Lue keskustelun säännöt.
Lapseni ei osaa nauttia yliopisto-opiskelusta
Opinnot alkoi korona-aikaan ja kaksi vuotta mennyt lähes täysin etänä. Ei ole tutustunut keneenkään. Nyt kai normaalimpaa opiskelua alkamassa, mutta ei ole toiveikas eikä näe enää mitään hyvää siinä. Etäopetus taisi tuhota paljon. Mitkä teidän opiskelijoiden/nuoryen vanhempien fiilikset on?
Kommentit (216)
Minä menin yliopistoon opiskelemaan, en luomaan ystävyyssuhteita tai etsimään parisuhdetta. Minä olinkin jo kolmikymppinen ja niin on moni muukin opiskelija nykyisin.
Vähän sama asia kuin työelämässä. Ei siellä olla kavereita hakemassa, vaan uraa luomassa ja/tai ansaitsemassa rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä menin yliopistoon opiskelemaan, en luomaan ystävyyssuhteita tai etsimään parisuhdetta. Minä olinkin jo kolmikymppinen ja niin on moni muukin opiskelija nykyisin.
Vähän sama asia kuin työelämässä. Ei siellä olla kavereita hakemassa, vaan uraa luomassa ja/tai ansaitsemassa rahaa.
Voi olla näinkin, mutta osalle se ryhmäytyminen ja kavereiden saanti on auttanut työelämään siirtymisessä ja töihin pääsyssä. Sitä ei kannata unohtaa.
Mulle etäopiskelu ois ollu unelma. Kärsin omana yliopistoaikana suunnattomasti siitä et piti raahautua paikapäälle luennoille ja olla sosiaalinen. Lähestulkoon et valmistunu sen takia koska se oli niin kamalaa. Puskin kuiteki läpi mut oon ikuisesti traumatisoitunu. Onneks sentään kaikki kissanristiäiset pysty jättää väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.
Oma keskimmäinen aloitti yliopisto-opinnot kaksi vuotta sitten. Ennätivät pitää orientaatioviikkon ja sen tapahtumat ennenkuin meni opiskelu etäilyksi. Onneksi alaan kuuluu niin paljon harjoitustöitä, että niissä tutustui ihmisiin. Jo ensimmäisenä vuonna meni mukaan ainejärjestöön ja osakuntaan. Osakuntajutut jäi kun tuli valituksi ainejärjestön hallitukseen. Opiskelu on vaativaa ja aikaavievää ja porukka hitsautui hyvin yhteen.-siis ne, jotka osui samaan pienryhmään. Hänellä aloitti muutama hyvä lukioaikainen ystävä yhtä aikaa opinnot samassa kaupungissa, joten he ovat myös olleet toistensa tukena. Kotoa otti myös yhden lemmikin seuraksi. Ei suurempia ongelmia siis ja viime keväänä oli jo liikaakin kaikenlaista toimintaa ja tapahtumien järjestämistä.
Itsensä pitää olla aktiivinen, jotta niitä kavereita ja verkostoja saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Kyllä aloittajan huoli on aiheellinen. Kyllä opinnoista tulisi tietyllä tavalla nauttia, vaikka opiskelu onkin suurelta osin raakaa työntekoa. Nautinto tulee siitä, että kokee olevansa oikealla alalla opinnot sujuvat, on kavereita jne. Vallankin, jos muuttaa kauas kotoa ja joutuu luomaan uudet kuviot, on tärkeää saada muutamia ystäviä. Muistan, kun itse muutin kaukaa maalta Helsinkiin opiskelemaan. Kaikki muu meni sulavasti, mutta koin itseni alussa aika yksinäiseksi. Muut opiskelijat olivat suureksi osaksi pk-seudulta, eivätkä olleet niin halukkaita tutustumaan, saatikka viettämään yhdessä vapaa-aikaa.
Itse muutin myös opintojen perässä Helsinkiin opiskelemaan. Asuin kampuksen vieressä 13 hengen solussa aluksi ja sain sieltä parhaat ja pitkäaikaisimmat ystäväni ja aviomieheni. Kyllä se ystävien saaminen on paljon itsestä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tuo joka meni kouluun opiskelemaan. Ennen yliopistoa, sen aikana ja jälkeen tein myös töitä ja kasvatin verkostoja. Työverkostot ovat erilaisia kuin "kaveriverkostot". Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia töiden suhteen - mistä olen kiitollinen ja tiedän, ettei se aina onnistu - mutta viimeisimmän vuosikymmenen olen tehnyt erittäin tyytyväisenä etätöitä.
Etätyö on tulevaisuuden työtä ja surku tulee niitä ihmisiä, joiden verkostot löytyvät vain työpaikoilta ja kouluista. Että ilman niissä fyysisesti olemista suhteet kuihtuvat.
Itse en enää suostu perinteiseen toimistotyöhön, edes hybridimalliin. Etätöiden edut ovat niin merkittävät.
nyt alkaa opiskelut ja ei etänä, tärkeintä on opiskella ja valmistua ajallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei kestetä todellisuutta. Kaiken pitäisi olla hauskaa tai nautittavaa. Se vaan ei mene niin. Elämässä pitää oppia sietämään asioita, jotka ovat kaukana hauskasta. Se on kasvattavaa ja kehittää ongelmanratkaisukykyä sekä henkistä vahvuutta.
Opiskelu ja työ ovat erittäin suuri osa elämää, mutta on aivan ok, että ne ovat kärsimystä? Vain vapaa-ajalla ollaan sitten onnellisia?
Mikäli opiskelu ja työ on kärsimystä niin kyllä silloin on tehty väärä alavalinta.
En sanoisi ihan noin jyrkästi. Itselläni oli vaikeuksia opiskeluaikana, kun korkeakouluopiskelu oli todella teoreettista ensimmäiset vuodet. Motivaationi oli lähellä nollaa. Hain noin puolivälissä muualle opiskelemaan käytännöllisempiä aloja, mutten päässyt. Sitten löysinkin oman kulmani oman koulutusohjelmani sisältä ja loppuaika menikin mukavasti. Nyt olen ollut työelämässä jo kohta 20v. Ei kannata antaa periksi liian aikaisin!
semppaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aikuisopiskelija. Alkuun oli kivaa, ettei tarvinnut ajella luennoille vaan luennot yms. oli netissä. Nyt en ole tavannut ketään uutta juttukaveria pariin talveen. Aloitin gradukurssin, mutta sattui ohjaaja, joka ei edes tiennyt, miten pitkä gradun pitää olla sivumäärältään. Sen kurssin osanottajalle laitoin kaveripyyntöä facessa, muttei kai tuo ole sitä nähnytkään.
Facekavereina on joitain kanssaopiskelijoita ajalta ennen koronaa. Ollaan vaihtelevasti tekemisissä.
Tuo surkea gradutyö ja korona yms. ovat laiskistaneet mut enkä varmaan maisteriksi valmistukaan. Syventävät kurssit ovat niin tylsiä, etten jaksa.
Älä anna periksi gradun kanssa. Jokainen graduntekijä on oikeutettu ohjaukseen. Vaadi sitä. Yliopisto-opettajissa on myös tietämättömiä tyyppejä ja se saattaa näkyä mm. välinpitämättömyytenä. Mene heti lukukauden alussa tapaamiseen ohjaajasi kanssa 👍
Joo, tee se tutkinto loppuun. Vähemmän se valmis harmittaa. Voit sen sitten jättää taakse. Jos ei kiinnosta, tee minimipanoksella syventävät kurssit. Kyllästymisongelmat ovat yleisiä, mutta olet tehnyt jo paljon työtä.
Kiitän kannustuksesta. Saa nähdä mitä tapahtuu. Syventäviin pitäis lukea asioita, jotka ei kiinnosta eikä tutkinnosta ole apua oikein missään, kun eläkevuodet ovat niin lähellä. Gradun kirjoittaminen kiinnosti ja mulla kandin kirjoitus sujui ja arvosanaankin olin tyytyväinen. Tuo graduohjaaja sitten tuhosi mun kiinnostuksen gradun kirjoittamiseen. Ajattelin vielä tämän vuoden opiskella kylläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Joo elämän suola on hammasta purren irvistää ja suorittaa mahdollisimman kovasti.
Aloitin vuosi sitten Turussa. Opiskelu alkoi lähes heti etänä, joitain luentoja ja harjoitusryhmiä toki oli lähiopetuksessa. Ihmisiin kunnolla tutustuminen on kyllä ollut hankalaa. Olen 23-vuotias, ja pelkästään jo ikäni takia kaveriporukan löytäminen on haaste. Aloittelevia opiskelijoita oli noin 45, joista suurin osa oli suoraan lukiosta tulleita, sen jälkeen joitain minun ikäisiäni ja vanhempia. Välillä en tiedä, olenko lukiossa vaiko yliopistossa. Nuoremmat käyttäytyvät kyllä ihan hyvin ja asiallisesti, mutta huomaan heidän silti olevan lapsellisempia. Kuppikuntia syntyy helpommin.
Tapahtumia peruttiin, kun niitä ei koronan vuoksi muka voinut järjestää. Monista tapahtumista en edes saanut tietoa, koska en heti alussa päässyt porukoihin kunnolla sisään. Joihinkin rientoihin taas piti ostaa liput, joita on rajoitettu määrä ja jotka saattavat loppua parissa minuutissa.
Jos et ole samaa mieltä yhteiskunnallisissa asioissa (korona, feminismi, blm, lgbt, trans- ja sukupuoliasiat, vasemmistolaisuus) niin ulkopuolelle jääminen on iso riski. Ajattelin itse jo muutaman kuukauden jälkeen, etten tule löytämään oikeanlaisia ihmisiä alaltani. Löysin kuitenkin sattuman kautta muutaman ihmisen, jotka eivät ole poliittisesti liian värittyneitä. Nämä ihmiset ovat omalta alaltani ja samalta vuosikurssilta, josta yllätyin. Meillä kaikilla on oikeastaan ollut ulkopuolinen olo, emme oikein näe meissä ja muissa mitään yhteistä samaa alaa lukuunottamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä menin yliopistoon opiskelemaan, en luomaan ystävyyssuhteita tai etsimään parisuhdetta. Minä olinkin jo kolmikymppinen ja niin on moni muukin opiskelija nykyisin.
Vähän sama asia kuin työelämässä. Ei siellä olla kavereita hakemassa, vaan uraa luomassa ja/tai ansaitsemassa rahaa.
Minäkin olen lähempänä kolme- kuin kaksikymppistä, ja aloitan tänä syksynä opinnot yliopistolla. Muutkin kuitenkin ihan yhtä lailla uuteen kaupunkiin, josta en tunne ketään. Eli kyllä toivon, että löydän myös kavereita ja ystäviä, ja helpoinhan niitä tässä tilanteessa on löytää yliopistolta. Näin opintojen alkuvaiheessa on muutenkin vaikeaa hahmottaa omaa tulevaa urapolkua, varsinkin humanistisilla aloilla, joten on hankala suhtautua opintoihin heti tuollaisesta uranäkökulmasta. Tässä on kuitenkin monta vuotta opintoja edessä ennen kuin urapolku alkaa hahmottua. Niille vuosille olisi tärkeää löytää myös omat sosiaaliset piirit.
Vierailija kirjoitti:
semppaaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aikuisopiskelija. Alkuun oli kivaa, ettei tarvinnut ajella luennoille vaan luennot yms. oli netissä. Nyt en ole tavannut ketään uutta juttukaveria pariin talveen. Aloitin gradukurssin, mutta sattui ohjaaja, joka ei edes tiennyt, miten pitkä gradun pitää olla sivumäärältään. Sen kurssin osanottajalle laitoin kaveripyyntöä facessa, muttei kai tuo ole sitä nähnytkään.
Facekavereina on joitain kanssaopiskelijoita ajalta ennen koronaa. Ollaan vaihtelevasti tekemisissä.
Tuo surkea gradutyö ja korona yms. ovat laiskistaneet mut enkä varmaan maisteriksi valmistukaan. Syventävät kurssit ovat niin tylsiä, etten jaksa.
Älä anna periksi gradun kanssa. Jokainen graduntekijä on oikeutettu ohjaukseen. Vaadi sitä. Yliopisto-opettajissa on myös tietämättömiä tyyppejä ja se saattaa näkyä mm. välinpitämättömyytenä. Mene heti lukukauden alussa tapaamiseen ohjaajasi kanssa 👍
Joo, tee se tutkinto loppuun. Vähemmän se valmis harmittaa. Voit sen sitten jättää taakse. Jos ei kiinnosta, tee minimipanoksella syventävät kurssit. Kyllästymisongelmat ovat yleisiä, mutta olet tehnyt jo paljon työtä.
Kiitän kannustuksesta. Saa nähdä mitä tapahtuu. Syventäviin pitäis lukea asioita, jotka ei kiinnosta eikä tutkinnosta ole apua oikein missään, kun eläkevuodet ovat niin lähellä. Gradun kirjoittaminen kiinnosti ja mulla kandin kirjoitus sujui ja arvosanaankin olin tyytyväinen. Tuo graduohjaaja sitten tuhosi mun kiinnostuksen gradun kirjoittamiseen. Ajattelin vielä tämän vuoden opiskella kylläkin.
Mikähän tk. Itse huomasin myös aikuisopiskelijana, että minuun suhtauduttiin kielteisemmin kuin nuoriin opiskelijoihin.
Mutta tee gradu loppuun. Siis sinun kannattaa kirjoittaa vaikka appron gradu kuin jättää kirjoittamatta. Ja usein, kun pingottaminen arvosanasta lakkaa, kirjpittaminen alkaa sujua. Jos kandi on sujunut hyvin, sujuu gradukin, sehän on vain hieman kandia laajempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli minullakin ne 2-3 ekaa vuotta aika pakkopullaa eikä kavereita tullut vaikka oltiin ihan fyysisesti paikalla. Vastan kun neljäntenä vuonna liityin erääseen yliopiston järjestöön, alkoi hauskuus ja kavereita tuli.
Kyllä se on omista valinoistakin kiinni, ei kaikki tule automaattisesti vaikka oltaisiinkin läsnä fyysisesti.
jotkut käy viekä töissä opiskelujen ohella niin ei siinä ehdi rillutella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin yliopistoon opiskelemaan, en luomaan ystävyyssuhteita tai etsimään parisuhdetta. Minä olinkin jo kolmikymppinen ja niin on moni muukin opiskelija nykyisin.
Vähän sama asia kuin työelämässä. Ei siellä olla kavereita hakemassa, vaan uraa luomassa ja/tai ansaitsemassa rahaa.
Minäkin olen lähempänä kolme- kuin kaksikymppistä, ja aloitan tänä syksynä opinnot yliopistolla. Muutkin kuitenkin ihan yhtä lailla uuteen kaupunkiin, josta en tunne ketään. Eli kyllä toivon, että löydän myös kavereita ja ystäviä, ja helpoinhan niitä tässä tilanteessa on löytää yliopistolta. Näin opintojen alkuvaiheessa on muutenkin vaikeaa hahmottaa omaa tulevaa urapolkua, varsinkin humanistisilla aloilla, joten on hankala suhtautua opintoihin heti tuollaisesta uranäkökulmasta. Tässä on kuitenkin monta vuotta opintoja edessä ennen kuin urapolku alkaa hahmottua. Niille vuosille olisi tärkeää löytää myös omat sosiaaliset piirit.
Aivan. Täällä tuntuu moni sellainen vähättelevän kavereiden saannin merkitystä, jotka jatkavat omissa piireissään joutumatta muuttamaan kauas kotiseudultaan. On erittäin tärkeää olla muutama hyvä kaveri uudella paikkakunnalla. Hassua, että jotkut eivät tätä käsitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nauttia opiskelusta? Ei sinne mennä nauttimaan vaan opiskelemaan ammatti. Lapsesi on oikeassa, vaikka vanhemmalla väärä ajatusmaailma.
Kyllä aloittajan huoli on aiheellinen. Kyllä opinnoista tulisi tietyllä tavalla nauttia, vaikka opiskelu onkin suurelta osin raakaa työntekoa. Nautinto tulee siitä, että kokee olevansa oikealla alalla opinnot sujuvat, on kavereita jne. Vallankin, jos muuttaa kauas kotoa ja joutuu luomaan uudet kuviot, on tärkeää saada muutamia ystäviä. Muistan, kun itse muutin kaukaa maalta Helsinkiin opiskelemaan. Kaikki muu meni sulavasti, mutta koin itseni alussa aika yksinäiseksi. Muut opiskelijat olivat suureksi osaksi pk-seudulta, eivätkä olleet niin halukkaita tutustumaan, saatikka viettämään yhdessä vapaa-aikaa.
Itse muutin myös opintojen perässä Helsinkiin opiskelemaan. Asuin kampuksen vieressä 13 hengen solussa aluksi ja sain sieltä parhaat ja pitkäaikaisimmat ystäväni ja aviomieheni. Kyllä se ystävien saaminen on paljon itsestä kiinni.
Helppoahan se soluasumisessa on. Vai kehotatko kaikkia asumaan tuollaisissa soluissa.
Opiskeluaika on ollut elämäni huonointa aikaa monesta eri syystä. Odotan sitä päivää, kun syötän graduni ja valmistumishakemukseni järjestelmään ja voin jättää koko homman taakseni. Tiesin jo ensimmäisen vuoden jälkeen, että olisi pitänyt tehdä jotain muuta, mutta en ole tähän päivään mennessä keksinyt mitä se muu olisi, joten näillä on menty ja onneksi kohta loppuu.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä tiedä ketään, joka olisi nauttinut opiskeluista. Jotkut kurssit ovat mielenkiintoisia, mutta suurimmaksi osaksi homma on pakkopullaa. Hommataan tutkinto, että päästään töihin. Sosiaaliset jutut eivät kuitenkaan kuulu itse tutkinnon suorittamiseen ja siinä tarvitaan omaa proaktiivisuutta paljon, jos meinaa saada kavereita.
Minusta opiskelu oli aivan parasta. Sai nukkua pitkään, kurssivalinnat olivat todella vapaita, opin paljon uutta ja mielenkiintoista. Erityisesti nautin opiskelijaelämästä, baareissa pyörimisestä ja muista tapahtumista. En edes ole mikään sosiaalinen ja minulla oli vain pari kaveria. Totta kai sitä mieluummin nauttii kuin kärsii! Siihen kannattaa pyrkiä. Harmittaa todella paljon korona-ajan opiskelijoiden puolesta. Heiltä jää paljon kokematta. Työelämässä kaipaan opiskelua, mutta aikansa kutakin.
Joo, tee se tutkinto loppuun. Vähemmän se valmis harmittaa. Voit sen sitten jättää taakse. Jos ei kiinnosta, tee minimipanoksella syventävät kurssit. Kyllästymisongelmat ovat yleisiä, mutta olet tehnyt jo paljon työtä.