Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Ei se munkaan mielestä mitenkään erityisen hauskaa ollut, pakkopullaa koko homma. Enemmän hauskaa voi olla sitten kun on mieleinen työ.
Jos ei pääse luomaan verkostoja opiskeluaikana, niin useimmilla yliopistoaloilla työllistyminen on lähes toivotonta.
Ei muutakuin menee kaikkiin opiskelumiitteihin.
Ja tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen kirjaimmellisesti.
Yhtään ei kannata käsijarru päällä ajaa tuossa iässä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pääse luomaan verkostoja opiskeluaikana, niin useimmilla yliopistoaloilla työllistyminen on lähes toivotonta.
Valitettavan totta !
Ja kannattaa pyrkiä muuksi kuin toimistotyöntekijäksi. Toimistorotat syövät toisiaan.
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Kaksi nuorta, joilla alkoi opiskelu 2v sitten.
Toisella oli Alkuun oli edes jonkun verran lähiopintoja ja löysi kaveripiirinsä nopeastikin. Sitten alkoikin etäopiskelu ja ei ollut muiden kanssa enää pahemmin tekemisissä, ei viettänyt aikaa opiskelupaikkakunnallaan (eikä ne kaveritkaan).
Onneksi aika pian löysi seurustelukumppanin ja on ollut korona-ajan ja vielä nytkin lähinnä hänen luonaan ja muodostanut siellä uusia kaverisuhteita ja välillä lisäksi lapsuuden kodissa, vanhoja kavereita nähden. Vielä olisi opintoja jäljellä, mutta yrittää varmaan tehdä niitä paljon etänä, luultavasti käy sitten aina viikoittain vain lyhyesti opiskelupaikkakunnallaan. Eli hänellä on jo elämä muualla.
Toisella oli alkuun myös jotain lähiopintoja, mutta vähemmän ja korona siirsi aiemmin etäopintoihin. Hän löysi muutaman kaverin, mutta korona-aikaan toinen lopetti ja toinen lähti ulkomaille ja jätti opinnot tauolle. Eli kaverit hävisivät ja hän siirtyi suorittamaan lapsuuden kotiin opintoja. Tosin lapsuuden kaverit olivat hävinneet muualle, mutta sisarukset ja perhe oli seurana.
Kun edes jotain opintoja alkoi olla lähinä, niin osallistui ja pyrki olemaan muutenkin aktiivinen. Osallistua harvoihin olleisiin opiskelutapahtumiin ja toimi tutorina. Jotain kavereita sai lisää, vaikka ei se näkeminen ollut aktiivista ja tapahtumissa näki muita. Pikkuhiljaa on tutustunut joihinkin, mutta harvakseltaan niitä näkee, mutta näkee kuitenkin. Moni muu tuntuu olevan kotikaupungissaan opiskelukaupungin sijasta, joka ei auta kaverisuhteiden luomisessa. Viime aikoina on kuitenkin alkanut tapailemaan mahdollista seurustelukumppania, joten enemmän sosiaalista elämää tullut sitäkin kautta.
Kummallakin lapsistamme siis opiskeluaika ei ollut tämän Koronan vuoksi mitenkään kovin sosiaalista, mutta nuo ovat selvinneet suht siedettävästi.
No, töitä kyllä riittää alalla. Kaikki eivät ole niin sosiaalisesti taitavia, kutrn tuon yhden kirjoittajan verkostoituneet lapset. Enkä tiedä miten olisi voinut tapailla ketään, kun kaikki, jotka jotenkin alussa tiesi, hävisivät kotipaikkakunnilleen. Koskaan eivät ole olleet koko ryhmänä paikalla, ei ole edes nähnyt läheskään kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pääse luomaan verkostoja opiskeluaikana, niin useimmilla yliopistoaloilla työllistyminen on lähes toivotonta.
Hohhhoijjjjjjaaa
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pääse luomaan verkostoja opiskeluaikana, niin useimmilla yliopistoaloilla työllistyminen on lähes toivotonta.
Ole vit tu lässyttämättä paskaa.
Olin fuksi kun korona alkoi. Ei ole enää yhtään kaveria alalla koska ne vähätkin vaihtaneet alaa tai lopettaneet yhteydenpidon. Pelottaa uusi kouluvuosi tämän takia. Mitään verkostoja ei alalle kyllä oo muodostunut ja maisterivaihe alkaa. Jippii.
Vierailija kirjoitti:
Ei muutakuin menee kaikkiin opiskelumiitteihin.
Ja tutustuu vastakkaiseen sukupuoleen kirjaimmellisesti.
Yhtään ei kannata käsijarru päällä ajaa tuossa iässä.
Olen eri mieltä.
En minäkään näe opiskelua, kuin pakollisena pahana. Aloitin yliopistossa juuri ennen koronaa, opiskelupaikkakunnalta en saanut kuin yhden kaverin, muutinkin nyt takaisin kotipaikkakunnalleni ja opintoja jatkan etänä. Parempi näin ja yksinäiset kolme vuotta ovat takana päin.
Sinne vaan kampukselle ja alkaa jutella samoilla luennoilla ja seminaareissa käyvien kanssa. Äkkiä on monta tuttua.
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.
Riippuu varmaan missä kaupungissa opiskelevat ja alasta. Meillä kahden lapsen opiskelukaverit ovat nostaneet melkein kokonaan kytkintä opiskelukaupungeistaan ja palanneet etäopiskelemaan vanhoihin kotikaupunkeihinsa. Siinä ei paljoa nähdä mitenkään livenä. Moni tuntuu viettävän myös todella paljon aikaa sukulaisten kanssa, eli perhekeskeisesti.
Opiskelualakin vaikuttaa. Toisella hyvin matemaattinen ala ja moni opiskelija siellä aika introvertti, on saanut nähdä vaivaa houkutella kavereita mukaan mihinkään. Toisella taas kaupallinen ala ja näillä omat kuvionsa, parisuhteet ja jopa yrityskin, joka vie vapaa-ajan.
Vierailija kirjoitti:
Sinne vaan kampukselle ja alkaa jutella samoilla luennoilla ja seminaareissa käyvien kanssa. Äkkiä on monta tuttua.
No ei siellä kampuksella välttämättä ketään käy. Etänä moni jatkaa, sillä muutos on osittain pysyvä sellaisilla aloilla, joilla mahdollista (teoreettiset alat). Ja mitä pidemmällä opinnot ovat, esim. se 2v opiskeltu, niin aletaan olla pian kandivaiheessa, jolloin muutenkin eriydytään ja ei enää niin vietetä opiskeluelämää
Ei sinne nauttimaan mennä vaan opiskelemaan. Yliopisto-opinnot on rankkaa työtä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Opiskelin yliopistolla ja nautin siitä, koska opiskelin aloja, joista pidin ja olin kiinnostunut. Ammattiin opiskelin vasta viimeisenä opiskeluvuotena ja nautin siitäkin.
Eikö ole edes missään ryhmissä ollut mukana? Pari lastani aloitti samaan aikaan, verkostoituivat heti, ja nyt vapaalla jalalla ovat tapailleet livenä. Olin kyllä tukena paljon ja sanoin aina, että toivottavasti ehtivät vielä kokemaan oikeata opiskelijaelämää. Se on kyllä onneksi käynyt toteen. Ei opiskelijaelämä muuten mitään erityisen 'nautittavaa' ole. Olihan aina jotain stressiä tenteistä siinä sivussa.