Lue keskustelun säännöt.
Jos olit koulukiusattu, menitko luokkakokoukseen
13.06.2022 |
Minä sain Facebookin kautta kutsun. Ehkä se oli virhe. En mennyt mutta lähetin kiitos kutsusta ja hauskaa illanviettoa viestin.
Vain 1 reagoi siihen.
En usko että olisin ollut kovin tervetullut, mutta olisin halunnut vain moikata ja sanoa että minun kohdalla kaikki on ok ja olen elänyt hyvän elämän. En ole mistään vihainen. En syytä heitä mistään.
Totuus on, he jättivät elämääni ison haavan joka ei oikein koskaan parantunut
Haluaisin ajatella että menneet on menneet ja että he eivät ainakaan samaa touhua jatkaisi
Kommentit (85)
Eipä tullut kutsua luokkakokouksiin mutta enpä olisi kyllä mennyt vaikka olisi kutsuttukin. Ala-asteella oli vielä mukava porukka mutta ylä-asteella sain huomata etten todellakaan "kuulunut porukkaan".
Tuon ylä-asteen luokkakokouksenkin sain tietää vahingossa kun jälkeenpäin tapasin kaupungilla erään luokka "kaverin" joka asiasta vahingossa mainitsi. Eivät kuulemma kutsuneet kun "tiesivät" että olin sillloin intissä. Ahaa, ei sitten varmaan kutsuttu muitakaan kundeja kun oltiin saman ikäisiä, niinköhän.
En nyt osaa sanoa olinko varsinaisesti koulukiusattu mutta ulkopuolinen kuitenkin. Kai se on kiusaamista sekin jos ei hyväksytä porukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulllostaa siltä et ihmiset eivät kykene kasvamaan tai aikuistumaan. Surullista
Joo. Lapsuus meni aikaa sitten, mutta yhä nämä uhriutuvat. Itsessään ei toki ole mitään vikaa ollut koskaan, se oli salaliitto, kun kaikkialla ja aina kiusattiin.
Tai sitten se kiusattu vaan oli niin rasittava törppö, ettei sitä kukaan jaksanut. Ja on yhä.
Kiitos tiedosta että minä pieni tyttö olin syyllinen vuosien hakkaamiseen ja muuhun poikien taholta . Kiitos että kerroit miten minä ujo muuttaja olin syyllinen.
Olin myös luokallani aina se ulkopuolinen ja vieroksuttu pariton. Yritin olla ystävällinen, mutta kohtelu oli koko ajan nuivaa ja syrjivää. Ns. paras kaverinikin löysi aina parempaa ja mielenkiintoisempaa seuraa. Välitunnit vietin sitten yksin. Luokkaretkille en yläasteella enää mennyt, koska olisin niissäkin ollut yksin. En osallistunut jälkeen päin mihinkään luokkakokoukseen, mitäs minä siellä olisi tehnyt. Muutin pois muualle opiskelemaan, eikä entisiä luokkalaisia ole tullut ikävä.
Menin kyllä, ja olin juhlien kaunein nainen 😃👌 Kyllä olin iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulllostaa siltä et ihmiset eivät kykene kasvamaan tai aikuistumaan. Surullista
Joo. Lapsuus meni aikaa sitten, mutta yhä nämä uhriutuvat. Itsessään ei toki ole mitään vikaa ollut koskaan, se oli salaliitto, kun kaikkialla ja aina kiusattiin.
Tai sitten se kiusattu vaan oli niin rasittava törppö, ettei sitä kukaan jaksanut. Ja on yhä.Kiitos tiedosta että minä pieni tyttö olin syyllinen vuosien hakkaamiseen ja muuhun poikien taholta . Kiitos että kerroit miten minä ujo muuttaja olin syyllinen.
Kuullon perusteella kiusaajat jopa aikuisena ajattelevat että heidän huonossa käyttäytymisessä ei ollut mitään vikaa.
Et kontrolloi muiden käyttäytymistä. Et vaikka kuinka haluaisisit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mennyt. Nykyään kaikki ovat niin ystävällisiä eivätkä ole muistavinaan mitä paskapäitä olivat. En sinällään ole katkera, minulla hyvä elämä, mutta ei ollut minkäänlaista kiinnostusta tavata niitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulllostaa siltä et ihmiset eivät kykene kasvamaan tai aikuistumaan. Surullista
Joo. Lapsuus meni aikaa sitten, mutta yhä nämä uhriutuvat. Itsessään ei toki ole mitään vikaa ollut koskaan, se oli salaliitto, kun kaikkialla ja aina kiusattiin.
Tai sitten se kiusattu vaan oli niin rasittava törppö, ettei sitä kukaan jaksanut. Ja on yhä.
Aikuisuus on siitä kiva juttu että saa jo itse valita seuransa. Miksi haluaisin mennä viettämään iltaa ihmisten kanssa jotka tekivät elämästäni helvettiä? Siis miksi ihmeessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtenyt yhteenkään luokkakokoukseen, olkoot menneitä muttei kiinnosta istua niiden tyyppien kanssa, pahin kiusaaja on kyllä kuollut joten...
Vierailija kirjoitti:
En tiedä järjestettiinkö. En ole pitänyt kehenkään koulukaveriin yhteyttä. En olisi missään tapauksessa mennyt, vaikka kutsu olisi tullut.
Sama täällä. En ymmärrä, mitä järkeä olisi tavata umpivieraita ihmisiä, joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä kouluaikana ja vielä vähemmän nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tulis mieleenkään tulla Suomeen sen takia. Vaikkei kiusattukaan.
Meitä edeltäneillä sukupolvills, kuten esim. vanhemmillani ja isovanhemmillani on pitkiä perinteitä luokkatapaamisista. Nykyajassa on jotakin todella sairasta kun koululuokassa jotkut oppilaat kiusataan henkisiksi raunioiksi, luokkatapaamisissa kehutaan menestymisillä ja pilkataan niitä entisiä kiusattuja. Kenellä tuollaisissa tapaamisissa on aidosti mukavaa? Entiset kiusatut pysyttelevät koko loppuelämänsä kaukana näistä tapaamisista. Mistään hienoista kaikkien yhteisistä perinteistä ei ole tietoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin, olemaan vahingoniloinen. "Menestys on paras kosto".
Jos kutsuttais niin aivan varmasti menisin.
Nyt olis hieman erilainen tilanne "jutella" asioista sen kusipääkiusaajan kanssa. Mä en nimittäin enää nykyään ole pieni ja heikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en mennyt. Kiusattu ja syrjitty. Voin varmasti sanoa, että edelliset "luokkatoverit" eivät ole ihmisinä muuttuneet lainkaan. Kieroutuneisuus on ja pysyy.
En yhäkään ymmärrä, miksi muualta muuttaneesta tytöstä täytyy alkaa levittämään aivan kamalia juoruja ympäri koulua, varsinkin kun en ollut koskaan loukannut ketään. Ujo olin.
Ala-asteen luokkakokouksessa olen käynyt, seuraavia jos tulee, en varmaan menee, se riitti.
Yläasteen kokouksen en kyllä mene, hyi.
Olin varsinkin yläasteella kiusattu.
Ennemmin vaikka siivoan vessaa tai roskiskaappia =D
Mistä te kaikki niin tarkkaan edes tiedätte millaisia aikuisia lapsista on kasvanut? Stalkkaatte?
Minä ole törmännyt pariin vanhaan tuttuun, kovasti oli muuttuneet ja aikuistuneet.
Nro 72 vielä jatkaa. Muistan lapsena ja nuorena kun vanhempani törmäsivät välillä vanhoihin luokkakavereihinsa. Se oli aina iloinen jälleennäkeminen, jossa alettiin suunnitella seuraavaa tapaamista ja käytiin kaikki kuulumiset läpi. Yksi isovanhemmistani tapasi entisiä opiskelijakavereitaan joka toinen viikko elämänsä loppuun asti. Koen menettäneeni jotakin arvokasta kun vanhoihin luokkalaisiini törmätessäni saan korkeintaan ilkeän hymyn, menen äkkiä ohi ja mieleen tulee kaikki huonot kiusaamismuistot. Ei ole mitään iloisia jälleennäkemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulllostaa siltä et ihmiset eivät kykene kasvamaan tai aikuistumaan. Surullista
Joo. Lapsuus meni aikaa sitten, mutta yhä nämä uhriutuvat. Itsessään ei toki ole mitään vikaa ollut koskaan, se oli salaliitto, kun kaikkialla ja aina kiusattiin.
Tai sitten se kiusattu vaan oli niin rasittava törppö, ettei sitä kukaan jaksanut. Ja on yhä.
Sen jälkeen, kun peruskoulusta pääsin, ei ole kouluissa eikä työpaikoilla kiusattu. Jos se on uhriutumista, että en halua tulla takaisin teidän kiusattavaksi, niin uhriudun sitten.
Jos sanotte, että pitää antaa uusi mahdollisuus, niin muistutan, että minähän annoin. Te olitte välillä muka kavereita, ja kun saitte tilaisuuden, niin taas se kiusaaminen alkoi. Enää en anna teille tilaisuutta siihen. Ette te kuitenkaan malta olla kiusaamatta, jos tulen teidän luokkakokoukseenne.
Pitäkää luokkakokouksia vaikka joka vuosi. Ei teidän tarvitse minulle niistä ilmoittaa. Vaikka kävin peruskoulua teidän kanssanne, en ollut teidän luokallanne. Olin ulkopuolinen tyyppi, joka istui samoilla tunneilla kuin te.
Minä olin koko yläasteen ajan luokallani se ainoa oppilas, jota kiusattiin, syrjittiin ja jätettiin porukan ulkopuolelle. Minulle tehtiin selväksi, että he vihaavat minua yli kaiken eivätkä halua olla missään tekemisissä kanssani kun koulu loppuu. Monia olen heistä nähnyt kouluajan jälkeen, mutta en ole heitä ollut tuntevinani ja kun Facebookin kautta eräs luokallani ollut henkilö lähestyi minua kutsuen minut luokkakokoukseen, niin minä teestentelin, että en tuntenut häntä lainkaan, että olin vain sattumalta saman niminen henkilö kuin mitä heidän luokallaan ollut henkilö oli ja että oikeasti olin ollut yläasteen täällä kaupungissa jo kouluaikanani olleessa koulussa, jossa oli lievästi kehitysvammaisia ja oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita. En siis siinä koulussa, missä oikeasti olin ollut ja tuo toinenkin oli. Siihen kouluun kun minä näiden luokkalaisteni mielestä kuuluin.