Uusi kumppani muutaman vuoden välein

Helpompi vaihtaa kun kohdata ne itsestään johtuvat ongelmat jotka nostavat päätään aina kun suhde kehittyy tiettyyn pisteeseen.

Henkisesti en jaksaisi tuollaista. Vuosi pari menee toisen mieltymyksiä opiskellessa ja sitten pitäisi jo vaihtaa uuteen.

Itse toimin noin, tosin en kyllä ihan noin lennosta vaihda. Suhteiden välissä siis saattaa olla pidempiäkin taukoja, yleensä vähintään 6 kk.

Teen alussa selväksi toiselle, ettei suhde tule todennäköisesti kestämään paria vuotta kauempaa ja jos tämä on toiselle ongelma, en edes ala seurustelemaan. Suhteen päättymisen jälkeen en mitenkään aktiivisesti etsi uutta suhdetta, mutta usein sellainen löytyy sattumalta.

Mun suhteet kestää sen muutaman vuoden. En halua sitoa itseäni mihinkään pitkäkestoisiin asioihin enkä antaa lupauksia joista en ole varma pystynkö niitä pitämään.

En minäkään lennosta kumppania vaihda, erojen jälkeen menee kuukausia ennenkö alan mihinkään uuteen.

Vierailija kirjoitti:

Itse toimin noin, tosin en kyllä ihan noin lennosta vaihda. Suhteiden välissä siis saattaa olla pidempiäkin taukoja, yleensä vähintään 6 kk.

Teen alussa selväksi toiselle, ettei suhde tule todennäköisesti kestämään paria vuotta kauempaa ja jos tämä on toiselle ongelma, en edes ala seurustelemaan. Suhteen päättymisen jälkeen en mitenkään aktiivisesti etsi uutta suhdetta, mutta usein sellainen löytyy sattumalta.

Miten voit tietää etukäteen ettei kestä paria vuotta pidempään?

Vierailija kirjoitti:

Itse toimin noin, tosin en kyllä ihan noin lennosta vaihda. Suhteiden välissä siis saattaa olla pidempiäkin taukoja, yleensä vähintään 6 kk.

Teen alussa selväksi toiselle, ettei suhde tule todennäköisesti kestämään paria vuotta kauempaa ja jos tämä on toiselle ongelma, en edes ala seurustelemaan. Suhteen päättymisen jälkeen en mitenkään aktiivisesti etsi uutta suhdetta, mutta usein sellainen löytyy sattumalta.

Miksi kukaan rupeaa kanssasi suhteeseen, jos jo ennalta ilmoitat ettei takuulla suhde tule kauaa kestämään? Onko sinulla niin hyvä pillu, että huumaat miehet sillä?

Minä vaihdan kumppania noin kolmen viikon välein. Toimii tinderin kanssa ihan kätevästi kun tarjolla on sellainen 1000 tykkääjän pooli. Yksi on menossa aina luiskaan, toisen kanssa puuhataan täysillä ja yksi on nousussa leikkikehään. Miehet on kertakäyttöisiä!

En nyt oikein tajunnut kysymystä. Miten niin "miten", no siten että lusikat jakoon ja uutta tulille.

Mikäli haluaa pysyä laihana, kannattaa etsiä koko ajan tulevaa exää. Kaksi vuotta maksimissaan yhden kanssa. Tällöin on pakko pysyä kuosissa, jotta seksuaalisuus ei katoaisi.

Joo tämä on niin tämän keskittymiskyvyttömän ja sieluttoman nykysukupolven ihmissuhteilua.

Surullista ja tyhjää.

Mä vaan kyllästyn jokaiseen mieheen aika nopeasti. Ensin luulin, että tästä pitää jotenkin terapoida itsensä pois, mutta sitten tajusin, että ei tuo pikkuporvarillinen parisuhdemalli ole pakollinen.

Yksinhuoltajasta olen vaihtanut lennosta lapsettomaan naiseen puolen vuoden serustelun jälkeen.

Itselleni nämä ihmiset on jotenkin mysteeri ja myös jollain tasolla osittain kateellinen heille. Tuolla tavalla kertynee valtava määrä kokemuksia ihmissuhteista, ehkä useita avioliittoja ja kaikenlaista romantiikkaa mitä muistella sitten vanhana. Itsehän olen ollut saman ihmisen kanssa 15 vuotta koska meillä vaan on niin hauskaa yhdessä enkä halua hänestä erota. Tiedän että olen sitoutuva ja riidat haluan aina pian sopiva ja kumppani on tässä samanlainen. On mulla muitakin suhteita ollut, mutta niistä on aikaa ja ne on olleet kaikki muut 3-12 kk. Eli tämän saman ihmisen kanssa olen oikeastaan aina ollut ja hyvältä tuntuu se. AP

Vierailija kirjoitti:

Joo tämä on niin tämän keskittymiskyvyttömän ja sieluttoman nykysukupolven ihmissuhteilua.

Surullista ja tyhjää.

Fossiili 🤣😂👌

Vierailija kirjoitti:

Henkisesti en jaksaisi tuollaista. Vuosi pari menee toisen mieltymyksiä opiskellessa ja sitten pitäisi jo vaihtaa uuteen.

Hiton hämäläiset, kyllä toisest pitää tärkeimmät asiat selvittää parissa viikossa. Loppu on sitten säätöä.

Itse olen tuollainen. Suurin osa miessuhteistani tosin kestänyt vain alle vuoden. Pisin seitsemän vuotta. En osaa olla miehen kanssa enkä yksin. Miehen kanssa tuntuu, että täytyy jatkuvasti miellyttää ja olla tietynlainen persoona (iloinen ja optimistinen ja naisellinen ja ei tietenkään saa "nalkuttaa" ts. huomauttaa epäkohdista ja pitää olla seksuaalisesti halukas koko ajan yms. yms.) ja en vain jaksa tuota showta pitkään, joten eroan. Erot tulevat siis aina minun aloitteestani.

Sitten sinkkuna olen tyytyväinen jonkin aikaa, mutta yksinäisyys alkaa pian hiipiä ja mietin, että josko taas alkaisi etsimään miestä. Mies löytyykin sitten helposti, kun oon aika kaunis nainen, ja sitten sama rumba alusta. Nytkin olen suhteessa, jossa taas samat ongelmat nostaa päätään ja eroaminen alkanut pyöriä mielessä.

Ja joo, oon hullu. Kaikennäköistä mielenterveysongelmaa löytyy, masennus ja paska itsetunto nyt ne suurimmat ongelmat. Syömishäiriö oli pitkään, mutta sen olen jo selättänyt. Oon keittiöpsykologina päätellyt, että käytökseni on varmaan peräisin siitä, että isäni on aina ollut etäinen ja välinpitämätön meitä lapsiaan kohtaan, ja jossain määrin kostan sen miehille. Vähän kuin, että mut on hylätty ja osoitettu että en ole rakkauden arvoinen, niin en sitten rakastu miehiinkään. Eroaminen käykin multa helposti. Toisaalta tunnen paljon pitkissä parisuhteissa olevia, eikä heidänkään kenenkään elämä mitään kadehdittavaa onnelaa ole, joten ongelmansa kullakin.

No, esimerkiksi miehestä on kuoriutunut pikkuhiljaa esiin sairaalloisen mustasukkaisia piirteitä, en oo sellanen joka hyväksyy paskaa kohtelua ja syyttelyä, vaikka muuten olin ajatellut että mies on lähes täydellinen mulle. Viimeksi mies taantui parissa vuodessa suunnilleen sänkypotilaaksi, odotti multa palveluita ja omat energiansa käytti kavereihin tuopin äärellä. Pari miestä petti.

Itse ihmettelen aina sitä, miksi ihmiset ei eroa, vaikka toinen osapuoli kohtelee kuinka törkeästi. Kai siinä on joillain vaan niin paljon isompi kynnys?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tuollainen. Suurin osa miessuhteistani tosin kestänyt vain alle vuoden. Pisin seitsemän vuotta. En osaa olla miehen kanssa enkä yksin. Miehen kanssa tuntuu, että täytyy jatkuvasti miellyttää ja olla tietynlainen persoona (iloinen ja optimistinen ja naisellinen ja ei tietenkään saa "nalkuttaa" ts. huomauttaa epäkohdista ja pitää olla seksuaalisesti halukas koko ajan yms. yms.) ja en vain jaksa tuota showta pitkään, joten eroan. Erot tulevat siis aina minun aloitteestani.

Sitten sinkkuna olen tyytyväinen jonkin aikaa, mutta yksinäisyys alkaa pian hiipiä ja mietin, että josko taas alkaisi etsimään miestä. Mies löytyykin sitten helposti, kun oon aika kaunis nainen, ja sitten sama rumba alusta. Nytkin olen suhteessa, jossa taas samat ongelmat nostaa päätään ja eroaminen alkanut pyöriä mielessä.

Ja joo, oon hullu. Kaikennäköistä mielenterveysongelmaa löytyy, masennus ja paska itsetunto nyt ne suurimmat ongelmat. Syömishäiriö oli pitkään, mutta sen olen jo selättänyt. Oon keittiöpsykologina päätellyt, että käytökseni on varmaan peräisin siitä, että isäni on aina ollut etäinen ja välinpitämätön meitä lapsiaan kohtaan, ja jossain määrin kostan sen miehille. Vähän kuin, että mut on hylätty ja osoitettu että en ole rakkauden arvoinen, niin en sitten rakastu miehiinkään. Eroaminen käykin multa helposti. Toisaalta tunnen paljon pitkissä parisuhteissa olevia, eikä heidänkään kenenkään elämä mitään kadehdittavaa onnelaa ole, joten ongelmansa kullakin.

Taidat olla blondi, oireet viittaa. Hyvä että teitäkin riittää. Vaihtelu virkistää.

Mun on todella vaikea ymmärtää aikuisia ihmisiä, jotka "eivät osaa olla yksin". Tuntuu, että jokin tärkeä asia omassa kasvussa ja aikuistumisessa ja kypsymisessä on jäänyt oppimatta ja käymättä läpi. Antavat kyllä melko epätoivoisen ja jollakin tavalla epätasapainoisen kuvan nämä ihmiset, joilla eron jälkeen ensimmäinen ja tärkein asia mielessä on, että pakko löytää heti uusi.

Mitä väliä? Jos henkilöillä ei ole lapsia, niin eihän tuo kuulu kenellekään kun ei siitä kukaan kärsi. Jos on lapsia, niin silloin pitäisi ajatella heitä eikä vaihtaa jatkuvasti lapsen elämässä kiinteästi olevaa aikuista.