Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voi kunpa tietäisin, kannattaako niitä lapsia tehdä
01.09.2022 |
Olen ollut parisuhteessa lähemmäs 7 vuotta miehen kanssa, joka haluaa ehdottomasti lapsia. Olemme molemmat noin 30-vuotiaita. Itse vielä epäröin lapsiasiaa, koska en tiedä, onko minusta vanhemmaksi.
En myöskään ole varma, haluanko lapsia omasta tahdostani vai siksi, että en tahdo erota ja tuottaa miehelleni pettymystä.
Näen kyllä lapsissa paljon hyviä puolia. Lapsi antaisi elämälle ihan uudenlaisen merkityksen ja sisällön.
Rakastaisin lasta varmasti ja lapsikin todennäköisesti rakastaisi minua. Pelkään maailmassa eniten yksinäisyyttä joten olisi ihanaa, että ympärillä olisi rakastavia ihmisiä, oma perhe. Lapsen kasvua ja kehitystä olisi varmasti myös mielenkiintoista seurata. Näen itsessäni monia äidillisiä piirteitä ja voisin olla aika hyväkin huolehtimaan lapsesta. Tykkään myös tavallaan tehdä kotitöitä, laittaa ruokaa, leikkiä, pelata yms. eli varmaan viihtyisinkin lapsiperhearjen keskellä.
Saattaa olla, että lapsista olisi seuraa myös sitten, kun ne ovat jo lentäneet pesästä (tämä ei tietenkään ole hyvä syy tehdä lapsia). Ainakin itselläni oli hyvä lapsuudenperhe ja käyn edelleen usein vanhempieni luona, vaikka asun kaukana ja muutin pois kotoa jo kymmenen vuotta sitten. Ja esimerkiksi oma isäni ja tätini hoitivat vanhan äitinsä asioita viimeiseen asti. En tiedä miten mummoni olisi pärjännyt ilman lapsiaan, ainakin hänellä olisi ollut paljon yksinäisempi vanhuus. Itse olen vieläpä ainut lapsi, niin ei ole sisarusten lapsiakaan huolehtimassa minusta sitten kun olen vanha.
Moni asia lapsenhankinnassa kuitenkin ahdistaa. On ihan absurdia ajatella, että olisin 24/7 vastuussa toisesta ihmisestä. Ja tämä vastuu jatkuu 18 vuotta tai käytännössä koko loppuelämän. Se on todella iso sitoumus.
Lasta ei voi peruuttaa, sitä ei voi vaihtaa niin kuin työpaikkaa tai koulua. Entä jos lapsi syntyykin vammaisena? Tai jos lapsi sairastuu vakavasti? Jos se on erityislapsi tai muuten vain hankala tapaus? Tietysti rakastaisin lasta oli se millainen tahansa, mutta olisi todella raskasta sekä vanhemmalle että lapselle itselleen jos lapsella olisi esim. jokin vaikea sairaus. Tai entä jos itse sairastun? Jos puoliso sairastuu? Mitä sitten käy? Elämässä kai täytyy ottaa riskejä, mutta olen siinä asiassa todella huono. Ahdistaa kun ei tiedä, mitä tuleman pitää.
Stressaan ja ahdistun monista asioista. Kehittelen kauhuskenaarioita ja murehdin asioita, joita ei välttämättä koskaan tule tapahtumaan. Olisin varmaankin ylihuolehtivainen äiti. Tuntuu, että mulla on jokin ahdistuneisuushäiriö. Lisäksi on diagnosoitu sosiaalisten tilanteiden pelko ja pakko-oireinen häiriö. Molemmat ovat kyllä suht lieviä ja käyn terapiassa. En voi silti olla miettimättä, miten hankalaa elämä olisi lapsen kanssa, kun jo nyt monet arkisetkin sosiaaliset tilanteet jännittävät niin paljon. Pakko-oireinen häiriö taas näkyy elämässäni bakteerikammona ja liiallisena käsienpesuna.
Mulla on myös useampi autoimmuunisairaus ja muitakin fyysisiä vaivoja. En haluaisi todellakaan tulla raskaaksi tai synnyttää, ettei tulisi enempää ongelmia. Enkä tietenkään haluaisi, että omat terveysongelmat vaikuttaa lapseen negatiivisesti tai periytyy lapselle.
Luonteeltani olen rauhaa rakastava erityisherkkä introvertti. Kuormitun helposti, tarvitsen paljon omaa tilaa ja hiljaisuutta. Ärsyynnyn lasten itkusta ja huudosta. Voisin kuvitella itseni vanhemmaksi, jos olisin työtön (kuten olenkin tällä hetkellä) tai jos tekisin jotain osa-aikatyötä, mutta miten selviäisin, jos olisin kokopäivätyössä ja sen jälkeen pitäisi vielä huolehtia lapsista ja kotitöistä ilman omaa aikaa?
Kommentit (109)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovasti on naiivia pohdintaa. Koeta kasvaa vielä pari vuotta.
Kuulostaa siltä, että et halua lapsia. Se pitää myös huomioida, että lapsi voi olla sairas ja jos mies vaatii, mies voi yhtäkkiä vaihtaa toiseen tai nuorempaan lapsettomaan naiseen ja naisella on hoitovastuu sekä työ keskeytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sympatiat täältä sinulle, ollaan melkein samassa tilanteessa ja samoja juttuja mietitty. Ainakin ollaan vastuullisia ja pohdimme tarkasti etukäteen, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että elämässä ei voi koskaan suunnitella kaikkea, pitää luottaa siihen, että elämä kantaa ja apua saa silloin kun sitä tarvitsee ja tajuaa pyytää. Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt vaan herran jumala ala tekemään lapsia. Kilometrien päähän näkee ettet aidosti valmis siihen jatkuvaan paineeseen, joka tulee lapsen mukana.
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat täältä sinulle, ollaan melkein samassa tilanteessa ja samoja juttuja mietitty. Ainakin ollaan vastuullisia ja pohdimme tarkasti etukäteen, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että elämässä ei voi koskaan suunnitella kaikkea, pitää luottaa siihen, että elämä kantaa ja apua saa silloin kun sitä tarvitsee ja tajuaa pyytää. Voimia sinulle!
Missä kuplassa ihmiset oikein elää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha enää tehdä, säästyvät lapsukaiset monelta harmilta tulevaisuudessa.
Pakko-oireinen häiriö on vahvasti perinnöllinen, joten siksi en ehkä tekisi. Entä luovutetun munasolun käyttö?
Mutta ilman lapsia jää kyllä yksin viimeistään vanhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi hyvää pohdintaa sinulta. Olisit varmaan hyvä äiti mutta varmaan jonkin verran saattaisit rasittua ja uupua, kun lapsen kanssa ei saa niin paljon omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sympatiat täältä sinulle, ollaan melkein samassa tilanteessa ja samoja juttuja mietitty. Ainakin ollaan vastuullisia ja pohdimme tarkasti etukäteen, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että elämässä ei voi koskaan suunnitella kaikkea, pitää luottaa siihen, että elämä kantaa ja apua saa silloin kun sitä tarvitsee ja tajuaa pyytää. Voimia sinulle!
Missä kuplassa ihmiset oikein elää?
Sama kävi mielessä :/ valitettavasti apua ei todellakaan saa pyydettäessä saati että se riittäisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni lapset ovat parasta mitä minulle on koskaan sattunut. Olen tullut äidiksi 26-vuotiaana ja alusta asti kaikki on tuntunut tosi luonnolliselta. Hoidin myös pitkään lapsia kotona itse.
Mutta oikeasti sinun tapauksessa sanoisin, että ehkä ei. Niin paljon olen nähnyt niitä vanhempia, jotka eivät sitten jaksakaan olla lastensa kanssa ja näkevät ne pelkästään riesana, ja tärkeintä on saada lapset hoitoon aina kun suinkin vaan on mahdollista. Juurikin niin, että pieni lapsi viedään pitkäksi päiväksi päiväkotiin, jotta äiti voi rauhassa palautua työpäivän jälkeen esim lenkkeillen, ennen kuin hakee lapsen hoidosta. Pienen, jopa lähes vauvaikäisen lapsen palautumisella tai stressitasoilla ei niin ole väliä. Oikeasti pienten lasten kanssa on oltava valmis laittamaan ne omat tarpeet hetkeksi syrjemmälle, jopa vuosiksi. Kaikista ei vaan ole sellaiseen.
Jokainen aikuinen ihminen tajuaa olla tekemättä lapsia tilanteessasi!
Älä hyvä ihminen mene tossa tilanteessa tekemään lapsia.
Tuolla makaa lapsia ja nuoria psykiatrisensairaalan lattialla patjalla, kun paikkoa ei vaan riitä kun tämä sekopää sukupolvi on alkanut tekemään niitä lapsia. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään alle 30 vuotiaina, mutta lupaa tehdä lapsia ei viedä. Sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Tosi hyvää pohdintaa sinulta. Olisit varmaan hyvä äiti mutta varmaan jonkin verran saattaisit rasittua ja uupua, kun lapsen kanssa ei saa niin paljon omaa aikaa.
Samaa mieltä. Olisit hyvä äiti, koska osaat pohtia näitä asioita ja otat vastuuta. Jossain määrin varmasti kuormittuisit myös, varsinkin aluksi, mutta lapsen kasvettua kuorma vähän kevenee. Mutta vain itse voit tietää vastauksen.
Kannattaa lukea Lastensuojelun käsikirja. Siellä on kerrottu yksityiskohtaisesti, että mitä vaatimuksia tämän päivän vanhemmille asetetaan ja että mitkä laiminlyönnit voivat johtaa lastensuojelun toimenpiteisiin. Helppoa lastenkasvatus ei missään nimessä ole, ja esimerkiksi viime vuonna lastensuojeluilmoituksia tehtiin kokonaista 156.000 kappaletta Suomessa. Esimerkiksi lempeiden rajojen asettaminen lapselle positiivisen kasvatuksen menetelmien keinoin on haastavaa ja hermoille käyvää, ja muodostuu kynnykseksi monien vanhemmuudelle.
Alue: Aihe vapaa
Muutenkin olen viime aikoina ollut tosi passiivinen ja flegmaattinen. Normaalisti jaksan innostua asioista,
mutta nyt tunnen itseni aika masentuneeksi. Tämä lapsiasioiden miettiminen on todella uuvuttavaa,
samoin kuin työttömyys ja epävarmuus omasta parisuhteesta. Jos päätän, että en halua tai uskalla tehdä lapsia, se on automaattisesti ero. Meillä on ollut parisuhteessa muitakin vaikeuksia, mutta rakkaus – ja tottumus – on pitänyt meidät yhdessä.
Huh, olipa hyvä kun sai johonkin vuodattaa näitä ajatuksia. Toivottavasti joku jaksaa lukea näin pitkän tekstin.
- ap