Lue keskustelun säännöt.
En jaksaisi kahta lasta (pienellä ikäerolla) - olenko jotenkin poikkeuksellisen jaksamaton äiti?
11.09.2022 |
Perheessämme on 1,5 v lapsi ja olen vielä jonkin aikaa hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Raskausaika oli todella vaikea ja lapsen vauvavuosi oli raskas fyysisen sairauden takia. Nyt tilanteen rauhoituttua olen yhä väsynyt, kun toipuminen vie aikaa. Jaksan kyllä huolehtia lapsen perustarpeista, leikimme, ulkoilemme ja luemme paljon. Puolisoni on hyvin osallistuva isä, vaikka työ vie paljon aikaa. Lapsi on tyytyväinen ja nautin ajasta hänen kanssaan. En kuitenkaan jaksa lapsen kanssa mitään "ihmeellistä": emme matkustele, käy hoplopeissa/uimahallissa/taaperoiden harrastusryhmissä tms, vaan arki lapsen kanssa on yksinkertaista. Pitkän välimatkan vuoksi tapaamme isovanhempia satunnaisesti.
Lapsemme ei ollut vuottakaan, kun ulkopuolisilta alkoi tulla painostusta, että pitää tehdä lapset pienellä ikäerolla ja kyllä lapsi sisaruksen tarvitsee. Nyt lapsen ollessa 1,5 v olen saanut useita kyselyitä, olenko raskaana ja alkaa tulla kiire, jos toisen haluaa pienellä ikäerolla. Kanssani samoihin aikoihin lapsen saaneista moni odottaa jo toista lastaan. Olen kokenut, että jaksamiseni riittää nyt vain yhdelle lapselle. Yhdelle lapselle jaksan olla läsnäoleva äiti. Raskausaika ja vauvavuosi oli sen verran raskasta aikaa, että minulla ei nyt ole jaksamista kokea samaa uudestaan. Kohdallani olisi todennäköistä, että toinenkin raskausaika olisi vaativa ja samalla pitäisi huolehtia taaperostakin. Tällä hetkellä perheemme lapsilukuasia tuntuu olevan auki: lapsiluku saattaa jäädä tähän tai ehkä joskus tulevaisuudessa toinen lapsi tuntuu hyvältä ajatukselta.
Olenko jotenkin outo/poikkeuksellisen jaksamaton äiti, kun en jaksaisi kahta lasta pienellä ikäerolla? Olisi kiva saada vertaistukea tai kuulla, jos sinulla on ollut vastaavaa.
Kommentit (89)
Mulla on 3 lasta 5 vuoden sisällä saatu, eli noin 2,5 v ikäerot. Olen jaksanut hyvin, mutta kaikki lapset nukkuvatkin meillä aika hyvin ja ovat terveitä. En ole koskaan ollut yöllä hereillä vauvan/lapsen takia, mutta ymmärrän hyvin, että unettomuus olisi hyvin rankkaa. En itse ikinä utelisi muilta millon seuraava lapsi on tulossa, eiväthän kaikki edes halua kuin yhden lapsen. Kannattaa kyllä pohtia omia voimavarojaan ja jaksamista ja mennä sen mukaan. Itse nämä 3 lasta jaksan hoitaa hyvin, mutta lisää en enää jaksaisi, minulla lapsiluku jää tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 3 lasta 5 vuoden sisällä saatu, eli noin 2,5 v ikäerot. Olen jaksanut hyvin, mutta kaikki lapset nukkuvatkin meillä aika hyvin ja ovat terveitä. En ole koskaan ollut yöllä hereillä vauvan/lapsen takia, mutta ymmärrän hyvin, että unettomuus olisi hyvin rankkaa. En itse ikinä utelisi muilta millon seuraava lapsi on tulossa, eiväthän kaikki edes halua kuin yhden lapsen. Kannattaa kyllä pohtia omia voimavarojaan ja jaksamista ja mennä sen mukaan. Itse nämä 3 lasta jaksan hoitaa hyvin, mutta lisää en enää jaksaisi, minulla lapsiluku jää tähän.
Vau, sinulla on kyllä käynyt hyvä tuuri hyvin nukkuvien lasten suhteen! Itse pahimpina kausina toivoin, että saisin vain nukkua pois eikä tarvitsisi koskaan enää herätä. Mutta sitten tuli taas uusi herätys alle tunnin päästä. ..
Vierailija kirjoitti:
Jaksaminen on eri ihmisillä erilaista. Sain itse esim 3 lasta alle 4 vuodessa ja pärjäsin hyvin, ei tukiverkkoa, kaksi lapsista koliikkivauvoj. Mutta mulla onkin liian korkea resilienssi eli kestän liian pitkälle kaikkea kurjuutta, stressiä ja kuormaa. Tämä on tullut vaikean lapsuuden (luonnevikainen vanhempi) seurauksena eikö ole todellaakaan mikään tavoiteltava tila.
Jostain syystä ei paljoa puhuta siitä että ihmisten suoritustaso (en nyt keksi parempaa termiä, mutta siis jaksaminen, tehokkuus, suoritteet) on huikean erilainen eri ihmisillä. Yhteiskunta olettaa että ihmiset on tasalaatuisia, mutta niinhän asia ei tietenkään ole.
T, ylisuorittaja
Olen miettinyt samaa. Kehitysmaissa syntyy varmaan siksi niin paljon lapsia, että ihmiset ovat niin tiukilla, että heidän resilienssinsä on korkeampi ts. he ovat tottuneet selviytymään mistä vaan ja selviävät vaikka kymmenenkin lapsen kasvattamisesta. Niin kuin Suomessakin 100 vuotta sitten. Mitä paremmat olot ihmisellä on, sen vähemmän hän kestää. Omassa tuttavapiirissäni lapsia on vain niillä, joiden vanhemmat ovat olleet päihteiden käyttäjiä, sisarus on kehitysvammainen, tulevat suurperheestä tai toinen vanhemmista on kuollut. Yksikään tavallisesta perheestä tuleva ei halua tehdä lapsia tähän "pahaan" maailmaan. Mutta ehkä sitä näkee helpommin hyvää, kun on kokenut äärimmäistä kurjuutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaminen on eri ihmisillä erilaista. Sain itse esim 3 lasta alle 4 vuodessa ja pärjäsin hyvin, ei tukiverkkoa, kaksi lapsista koliikkivauvoj. Mutta mulla onkin liian korkea resilienssi eli kestän liian pitkälle kaikkea kurjuutta, stressiä ja kuormaa. Tämä on tullut vaikean lapsuuden (luonnevikainen vanhempi) seurauksena eikö ole todellaakaan mikään tavoiteltava tila.
Jostain syystä ei paljoa puhuta siitä että ihmisten suoritustaso (en nyt keksi parempaa termiä, mutta siis jaksaminen, tehokkuus, suoritteet) on huikean erilainen eri ihmisillä. Yhteiskunta olettaa että ihmiset on tasalaatuisia, mutta niinhän asia ei tietenkään ole.
T, ylisuorittajaOlen miettinyt samaa. Kehitysmaissa syntyy varmaan siksi niin paljon lapsia, että ihmiset ovat niin tiukilla, että heidän resilienssinsä on korkeampi ts. he ovat tottuneet selviytymään mistä vaan ja selviävät vaikka kymmenenkin lapsen kasvattamisesta. Niin kuin Suomessakin 100 vuotta sitten. Mitä paremmat olot ihmisellä on, sen vähemmän hän kestää. Omassa tuttavapiirissäni lapsia on vain niillä, joiden vanhemmat ovat olleet päihteiden käyttäjiä, sisarus on kehitysvammainen, tulevat suurperheestä tai toinen vanhemmista on kuollut. Yksikään tavallisesta perheestä tuleva ei halua tehdä lapsia tähän "pahaan" maailmaan. Mutta ehkä sitä näkee helpommin hyvää, kun on kokenut äärimmäistä kurjuutta
Sinun tuttavapiirisi ei kuitenkaan ole kovin edustava otos. Esimerkiksi omassa tuttavapiirissäni kaikilla "tavallisista" perheistä tulevilla on lapsia. Eikä minunkaan tuttavapiirini ole edustava otos.
Meidän lapsilla on neljä vuotta ikäeroa, ja mun mielestä se on ollut oikein hyvä. Ei pieni ikäero takaa sitä että lapset leikkivät yhdessä tai tulevat hyvin toimeen keskenään. Molemmissa on hyvät puolensa, voin kertoa oman kokemukseni mukaan hyviä puolia isommasta ikäerosta.
- sai keskittyä rauhassa yhteen pieneen kerrallaan
- ehdin välissä pariksi vuodeksi töihin
- isompi oli hyvin omatoiminen silloin kun vauva syntyi, ja hänestä oli paljon apua ja seuraa
- ehdin palautua hyvin raskauksien välissä
- lapset tulevat tosi hyvin toimeen ikäerosta huolimatta, ja tykkäävät kovasti toisistaan.
- vauva-arkeen tuli tauko välillä
Tämä on niitä asioita missä ei kannata kuunnella muita, vaan tehdä juuri niin kuin itse katsoo parhaaksi. Hyviä puolia on sekä pienessä että isossa ikäerossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta monille tulee esikoisen kohdalla ajatus, että vauva kasvaa niin nopeasti, kohta se on jo iso ja pitää tai voi hankkia toisen vauvan. Siis kun esikoinen on jotain 6-14 kk vanha. Varsinkin jos esikoinen on ollut "helppo".
Jos taas odottelee vähän aikaa, niin huomaa, että 1,5 v. on edelleen tosi, tosi pieni ja vaatii paljon aikaa ja huomiota.
Meidän lapsilla on reilu kolme vuotta ikäeroa ja vasta nuoremman synnyttyä ymmärsin, miten paljon auttoi, että esikoinen osasi puhua, sanoittaa tunteitaan ja hänen kanssaan saattoi sopia asioita.
Osasi esimerkiksi kertoa, että ei halua olla isosisko, se tuntui liian vaativalta, halusi olla vain sisko ja sillä mentiin melkein vuoden verran. Sen jälkeen alkoi kutsua itseään isosiskoksi ja veljeä pikkuveljeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä oman äitiyden aikana todella moneen kertaan käynyt läpi sen ajatuksen, että miten ihmeessä esiäidit ovat jaksaneet, kun niitä lapsia on oikeasti ollut jotain 6-15 yhden vuoden ikäeroilla?
Ja kerta toisensa jälkeen tulen siihen johtopäätökseen, että eivät he olekaan jaksaneet, siis siinä mielessä kuin se nykyään tarkoitetaan. Ja vielä päälle se, että historiassa ei todellakaan ole aineellinen hyvinvointi aina riittänyt edes perustarpeisiin, ja siitä on kyllä seurannut lapsille todella karuja asioita.
-Isommat lapset ovat hoitaneet pienempiä heti kun kyenneet (siis syötöt ja pyllynpesut myös)
-Lapsilla ei ole todellakaan ollut joka vuodenaikaan sopivia vaatteita, vaan olleet teljettyinä sisälle kylmän kauden
-Fyysisiä rangaistuksia, hylkäämistraumaa yms. keinoja käytettiin surutta lasten toiminnan ohjaamiseen
-Pienet lapset oli ok pistää tynnyriin turvaan odottamaan siksi aikaa kun meni navettaan
-Sitten kun voimat loppui, lapsia annettiin pois kaikenlaisilla järjestelyillä, kasvattilapsiksi, huutolaisiksi, pikkupiioiksi
Se että omat voimat on vähissä jo yhdenkin kanssa ei ole seurausta siitä että olisi jotenkin heikompaa tekoa vaan siitä että on mahdollisuudet tarjota lapselle ja itselleen parempi elämä. Olen ihan vakuuttunut, että nuo esiäidit lapsineen haluaisivat, että minä käytän sen mahdollisuuden jota heillä ei ole koskaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä oman äitiyden aikana todella moneen kertaan käynyt läpi sen ajatuksen, että miten ihmeessä esiäidit ovat jaksaneet, kun niitä lapsia on oikeasti ollut jotain 6-15 yhden vuoden ikäeroilla?
Ja kerta toisensa jälkeen tulen siihen johtopäätökseen, että eivät he olekaan jaksaneet, siis siinä mielessä kuin se nykyään tarkoitetaan. Ja vielä päälle se, että historiassa ei todellakaan ole aineellinen hyvinvointi aina riittänyt edes perustarpeisiin, ja siitä on kyllä seurannut lapsille todella karuja asioita.
-Isommat lapset ovat hoitaneet pienempiä heti kun kyenneet (siis syötöt ja pyllynpesut myös)
-Lapsilla ei ole todellakaan ollut joka vuodenaikaan sopivia vaatteita, vaan olleet teljettyinä sisälle kylmän kauden
-Fyysisiä rangaistuksia, hylkäämistraumaa yms. keinoja käytettiin surutta lasten toiminnan ohjaamiseen
-Pienet lapset oli ok pistää tynnyriin turvaan odottamaan siksi aikaa kun meni navettaan
-Sitten kun voimat loppui, lapsia annettiin pois kaikenlaisilla järjestelyillä, kasvattilapsiksi, huutolaisiksi, pikkupiioiksi
Se että omat voimat on vähissä jo yhdenkin kanssa ei ole seurausta siitä että olisi jotenkin heikompaa tekoa vaan siitä että on mahdollisuudet tarjota lapselle ja itselleen parempi elämä. Olen ihan vakuuttunut, että nuo esiäidit lapsineen haluaisivat, että minä käytän sen mahdollisuuden jota heillä ei ole koskaan ollut.
Lisäisin tähän sen, että vaatimukset hyvää vanhemmuutta kohtaan ovat vuosikymmenten saatossa nousseet. Aiemmin riitti, että pidit lapset hengissä ja kenties kävit töissä. Nyt pitäisi jaksaa tehdä kotitekoista ruokaa, olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa, opettaa monipuolisesti taitoja ja pitää yhteyttä päiväkotiin/kouluun kaikenlaisten kasvatuskeskustelujen ja suunnitelmien myötä jne. Hyvä vanhemmuus on nykyään aivan eri tavalla vaativaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap toimii lapsen kanssa niinkuin pitääkin, on läsnä, leikkii ja juttelee🙂
Ei tarvitse matkustella ulkomailla, käydä hoplopissa tai muuallakaan turhanpäiväisissä paikoissa.
Tsemppiä jatkoon, ota rennosti!
Vierailija kirjoitti:
Tyhmiä on nuo kyselijät. Yrittävät jallittaa sinut siihen pikkulapsiarki -satimeen, jossa vanhemmat väsyneenä ponnistelee huonon oman tunnon (joka tulee vaikka mistä aiheista!) kanssa. Oikeasti pikkulapsiaika voi olla hyvinkin nautinnollista, kunhan vain vanhemmilla riittää energiaa, eikä sen taaperon tarvitse kilpailla huomiosta pienemmän sisaruksen kanssa.
Vähintään 3v on hyvä ikäero, meillä oli 5. Minusta se oli sopiva aika, molemmat lapset sai olla pieniä pitkään. Nyt mietin vieläkö olisi yhden lapsen aika, kun nuorempi täyttää 5 keväällä.
Niinpä. AP:lle ny toivotan hieman paksumpaa nahkaa ja tajua olla välittämättä ulkomaailman signaaleista. Eivät nuo aloituksen perusteella ole ilkeämielisiä tai painostavia olleet, joten jos noin herkille vie, kannattaa ottaa pesäero kommentoijiin. Kaikkea ei AP tarvitse mutustella mammalasien läpi - antaa mennä ja tulla korvista suoraan ulos. Miten tämä yhden lapsen vanhemmuus voi olla niin vaikeaa? Mitäs jos lataisit tiskiin, että sisuskalut meni riekaleiksi eka raskaudessa; tuskin tulee kyselyjä lisä-lisääntymisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä oman äitiyden aikana todella moneen kertaan käynyt läpi sen ajatuksen, että miten ihmeessä esiäidit ovat jaksaneet, kun niitä lapsia on oikeasti ollut jotain 6-15 yhden vuoden ikäeroilla?
Ja kerta toisensa jälkeen tulen siihen johtopäätökseen, että eivät he olekaan jaksaneet, siis siinä mielessä kuin se nykyään tarkoitetaan. Ja vielä päälle se, että historiassa ei todellakaan ole aineellinen hyvinvointi aina riittänyt edes perustarpeisiin, ja siitä on kyllä seurannut lapsille todella karuja asioita.
-Isommat lapset ovat hoitaneet pienempiä heti kun kyenneet (siis syötöt ja pyllynpesut myös)
-Lapsilla ei ole todellakaan ollut joka vuodenaikaan sopivia vaatteita, vaan olleet teljettyinä sisälle kylmän kauden
-Fyysisiä rangaistuksia, hylkäämistraumaa yms. keinoja käytettiin surutta lasten toiminnan ohjaamiseen
-Pienet lapset oli ok pistää tynnyriin turvaan odottamaan siksi aikaa kun meni navettaan
-Sitten kun voimat loppui, lapsia annettiin pois kaikenlaisilla järjestelyillä, kasvattilapsiksi, huutolaisiksi, pikkupiioiksi
Se että omat voimat on vähissä jo yhdenkin kanssa ei ole seurausta siitä että olisi jotenkin heikompaa tekoa vaan siitä että on mahdollisuudet tarjota lapselle ja itselleen parempi elämä. Olen ihan vakuuttunut, että nuo esiäidit lapsineen haluaisivat, että minä käytän sen mahdollisuuden jota heillä ei ole koskaan ollut.
Äläpä syyttele esiäitejäsi. Ei ollut ehkäisyn mahdollisuutta - halukas puoliso kiipeämässä yö yön jälkeen päälle kylläkin. Sun esiäiti olisi halunnut vähemmän lapsia, mutta ehkäisyä ei ollut, ja jos vaimo ei antanut, isimies kävi ajan mittaa vanhempien tyttärien päälle. Että jos haluat jotakin tynnyrijuttuja kritisoida, tiedä edes taustat.
Minä taas en halunnut isoa ikäeroa. Just kun saa sen esikoisen isommaksi, aloita alusta toisen kanssa. Helpompi se toinen siihen samaan, vaipparallia oli 3 vuotta, eikä 5 vuotta jne. Hyvin ovat aina tulleet toimeen keskenään ja leikit osuu yksiin. Vaatteet siirtyy edelleen suoraan kaapista toiseen. Edelleen hyvissä väleissä, kohta teinejä. Osittain myös sama kaveripiiri. Ja saahan ihmiset kaksosia ja kolmosia, en pidä tätä mitenkään outona. Mutta kukin tavallaan, täällä vaan aika ikäväänkin sävyyn arvosteltu meitä joilla pienellä ikäerolla lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omilla lapsilla on vähän reilut kolme vuotta ikäeroa ja minusta se oli tosi hyvä. Ensimmäinen synnytys oli tosi vaikea ja aluksi olin varma, että en toista kertaa halua synnyttää. Aika auttoi tässäkin. Itselleni oli myös todella tärkeää päästä hetkeksi pois siitä raskaus- ja imetysputkesta ja saada välissä elää "omaa elämää", käydä töissä jne.
Ei näihin ole oikeaa vastausta. Tärkeintä on, että jokainen tarkastelee asiaa omasta näkökulmastaan ja omien voimavarojensa pohjalta. Toiset haluavat lapset pienillä ikäeroilla samaan putkeen, toiset taas isommilla. Omasta ystäväpiiristä löytyy parikin perhettä, joissa toinen lapsi on tullut, kun esikoinen on mennyt eskariin/kouluun. Sekin ihan hyvä vaihe, siinä pystyy olemaan paremmin esikoisenkin tukena, kun on itse kotona ja lapsi voi tulla koulusta suoraan kotiin, eikä tarvitse mennä esim. iltapäiväkerhoon.
Vierailija kirjoitti:
Oudot piirit sulla, ei multa kukaan kysynyt milloin tulee lisää lapsia saati painostanut niitä hankkimaan.
Ja hyvä että tunnistat omat voimavarasi. Ihmettelijöille voi todeta jotain ympäripyöreää tai sanoa että aika henkilökohtaisesta asiasta kyse.
Ei ole niin omituista kuin jotkut onnekkaat kuvittelee. Minulla oli vaikea raskaus, josta olin yli puolet sairaslomalla ennenaikaisuuden riskin takia. Sitten lapsi valvotti kolmevuotiaaksi saakka. Tukiverkot olivat satojen kilometrien päässä. Olin niin poikki, että hädin tuskin selvisin arjesta.
Tästä kaikesta huolimatta ihmiset kyselivät jatkuvasti, koska teemme toisen ja milloin aiomme antaa lapselle sisaruksen. Jo raskauden ollessa niin vaikea, olimme ihan avoimesti puhuneet, että ei ehkä uskalla edes yrittää toista. Anoppi oli pahin kyselijä ja painostava, mutta muutkin kyllä jaksoivat. Tämä loppui vasta lapsemme ollessa eskarissa.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas en halunnut isoa ikäeroa. Just kun saa sen esikoisen isommaksi, aloita alusta toisen kanssa. Helpompi se toinen siihen samaan, vaipparallia oli 3 vuotta, eikä 5 vuotta jne. Hyvin ovat aina tulleet toimeen keskenään ja leikit osuu yksiin. Vaatteet siirtyy edelleen suoraan kaapista toiseen. Edelleen hyvissä väleissä, kohta teinejä. Osittain myös sama kaveripiiri. Ja saahan ihmiset kaksosia ja kolmosia, en pidä tätä mitenkään outona. Mutta kukin tavallaan, täällä vaan aika ikäväänkin sävyyn arvosteltu meitä joilla pienellä ikäerolla lapset.
Sama juttu ja todella hyvin on mennyt. 1,5v ikäeroa ja heillä nykyään ikää kohta 6v ja 7v.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa minäkään, vaikka lapseni on mm. puolivuotiaasta asti nukkunut 12h yöunet. Mulle se jatkuva läsnöolo ja vahtiminen on todella raskasta henkisesti.
Sama täällä. Se sitovuus pienen lapsen kanssa ahdistaa eniten. Lapsiluku jää tähän yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä oman äitiyden aikana todella moneen kertaan käynyt läpi sen ajatuksen, että miten ihmeessä esiäidit ovat jaksaneet, kun niitä lapsia on oikeasti ollut jotain 6-15 yhden vuoden ikäeroilla?
Ja kerta toisensa jälkeen tulen siihen johtopäätökseen, että eivät he olekaan jaksaneet, siis siinä mielessä kuin se nykyään tarkoitetaan. Ja vielä päälle se, että historiassa ei todellakaan ole aineellinen hyvinvointi aina riittänyt edes perustarpeisiin, ja siitä on kyllä seurannut lapsille todella karuja asioita.
-Isommat lapset ovat hoitaneet pienempiä heti kun kyenneet (siis syötöt ja pyllynpesut myös)
-Lapsilla ei ole todellakaan ollut joka vuodenaikaan sopivia vaatteita, vaan olleet teljettyinä sisälle kylmän kauden
-Fyysisiä rangaistuksia, hylkäämistraumaa yms. keinoja käytettiin surutta lasten toiminnan ohjaamiseen
-Pienet lapset oli ok pistää tynnyriin turvaan odottamaan siksi aikaa kun meni navettaan
-Sitten kun voimat loppui, lapsia annettiin pois kaikenlaisilla järjestelyillä, kasvattilapsiksi, huutolaisiksi, pikkupiioiksi
Se että omat voimat on vähissä jo yhdenkin kanssa ei ole seurausta siitä että olisi jotenkin heikompaa tekoa vaan siitä että on mahdollisuudet tarjota lapselle ja itselleen parempi elämä. Olen ihan vakuuttunut, että nuo esiäidit lapsineen haluaisivat, että minä käytän sen mahdollisuuden jota heillä ei ole koskaan ollut.
Olet hassu. On harvinaista saada useita lapsia vuoden ikäerolla. Tee vaikka sukututkimusta, niin huomaat itsekin.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa minäkään, vaikka lapseni on mm. puolivuotiaasta asti nukkunut 12h yöunet. Mulle se jatkuva läsnöolo ja vahtiminen on todella raskasta henkisesti.
Tämä!
En jaksaisi yhtäkään