Jos olit koulukiusattu, menitko luokkakokoukseen
Minä sain Facebookin kautta kutsun. Ehkä se oli virhe. En mennyt mutta lähetin kiitos kutsusta ja hauskaa illanviettoa viestin.
Vain 1 reagoi siihen.
En usko että olisin ollut kovin tervetullut, mutta olisin halunnut vain moikata ja sanoa että minun kohdalla kaikki on ok ja olen elänyt hyvän elämän. En ole mistään vihainen. En syytä heitä mistään.
Totuus on, he jättivät elämääni ison haavan joka ei oikein koskaan parantunut
Haluaisin ajatella että menneet on menneet ja että he eivät ainakaan samaa touhua jatkaisi
Kommentit (85)
En tiedä järjestettiinkö. En ole pitänyt kehenkään koulukaveriin yhteyttä. En olisi missään tapauksessa mennyt, vaikka kutsu olisi tullut.
Sain kutsun, mutta en mennyt. Ei tullut mieleenkään mennä, niin ikäviä asioita tulisi vain mieleen kun näkisi ne tyypit.
Minua ei kiusattu, mutta olin muuten vain ulkopuolinen. Menin luokkakokoukseen 15 vuoden jälkeen, eikä edelleenkään ollut mitään yhteistä luokkakavereiden kanssa.
Ei ole koskaan kuulunut kutsua. Enkä olisi mennyt, vaikka olisi kutsuttukaan. Parempaakin tekemistä on aina kuin kuunnella kaikenlaista tekopirteää p..askanjauhantaa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä järjestettiinkö. En ole pitänyt kehenkään koulukaveriin yhteyttä. En olisi missään tapauksessa mennyt, vaikka kutsu olisi tullut.
Sama. En oikein edes ymmärrä näiden luokkakokousten ideaa. Siellä kehuskellaan muille kuinka mulla menee elämässä niin mahtavan hyvin? Juu, ei voisi vähempää kiinnostaa sellainen.
En mennyt, mutta toisaalta ei minua myöskään kutsuttu.
Sama porukka, joka kiusasi peruskoulussa, järjesti "luokkakokouksen" ja jätti kaksi tai kolme tyyppiä kutsumatta.
En olisi mennyt, vaikka olisi kutsuttu.
Pitäkööt luuserit (luokan pääjehujen ammatteja: kaupan kassa, leipuri, karaoke-emäntä) juhlansa. Itse olen FM.
Näköjään yleistä tuo, ettei kaikkia kutsuta. 🙄
Oli sormuksessa aika ja paikka, mutta olin jo satojen kilometrien päässä enkä olisi mennyt, vaikka joku olisi yrittänyt sitä sekalaista ja huonon luokkahengen omaavaa pösilöiden laumaa kutsuakin koolle. Yök. Eihän me saatu edes luokkaretkeä aikaiseksi, ketään ei kiinnostanut alkaa luotsata porukkaa. Itse olin se hiljainen ja kiusattu.
Eipä tuota oo mittään hajua pijettiinkö sellaista koskaan. Jos pijettiin, niin minnuu ei kutsuttu, ja ihan hyvä silleensä. En oisi kuitenkaan mennynnä.
En mennyt, kerran sain kutsun ja viimeksi minun kautta kyseltiin toista henkilöä jonka kanssa en ole yhteyksissä, eli minua ei kutsuttu mutta tämä toinen luokkalainen olisi haluttu. Toisaalta ei harmita etten mennyt yhteenkään luokkakokoukseen, kun ei minulla ollut koskaan mitään yhteistä heidän kanssaan, olin kiusaamisen uhri.
Menin, ja sit mua pilkattiin ulkonäöstä sielläkin.
Mä en pystyisi menemään. Mua ei kiusattu koulussa, mutta olin jotenkin ulkopuolinen. Osa porukasta saa edelleenkiin "karvat pystyyn", kun edes ajattelen. Sinne menee ja niitä järkkää ihmiset, jotka haluavat tehdä itsestään numeron ja mennä sinne pätemään saavutuksillaan. Tekevät myös pilkkaa niiden kustannuksella, jotka eivät ole niin hyvin elämässä pärjänneet. Aikuisten kiusaamisbileet.
10v aikaisemmin sovittua ja luokkasormukseenkin kirjoitettua ajankohtaa oli muutettu, asia ilmoitettiin minulle muutamaa päivää aikaisemmin. En olisi kyllä muutenkaan ollut menossa.
Elämääni palasi värit kun peruskoulu loppui, ymmärsin että hyviäkin ihmisiä on olemassa. Luokkakokoukseen, nykyään täysin vieraiden ihmisten seuraan menemisessä en näe mitään kiinnostavaa.
Menin, ihan vittuillakseni laitoin hiukan paremman puvun päälle (niin kuin peräkylän porukat olisivat erottaneet sitä Dressmanista) ja otin tallista auton sieltä "urheilullisemmasta" päästä. Joku saattoi jotain sanoakin, mutta erityisesti huomasi tuon kiusaajaporukan vit*tuksen, kun luokan nörtistä oli kuoriutunut menestyjä.
Aikuisuuden hyviä puolia, ettei tarvitse enää mennä tuommoisiin tilaisuuksiin. Kouluajoista pääsääntöisesti vain huonoja muistoja.
Miten joku jaksaa aikuisenakin uhriutua lapsuuden tyhmyyksistä? Minua kiusattiin, mutta ei voisi vähempää kiinnostaa pidettiinkö edes mitään luokkakokousta. Kannattaa hankkia elämä, eikä jäädä sinne kiusatun rooliin loputtomiin.
Ajatus osallistumisesta oli pelkästään absurdi. En vastannut kutsuun mitään. Olen jättänyt sen vaiheen elämästäni taakse enkä pysytynyt keksimään yhtäkään syytä miksi tavata näitä "ihmisiä".
En kaipaa myöskään anteeksipyyntöjä ja jos joku tuntee vielä olonsa pahaksi tekojensa takia niin sekään ei ole minun ongelmani.
En osaa profiloida itseäni olinko kouluiusattu, koulukiusaantunut vaiko itse se kiusaaja, mutta en mennyt luokkakokoukseen. Kuukausia tapahtuman jälkeen törmäsin yhteen luokkamme puuhamimmeistä ja se rupesi avautumaan poissaolostani, johon totesin että: "Teitä tuli katseltua ainaan jo ihan tarpeeksi, joten annahan olla!".
M 48
En tiedä järjestettiinkö luokkakkoukousta koskaan. Luokkasormuksessa oli päivämäärä ja paikka, mutta kun tuo aika koitti niin en ainakaan itse saanut mitään kutsua enkä sitten mennyt paiaklle katsomaan olisiko siell ketään. En kyllä olisi mennyt vaikka olisi kutsu tullut. Ei ole yhtään hyvää muistoa tuosta luokasta enkä todellakaan halua aukaista vanhoja haavoja tai kuunnella kiusaajien kerskailua aikuisena miten hyvin ovat menestyneet elämässään.