Pitäisikö hankkiutua kuuroksi?

En vain kestä lasten ääniä. Innokas kälkätys korvani juuressa tuntuu siltä kun päätä nuijittais vasaroilla ja paukutettais kattilankansia korvan juuressa. Melko hankala keskittyä lapsen asiaan, jos on mulle puhumassa. Varsinkin vanhemman lapsen ääni repii päätäni, nuoremman ei ihan niin pahasti.



Nuorempi sen sijaan suuttuessaa kiljuu suoraa kurkkua, sellaista "lasit räsähtää rikki" ääntä. Yhtenä päivänä livautin kiljuvaa ja tappelevaa lasta housuilla päähän, jotta se lopettaisi sen tappavalta tuntuvan kiljumisen. No, se auttoi, mutta ei siitä kovinkaan kaksinen olo jäänyt.



Ja olisihan toki viisasta tukkia korvansa ja poistua paikalta ainakin jälkimmäisessa tilanteessa, mutta koska järki on lähtenyt samantien kiljumisen alkaessa, en pysty toimimaan yhtään järkevästi.



Vanhemman lapsen kohdalla voi kyllä eniten ärsytystä aiheuttaa sen outo ääni: sarjakuvamainen, terävä ja kova, silti iloinen. Puhuin kerran lapsen kanssa puhelimassa ollessani töissä ja vieressä oleva työtoveri kuuli lapsen puheen: "Häh, mikä toi oli, eihän kenelläkään voi olla tuollainen ääni!! (ei mitenkään pahalla sanonut, ihmetteli vaan suuresti)



Mitä mä teen mun korvien ja pään kanssa?