Missä iässä olette viimeksi rakastuneet niin, että on perhosia

Rajun ihastukseni kanssa edelleen. Nyt oon 46

Täytin 46v tänä vuonna.

3-kymppisiä olemme. Joskus taas on tasaista tai sitten menee ärsytyksen puolelle, mutta aina tasaisin väliajoin tulee rakkausvaiheita. Eikö muilla pitkään yhdessä olleilla? Tavattiin jo kun olin 16v.

Tapasin silloin nykyisen mieheni.

ole ollut. Nelikymppinen perheenäiti; rakastan syvästi miestäni, mutten ole koskaan ollut häneen rakastunut tuolla tavalla.

aviomieheeni/ lasten isään. Yhdessäolovuosia takana tasan 10.

Ihastua voi niin, että on perhosia vatsassa, mutta rakastuminen vaatii kyllä jo aika pitkäkestoisen suhteen.

sitten kun tapasin mieheni. En sen jälkeen (olemme edelleen yhdessä).

kun tapasimme lasten isän/aviomieheni kanssa.Nyt olen 32v.

ja edelleen se jatkuu, nyt 39 vuotias. eiköhän tämä tästä vähitellen ala laantua pikapuoliin. ei tosin vielä. viime yö meni taas vaihteeksi siten, että sen sijaan, että oisin saanut unen päästä kiinni, makasin vain katsomassa kumppaniani. luoja, että rakastan häntä. luoja, että hän on komea.

oli sellainen rakastuminen, että sen seurauksena lapsi ( :

Johti avioliittoon ja lapseen. Ja edelleen siis naimisissa.

Valitettavasti oli yksipuolista.

37 vuotta. Olimme ja olemme yhä naimisissa, vaan emme keskenämme. Emmekä olleet silloinkaan.



Tuossa ylempänä sönkötettiin jotakin ihastumisen ja rakastumisen erosta. Tai ei sönkötetty vaan oletettiin että kaikki tietävät, miten kirjoittaja ne mieltää. Naiset aina lässyttävät... ensin eivät myönnä olevansa ihastuneita, koska se olisi jonkinlainen tappio. Sitten kun suhde kuitenkin pääsee heräämään, puhutaan miehestä pahaa. Kun mies on jättänyt oikuttelevan naisen, selitetään, miten se hyväksikäytti rakastunutta naista. Lässyttäisivät vähemmän määritelmiensä kanssa ja ottaisivat vastuun tunteistaan.

Jotenkin tuntuu ihan älyttömältä ajatukseltakin sellainen. Mulla ja miehelläni on melkein 6 vuotta avioliittoa takana ja kaksi lasta, enkä tosiaan ole koskaan ollut tuolla lailla ihastunut sen enempää mieheeni kuin kehenkään muuhunkaan. Sekin, kun joku kirjoitti, ettei saa yöllä nukuttua kun tuijottelee sitä ihanaa miestään, kuulostaa aivan kaistapäiseltä - jos minun ihana mieheni vaikuttaa minun yöuniini, se johtuu hänen kuorsaamisestaan, ja hän saa jatkaa yöuniaan sohvalla tai vierashuoneessa, koska minä muistutan aamulla äitikarhua, ellen saa nukkua.



Lapsiani olen tuijottanut heidän nukkuessaan, koska en ole pystynyt käsittämään, miten olen voinut jotakin niin upeaa maailmaan saattaa. Viimeksi tänään tuijotin päiväuniaan nukkuvaa 1-vuotiasta poikaani ja ihmettelin, miten siitä voi olla vasta vähän reilu vuosi, kun tuo otus oli vielä minun sisälläni. Kohta menen, kuten joka ilta, ihastelemaan tuhisevaa 4-vuotiasta tytärtäni ja mietin, miten mulla voikaan noin ihana tytär olla. Mitään perhosia ei kyllä lentele mailla eikä halmeilla, enkä tosiaankaan koe olevani ihastunut lapsiini, vaikka he ihania ovatkin :)

Nyt olen 39, still going strong.

Saman miehen kanssa olen edelleen, perhosia ei ole näkynyt enää pitkään aikaan.



Oletan että perhoset palaisivat jos vaihtaisin miestä, mutta ei siihenkään nyt oikein voi enää ruveta.

Siirrypä kerran itsekin toisaalle nukkumaan. Ei se mikään miesten peritty velvollisuus ole nukkua sohvalla tai ties missä... rapussa.

Olin ensimmäisellä kerralla 29 ja toisella 34. molemmilla kerroilla naimisissa ja edelleen naimisissa saman miehen kanssa, joka ei siis ole kumpikaan noista. Hän ei ole varsinaisesti perhosia tuottanut, vaikka toki se kiihkeä kausi oli meilläkin silloin kun tavattiin (olin 21)...



Perhosia tulee ja menee, hyvä mies ja rakkaus pysyy, jos jotain oikeita ongelmia ei tule. Ihastumiset/rakastumiset eivät ole sitä.

Siirrypä kerran itsekin toisaalle nukkumaan. Ei se mikään miesten peritty velvollisuus ole nukkua sohvalla tai ties missä... rapussa.

ja olen joskus siirtynytkin. Yleensä se on mies, joka siirtyy, ja vieläpä ihan omasta tahdostaan. Sori.