Lue keskustelun säännöt.
Sinkkuna oleminen kun muut menee naimisiin ja hankkii lapsia
18.05.2022 |
Tuntuu tuskalliselta vaikka en tiedä edes miksi. En välttämättä edes halua lapsia, mutta surettaa kun mulla ei ole edes kumppania kenen kanssa voisin edes HARKITA lastenhankintaa. En minä yksin voi lähteä lisääntymään. Mun täytyy vaan sulkea kaikki noi asiat pois ja ne ovat ihan täysin saavuttamattomissa. Miten hyväksyä se, että mua ei vaan haluta parisuhteeseen? En ole kiinnostava parisuhdemielessä, musta ei pidetä siinä mielessä. Surullinen olo vaikka pitäisi olla iloinen muiden puolesta. On vaan niin vaikeaa olla vertaamatta omaa elämää muiden elämään.
Kommentit (59)
Ymmärrän. Itsellä ikää 38, ja takana muutama pidempi epäonnistunut parisuhde. Itsekään en ole ollut koskaan varma, haluanko lapsia. Silti tuntuu haikealta, että nyt joudun luopumaan siitä mahdollisuudesta lopullisesti. Tuskin enää löydän sopivaa, lapsetonta kumppania elämääni. Täytyy yrittää keskittyä muihin asioihin elämässä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Kai jonkinlainen ikäkriisi itsellä käynnissä. Tunnen itseni yksinäiseksi ja taidan kaivata vain jonkinlaista välittämistä ja tukea. Niinhän aina sanotaan ettei pitäisi verrata omaa elämää muiden elämään. Joskus vaan tuntuu että pitäisi kulkea pussi päässä ettei huomaisi muiden onnea. Eihän se muiden vika ole mutta joskus väsyneenä ja surullisena tuntuu kuin joku hieroisi suolaa haavoihin.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Itsellä ikää 38, ja takana muutama pidempi epäonnistunut parisuhde. Itsekään en ole ollut koskaan varma, haluanko lapsia. Silti tuntuu haikealta, että nyt joudun luopumaan siitä mahdollisuudesta lopullisesti. Tuskin enää löydän sopivaa, lapsetonta kumppania elämääni. Täytyy yrittää keskittyä muihin asioihin elämässä..
Oletko miettinyt lapsenhankintaa yksin tai esim. kumppanuusvanhemmuutta? Mulla ei valitettavasti voimavarat riittäisi lapsen hankintaan yksin. Kumppanuusvanhemmuudessakin jokin häiritsee, joudun sitoutumaan johonkin tuntemattomaan ihmiseen lopullisesti lapsen takia. Lapsi on kuin diili.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Itsellä ikää 38, ja takana muutama pidempi epäonnistunut parisuhde. Itsekään en ole ollut koskaan varma, haluanko lapsia. Silti tuntuu haikealta, että nyt joudun luopumaan siitä mahdollisuudesta lopullisesti. Tuskin enää löydän sopivaa, lapsetonta kumppania elämääni. Täytyy yrittää keskittyä muihin asioihin elämässä..
Oletko miettinyt lapsenhankintaa yksin tai esim. kumppanuusvanhemmuutta? Mulla ei valitettavasti voimavarat riittäisi lapsen hankintaan yksin. Kumppanuusvanhemmuudessakin jokin häiritsee, joudun sitoutumaan johonkin tuntemattomaan ihmiseen lopullisesti lapsen takia. Lapsi on kuin diili.
Ap
En ole tällaista itse harkinnut, koska haluaisin ennen kaikkea toimivan parisuhteen, lapsi voisi mahdollisesti olla osa sitä (vaikka tuskin nyt enää). Minullakaan tuskin olisi voimavaroja hoitaa lasta yksin. Hyvä, kun saan edes omat asiani ja työni hoidettua kunnolla.
Mikset ole kiinnostava parisuhdemielessä?
Mulle kyllä riittäis ihan vaan sellanen nainen joka on oma itsensä ja mukava.
M30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla meni onneksi tuo vähän huomaamatta ohi tuo vaihe. Elelin elämääni, keskityin ensin opintoihini ja sitten uraan, harrastuksiin myös, asuin kahdesti ulkomaillakin... Jotenkin kai oli takaraivossa aina ajatus että varmaan mies tulee jossain vaiheessa vastaan ja ehkä pari lastakin tehdään. se e ollut erityinen halu tai tarve pariutua tai saada lapsia, vaan oletin vaan että niin käy koska useimmillle niin käy, eikä mulla ollut mitään pariutumista ja lapsia vastaankaan.
Mutta niinhän se meni ettei kukaan tullut kotoa hakemaan eli etsimättä ei löytynyt, ja sitten tuli vaihdevuodet joten piti todeta että lapsijutut ainakin on ohi mahdollisuuksista jo. Enkä nyt kyllä oikein miestäkään kaipaa, elämä on niin täynnä työtä ja muuta ettei ehdii kaivata.
^
Vai että elämässä on niin paljon työtä, ettei ehdi asioita kaivata. Hälyttävää. Ennemmin tai myöhemmin myös se työ loppuu, jolloin elämän muut puolet - olemattomat ja olemassa olevat - iskevät viimeistään vasten kasvoja musertavalla voimalla.
Suosittelen jo tässä vaiheessa keskittymistä työn ulkopuolisiin asioihin ja töiden vähentämiseen. Voi tehdä tulevasta iskusta huomattavasti pehmeämmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta. Itse täytän kesällä 32v. Kaikki kaveri naimisissa ja lapsi/lapsia. Nyt toukokuussa 3 kaveria saanut lapsen ja ensi kuussa olisi taas yhden häät...
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole kiinnostava parisuhdemielessä?
Mulle kyllä riittäis ihan vaan sellanen nainen joka on oma itsensä ja mukava.
M30
En ole ap, mutta mulla sama juttu. Mä olen kuulemma tylsä. Moni on sanontu että olen kivan näköinen ja fiksn oloinen mutta toivottoman tylsä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minkä ikäinen olet?
Elämä voi yllättää ja kohtaat sopivan kumppanin vaikka jo kesällä tai ehkä uudessa työpaikassa. Onko mahdollista aloittaa jokin uusi harrastus, jossa voisi tavata uusia ihmisiä, kumppaniehdokkaitakin? Entäs asuinpaikan muutos?
Deittipalveluja en suosittele, siellä liikaa pikasuhteilijoita ja seksiseuraa pelkästään hakemassa olevia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole kiinnostava parisuhdemielessä?
Mulle kyllä riittäis ihan vaan sellanen nainen joka on oma itsensä ja mukava.
M30
En ole ap, mutta mulla sama juttu. Mä olen kuulemma tylsä. Moni on sanontu että olen kivan näköinen ja fiksn oloinen mutta toivottoman tylsä :(
Yritin ajaa vain sitä takaa ettei kaikilla miehillä ole mitkään joululahjalistan pituiset vaatimukset sille naiselle. Nykyään kun turhan moni luulee että pitää olla sitä sun tätä että joku kiinnostuisi.
M30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole kiinnostava parisuhdemielessä?
Mulle kyllä riittäis ihan vaan sellanen nainen joka on oma itsensä ja mukava.
M30
En ole ap, mutta mulla sama juttu. Mä olen kuulemma tylsä. Moni on sanontu että olen kivan näköinen ja fiksn oloinen mutta toivottoman tylsä :(
Mitä tämä tylsyys tarkoittaa? Et roiku somessa päivittämässä joka suupalaa vai et juo ja biletä vai mitä?
Elämä lapsiperheenä on raskasta ja moni päätyy eroon seuraavina vuosina. Ei sinkkuus ole mikään huono asia. Minulla on jo isot lapset ja on työlästä. Olisin voinut jäädä asumaan yksinkin ja jättää kaiken tämän työn väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin monta vuotta parisuhteessa mieheen, joka ei arvostanut mua. Nyt vuoden ollut sinkku. Kivaa kattella ja treffailla miehiä, eikä oo mitään stressiä pariutumisesta. Ikääkin jo kohta 40v. eikä lapsia riesana. Saa opiskella ja keskittyä omaan elämään 110%. Ei se mies siitä elämästä mitään auttuutta tee. Turhaa stressiä ainakin jos vakava suhde ja monta vuotta kestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ole kiinnostava parisuhdemielessä?
Mulle kyllä riittäis ihan vaan sellanen nainen joka on oma itsensä ja mukava.
M30
En ole ap, mutta mulla sama juttu. Mä olen kuulemma tylsä. Moni on sanontu että olen kivan näköinen ja fiksn oloinen mutta toivottoman tylsä :(
Olisi kiva tavata toivottoman tylsä ihminen. Sellaiset ovat nimittäin harvinaisia poikkeuksia. Paljon olen kyllä työssäni tavannut ihmisiä. Yhden kirjan kuuntelun lopetin äskettäin kolmannessa luvussa, oli tylsääkin tylsempi, mutta.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Itsellä ikää 38, ja takana muutama pidempi epäonnistunut parisuhde. Itsekään en ole ollut koskaan varma, haluanko lapsia. Silti tuntuu haikealta, että nyt joudun luopumaan siitä mahdollisuudesta lopullisesti. Tuskin enää löydän sopivaa, lapsetonta kumppania elämääni. Täytyy yrittää keskittyä muihin asioihin elämässä..
Oletko miettinyt lapsenhankintaa yksin tai esim. kumppanuusvanhemmuutta? Mulla ei valitettavasti voimavarat riittäisi lapsen hankintaan yksin. Kumppanuusvanhemmuudessakin jokin häiritsee, joudun sitoutumaan johonkin tuntemattomaan ihmiseen lopullisesti lapsen takia. Lapsi on kuin diili.
Ap
Olen mies ja itsekin harkinnut kumppanuusvanhemmuutta. Minuakin häiritsee siinä tuo tuntemattoman kanssa "diilin" tekeminen. Ajattelen siten, että potentiaalisen kumppanuusvanhemman kanssakin pitäisi tuntea jotain "kemiaa" vaikka parisuhteesta ei olisikaan kyse. Parhaimmassa tapauksessa hänestä voisi tulla paras ystävä, jonka kanssa lasten kasvatus sujuisi ihan yhtä hyvin kuin parisuhteessa elävillä vanhemmillakin.
-eri
Olen 36 v. nainen enkä ole koskaan ollut treffeillä eikä kukaan ole koskaan ollut ihastunut minuun. Minussa täytyy olla jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Kai mulla sitten on niin ruma naamataulu, kun luonnettani on kumminkin kuvailtu kiltiksi, ujoksi ja rauhalliseksi.
Itse matkustelen ja nautin elämästä ja nauran ystäville jotka on saanut pallon jalkaansa ja työntää keskustassa vahinko vankkureita
Vierailija kirjoitti:
Olen 36 v. nainen enkä ole koskaan ollut treffeillä eikä kukaan ole koskaan ollut ihastunut minuun. Minussa täytyy olla jotain perustavanlaatuisesti pielessä. Kai mulla sitten on niin ruma naamataulu, kun luonnettani on kumminkin kuvailtu kiltiksi, ujoksi ja rauhalliseksi.
Mitä olet tehnyt asian eteen? Vai teetkö niin kuin muutkin naiset jotka tästä samasta asiasta kitisevät että et suostu lähestymään miehiä millään tavalla ja esität vain vaatimuksia miehelle tekemättä itse mitään?
Lopeta ruikutus ja ota keksi.