Minkänlaista on olla armeijassa?

Mene kokeilemaan. Kansalaisvelvollisuus.

Siihen tottuu aika nopeasti, sitten vaan mennään ja tehdään mitä sanotaan. Minä pelkäsin armeijaa etukäteen, mutta kaikki meni hyvin. 

Ihan jees. Hikipiikki ukkovarpaan kynnen alle oli ehkä pahin

no sen muistan että alokas on metsän nopein eläin, marssittiin 40 cm lumihangessa 10 km matkoja (keulamies sentään vaihtui tuon tuostakin), nukuttiin pakkasessa teltassa jossa oli reikiä ja kamiinaan ei tahtonut mistään löytää kunnon halkoja, ainoastaan keppejä, risuja, käpyjä yms.

Ihan hirveää pskaa olla siellä vankila kaiken maailman kallujen kanssa. M40

Vierailija kirjoitti:

Ihan hirveää pskaa olla siellä vankila kaiken maailman kallujen kanssa. M40

..kassulla siis, leirit oli ihan ok.

6-12kk saat ulkoistaa ajattelun muille. Joskus joutuu vähän juoksemaan. Eipä siinä sen kummempaa.

Armeijassa kaikki on täydellistä vaikka siellä ollessa ei aina siltä tunnu.

Armeijan arvon ymmärtää parhaiten vasta vuosien kuluttua.

Johtajakoulutukseen kannattaa hakeutua, saa lisää selkärankaa ja rohkeutta elämään.

Lisäksi kuinka päästä helpolla- asenne kannataa unohtaa täysin ja ottaa kaikki irti palveluksesta, vaihtoehtoja on lukemattomia.

Itse sanon taas kerran, tuhannesti kiitos Puolustusvoimat!

Vierailija kirjoitti:

6-12kk saat ulkoistaa ajattelun muille. Joskus joutuu vähän juoksemaan. Eipä siinä sen kummempaa.

Tuohan ei aivan pidä paikkaansa. Alikessuna joudut ajattelemaan 100+ alokkaan puolesta. Kokelaana 10+ alikessun puolesta.

Muuten ihan ok, mutta kun vapaa-aikakin pitää homehtua siellä niin ei ainakaan vähemmän sosiaalista paljon naurata.

Kannattaa mennä lähempänä 20 vuotta kuin sitä yläikärajaa. Legendaarisia heittoja ovat tarinat siitä, kun 17 vuotiaana vapaaehtoisena inttiin mennyt alikessu kertoo 27 vuotiaalle miehelle kuinka armeija tekee alokkaasta miehen. Voi tosin olla, että näitä juttuja ei enää intissä kuule.

Veemäistä niin että naurattaa. Ensimäisten tetsareiden, taisteluharjoitusten, jälkeen kaveri sanoi riisuessaan tst-liivit pois, että pitäkää musta kiinni tai mää lähden lentoon! Porukka myös ihmetteli, kun pystyi nukkumaan hangessa harjoitusten aikana. 40-59 kg kantamusta ja ase - ei enään ongelma alokasajan jälkeen. Nukkumisongelmia ryhmän kämpässä - ei ole - 5 minuuttia siitä, kun pää osuu tyynyyn niin nukut! 

Vierailija kirjoitti:

Armeijassa kaikki on täydellistä vaikka siellä ollessa ei aina siltä tunnu.

Armeijan arvon ymmärtää parhaiten vasta vuosien kuluttua.

Johtajakoulutukseen kannattaa hakeutua, saa lisää selkärankaa ja rohkeutta elämään.

Lisäksi kuinka päästä helpolla- asenne kannataa unohtaa täysin ja ottaa kaikki irti palveluksesta, vaihtoehtoja on lukemattomia.

Itse sanon taas kerran, tuhannesti kiitos Puolustusvoimat!

Itse muistan kyllä 15v jälkeenkin kuinka persiistä siellä oleminen oikeasti oli. En muistele lämmöllä, kuten moni tekee.

ei jaksettu siivota tupia, jouduttiin telttamajoitukseen kasarmin viereiseen metsikköön. laulettiin pioneereille: pitkät kädet yhteen hakkaa, telamiinan maahan kaivan. Ö miehille (esikuntakomppania) laulettiin: kumipallona luokses pompin. Pudotettiin kasarmin ylimmästä kerroksesta ikkunasta kiinalaisia ja ne jysähti just sopivasti komppanian päällikön huoneen ikkunan  kohdilla: tuli huutoa ja käsky lähteä ryynäämään kun kerran pauke ja toiminta noin paljon kiinnostaa

Alussa kaikki oli uutta ja jännää, mutta alun jälkeen kaikki meni omalla painollaan ja siellä keskityttiin olennaiseen. Kuinka toimia joukossa, ryhmissä, kuinka käyttää aseita. Omat tehtäväni olivat fyysisesti hyvin vaativia ja osa koulutusta oli hitaasti mutta varmasti kohottaa fyysinen kunto tiettyyn huippupisteeseen, että olisi helpompi toimia, samalla tietenkin päivittää tieto/taito kaiken suhtoon kuntoon. Kun pääsin pois armeijasta, lihasmassaa oli tullut n.8kg lisää. Aika ns. valmis paketti olin, mutta Suomessa ei onneksi ole ollut mitään sellaisia kriisejä tai sotaa, että minun tai muiden olisi tarvinnut lähteä. Omasta armeija ajasta on jo jonkinverran aikaa, mutta kyllä se minusta oli ammattimaista valmistautumista pahimpaan, niin että olisimme jo valmiita jos jotain sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Armeijassa kaikki on täydellistä vaikka siellä ollessa ei aina siltä tunnu.

Armeijan arvon ymmärtää parhaiten vasta vuosien kuluttua.

Johtajakoulutukseen kannattaa hakeutua, saa lisää selkärankaa ja rohkeutta elämään.

Lisäksi kuinka päästä helpolla- asenne kannataa unohtaa täysin ja ottaa kaikki irti palveluksesta, vaihtoehtoja on lukemattomia.

Itse sanon taas kerran, tuhannesti kiitos Puolustusvoimat!

Itse muistan kyllä 15v jälkeenkin kuinka persiistä siellä oleminen oikeasti oli. En muistele lämmöllä, kuten moni tekee.

Hyvin pitkälti armeijassa ollaan varusmiejohtajien varassa. Hyvät johtajat, hyvä meno koko porukassa. Sitä voi muistella lämmöllä.

Sitten voi taas päätyä joukkoon, jossa ei ole yhteishenkeä, mahdollisesti simputusta, ja intti saa oikeastaan vain epäilemään, onko tässä maassa mitään puolustamisen arvoista.

Välillä vähän raskasta; lähinnä marssimista/valvomista, harvemmin mitenkään ylivoimaista kun kaikkien on pystyttävä suoriutumaan, jos ei ole huonokuntoisimman 20% joukossa niin ei ole vaikeaa).

Usein tylsää. Paljon asioiden odottelua ja toimettomana oloa.

Muuten aika älyttömän helppoa, jos osaa sen verran purra hammasta ettei anna takaisin kun huudetaan, eikä ole hirveää auktoriteettiongelmaa. Tekee sen mitä käsketään. Vaatimustaso kun tosiaan on se, että suunnilleen kaikki koko ikäluokan miehistä pystyy.

Vierailija kirjoitti:

no sen muistan että alokas on metsän nopein eläin, marssittiin 40 cm lumihangessa 10 km matkoja (keulamies sentään vaihtui tuon tuostakin), nukuttiin pakkasessa teltassa jossa oli reikiä ja kamiinaan ei tahtonut mistään löytää kunnon halkoja, ainoastaan keppejä, risuja, käpyjä yms.

Minä vuonna olit armeijassa? Meille klapit tuotiin leiripaikoille vuonna 2008. Kepit etsittiin itse kamiinan paikalleen virittelyä varten. Makuupussit olivat kamalia mutta lämpimiä. 

Hyvällä asenteella pärjää pitkälle. Kokonaisuudessan hyvä "kuntokoulu", joka rasittaa fyysisesti sekä henkisesti, ei mitään ylivoimaista. Mutta edelleen asenne tärkein.

Vaikka toisinaan kovia v*tutuksia eikä meinaa aina jaksaa niin jälkeenpäin aika kultaa muistot ja on vain ne hyvät kokemukset jäljellä. Yhteishenki hyvä, koska kaikki muutkin samassa tilanteessa. Parhaassa tapauksessa voit löytää pitkälle ajalle ystäviä. Itse aikanaan keplottelin puolella vuodella ja jälkeenpäin jäi harmittamaan. Suosittelen

M33