Masennus ja ihmisten "hoitovinkit" : Mene lenkille! Leivo jotain!

No ihmiset ei tunnetusti ymmärrä sairautta, josta heillä ei ole kokemusta. Heille masennus on normaalia alakuloisuutta, joka lievittyy sitten noilla konsteilla. Kannattaa jättää omaan arvoonsa tuollaset.

Varmaan sotkevat kaamosmasennukseen. 

Paras mitä itse olen kuullut on se, että masennus paranisi jos menisin töihin ja alkaisin rukoilemaan.. Noh, nyt tämä henkilö joka noin sanoi minulle, on itse myös vaikeasti masentunut ja pois työelämästä

Kissaparka. Voisit edes sen takia siivota ja käydä suihkussa.

Mikä se toimiva hoitovinkki ap:n mielestä olisi?

Itse toivuin psykoottisesta masennuksesta (alkuun tietenkin lepäsin jo lääkityksen vuoksi 3-4kk)

juurikin pakottamalla itseni hiljalleen tekemään asioita.

Liikuin paljon luonnossa, pidin päivärytmistä kiinni ja palasin työelämään ilman terapioita tai kuntoutuksia.

Tuon jälkeen jo 15 vuotta työelämässä, ainoa sairausloma on ollut vuosi sitten sairastetun Koronan vuoksi.

Kerro nyt sitten itse miten sinä hoidat masennustasi?

Uskoisin, että taustalla on ajatus siitä, että vointi tuskin helpottaa makaamalla likaisena sängyssä, mutta yrittämällä tehdä jotain pieniä askareita, on ehkä helpompi pysyä arjensyrjässä kiinni.

On sulla parempi olo, kun olet käynyt suihkussa, vaikka se etukäteen vaikealta ja uuvuttavalta tuntuisikin.

Masennus menee pois kun se tahtoo. Ei silloin kun ihminen sitä tahtoisi. Joitakin auttaa lääkkeet, joitakin mindfulness, joitakin nukkuminen, joitakin vaikka juuri se oma lemmikin seura.

Itsellä paras pitkäaikainen apu (ei parannuskeino, mutta sietokonsti niille pahoille päiville) on ollut unohtaa kaikki "pitäisi"-jutut, ja tehdä vain mitä pystyy/jaksaa. Jos ap saa kissan ruokittua ja sen hiekkiksen pidettyä puhtaana niin sehän on jo hyvin!

Sitten kun tulee yksi vähän vähemmän paha päivä, jaksaa ehkä käydä suihkussa. Tai laittaa ruokaa. Tai imuroida, mutta kun ei jaksa niin silloin yrittää muistaa että jos ei ole pakko tehdä jotain, ei saa ajatella että "pitäisi tehdä noin, koska joku muukin niin tekee".

Nuo on niitä samoja ihmisiä joilla on varmat parannuskeinot kaikkiin muihinkin muiden ihmisten terveysongelmiin.

Onko ihottumaa? Älä raavi ja käytä kosteusvoidetta!

Vaikeuksia saada unta? Pää tyynyyn vaan, kyllä uni sieltä tulee!

Sanopa muuta. Ihminen, jota masennus ei kalva, voi hyvinkin löytää pikkuasioista kaikenlaista päivänpiristystä. Minua esimerkiksi aamukahvi ei kuitenkaan piristä, vaan se on rutiini. Ja minä pystyn vain rutiineihin, jos niihinkään.

Jos minut raahattaisiin luontokävelylle tai pullanpaistoon, näkisin sen vain ajantuhlauksena. Koko elämäni on ollut jo vuosia pelkkää ajantuhlausta, mutta ei se lue pois sitä, etteikö voisi tuhlata monella tavalla yhtaikaa.

Reippaiden ihmisten tarkoitus voi olla hyvä, mutta voisivat hekin yrittää ymmärtää, että en näe lumihiutaleiden kirjossa ja käenkukunnassa mitään iloa, koska minulla ei ole kotia. Enkä varsinkaan lohdutu sillä, että ei miljoonalla afrikkalaisellakaan ole kotia. Pitäisikö tässä vahingonilostakin jotain hyvää etsiä, kele?

Vierailija kirjoitti:

Kissaparka. Voisit edes sen takia siivota ja käydä suihkussa.

Kissat eivät piittaa siitä, onko kämppää siivottu tai onko ihminen käynyt suihkussa viimeksi eilen vai viikko sitten.

Ihmiset eivät tahdo olla ilkeitä, vaan ovat neuvottomia. Kokemuksia on yhdestä masentuneesta läheisestä ja voin sanoa, että olen aivan loppuun imetty. Masentunut ei tahdo tehdä mitään, mikä voisi edistää vointia. Masentunut tahtoo vain päivästä toiseen valittaa, olla katkera maailmalle ja olla huonolla tuulella. Vain masentuneen ongelmat ovat kamalia, muilla ei ole koskaan mitään ongelmia. 

Mullakin skitsoaffektiivinen ja oon tällä hetkellä masennusjakson kourissa. Vaikeaa on :( t ei ap

Jos kerran mainitset masennuksestasi saa myös odottaa jotakin vastineeksi. Neuvot saattavat olla todella tarpeettomia, mutta tarkoitus hyvä. Onko mahdollista sanoa, että tärkeintä olisi jos saisit vain puhua tilanteestasi? 

Olen itse sairastanut masennusta lähes koko ikäni. Välillä parempi, välillä huonompi. Ja totuus on se, ettei siihen tuon parempia neuvoja ole olemassakaan. Pakko se on tehdä jaksamisen rajoilla mitä pystyy, muuten menee vain hullummaksi. Oikeasti työ, ulkoilu, hygienian ylläpito, ruoka jne. auttavat. Siinä syvässä suossa se kaikki vaan kuulostaa paskalta ja vähättelyltä, kun oikein haluaa rypeä, mutta mitä muutakaan kukaan voi neuvoa? Makaa kunnes helpottaa?

Olen hoitanut masennustani luopumalla kaikista sellaisista ihmis(suhte)istä, joiden koen lisäävän huonoa oloani.

Aika yksinäistä on, mutta parempi yksin kuin törppöjen kanssa.

Omassa rauhassa oppii kuuntelemaan sisintään ja lopulta alkaa pitää itseään arvokkaana ja tärkeänä. Muiden mielipiteistä ja puheista viis.

-erakko maalta

Masentuneen ei missään nimessä kannata erakoitua. Oma napa tulee liian tutuksi.

Täällä on hyviä pointteja vertaistukena. Masennus on sairaus, mutta ei sellainen johon voi napsia antibiootteja tai mistä voisi vain nukkumalla parantua. Se on monimutkainen yhtälö henkistä ja fyysistä vointia, olosuhteita, traumoja ja kaunoja. Omalla ajattelullaan voi vaikuttaa vointiinsa paljon, ja sitä pitääkin yrittää. Muutoksia on tehtävä, sillä pelkkä odottelu ja saman vanhan tekeminen ei tuota parempia tuloksia.

Tätä kaikkea on tosi vaikea kuulla silloin kun on siellä pohjamudissa. Mutta jatkuva, maltillinen pyrkiminen parempaan, itsensä hoitaminen, tuen pariin etsiytyminen ja uusien keinojen kokeilu tuo ihmisen ulos sieltä pimeydestä ja jumista. "The only way is through."

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen ei missään nimessä kannata erakoitua. Oma napa tulee liian tutuksi.

Mutta mitä tehdä, kun ei yksinkertaisesti vaan jaksa ihmisiä? Et arvaakaan kuinka raskasta voi olla ylläpitää ihmissuhteita masentuneena. Ei jaks,  eikä oikeastaan kiinnostakaan ja siitä tulee hyvin nopeasti ahdistava kierre, kun pitäisi olla sosiaalinen ja kohdata muita. Kokee valtavaa syyllisyyttä kun ei jaksa eikä pysty.

Omasta kokemuksesta sanon että lopulta ei edes huvita tavata ihmisiä, kun vointi ei anna periksi. Niinä harvoina kertoina, kun väkisin raahaudun tapaamaan ystävääni, voin todella pahoin sekä tapaamisen aikana että sen jälkeen. Vaikka kyseessä olisi mulle kuinka rakas ihminen niin yhteydenpito ja sosiaalinen elämä tuntuvat erittäin vaikealta. Tapaaminen vie viimeisetkin mehut ja yleensä kohtaamisen jälkeen pari päivää menee sängynpohjalla. Ei ole sen väärti. Puhelimessakin puhuminen ja viestittely tuntuu hirveältä.

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen ei missään nimessä kannata erakoitua. Oma napa tulee liian tutuksi.

Kuinka tämä käytännössä hoituu, kun tässäkin ketjussa on jo useamman kerran sanottu, että ei masentuneen seuraa jaksa?