Te naiset jotka ette halua omia lapsia niin mikä siihen on syynä?

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

En ole koskaan halunnut. Ei ole mitään traumaa tai muuta "syytä". Lapsettomuus on tuntunut minulle aina oikealta vaihtoehdolta. Ei ole mieli muuttunut vuosikymmenten aikana.

Vanhemmat eivät ole asiaa koskaan mitenkään kommentoineet. Ovat normaaleja hienotunteisia ihmisiä - aika tökeröä olisi muiden valintoihin sotkeutua.

Miehet.

Lapset olisivat liian kalliita ja aikaa vieviä. Ja ehkä biologinen kelloni on rikki, kun en vaan ikinä ole lapsia edes halunnut. Onneksi veljeni perheessä on vauva niin vanhemmillani on sitä kautta lapsenlapsi.

Ei ole sattunut sellaista miestä kohdalle,joka olisi halunnut samaa kuin itse. Niinpä lastenhankintakaan ei ole ollut ajankohtainen.

Olen aina tiennyt etten halua lapsia, ei siihen ole erityistä syytä. Ja pelkkä ajatus raskaudesta ja synnytyksestä kammottaa minua. Isäni on kuollut jo, ja äitini on muistisairas eikä enää tunne minua, joten heitäkään asia ei haittaa.

Neurologinen sairaus, jonka en halua periytyvän. Tiedän myöskin, että en pystyisi huolehtimaan lapsesta, kun itsenkin kanssa on vaikeaa. 

En pidä lapsista. En siis vihaa lapsia, mutta en ole millään tavalla kiinnostunut lapsista. Tulen lapsien kanssa kai ihan hyvin toimeen, mutta siihen se jää. Minkäänlaista äidinvaistoa minulla ei koskaan ole ollut. Mitä vanhemmaksi tulen sitä tyytyväisempi olen päätökseeni.

Totta kai vanhempani haluaisivat lapsenlapsia, mutta en minä sen takia lapsia ala tekemään.

Raskaus ja synnytys ovat liian suuri riski ja rasite keholle. Ällöttää ajatuskin olla raskaana ja vielä enemmän riskejä on synnytyksessä. Haluan itse päättää kehostani enkä rikkoa sitä tarkoituksella. Pidän suurena huijauksena kun raskaudesta ja synnytyksestä puhutaan naisille ihanana aikana. Minua ei ku**teta. Olen seurannut vierestä niin monta hankalaa raskautta ja vielä hankalampaa synnytystä jotta minua ei moiseen hommaan saa ryhtymään. Kuka haluaa vapaaehtoisesti ottaa kuolemanriskin ja loppuiän vammat? Kukaan ystävistäni tai sukulaisista ei ole selvinnyt synnytyksestä ilman pysyviä vaurioita.

Kaikki naiset eivät vaan halua äidiksi. Miksi tällaista asiaa pitää tentata?? Eivät kaikki miehetkään halua isäksi.

Ja täällä maailmassa on jo tarpeeksi ihmisiä.

Lapsen kasvatus ei vaan kiinnosta, ei ole koskaan kiinnostanut. En myös halua pilata kehoani raskaudella ja synnytyksellä.

Edelleen ajatellaan, että äiti on se lapsen ensisijainen vanhempi ja äiti jää kotiin lasta hoitamaan tämän ensimmäisinä elinvuosina, äiti joustaa jne. mutta minä en halua luopua urastani.

Erotilanteissa se on nainen, joka lapsen lähivanhemmaksi jää enkä halua enkä voi (reissutyö, olen paljon jopa viikkoja poissa kotoa) olla yh. Olen itse yh:n lapsi ja nähnyt mitä se on, joten siitäkään syystä en halua sitä. Ja eroaminen on niin yleistä, että pakko jokaisen naisen miettiä lapsiasiaa pohtiessaan, pystyykö olemaan yh.

Naiselle lapsi on niin iso riski, ettei se kannata. Jos olisin mies, voisin suostua isäksi, mutta naisen roolissa en ikinä.

Oma äitini on jo kuollut, mutta hän hyväksyi vapaaehtoisen lapsettomuuteni. Isä ei ole hyväksynyt ja tuskin hyväksyy, hänelle geenien siirtäminen eteenpäin ja suvun jatkuminen on kaikkein tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein syy lapsettomuuteeni on se että en enää usko miesten kykyyn rakastaa naista, enkä halua olla yksinhuoltajakaan. Voi olla, että olen lukenut liikaa tätä palstaa.

Miesten suuri suisuus. Pitkin nettiä naisille painotetaan ettei mies kaipaa naista muuhun kuin lisääntymiseen ja statuksen nostoon. Viesti meni perille.

Masennuksen takia. On niin heikkoa tuo itsestänikin huolehtiminen. Töissä sentään jaksan käydä koska työni ei ole ollenkaan vaativaa. En vaan ymmärrä kuinka muut jaksaa töiden jälkeen vielä sen "toisen työn" eli perheen pyörittämisen? Minusta ne on jotain yli-ihmisiä.

Pidän lapsista, mutta minulla ei ole koskaan ollut tarvetta/halua saada omia. Ajatus raskaanaolosta, synnyttämisestä ja äitinä olosta tuntuu vieraalta. Vähän kuin ajatus maatilan omistamisesta ja pyörittämisestä tuntuu vieraalta. Sopii joillekin, ja kiehtovaa vierailla mutta ei ole minun unelmaelämääni. 

Minulla ei ole varsinaisesti ns. äidinvaistoa, mutta silti vahva suojelunhalu lapsia kohtaan ja maksan kyllä mielelläni veroja myös lapsiperheiden palvelujen kattamiseksi. Mielestäni lapsia tulee hankkia rakkaudesta ja jos niitä hankkii niin niistä on huolehdittava sitten täysillä. Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisimman tasapainoisen kasvuympäristön, turvaa ja huolenpitoa. 

Olen introvertti, enkä usko että olisin onnellinen tilanteessa jossa joku vaatii jatkuvaa huomiotani ja läsnäoloani. Hiljaisuus on minulle tärkeää, ja lasten kuuluukin saada pitää ääntä. 

Oikeastiko joku vielä katsoo aiheelliseksi kysyä syitä tällaiseen? Ihan yhtä hyvin voisi tentata, miksi joku haluaa lapsia.

Täällä ei kannata mitään syitä luetella äkkiä jonkun alkaessa vänkään vastaan. Uskovaisten mielestä mikään syy ei ole hyväksyttävä. Minä en enää perustele valintojani kenellekkään antaen muiden kuvitella ihan mitä lystää. 

Arvostan vapauttani, omaa rauhaani ja tulotasoani liikaa uhratakseni ne lapselle. En halua hoivata ja olla pallo jalassa seuraavat 18 vuotta. En myöskään halua olla raskaana tai synnyttää, liian vaarallista ja mahdollisesti elinikäisiä vaurioita aiheuttavaa kuten edellä jo todettiinkin.

Lähtökohtana on se, että ei elämä niin auvoista ole, että tänne kannattaa uusia ihmisiä pusertaa kärsimään. Joo, voi moni viettää onnellisenkin elämän, mutta sekin on vähän tuurista kiinni. En halua olla raskaana, en jaksa oman työpäivän päälle mitään ylimääräistä häslinkiä ynnä muuta. Suvun jatkamisessa en näe mitään arvoa.

Jaa, että miksi en halunnut ratkaisua, jossa ensin romutan fyysisen terveyteni, toosani ja ulkonäköni raskauden ajan, sitten pääsen kokemaan kipuja jollaisia kenenkään ei missään muussa tilanteessa oleteta kestävän tajuissaan, menetän mahdollisesti virtsan- ja ulosteenpidätyskykyni ja saan trauman, sitten haahuilen n. vuoden verran univelkaisena zombina kotona, minkä jälkeen haastetasoa nostetaan niin että pitäisi hoitaa vielä palkkatyökin samalla. Ja tähän projektiin menee sitten kaikki rahat, aika ja energia seuraavien 18 vuoden ajan. En tiedä, miksi en ole tätä loistodiiliä valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Lähtökohtana on se, että ei elämä niin auvoista ole, että tänne kannattaa uusia ihmisiä pusertaa kärsimään. Joo, voi moni viettää onnellisenkin elämän, mutta sekin on vähän tuurista kiinni. En halua olla raskaana, en jaksa oman työpäivän päälle mitään ylimääräistä häslinkiä ynnä muuta. Suvun jatkamisessa en näe mitään arvoa.

Näin juuri, elämä on loppujen lopuksi kuitenkin aika raadollista. Itse olen vielä köyhästä suvusta, en saa mitään perintöä ja omakin palkkani on surkea, joten köyhyys periytyisi minunkin lapselleni. Paitsi tietysti jos synnyttäisin jonkun kunnianhimoisen lapsineron. Se vaan on meidän suvun kallugeeneillä hyvin epätodennäköistä. Itsekin olen tyhmä kuin saapas. Kyllä se on parempi niin että ne menestyjä "alfat" hoitaa lisääntymispuolen ihan kuten luonnossakin. Muut syntyy tänne vain kärsimään ja tekemään paskatöitä.