Kertokaa syitä, miksi kuulutte kirkkoon.

Nettikeskustelut on yleensä niin täynnä turhaa peitsenkalistelua ja vastakkainasettelua, joten mukava kuulla, että löytyy edes yksi uskonnoton, joka ei saa allergista kohtausta, kun joku puhuu omasta vakaumuksestaan.

Samassa elämän veneessä keikutaan kaikki!

Mielenkiintoinen ketju! Vaikka itse olenkin uskonnoton, mielestäni on tosi kiinnostavaa lukea tällaista pohdintaa.

Asun pienellä paikkakunnalla ja minulla on uskovaiset vanhemmat sekä appivanhemmat. Jos en kastaisi mahdollisia tulevia lapsiamme, suku järkyttyisi pahasti ja kuulisin asiasta kauhistelua varmasti vuosikausia. Lisäksi lapsi voisi kokea koulussa olevansa jotenkin huonolla tavalla erilainen kuin muut, koska ei kuulu kirkkoon ja kaikki muut kuuluvat. Joten olen kirkossa, kunnes lapset on tehty ja kastettu. Sitten erotaan miehen kanssa molemmat yhdessä. Siihen asti pitää vain sinnitellä, sillä en halua tehdä niinkään, että eroaisin nyt ja liittyisin joka kerta kastamista varten. Haluan erota yhden kerran, joka saa riittää loppuelämäksi. Erota haluan siksi, että vaikka uskon syvästi jumalaan, en arvosta kaikkia ev.lut. kirkon oppeja. En ylipäätäänkään ymmärrä, miksi kirkkoa tarvitaan. Usko on minulle henk.koht. asia, ei jotain, minkä joku sanelee ulkoapäin.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jos kytättiin koko ajan. Kukaan ei saanut poiketa mitenkään. Aina jos ajatteli tehdä jotain tai jättää jotain tekemättä, piti ensin miettiä, että "mitähän ne ihmiset sanoo". YÖK! Minutkin pakotettiin rippikouluun juuri siksi: "Et kai sinä aio jäädä ruunankummiksi ja mitä ne ihmisetkin sanoo?".

Sittemmin muutin Helsinkiin ja erosin kirkosta esikoista odottaessani. Ei kiinnosta ihmisten sanomiset. Jää täällä sulautuu hyvin joukkoon, kun on hiihtäjää joka lähtöön.

osa on jo päässyt ripillekin

en nää mitään syytä, miksi ei kuuluttais

mies ei kyllä kuulu, mutta ei silläkään ole mitään sitä vastaan

minut on lapsena liitetty kirkkoon kasteen kautta. Olen myös miettinyt, pitäisikö liittyä johonkin toiseen seurakuntaan, sillä kirkko on paikoin erkaantunut Raamatun sanasta.

puoli ei ole minulle millään lailla merkityksellinen, mutta monet ev.lut. kirkon perinteet sitäkin enemmän ja haluan osaltani olla tukemassa niiden jatkumista.



Perinteistä voisi mainita vaikka suvivirren laulaminen kevätjuhlissa, kasteeseen, avioliittoon, hautaamiseen liittyvät jutut, kirkkorakennukset jne jne jne. Isoja ja pieniä juttuja siis.

ja voisin antaa pitkän listan syistä tähän ratkaisuun. ;)

Kirkko antaa seurakuntayhteyden. Mahdollisuuden keskustella maailman asioista kristilliseltä pohjalta.

Turvan, varmuuden ja iloa.

asenteellinen valtionkirkko.

Asun pienellä paikkakunnalla ja minulla on uskovaiset vanhemmat sekä appivanhemmat. Jos en kastaisi mahdollisia tulevia lapsiamme, suku järkyttyisi pahasti ja kuulisin asiasta kauhistelua varmasti vuosikausia. Lisäksi lapsi voisi kokea koulussa olevansa jotenkin huonolla tavalla erilainen kuin muut, koska ei kuulu kirkkoon ja kaikki muut kuuluvat.



Joten olen kirkossa, kunnes lapset on tehty ja kastettu. Sitten erotaan miehen kanssa molemmat yhdessä. Siihen asti pitää vain sinnitellä, sillä en halua tehdä niinkään, että eroaisin nyt ja liittyisin joka kerta kastamista varten. Haluan erota yhden kerran, joka saa riittää loppuelämäksi.



Erota haluan siksi, että vaikka uskon syvästi jumalaan, en arvosta kaikkia ev.lut. kirkon oppeja. En ylipäätäänkään ymmärrä, miksi kirkkoa tarvitaan. Usko on minulle henk.koht. asia, ei jotain, minkä joku sanelee ulkoapäin.

se on eräänlainen julistus siitä, että minä uskon näin ja haluan olla tämän porukan jäsen. Edes paperilla, vaikken jaksaisikaan kovin usein käydä missään tilaisuuksissa. Tätä se minulle tarkoittaa: kuulun kirkkoon kertoakseni muille, mihin kuulun. Ja viesti on nimenomaan ihmisille. Jumalan kanssa mulla on sitten suhde ihan muuta kautta.

Turvaa varmuutta ja iloa voi saada muuten. Perusturvahan pitäisi olla osittain sisäsyntyinen. Seurakuntalaisia saa tavata ilman kirkkoon kuulumistakin. Jumalaankin saa uskoa ilman maksamatta lunnaita taivaaseen. Omat rikkeet pitää sovittaa kaikkien. Sunnuntaiehtoollinen ei saisi minusta korvata todellista katumusta ja oikeudenmukaista tapaa elää.



Juuri muutama päivä sitten eräässä kasteasia-ketjussa pappi sanoi, että pakanat pääsevät taivaaseen sydämensä perusteella. Siis todellakin rakkaus, armahdus ja katumus eivät myöskään ole kirkon tai kristityn omaisuutta. Kristinuskon näkemyksistä saa myös puhua kirkkoon kuulumaton.

Tässä muutama;

* kirkkohäät on jees

* haluan voida olla kummi

* rippikoulu (ainakin omani) oli kiva, haluan myös lapsilleni mahdollisuuden osallistua

* tekevät mun mielestä ok diakoniatyötä ja kirkon ulkomaanapu käyttää varansa hyvin

* uskon jumalaan ja vaikken kaikkia kirkon oppeja allekirjoitakkaan, niin suurimman osan. Tärkeät jutut.

* kirkko (jotkut piispat) lataa tervetulleita mielipiteitä keskusteluihin (ärsyttäviä tapauksiakin tietysti löytyy)



Tossa noita. Tosin voisin myös listata syitä erota, mutta niitä ei nyt kysytty...

Turvaa varmuutta ja iloa voi saada muuten. Perusturvahan pitäisi olla osittain sisäsyntyinen. Seurakuntalaisia saa tavata ilman kirkkoon kuulumistakin. Jumalaankin saa uskoa ilman maksamatta lunnaita taivaaseen. Omat rikkeet pitää sovittaa kaikkien. Sunnuntaiehtoollinen ei saisi minusta korvata todellista katumusta ja oikeudenmukaista tapaa elää. Juuri muutama päivä sitten eräässä kasteasia-ketjussa pappi sanoi, että pakanat pääsevät taivaaseen sydämensä perusteella. Siis todellakin rakkaus, armahdus ja katumus eivät myöskään ole kirkon tai kristityn omaisuutta. Kristinuskon näkemyksistä saa myös puhua kirkkoon kuulumaton.

Mäkään en ole mitenkään kirkollinen, mutta en ole nähnyt syytä erota. Käyn joulukirkossa ja häissä/kastajaisissa. Käytän siis kirkon palveluja jonkun verran ja arvostan sitä että pikku paikkakunnan diakonissa käy äitiäni tervehtimässä säännöllisesti. Ärsyttää tyypit jotka eivät viitsi maksaa kirkollisveroa, mutta käyttävät samoja palveluja. Toivottavasti kirkko laittais toimituksille maksun niille jotka eivät ole maksaneet kv:a 5 vuoteen... Eivätkä kävis moikkaamassa sellaisia vanhuksia joiden sukulaiset eivät maksa...



Älkää nyt hermostuko. Toi loppu oli ihan provoa.

Ei kai häävieraana oleminen ole kirkollisten palveluiden käyttämistä? Siis ylipäätäänkin mielestäni ei ole kirkollisen palvelun käyttämistä, jos tulee kutsuttuna kirkolliseen juhlaan.



Jos on kirkosta eronnut, niin tuskin kastaa lastaan tai menee kirkossa naimisiin.

Asun pienellä paikkakunnalla ja minulla on uskovaiset vanhemmat sekä appivanhemmat. Jos en kastaisi mahdollisia tulevia lapsiamme, suku järkyttyisi pahasti ja kuulisin asiasta kauhistelua varmasti vuosikausia. Lisäksi lapsi voisi kokea koulussa olevansa jotenkin huonolla tavalla erilainen kuin muut, koska ei kuulu kirkkoon ja kaikki muut kuuluvat.

Joten olen kirkossa, kunnes lapset on tehty ja kastettu. Sitten erotaan miehen kanssa molemmat yhdessä. Siihen asti pitää vain sinnitellä, sillä en halua tehdä niinkään, että eroaisin nyt ja liittyisin joka kerta kastamista varten. Haluan erota yhden kerran, joka saa riittää loppuelämäksi.

Erota haluan siksi, että vaikka uskon syvästi jumalaan, en arvosta kaikkia ev.lut. kirkon oppeja. En ylipäätäänkään ymmärrä, miksi kirkkoa tarvitaan. Usko on minulle henk.koht. asia, ei jotain, minkä joku sanelee ulkoapäin.

Aivan naurettavaa suvun takia jäädä kirkkoon. Ei se sinusta todellakaan tee hyvää ihmistä, että näön vuoksi pidät kastajaiset. Etkö sinä halua, että uskon asiat ovat oman lapsesi henkilökohtaisia asioita myös.

Minua ei kastettu pienenä ja sain valita menenkö uskontotunneille ja menin aluksi, mutta sitten totesin, että se on turhaa, sitten palasin tunneille, kun alettiin puhua maailman uskonnoista ja yleisemmistä asioista ja rippileirin yhteydessä minut myös kastettiin. Olen siis saanut itse päättää. Minua ei ole ikinä kiusattu asian takia. Jotkut saattoivat korkeintaan olla ihmeissään, että eikö minulla sitten ole nimeä. Pääsin oikaisemaan ihmisten sivistyksen aukkoja, mutta sitä ei voi sanoa kiusaamiseksi. Olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, että olen saanut itse päättää.

Nyt aikuisiällä erosin taas kirkosta ja juurikin siksi, että haluan olla lapselleni yhtä esimerkillinen. Lapsikaste on turha. Ei sillä kortilla taivaaseen pääse. Minun on itse opetettava lapselle kunnollisia arvoja. Ja lapset eivät minkään uskon tai uskonnottomuuden mukaan voi olla lähtökohtaisesti syntisiä.

Olen ylpeä siitä, että minun ei tarvitse tällaisissa oman tunnon ja arvomaailman asioissa nöyristellä muiden edessä, vaan osaan sanoa kantani ja seisoa myös heikompien takana. Minusta uskonasioista päättäminen on antanut valtavasti voimaa ja itsevarmuutta.

Jos kastat lapsesi, kasta se sen vuoksi, että koet antavasi hänelle oikean paikan kasvaa tässä maailmassa, älä sen vuoksi, että mummot ja vaarit suuttuvat. Sinun tehtävä on puolustaa lastasi. Eikä uskolla saa edes sukulaiset kiristää.

Mäkään en ole mitenkään kirkollinen, mutta en ole nähnyt syytä erota. Käyn joulukirkossa ja häissä/kastajaisissa. Käytän siis kirkon palveluja jonkun verran ja arvostan sitä että pikku paikkakunnan diakonissa käy äitiäni tervehtimässä säännöllisesti. Ärsyttää tyypit jotka eivät viitsi maksaa kirkollisveroa, mutta käyttävät samoja palveluja. Toivottavasti kirkko laittais toimituksille maksun niille jotka eivät ole maksaneet kv:a 5 vuoteen... Eivätkä kävis moikkaamassa sellaisia vanhuksia joiden sukulaiset eivät maksa...

Älkää nyt hermostuko. Toi loppu oli ihan provoa.

Osa kunnallisverosta menee kirkon pussiin. Ei se kaikki raha tule kirkolle vain kirkollisverosta!

Turvaa varmuutta ja iloa voi saada muuten. Perusturvahan pitäisi olla osittain sisäsyntyinen. Seurakuntalaisia saa tavata ilman kirkkoon kuulumistakin. Jumalaankin saa uskoa ilman maksamatta lunnaita taivaaseen. Omat rikkeet pitää sovittaa kaikkien. Sunnuntaiehtoollinen ei saisi minusta korvata todellista katumusta ja oikeudenmukaista tapaa elää. Juuri muutama päivä sitten eräässä kasteasia-ketjussa pappi sanoi, että pakanat pääsevät taivaaseen sydämensä perusteella. Siis todellakin rakkaus, armahdus ja katumus eivät myöskään ole kirkon tai kristityn omaisuutta. Kristinuskon näkemyksistä saa myös puhua kirkkoon kuulumaton.

Mutta ei tarvitse. Ollakseen hyvä ihminen. Se tuntuu välillä unohtuvan joiltain kirkkoon kuuluvilta. Rakkautta vaan sinnekin.

Jos kirkkoa ei olisi, kukaan ei pitäisi yllä seurakuntaa eikä veisi kristinuskoa seuraaville sukupolville. Jos kukaan ei kuuluisi kirkkoon, kristinusko sammuisi.



Koska kuulun kirkkoon, voi käydä ehtoollisella kun tuntuu siltä. Jos en kuuluisi ev.lut-kirkkoon, kuuluisin varmaan ortodoksikirkkoon. Senkin koen itselleni läheiseksi.

on jotain syvempään kuin sen miettiminen, mitä hyötyä minulle kirkosta on. Kristittynä oleminen on tärkeä osa identiteettiäni. Se on jotain, joka on kestänyt läpi kaikkien, kovienkin, elämänvaiheiden. Kristillinen uskoni on jotain, mitä "hengitän", ei oikean opin kouristuksen omaista hallintapyrkimystä tai moralistista synkistelyä. Uskoni ytimessä on luottamus siihen, että Jumala on kanssani ja kaikkien häneen turvautuvien kanssa myös yön pimeydessä ja epätoivossa, ei vain kirkkaassa päivänvalossa sunnuntaina klo 10. Uskooni liittyy myös toivo: kaikki ei ole tässä, näkyvillä. Toivoa on, vaikkei sitä inhimillisesti katsottuna olisikaan.



Kirkko on minulle uskonyhteisö. Se on vaillinaisten ja erehtyväisten ihmisten joukko, syntisten ja särkyneiden solidaarisuusliike. Kirkko on yhtä lailla epätäydellinen kuin sen jäsenetkin, mutta sen sisällä on lupa kysyä, etsiä, ihmetellä ja kokea pyhän läsnäoloa. Usko ja elämä ovat mysteerejä. Kirkon muodostavat ihmiset, jotka haluavat aavistella Jumalan salattua olemusta.



Terveisin

luterilaisen kirkon pappi