En jaksaisi kahta lasta (pienellä ikäerolla) - olenko jotenkin poikkeuksellisen jaksamaton äiti?

Et ole yksin. Minullakin on 1,5-vuotias lapsi ja hyvin samat fiilikset. Raskausaika ja ensimmäinen vuosi olivat todella vaikeita. En tiedä, jaksaisinko sitä kaikkea enää uudestaan.

Minä olen kuin sinä. Alunperin haaveilin kahdesta lapsesta. Jo raskausaika oli niin vaikea (toistuvasti pakotettiin vuodelepoon ennenaikaisen synnytyksen riskin vuoksi, raskausmyrkytys vei sitten osastohoitoon ja lopulta jouduin tahtomattani vielä sektioon). Ja sektiosta toipuminen ei ollut kovin nopeaa. Vauva valvotti ekan vuoden joka ikinen yö tunteja ja herätti monta kertaa yössä. Nyt lapsi on viisi eikä nuku vieläkään hyvin ja joudun usein nousemaan kesken omien yöunien lapsen luo. Tajusin vauvavuonna, että sillä univelalla en millään jaksaisi toista lasta enkä tulisi jaksamaan vastaavaa raskautta ja vastaavaa valvomisen täyteistä vauvavuotta uudelleen niin, että samalla olisi se isompi lapsi huolehdittavana. Fyysisesti olisi täysin mahdotonta. Lapsiluku jää yhteen.

Olen kuitenkin ennen lasta jaksanut vaativassa työssä pitkää päivää, selvinnyt muista rankoista elämäntilanteista jne. Mutta ei, en pystyisi selviämään kahdesta pienestä lapsesta. Voihan tietysti olla, että hyvin nukkuvien lasten kanssa ja tavallisella raskausajalla olisin voinut jaksaa. Mutta nyt kävi näin.

Minulla on kaksi lasta, ikäeroa 1v. 5kk ja näin on hyvä. Ovat nyt alakoulussa. Tuskin olisin halunnut lapsia pienellä ikäerolla jos ensimmäisen kanssa olisi ollut vaikea ensimmäinen vuosi. Se vain tuntui sinä hetkenä luonnolliselta. Kahden pienen kanssa oli kyllä raskasta ja siksi ymmärrän jos haluaa odottaa. 3 vuotta taitaa olla sellainen tavallisempi ikäero. Jokainen tehköön omat valintansa.

Tyhmiä on nuo kyselijät. Yrittävät jallittaa sinut siihen pikkulapsiarki -satimeen, jossa vanhemmat väsyneenä ponnistelee huonon oman tunnon (joka tulee vaikka mistä aiheista!) kanssa. Oikeasti pikkulapsiaika voi olla hyvinkin nautinnollista, kunhan vain vanhemmilla riittää energiaa, eikä sen taaperon tarvitse kilpailla huomiosta pienemmän sisaruksen kanssa.

Vähintään 3v on hyvä ikäero, meillä oli 5. Minusta se oli sopiva aika, molemmat lapset sai olla pieniä pitkään. Nyt mietin vieläkö olisi yhden lapsen aika, kun nuorempi täyttää 5 keväällä.

Oudot piirit sulla, ei multa kukaan kysynyt milloin tulee lisää lapsia saati painostanut niitä hankkimaan.

Ja hyvä että tunnistat omat voimavarasi. Ihmettelijöille voi todeta jotain ympäripyöreää tai sanoa että aika henkilökohtaisesta asiasta kyse.

Samoja ajatuksia täällä, meillä lapsi 1 v 9 kk.

Tuntuu että kahden lapsen hankkiminen on hirveän voimakas normi. Ihmiset melkein kauhistuvat, kun sanon, että olemme pohtineet mahdollisuutta, että lapsiluku jäisi yhteen.

Pelkään, että toinen lapsi uuvuttaisi minut. Yhdenkin kanssa on välillä raskasta, mutta silti olen jaksanut olla mielestäni hyvä ja lempeä äiti. Pelkään myös, että minusta tulisi toisen lapsen myötä hermoheikko.

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä on nuo kyselijät. Yrittävät jallittaa sinut siihen pikkulapsiarki -satimeen, jossa vanhemmat väsyneenä ponnistelee huonon oman tunnon (joka tulee vaikka mistä aiheista!) kanssa. Oikeasti pikkulapsiaika voi olla hyvinkin nautinnollista, kunhan vain vanhemmilla riittää energiaa, eikä sen taaperon tarvitse kilpailla huomiosta pienemmän sisaruksen kanssa.

Vähintään 3v on hyvä ikäero, meillä oli 5. Minusta se oli sopiva aika, molemmat lapset sai olla pieniä pitkään. Nyt mietin vieläkö olisi yhden lapsen aika, kun nuorempi täyttää 5 keväällä.

Huomaatko että ihan yhtä tyhmästi sinä luulet että sun tapa on ainoa oikea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhmiä on nuo kyselijät. Yrittävät jallittaa sinut siihen pikkulapsiarki -satimeen, jossa vanhemmat väsyneenä ponnistelee huonon oman tunnon (joka tulee vaikka mistä aiheista!) kanssa. Oikeasti pikkulapsiaika voi olla hyvinkin nautinnollista, kunhan vain vanhemmilla riittää energiaa, eikä sen taaperon tarvitse kilpailla huomiosta pienemmän sisaruksen kanssa.

Vähintään 3v on hyvä ikäero, meillä oli 5. Minusta se oli sopiva aika, molemmat lapset sai olla pieniä pitkään. Nyt mietin vieläkö olisi yhden lapsen aika, kun nuorempi täyttää 5 keväällä.

Huomaatko että ihan yhtä tyhmästi sinä luulet että sun tapa on ainoa oikea?

En huomaa. En myöskään kysele toisilta lapsien hankinnasta tai etenkään hoputa taaperoiden vanhempia hankkimaan lisää lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Samoja ajatuksia täällä, meillä lapsi 1 v 9 kk.

Tuntuu että kahden lapsen hankkiminen on hirveän voimakas normi. Ihmiset melkein kauhistuvat, kun sanon, että olemme pohtineet mahdollisuutta, että lapsiluku jäisi yhteen.

Pelkään, että toinen lapsi uuvuttaisi minut. Yhdenkin kanssa on välillä raskasta, mutta silti olen jaksanut olla mielestäni hyvä ja lempeä äiti. Pelkään myös, että minusta tulisi toisen lapsen myötä hermoheikko.

Tämä viesti oli kuin omasta suustani!

Ei kuulosta kyllä oudolta.

Itselläni oli super helppo vauva, vauvavuosi oli mun elämän paras vuosi, ensimmäistä kertaa eläessäni nukuin kunnolla (imetyshormonit ). Maitoa tuli yli tarpeen, vauvalla ei allergioita tai mitään muutakaan huolta.

Silti olin valmis uuteen vauvaan vasta kun esikoinen oli melkein kolme.

Kuopus onkin sitten vähän toista maata ja lapsiluku jää tähän 😆

Teet nyt ihan kuten teistä tuntuu. On muitakin yhden lapsen perheitä, on perheitä, joissa lapset pienellä ikäerolla, on perheitä, joissa lapsia isolla ikäerolla.

Itse olisin toivonut pienempiä ikäeroja, mutta niin vain 7v meni välissä. Koska ei raskaaksi tuleminen ja vielä raskaana pysyminenkin ole itsestäänselvyys. Mutta hyvä näinkin, lopulta.

Ymmärrän hyvin, että et jaksa. Itsellä sama.

Huomasin, että ne äidit hanakimmin painosti pieneen ikäeroon, kenellä oli taustalla helppo raskaus ja helppo vauvavuosi. Mikäs siinä, jos raskaus on ollut iisi ja vauvavuosi on mennyt tyytyväisen jokeltelijan kanssa, joka on vaan hymyillyt ja nukkunut täysiä öitä jo varhain. On ihan erilaista, jos takana on ikävä raskaus ja sitten vauvavuosi on valvomista, sairautta ja muutenkin raskasta.

Kiitos tuhannesti empaattisista viesteistä, joita tähän ketjuun on tullut! Tekee hyvää saada vertaistukea! <3

Ap

Et ole jaksamaton vaan FIKSU äiti. Itse tulin uudelleen raskaaksi, kun esikoinen oli 7kk ja kuopus syntyi, kun esikoinen oli 1v 4kk. Raskaus oli ensimmäistä rankempi (eka oli helppo), mutta isä osallistui paljon vähemmän, kun oli jo tottunut siihen, että esikoinen oli helppo vauva. No, helposta vauvasta voi kasvaa ei-niin-helppo taapero. Imetin vielä koko raskausajan, oli ja on diabetes ja refluksia. Kiloja tuli 20+kg.

Ihan normaali lapsi tuo siis on, mutta totta kai taaperon kanssa pitää tehdäkin jotain eikä vain istuttaa sitteriin ja olettaa, että on siinä tyytyväinen ja jos minä en jaksanut, ei mieskään tahtonut tehdä. Eli en saanut sitä lepoa mitä tarvitsin.

Eikä se ole helppoa kahden lapsen kanssa kotonakaan. Molemmat tarvitsee huomiota. Taapero tekee tuhojaan, kun pitäisi keskittyä pienempään, ja kun yrittää antaa taaperolle huomiota, pieni tarvitseekin jotain. Kuopuskin on onneksi rauhallista, perustyytyväistä sorttia, mitä nyt 4kk hulinat vähän mutkisti asioita ja se, ettei ole sama unirytmi isosisaruksen kanssa. Kuopus nukkuu hyvin yöt, taapero ei. Päiväunet eri aikaan tietenkin, niin ei sitä lepoa/omaa aikaakaan saa, kun jompikumpi on aina hereillä.

Sitten on se mustasukkaisuus, josta meillä ei onneksi kärsitty ekoina kuukausina, mutta nyt kun kuopus on 5kk, esikoinen on alkanut osoittaa mustasukkaisuutta, jos joku muu kuin minä antaa vauvalle huomiota. Minun kanssa ei samanlaista ongelmaa, en tiedä auttaako se, että pyrin aina huomioimaan molemmat enkä keskity vain toiseen. Mies ei samaan kykene, huomioi vain yhtä kerrallaan. Vieraat (isovanhemmat, täti, setä) yrittää kyllä, mutta ei aina onnistu.

Olisi helpompaa, jos olisi osallistuvampi puoliso, tai jos saisi levätä edes yöllä. Niin, minäkin luulin, että vauvan takia pitäisi heräillä, mutta p**kan latvat... Nukkuu melkein koko yön, mutta samaa ei voi tuosta isommasta sanoa. Välillä aiheuttaa negatiivisia tunteita, mutta ei tässä auta kuin purra hammasta ja ajatella, että vuoden päästä tuo pienempi, joka on nyt kiltti ja suloinen, voi olla samanlainen riiviö ja isompi jo paljon rauhallisempaa sorttia, joka ehkä nukkuu yönsäkin nätisti.

Sitä odotellessa pidä pääsi. Minullekin hehkutettiin, miten kivaa on, kun on lyhyt ikäero ja että lapsilla on toisistaan seuraa, mutta kyllä ne vuodet ennen sitä voivat olla todella pitkiä. Joo, kyllähän nuo jo nyt pitävät toisilleen seuraa ja rakastavat toisiaan, mutta kunhan alkavat olla kehityksessä samalla viivalla, alkaa helpottaa, mutta siihen menee vielä kauan.

Et oo huono tai jaksamaton äiti, jos jaksamista ei riitä useammalle lapselle. Viisasta vain, jos asian tajuaa itse ajoissa, eikä vasta useamman lapsen jälkeen.

Mulla on kolme lasta. Esikoisen ja keskimmäisen väli oli reilu 3v ja keskimmäisen ja kuopuksen 2,5v. Eka väli oli sopiva, toka liian lyhyt. Ja kyllä nuo keskenään ovat leikkineet ja tehneet. Nyt esikoinen on jo 21v ja vieläkin viettää aikaa pikkusisarustensa kanssa. Enemmän se on kiinni luonteesta ja kiinnostuksen kohteista, kuin ikäerosta. Eli hyvin ehdit vielä vuodenkin päästä sen sisaruksen tekemään. Onko noilla ehdottajilla itsellään yhtään lasta? Minkäänlaisella iläerolla?

Kaikki tekevät päätöksensä omien ja lapsensa voimavarojen mukaan ja sitten niiden päätösten kanssa on elettävä ja vastuu kannettava. Juuri noinhan vastuullinen aikuinen toimii.

Eikä kyse ole vain äidin jaksamisesta vaan myös siitä, että onko esikoinen valmis kasvamaan isoksi. Pikkusisaruksen syntymä on aina loukkaus ja vanhempien luota itsenäistymään työntävä elämänmuutos lapselle. Onko siihen valmis 1v, 2v, 3v vai 4v? Kukin tuntee oman lapsensa parhaiten. Jostain muistan lukeneeni, että aikaisintaan 3v on siihen psyykkeeltään valmis.

Pienessä ikäerossa on hyvät ja huonot puolensa. Jos tuntuu,ettei jaksa, ei todellakaan kannata lasta tehdä, vaan panostaa siihen lapseen, joka jo on, kuten olet tehnytkin.

Meillä on yksi lapsi,nykyään 14v teini. Ei haluttu enempää lapsia. Kun hän oli pieni niin monet sukulaiset ja ystävät puhuivat,että pitää tehdä toinen lapsi. Esim mieheni tädin mies,heillä 3 aikuista lasta ei millään hyväksynyt ajatusta, ettei tehdä enempää lapsia. Piti kaksi tai kolme ns puhuttelua meille. Pitää vaan jaksaa,kyllä ne aikanaan lopettaa sen painostamisen

Tsemppiä!

Ei lyhyt ikäero ole mikään tae siitä, että lapsista on toisilleen seuraa tai että ne viihtyy keskenään. Tiedän yhden perheen, jossa ne kaksi lasta on saatu vajaan kahden vuoden ikäerolla. Ainaista tappelua lapsilla eikä ne lapset ole koskaan viihtyneet keskenään. Nyt ovat jo teinejä eikä asiat ole muuksi muuttuneet. Nämä kaksi lasta eivät vain viihdy yhdessä. Aika raskasta vanhemmille tuo.