Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Kuulostaa aika luuseri 'lapselta'. Eikös sinne Yliopistoon pitäisi mennä muutenkin parhaat, eliitti ihmiset ?
Ite parikymppisenä armeijan alikessuna kotiuduttuani 1997 MAKSOIN KOTIIN VUOKRAA HANTTIHOMMIA tehden enkä saanu mitään tukia. En kun muutin solukämppiin ja lopulta saavutin 22 neliön vuokrayksiön 1999.
Se kasvatti 10 000 ( kymnenentuhatta) kertaa enempi kuin korkeakoulut.
Yksikin aamu armeijan metsässä palellen 40 tunnin nukkumattomuuden jälkeen on 1000 (tuhat) kertaa pahempi kuin mikään tentti/luento/opiskelupäivä.
Ite nyt kävin "vaan" tradenomiksi TÖIDEN OHESSA ikävuosina 25-29 ja vaihdoin vaippaa kahdelle lapselleni.
Eipä ollu mun äiti itkemässä 'kestääkö poikani kantti yliopistossa, saako lellivauva ystäviä.. "
Olin jo parikymppisenä omia vanhempia vahvempi,älykkäämpi, kielitaitoisempi sekä kyky selviytyä erämäässä 100 (sata) kertainen mun vanhempien tuttavapiiriin nähden.
Ai nii joo, siinä sivussa 24 vuotiaana ostin Stadista osakkeen, opiskellessa maksoin asuntolainaa työllä.
Hävettääkö sua alkuperäinen kun lapsesi on heikko, selvästi mua (kun olin 20v) heikompi luuseri joka tarvii äidin tukea ?
Toiset vaan on vahvempia kuin toiset.
Ps. Näin kuntonyrkkeilyä maksimisykkeellä harrastavana 45-v ukkona kysyn miten hyvin lapsesi jaksaa punertaa, entä sinä äitinä juosta intervalleja ? Miten hyvin pärjäisin teille sisukkuudessa ;)
Ehkä jos äiti olis ollu enempi huolissaan miten poika kullalla menee, ei olis niin kovaa tarvetta julistaa olevansa vahvempi yksilö, kuin sinulle täysin tuntematon opiskelija. Ei hemmetti.
Edelleen: toiset on vahvempia kuin toiset. Mun äiti ehkä halusi 90-luvulla antaa tukea mulle, mutta vahvempana ja sisukkaampana kykenin ponnistamaan paremmin ilman hänen länkytyksiään.
Lue kertauksena "kotiini maksamani vuokra" Se tarkoittaa: Itse maksoin vuokrani kotiin työnteolla, asuin mutsin kaa ja hänen osuutensa tuli yhteiskunnan tuista. Kyllä se vähän söi että minä olin työssäkäyvä vuokranmaksaja - mutsi ei.
Tunsin kateutta ikäluokkani ihmisiin jotka saivat asua ilmaiseksi kotonaan vielä 20+ iässä. Minä taas tein pa$kahommia jota vihasin, jotta sain rahaa asuu mutsin kaa. Ihmisen josta ei ollut töihinkään. Muutto työtätekevänä (ei opiskelijana) solukämppiin oli edistysaskel.
No, kuten vilpittömästi lahjakkaana matemaatikkona sanon, armeijan metsäaamut 90- luvun tyyliin jatkuvalla vilulla,nälällä ja univelalla ovat oikeasti 1000 kertaa haastavampia kuin opiskelut.
Toivottavasti tämä tuntematon lellivauva ymmärtää sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle etäopiskelu ois ollu unelma. Kärsin omana yliopistoaikana suunnattomasti siitä et piti raahautua paikapäälle luennoille ja olla sosiaalinen. Lähestulkoon et valmistunu sen takia koska se oli niin kamalaa. Puskin kuiteki läpi mut oon ikuisesti traumatisoitunu. Onneks sentään kaikki kissanristiäiset pysty jättää väliin.
Missä tarvitsee olla sosiaalinen? Minun kokemusteni mukaan luennolla voi mököttää ihan yksin omassa rauhassaan, eikä muutenkaan tarvitse koko päivänä sanoa kellekään sanaakaan jos ei halua.
Kai se j8htuu siitä, että kaikkien oletetaan nauttivan yliopisto-opiskelijoiden bileistä ja epävirallisista keskusteluista proffan ja opettajien kanssa.
Jotkut vaan ovat niin ujoja, että pitävät mieluummin asialliset suhteet opettajiin ja prosessoreihin, joilta ne arvostamatkin aikanaan saa. Opiskelijabileissäkin voi olla järkyttävän tylsää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle etäopiskelu ois ollu unelma. Kärsin omana yliopistoaikana suunnattomasti siitä et piti raahautua paikapäälle luennoille ja olla sosiaalinen. Lähestulkoon et valmistunu sen takia koska se oli niin kamalaa. Puskin kuiteki läpi mut oon ikuisesti traumatisoitunu. Onneks sentään kaikki kissanristiäiset pysty jättää väliin.
Missä tarvitsee olla sosiaalinen? Minun kokemusteni mukaan luennolla voi mököttää ihan yksin omassa rauhassaan, eikä muutenkaan tarvitse koko päivänä sanoa kellekään sanaakaan jos ei halua.
Kai se j8htuu siitä, että kaikkien oletetaan nauttivan yliopisto-opiskelijoiden bileistä ja epävirallisista keskusteluista proffan ja opettajien kanssa.
Jotkut vaan ovat niin ujoja, että pitävät mieluummin asialliset suhteet opettajiin ja prosessoreihin, joilta ne arvostamatkin aikanaan saa. Opiskelijabileissäkin voi olla järkyttävän tylsää.
Korjaus: "arvosanatkin", ei "arvostamatkin".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle etäopiskelu ois ollu unelma. Kärsin omana yliopistoaikana suunnattomasti siitä et piti raahautua paikapäälle luennoille ja olla sosiaalinen. Lähestulkoon et valmistunu sen takia koska se oli niin kamalaa. Puskin kuiteki läpi mut oon ikuisesti traumatisoitunu. Onneks sentään kaikki kissanristiäiset pysty jättää väliin.
Missä tarvitsee olla sosiaalinen? Minun kokemusteni mukaan luennolla voi mököttää ihan yksin omassa rauhassaan, eikä muutenkaan tarvitse koko päivänä sanoa kellekään sanaakaan jos ei halua.
Kai se j8htuu siitä, että kaikkien oletetaan nauttivan yliopisto-opiskelijoiden bileistä ja epävirallisista keskusteluista proffan ja opettajien kanssa.
Jotkut vaan ovat niin ujoja, että pitävät mieluummin asialliset suhteet opettajiin ja prosessoreihin, joilta ne arvostamatkin aikanaan saa. Opiskelijabileissäkin voi olla järkyttävän tylsää.Korjaus: "arvosanatkin", ei "arvostamatkin".
Ja: professoreihin eikä " prosessoreihin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin itse sitä, että kuinka paljon etäpainotteisesti voi tällä hetkellä opiskella yliopistossa. Siis jos vaikka nyt tänä syksynä aloittaa. Voiko valita sen, että opiskelee etänä vai onko pakko käydä paikan päällä. Mietin vaan itse tätä kun mielelläni jatkaisin asumista kotipaikkakunnalla muuton sijaan. Toki itse en päässyt edes opiskelemaan ja kysynkin tätä vaan ajatuksella, että olisiko edes mahdollista jos olisin nyt aloittanut.
Minä olen miettinyt myös, jos ensi keväänä hakisi jonnekin. Muuttaa ei voi, kun on lapset ja omakotitalo täällä, mutta voisiko hakea jonkun muunkin kaupungin yliopistoon ja opiskella etänä, vai pitääkö tyytyä oman kaupungin tarjontaan. Sosialisointia en tässä elämäntilanteessa niinkään kaipaa.[/quote
Riippuu millaiseen tahtiin kursseja haluaa suorittaa ja mitä opiskelee. Itselläni on tänä syksynä n. 3 kertaa kuukaudessa yliopistolla käyntejä. Työn ohessa opiskelen ja yliopisto on eri puolella Suomea kuin kotini ja työpaikkani.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei pääse luomaan verkostoja opiskeluaikana, niin useimmilla yliopistoaloilla työllistyminen on lähes toivotonta.
Höpön löpön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle. Ei kaikki ihmiset nauti yliopisto-opiskelusta. Oma tyttäreni sinnitteli kanditutkintoon asti ja sanoi, että nyt riitti. Hän ei ole kunnianhimoinen, sanoo, että hänelle riittää "pieni elämä", ei halua oravanpyörään. Kuka tietää, vaikka mieli joskus muuttuu, kun kokeilee työeämässä. Minusta se on ok, kunhan vaan löytää oman paikkansa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Sama on käynyt monilla lukiolaisilla jotka aloitti 2 v sitten. Tytär on nyt abi eikä ole saanut lukiosta yhtään kaveria.
Ikävä juttu, mutta moni muukaan ei ole saanut ihan ilman koronaakin. Näitä yksinäisiä on ollut kautta aikojen, muttei heistä kukaan ole ollut kiinnostunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Eihän tuossa niin sanottu.
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Kuulostaa aika luuseri 'lapselta'. Eikös sinne Yliopistoon pitäisi mennä muutenkin parhaat, eliitti ihmiset ?
Ite parikymppisenä armeijan alikessuna kotiuduttuani 1997 MAKSOIN KOTIIN VUOKRAA HANTTIHOMMIA tehden enkä saanu mitään tukia. En kun muutin solukämppiin ja lopulta saavutin 22 neliön vuokrayksiön 1999.
Se kasvatti 10 000 ( kymnenentuhatta) kertaa enempi kuin korkeakoulut.
Yksikin aamu armeijan metsässä palellen 40 tunnin nukkumattomuuden jälkeen on 1000 (tuhat) kertaa pahempi kuin mikään tentti/luento/opiskelupäivä.
Ite nyt kävin "vaan" tradenomiksi TÖIDEN OHESSA ikävuosina 25-29 ja vaihdoin vaippaa kahdelle lapselleni.
Eipä ollu mun äiti itkemässä 'kestääkö poikani kantti yliopistossa, saako lellivauva ystäviä.. "
Olin jo parikymppisenä omia vanhempia vahvempi,älykkäämpi, kielitaitoisempi sekä kyky selviytyä erämäässä 100 (sata) kertainen mun vanhempien tuttavapiiriin nähden.
Ai nii joo, siinä sivussa 24 vuotiaana ostin Stadista osakkeen, opiskellessa maksoin asuntolainaa työllä.
Hävettääkö sua alkuperäinen kun lapsesi on heikko, selvästi mua (kun olin 20v) heikompi luuseri joka tarvii äidin tukea ?
Toiset vaan on vahvempia kuin toiset.
Ps. Näin kuntonyrkkeilyä maksimisykkeellä harrastavana 45-v ukkona kysyn miten hyvin lapsesi jaksaa punertaa, entä sinä äitinä juosta intervalleja ? Miten hyvin pärjäisin teille sisukkuudessa ;)
Ehkä jos äiti olis ollu enempi huolissaan miten poika kullalla menee, ei olis niin kovaa tarvetta julistaa olevansa vahvempi yksilö, kuin sinulle täysin tuntematon opiskelija. Ei hemmetti.
Edelleen: toiset on vahvempia kuin toiset. Mun äiti ehkä halusi 90-luvulla antaa tukea mulle, mutta vahvempana ja sisukkaampana kykenin ponnistamaan paremmin ilman hänen länkytyksiään.
Lue kertauksena "kotiini maksamani vuokra" Se tarkoittaa: Itse maksoin vuokrani kotiin työnteolla, asuin mutsin kaa ja hänen osuutensa tuli yhteiskunnan tuista. Kyllä se vähän söi että minä olin työssäkäyvä vuokranmaksaja - mutsi ei.
Tunsin kateutta ikäluokkani ihmisiin jotka saivat asua ilmaiseksi kotonaan vielä 20+ iässä. Minä taas tein pa$kahommia jota vihasin, jotta sain rahaa asuu mutsin kaa. Ihmisen josta ei ollut töihinkään. Muutto työtätekevänä (ei opiskelijana) solukämppiin oli edistysaskel.
No, kuten vilpittömästi lahjakkaana matemaatikkona sanon, armeijan metsäaamut 90- luvun tyyliin jatkuvalla vilulla,nälällä ja univelalla ovat oikeasti 1000 kertaa haastavampia kuin opiskelut.
Toivottavasti tämä tuntematon lellivauva ymmärtää sen.
Sanon ihan vilpittömästi, että narsistinen harhasi itsestäsi on niin ilmiselvää, että jopa apina huomaisi sen. Olet joko typerä trolli, tai samanaikaisesti sekä vastenmielinen että säälittävä ihmisraasu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama on käynyt monilla lukiolaisilla jotka aloitti 2 v sitten. Tytär on nyt abi eikä ole saanut lukiosta yhtään kaveria.
Ikävä juttu, mutta moni muukaan ei ole saanut ihan ilman koronaakin. Näitä yksinäisiä on ollut kautta aikojen, muttei heistä kukaan ole ollut kiinnostunut.
No eikö se ole hyvä, että nyt yksinäisyydestä puhutaan ehkä enemmän mitä aikaisemmin ja sen vaikutuksista ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen? Vai oletko niin syvällä katkeruudessasi, että haluat että muutkin kärsivät ihan yhtälailla mitä sinä olet kärsinyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama on käynyt monilla lukiolaisilla jotka aloitti 2 v sitten. Tytär on nyt abi eikä ole saanut lukiosta yhtään kaveria.
Ikävä juttu, mutta moni muukaan ei ole saanut ihan ilman koronaakin. Näitä yksinäisiä on ollut kautta aikojen, muttei heistä kukaan ole ollut kiinnostunut.
No eikö se ole hyvä, että nyt yksinäisyydestä puhutaan ehkä enemmän mitä aikaisemmin ja sen vaikutuksista ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen? Vai oletko niin syvällä katkeruudessasi, että haluat että muutkin kärsivät ihan yhtälailla mitä sinä olet kärsinyt?
Mistä ihmeestä olet keksinyt, että olen katkera ja kärsinyt yksinäisyydestä?
Kuulostat pikemminkin itse katkeralta syytöksinesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelijaelämä oli hauskaa silloin ap:n nuoruudessa kun ikuinen opiskelijuus oli normi ja "opiskelu" tarkoitti maailman parantamista Vanhalla. Silloin kun vakivirkaan riitti, että oli jonkun alan ylioppilas. Nyt se on tukikuukausien vahtaamista, tulorajojen vahtaamista, veristä kilpailua jostain ankeasta sijaisuudesta, josta pääsee tuurilla äitiyslomasijaisena valmistuttuaan pätkäilemään, kulkutautien välttelyä, mielenterveysongelmien - omien tai solutovereiden kun kolmen vuoden opiskelijat ryntäsi yhtä aikaa asuntomarkkinoille - kanssa kamppailua, terveydenhuollon romahduksen ihmettelyä, kohta myös lohenpalasta kinastelua soppakauhatyöntekijän kanssa Unicafella.
Vierailija kirjoitti:
Ikäeroilla ei kyllä ole mitään merkitystä näissä verkostoitumis- ja ystävystymisasioissa. Terv. N45, jonka parhaat työkaverit ja vapaa-ajanviettokumppanit ovat kolmikymppisiä :)
Olen kyllä hieman erk mieltä, kyllä sillä saattaa nykyään olla. On eri asia olla 45-vuotiaana muiden aikuisten, kolmikymppisten, kanssa. He eivät ole gen z:tä tai täysin somemaailman lumoissa. Tosin en tiedä mikä on gen z:n ikäluokitus, olenko myös sitä? Siitä huolimatta minua ei kiinnosta Tiktok-trendit, Williamit tai Pridet, vaikka yhteiskunnallisista asioista pidänkin.
En kuitenkaan poissulje nuorempien kanssa kaveeraamista, kunhan on hieman kypsempi kuin ikäisensä. Meillä kyllä joskus huomaa ikäjakauman esim. draaman hakemisena, vaikka ikäeroa on vain muutamia vuosia.
T. aiempi 23v
Kyllä opiskelu on tylsää ilman viinaa ja naisia. Etähommat pitäisi kieltää laissa.
Eihän se idea ole tutustua moneenkaan, vaan harvaan ja valittuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.
Oma keskimmäinen aloitti yliopisto-opinnot kaksi vuotta sitten. Ennätivät pitää orientaatioviikkon ja sen tapahtumat ennenkuin meni opiskelu etäilyksi. Onneksi alaan kuuluu niin paljon harjoitustöitä, että niissä tutustui ihmisiin. Jo ensimmäisenä vuonna meni mukaan ainejärjestöön ja osakuntaan. Osakuntajutut jäi kun tuli valituksi ainejärjestön hallitukseen. Opiskelu on vaativaa ja aikaavievää ja porukka hitsautui hyvin yhteen.-siis ne, jotka osui samaan pienryhmään. Hänellä aloitti muutama hyvä lukioaikainen ystävä yhtä aikaa opinnot samassa kaupungissa, joten he ovat myös olleet toistensa tukena. Kotoa otti myös yhden lemmikin seuraksi. Ei suurempia ongelmia siis ja viime keväänä oli jo liikaakin kaikenlaista toimintaa ja tapahtumien järjestämistä.
Itsensä pitää olla aktiivinen, jotta niitä kavereita ja verkostoja saa.
Aktiivinen väärissä asiossa, ei tule valmistumaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ÄlykäsTradenomi kirjoitti:
Kuulostaa aika luuseri 'lapselta'. Eikös sinne Yliopistoon pitäisi mennä muutenkin parhaat, eliitti ihmiset ?
Ite parikymppisenä armeijan alikessuna kotiuduttuani 1997 MAKSOIN KOTIIN VUOKRAA HANTTIHOMMIA tehden enkä saanu mitään tukia. En kun muutin solukämppiin ja lopulta saavutin 22 neliön vuokrayksiön 1999.
Se kasvatti 10 000 ( kymnenentuhatta) kertaa enempi kuin korkeakoulut.
Yksikin aamu armeijan metsässä palellen 40 tunnin nukkumattomuuden jälkeen on 1000 (tuhat) kertaa pahempi kuin mikään tentti/luento/opiskelupäivä.
Ite nyt kävin "vaan" tradenomiksi TÖIDEN OHESSA ikävuosina 25-29 ja vaihdoin vaippaa kahdelle lapselleni.
Eipä ollu mun äiti itkemässä 'kestääkö poikani kantti yliopistossa, saako lellivauva ystäviä.. "
Olin jo parikymppisenä omia vanhempia vahvempi,älykkäämpi, kielitaitoisempi sekä kyky selviytyä erämäässä 100 (sata) kertainen mun vanhempien tuttavapiiriin nähden.
Ai nii joo, siinä sivussa 24 vuotiaana ostin Stadista osakkeen, opiskellessa maksoin asuntolainaa työllä.
Hävettääkö sua alkuperäinen kun lapsesi on heikko, selvästi mua (kun olin 20v) heikompi luuseri joka tarvii äidin tukea ?
Toiset vaan on vahvempia kuin toiset.
Ps. Näin kuntonyrkkeilyä maksimisykkeellä harrastavana 45-v ukkona kysyn miten hyvin lapsesi jaksaa punertaa, entä sinä äitinä juosta intervalleja ? Miten hyvin pärjäisin teille sisukkuudessa ;)
Ehkä jos äiti olis ollu enempi huolissaan miten poika kullalla menee, ei olis niin kovaa tarvetta julistaa olevansa vahvempi yksilö, kuin sinulle täysin tuntematon opiskelija. Ei hemmetti.
Edelleen: toiset on vahvempia kuin toiset. Mun äiti ehkä halusi 90-luvulla antaa tukea mulle, mutta vahvempana ja sisukkaampana kykenin ponnistamaan paremmin ilman hänen länkytyksiään.
Lue kertauksena "kotiini maksamani vuokra" Se tarkoittaa: Itse maksoin vuokrani kotiin työnteolla, asuin mutsin kaa ja hänen osuutensa tuli yhteiskunnan tuista. Kyllä se vähän söi että minä olin työssäkäyvä vuokranmaksaja - mutsi ei.
Tunsin kateutta ikäluokkani ihmisiin jotka saivat asua ilmaiseksi kotonaan vielä 20+ iässä. Minä taas tein pa$kahommia jota vihasin, jotta sain rahaa asuu mutsin kaa. Ihmisen josta ei ollut töihinkään. Muutto työtätekevänä (ei opiskelijana) solukämppiin oli edistysaskel.
No, kuten vilpittömästi lahjakkaana matemaatikkona sanon, armeijan metsäaamut 90- luvun tyyliin jatkuvalla vilulla,nälällä ja univelalla ovat oikeasti 1000 kertaa haastavampia kuin opiskelut.
Toivottavasti tämä tuntematon lellivauva ymmärtää sen.
Sanon ihan vilpittömästi, että narsistinen harhasi itsestäsi on niin ilmiselvää, että jopa apina huomaisi sen. Olet joko typerä trolli, tai samanaikaisesti sekä vastenmielinen että säälittävä ihmisraasu.
Niin, siitä me ollaan ainakin samaa mieltä että kovuutta oken kokenut - kovuudesta suoriutunut.
En osaa sanoa miten pahoja jälkiä on jättänyt kuten arvioit.
Ainakin suorituskyky on kovempi kuin peruskakslymppisillä 2022.
Jos oot sama vastaaja, olisko sulla ryhtiä edes vastata samalla nimimerkillä ?
Näitä tuntuu olevan erityisen paljon vanhemmilla ikäluokilla, mikä on outoa. Olen itse lastensuojelutaustainen ihminen ja elämäni on ollut sitä pyhää ja ihanaa kärsimystä ihan vauvasta lähtien. Kunnon kärsijänä jouduin aloittamaan työt jo 9-vuotiaana, lapsuutta ei ole oikeastaan ollutkaan. Monessa asiassa voisin asettaa itselleni kirkkaimman kruunun ja väittää näitä muita kirjoittajia pullamössöiksi ja turhasta vinkujiksi (myös kaffepullaa), mutta kaikesta kärsimyksestäni huolimatta ja ehkä juuri sen takia toivon, että kenenkään ei tarvitsisi kokea samaa mitä minä olen kokenut. Toivon ja suon ilomielin helpomman, kevyemmän ja terveemmän elämän tuleville sukupolville ja toivon heidän elämäänsä iloa, onnea ja rakkautta. En loputonta kärsimystä, koska ei se kärsiminen ihan oikeasti jalosta ketään eikä tee paremmaksi ihmiseksi. Pikemminkin päin vastoin, nähtävästi kärsiminen tekee ihmisistä todella ikäviä, raskaita, rasittavia ja onnettomia ihmisiä. Mikä on surullista.