaan. :( Ja samassa taas mietin, että yritänkö edes olla parempi kristitty, vai nautinko vain..? HIRVEÄN vaikea asia. Haluaisin olla parempi uskovainen, mutta en vain halua tehdä mitään sen eteen, niinkö? :S En tiedä. :(

googlettelin äsken ja löysin tällaisen kirjoituksen (en ehtinyt tutustua sivustoon tarkemmin tai lukea muuta, mutta tämän jutun lukeminen jo jotenkin helpotti...)



http://www.karikuula.com/56



ap

Ilmeisesti muhun oli rakennettu joku sisäinen hyvyys jo ennen syntymää.



Minun ei tarvitse ponnistella enää,kun onneksi tuli tuo kanava tv7.



Sinun uskosi ap. on henkilökohtainen, eikä koske muita. Mutta aito usko ottaa huomioon heidät, jotka ansaitsevat sen.



En tiedä, onko tästä mitään apua, mutta älä jää sikamiehen pihteihin!



Rakasta heitä, jotka osaavat ottaa rakkautesi vastaan!



EI sinun tarvitse käydä kirkossa, jos luet Raamattua ja tiedostat, mistä kyse:)



Siunausta sinulle valinnoissasi.

nimenomaan tuo baari-asiakin ja se, että epäilee uskovansa vaan saadakseen taivaspaikan jne.



Lue säkin tuo mun laittama linkki, ehkä se helpottaa suakin?



ap

tästä:



"EI sinun tarvitse käydä kirkossa, jos luet Raamattua ja tiedostat, mistä kyse:)"



Raamattu nimenomaan kehottaa että "älkää jättäkö yhteen kokoontumistanne"

jokaiselle ihmiselle on sisäänrakennettu tarve tyydyttyä hengellisesti ja niin kauan kuin et ole tyytyväinen omaan tilaasi uskovana, olet väärässä paikassa, etkä ole löytänyt totuutta.

kun voit hyvin hengellisesti, tiedät sen eikä sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä tuollaisista asioista:)

kolmonen ja linkin laittaja?



Minä olen valinnut sen henkilökohtaisesti, eikä siitä edes tiedä kuin muutama ihminen, jotka ymmärtävät.







Olen kyllä miettinyt paljon sitä, olenko menettänyht jotakin, kun minulle ei lapsena juurikaan uskosta kerrottu kommariperheessä ja sitten taas te, joille se on iskostettu sydämeen vanhempien perintönä ja pakkona.



Tulee taas mieleen, että se on jokaisen oma valinta täysin riipumatta siitä, mitä vanhempasi haluavat. Se on sinun henksesi ja sielusi, jotka janoavat jotakin tiettyä. Lapset ovat vanhemmillaan vain lainassa - ulkonäkö voi olla vanhemmilta, mu tta sielu on mistä on. En tiedä, miten geenit siihen vaikuttavat??



Kuulumme kirkkoon, mutta olen sitä mieltä, että kuin tulee aikuiseksi saa itse päättää haluaako kuulua vai ei. Minä haluan kuulua ehdottomasti!

tästä: "EI sinun tarvitse käydä kirkossa, jos luet Raamattua ja tiedostat, mistä kyse:)" Raamattu nimenomaan kehottaa että "älkää jättäkö yhteen kokoontumistanne" jokaiselle ihmiselle on sisäänrakennettu tarve tyydyttyä hengellisesti ja niin kauan kuin et ole tyytyväinen omaan tilaasi uskovana, olet väärässä paikassa, etkä ole löytänyt totuutta. kun voit hyvin hengellisesti, tiedät sen eikä sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä tuollaisista asioista:)

Olen itsekin samaa mieltä, ettei telkku ja radio riitä, mutta niillä pääsee alkuun. Mutta mistä uusia yhstäviä, jos on tullut uskoon, mutta ei halua mihinkään ansaan, lahkoon eli usko on puhdasta?

Sitä vähän pelkään.

En koe että minua olisi pakotettu uskomaan, toki äitini paljon kertoi uskonasioista ja luki joskus mulle Raamattua ja vei minut toisinaan pyhäkouluun ja nuorena kerran uskovaisten nuorten kesäleirille.



Jonkinlaisen uskon siemenen olen siis saanut jo lapsesta saakka. On kyllä välissä ollut aikoja, etten ole juuri uskoa enkä Jumalaa ajatellutkaan (teini-ikäisenä ja parikymppisenä esimerkiksi)



ap

Eli aletaankin elää jonkun muun mukaan kuin mitä tarkoitettu?



esim. rahankeruuta tms?



Mitä jos on köyhä yh, kelpaako?

tästä: "EI sinun tarvitse käydä kirkossa, jos luet Raamattua ja tiedostat, mistä kyse:)" Raamattu nimenomaan kehottaa että "älkää jättäkö yhteen kokoontumistanne" jokaiselle ihmiselle on sisäänrakennettu tarve tyydyttyä hengellisesti ja niin kauan kuin et ole tyytyväinen omaan tilaasi uskovana, olet väärässä paikassa, etkä ole löytänyt totuutta. kun voit hyvin hengellisesti, tiedät sen eikä sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä tuollaisista asioista:)

Olen itsekin samaa mieltä, ettei telkku ja radio riitä, mutta niillä pääsee alkuun. Mutta mistä uusia yhstäviä, jos on tullut uskoon, mutta ei halua mihinkään ansaan, lahkoon eli usko on puhdasta? Sitä vähän pelkään.

Raamattu itse kyllä kertoo paljonkin siitä minkälainen on tosi usko, puhdas ja näin ollen totuus.

esimerkiksi kun opetuslapset esittivät Jeesukselle tuon saman kysymyksen, että mistä he tunnistavat tosi uskon, Jeesus vastasi heille että "heidän hedelmistään te tunnette heidät" ettei "mätä puu tuota hyvää hedelmää". ja Jeesus sanoi myös että "heillä on keskinäinen rakkaus keskuudessaan" ja siitä heidät voidaan tunnistaa.

onko kirkon jäsenillä keskinäinen rakkaus kun sen sisällä kiistellään koko ajan ties mistä, ja papit siunaa sotia joissa tapetaan toisia uskovia?

Olenko uskossani tosi hukassa siis?



Miettien, kumpi pyyteettömästi rakastaa ja silleen. Ketä minä rakastan, kuka minua rakastaa?

ja syntinen. Juuri siksi tarvitsetkin Jeesusta. Tuo ajatuksenkulku on hyvin tuttua minullekin. Usein voi kuulla paholaisen kuiskuttelevan korvaansa juuri tuota että "ei sinun uskosi ole tarpeeksi vahva. et käy tarpeeksi usein seurakunnassa etkä lue tarpeeksi Raamattua". Silloin voin sanoa sille vihtahousulle, että ole hiljaa.



Eräässä laulussa lauletaan "taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä". Sitä voisi laulaa vaikka sanoin "Jeesus on uskoni määrä..." Eli kun Jeesus on uskon määrä, niin silloin meidän ei tarvitse huolehtia siitä, miten vahva meidän uskomme on, sillä meidän uskomme on Jeesus. Uskoa ei voi olla vähän tai paljon, jos kohde on Jeesus. Kun uskon kohde on Jeesus, ihminen on joka tapauksessa pelastettu. Omilla teoilla ei ole mitään merkitystä. Teot ovat sitten uskon hedelmää. Ne syntyvät pikkuhiljaa siitä Jeesuksen valtavasta rakkaudesta ja armosta.

Siunausta sinulle.

pikaisesti sen kyllä jo luin. Kiitos siitä.

Mua ei ole pakotettu uskomaan, itse asiassa kävi niin, että vanhemmat ehkä löysi seurakunnan ja srk-yhteyden mun kautta. Joskus olin niin varma ja vakaa srk-nuori, pidin todistuspuheenvuoroja ja rukoilin ääneen muiden kuullen ja olin oikeasti varma ja vahva uskossa. En enää, ikävä kyllä. :( TIEDÄN, että uskon, mutta se vain ei synnytä mussa mitään tekoja eikä tunteita, saati sitten haluja toimia "oikein". Olen eronnut (miehen tahto), juon silloin tällöin, harrastan irtosuhteita jne. Ällistyin pari kk sitten, kun yksi hyvä työkaverini yllättyi, kun johonkin sanoin, että olenhan mä uskovainen. Hän purskahti nauruun, että sinäkö?! Se tuntuu kauhean pahalta, vaikka tiedän, että jos mua ja mun elämää ulkopuolinen katsoo, ei siinä kauheasti viitteitä mihinkään uskonnolliseen vakaumukseen ole. :(

3

tästä: "EI sinun tarvitse käydä kirkossa, jos luet Raamattua ja tiedostat, mistä kyse:)" Raamattu nimenomaan kehottaa että "älkää jättäkö yhteen kokoontumistanne" jokaiselle ihmiselle on sisäänrakennettu tarve tyydyttyä hengellisesti ja niin kauan kuin et ole tyytyväinen omaan tilaasi uskovana, olet väärässä paikassa, etkä ole löytänyt totuutta. kun voit hyvin hengellisesti, tiedät sen eikä sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä tuollaisista asioista:)

ei täydellistä hengellisyyttä eikä täydellistä hengellistä kotia ole vielä tässä ajassa. Ei kanna tuntea syyllisyyttä siitä, että kokee syyllisyyttä. Jumala on antanut seurakunnan meille ikäänkuin keitaaksi, virkistäytymispaikaksi täällä maailmassa. Sitä ilman on ankeaa ja kuivaa. Se on parhaimmillaan ihmiselle suuri siunaus ja hyödyksi. Minä kuitenkin lähestyisin seurakuntayhteyttä siitä näkökulmasta, että kun riippuu Jeesuksen armossa ja ristin sovitustyössä, alkaa janota Jumalan sanaa ja uskovien yhteyttä. Halu seurakuntayhteyteen on siis rakkauden motivoimaa, ei velvollisuudentunteen. Pelastusvarmuutta ei kannata hakea itselleen sillä, että käy tarpeeksi usein seurakunnan kokouksissa. Uskossa oleva ihminen voi levätä armossa ja olla varma pelastuksestaan joka tapauksessa. Siitä levosta käsin hän saa hakea virkistystä seurakunnan keitaasta. Ilman pakkoa. Niin että Jumala kutsuu rakkaudessaan ja kertoo mitä hyvää hänellä sinulle on tarjolla.

pikaisesti sen kyllä jo luin. Kiitos siitä. Mua ei ole pakotettu uskomaan, itse asiassa kävi niin, että vanhemmat ehkä löysi seurakunnan ja srk-yhteyden mun kautta. Joskus olin niin varma ja vakaa srk-nuori, pidin todistuspuheenvuoroja ja rukoilin ääneen muiden kuullen ja olin oikeasti varma ja vahva uskossa. En enää, ikävä kyllä. :( TIEDÄN, että uskon, mutta se vain ei synnytä mussa mitään tekoja eikä tunteita, saati sitten haluja toimia "oikein". Olen eronnut (miehen tahto), juon silloin tällöin, harrastan irtosuhteita jne. Ällistyin pari kk sitten, kun yksi hyvä työkaverini yllättyi, kun johonkin sanoin, että olenhan mä uskovainen. Hän purskahti nauruun, että sinäkö?! Se tuntuu kauhean pahalta, vaikka tiedän, että jos mua ja mun elämää ulkopuolinen katsoo, ei siinä kauheasti viitteitä mihinkään uskonnolliseen vakaumukseen ole. :( 3

kyllä hän näkee sydämeesi ja tietää että sinä uskot. Minä uskon että tulee vielä aika, jolloin koet lähemmin ja lämpimämmin sen rakkauden mitä nuorena koit ja Jeesus saa hoitaa ja rakastaa sinua.

kyllä hän näkee sydämeesi ja tietää että sinä uskot. Minä uskon että tulee vielä aika, jolloin koet lähemmin ja lämpimämmin sen rakkauden mitä nuorena koit ja Jeesus saa hoitaa ja rakastaa sinua.

Tässä toivossa elän...

Niin todella meidän tulee koetella uskoamme ja että olemmeko todella nyt oikealla tiellä.Ja kun emme löydä mitään syntiä ja pahaa itsestämme me voimme olla turvillisella mielellä ja mennä eteenpäin uskon varmuudessa ja hyvällä omalla tunolla.Kuitenkin varokaamme penseyttä sillä sellaisessa tilassa meidän työnnetään pois ja taas jos olemme kylmä niin rakkaus Jeesuksen lämmitttää taas meidät terveeksi,siunausta ja mennään yhdessä vasttaan ylkäämme sillä hän tulee pian,keijo södertälje

tai välillä jopa epäilen, olenko sittenkään "oikesti uskovainen" kun ajattelen näin

eli siis useimmiten usko Jeesukseen ja Jumalaan on minulle turvaa, lohdutusta ja toivoa. On turvallinen olo, tuntuu että joku pitää minusta huolta ja "kulkee mukanani".

Mutta toisinaan olen jopa lievästi ahdistunut, kun ajattelen että ehkä uskoni ei riitäkään (kun en käy missään kokouksissa, en kirkossa, enkä juuri saa aikaiseksi luettu Raamattua vaikka toisinaan yritän alkaa lukea sitä säännöllisesti) ja ahdistun kun mietin että en saakaan sitten ikuista elämää ja taivaspaikkaa, kun uskoni ei ole tarpeeksi vahva..

tai sitten minua ahdistaa vastuu, se että esim. haikailen eroavani enkä tahtoisi olla loppuelämää nykyisen mieheni kanssa, ja kuitenkin tiedän että eroaminen olisi väärin ja että mielihaluni ovat itsekkäitä.

Ja teen kuitenkin jatkuvasti syntiä enkä osasta synneistäni edes tahdo luopua, ja sitten koen syyllisyyttä ja ahdistusta niistä.

Välillä jopa mietin, että elämä olisi paljon helpompaa kun Jumalaa ei olisikaan olemassa eikä minun tarvitsisi olla uskovainen. Ja koen nytkin syvää syyllisyyttä ja häpeää, että kirjoitin tuon ja että ajattelen noin, joskus..

Huoh...

Onko muilla uskovaisilla tällaisia tuntemuksia?

mikä on oikeaa uskoa! mikä on ihmisen tulkintaa Raamatusta, mikä

on Pyhän Hengen antamaa. Koska uskovaisetkin puhuvat asioista eri tavalla, Kuka on oikeassa kuka on eksyttäjä. Ja mietin myös sitä "teenkö" itselleni uskoa lukiessani Raamattua ja rukoilessani. Ihmettelen myös miksi Jumalta pitää anoa, miksi pitäisi osata käyttäytyä tietyllä tavalla, ks. esim täältä http://www.tulta.net/Pelastus/kutsumus.htm

"Ennen muutokseen pääsemistä sinun täytyy kiivauteen asti kyllästyä omaan tilaasi ja passiivisuuteesi. Kun sydämesi on irronnut muista päämääristä ja kiinnittynyt Jumalan suunnitelmaan voit astua uuteen ja heittäytyä Hänen johdatuksensa varaan. Jeesuksen seuraajana joudut hylkäämään monia inhimillisesti turvallisilta tuntuvia ympyröitä. Joudut kasvattaviin uskon taisteluihin, joissa olet yksin Jeesuksen varassa. Uskon tiellä et voi turvata enää inhimillisiin ja luonnollisiin turvaverkkoihin. Tämän vuoksi päätöksesi täytyy olla luja ja peruuttamaton. Kun valintasi lähtökohta on sisäinen kutsumus ja Pyhän Hengen kehoitus, sinä kestät ja pystyt tekemään oikeat valinnat."

Entä jos ihminen "itse" tekee uskonsa. Ihmettelen, että miksi Jumala ei voi esim. käyttää ihmistä ja siunata, jos ihminen vaan rukoilee (sellainen Jumalalle antautuminen kuullostaa "psykologiselta"...suggestioilta...joltain)

Onko sulla uskovainen mies...mulla ei. Minäkin mietin todella paljon eroa, aika lailla olen lasten takia yhdessä. Olisko sulla kasvatuksessa uskonnollisuutta/Jumala Jeesus juttuja. Missä vaiheessa aloit uskoa?

En tiedä, onko tästä mitään apua, mutta älä jää sikamiehen pihteihin!