Tutkimus: Sähkötuet menevät pääosin hyvätuloisille
Sanna ja kumppanit pohtivat parhaillaan, miten hyvätuloisille sähkönkäyttäjille onnistuttaisiin roiskimaan vielä enemmän tukimiljardeja. Koronatukien kanssa kävi ihan samoin, kun piti kiireellä tehdä jotain ja taidot eivät riittäneet.
SUOMEN suurituloisimmat asuntokunnat käyttävät keskimäärin viisi ja puoli kertaa enemmän sähköä kuin kaikkein pienituloisimmat asuntokunnat. Asia ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuoreesta tutkimuksesta.
VATT:n tiedotteen mukaan valtion tukitoimet, joilla pyritään suitsimaan kotitalouksien sähkölaskuja, kohdistuvat näin pääosin kaikkein hyvätuloisimmille suomalaisille. Tuet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän sähköä käyttää.
Tutkimuksen mukaan sähkönkulutus on kaikkein pienintä asuntokunnissa, joiden tulot ovat alle 10000 euroa vuodessa. Vastaavasti kulutus on suurinta asuntokunnissa, joiden vuositulot ovat yli 100000 euroa.
Kommentit (73)
Samaa asiaa vasemmisto vaati joulun tupla lapsilisä asiassa
He halusivat, että koko hanke kaadetaan, koska myös rikkaat saavat sen.
Ymmärrättekö, tupla lapsilisä auttaa köyhiä,
mutta He halusivat, että koko hanke kaadetaan, koska myös rikkaat saavat sen.
.
Vasemmisto ei halua auttaa köyhiä
He vihaavat rikkaita
Siinä on ero
Kun kela maksaa sähkölaskun niin eihän mitään tukea tarvitse. Sähkö on jo ilmaista sille pienituloiselle.
Törkeästi tuetaan omakotitaloissa asuvia porvareita. Myykööt talonsa!
Olen ihan keskituloinen. Sähköturmien omavastuu leikkaa meidän sähkötuen nollaan euroon. Emme tarvitse mitään sähkötukea eli kyllä meillä raha riittää kun nipistämme muista menoista.
Suurituloisten talous ei kaadu vaikka sähkölasku olisi 500e / kk, mutta pienituloiselle jo 250e lasku voi kaataa talouden, mutta silti sitä pienituloista ei tueta millään lailla, koska omavastuu on hilattu niin korkealle! Ei järjen häivääkään tässä rikkaiden suosimisessa stana! Niitä tuetaan jotka pärjäävät omillaan, mutta jotka eivät pärjää, niitä ei tueta, ei stana ole tässä minkäänlaista järkeä!!!
Vierailija kirjoitti:
Törkeästi tuetaan omakotitaloissa asuvia porvareita. Myykööt talonsa!
Kyllä niitä kommareitakin asuu omakotitaloissa
Vierailija kirjoitti:
Suurituloisten talous ei kaadu vaikka sähkölasku olisi 500e / kk, mutta pienituloiselle jo 250e lasku voi kaataa talouden, mutta silti sitä pienituloista ei tueta millään lailla, koska omavastuu on hilattu niin korkealle! Ei järjen häivääkään tässä rikkaiden suosimisessa stana! Niitä tuetaan jotka pärjäävät omillaan, mutta jotka eivät pärjää, niitä ei tueta, ei stana ole tässä minkäänlaista järkeä!!!
Vedetään kaikkitietävä pois ja ihmiset saa elää omillaan. Ei sitten tarvitse olla kateelinen muille
Ei tuohon edes tutkimusta tarvi päätelläkseen tuon.
Tästä on jo keskustelu
https://www.vauva.fi/keskustelu/4929304/oletteko-ajatelleet-sahkon-hint…
Kun pienituloiset käyttäisivät tuon ajan, minkä tuhlaavat kateellisuuteen, johonkin hyödylliseen, he ehkä eivät olisi enää pienituloisia.
T. En rikas itsekään
Vierailija kirjoitti:
Kun kela maksaa sähkölaskun niin eihän mitään tukea tarvitse. Sähkö on jo ilmaista sille pienituloiselle.
Meinaatko että kaikki köyhät saa tt-tukea? Suurempi osa putoaa loukkuun, ettei saa toimeentulotukea mutta silti on köyhä.
Tuo tuki pitäisi kyllä mitoittaa tulojen mukaan, eli omavastuu nousisi tulojen kasvaessa.
Onnea vaan Suomen taloudelle, jos keski- ja hyvätuloisia ei tässä nyt tulla vastaan.
KAIKKI löysä rahaa menee sähkölaskuun. Voi olla esim. 1700 €/kk sähkölämmitteisessä talossa. Palvelujen käyttö loppuu ja mitään ei osteta. Lapset eivät saa harrastaa ja minnekään ei liikuta. Ravintolat ja majoitusliikkeet menevät konkurssiin.
Nyt loppui jo suomalaisten tomaattien kasvattaminen. Kyllä näitä yritysten konkursseja nähdään ihan lähikuukausina.
Suomessa halutaan kovasti puhua rikkaista, vaikka hyvätuloiset maksavat niin kovan progressiivisen veron, että sillä tasapäistetään Suomen taloudet. Suomessa on oikeasti rikkaita vain kourallinen.
Ei mitään tukia kenellekään. Tämä kriisi on toivottavasti saanut ihmiset ajattelemaan energiankäytttöään, vedenkulutusta ja parempia ratkaisuja. Nuo paremmat ratkaisut maksavat itsensä takaisin ja käyttävät vähemmän sähköä. Joku maailmanparantaja sanoisi varmaan että maailmakin pelastuu.
Pandemian ja sodan myötä markkinatalous on kompastumassa omaan näppäryyteensä eli voittoa takova yritys ei varaudu mitenkään poikkeustilanteisiin, jos se vähentää voitollista tulosta. Vastuu sysätään yhteiskunnalle.
Ei tuohon mitään tutkimusta tarvi, pienituloisella ei ole varaa edes 100€:n sähkölaskuun.
Kyllä. Ja jos galluppeja on uskominen, myös vanhuksilta, varhaiskasvatuksesta ja sairailta menee rahat hyvätuloisille. Tämä voidaan kääntää. Äänestämällä.
Miksi edes keskustellaan tällaisesta; sähköautot ajokieltoon ja vanha bensa-auto liikenteeseen. Siitä syntyy jo 30%: n säästö eikä aiheuta lisäkuluja, koska sähköautoilijat jo saivat vanhan auton ostoon riittävän 4000€ avustuksen.
LINTILÄ LINTILÄ LINTILÄ!!!!!!!!!!!
No ei anneta tukia kellekään, luonto tekee omat valinnat, heikot kuolee, sopisi hyvin tännekin.