Ärsyttääkö teitäkin äidit, jotka ovat aivan tolaltaan, kun lapsi muuttaa pois kotoa?
Juhlathan siinä pitäisi järjestää, eikä itkeä perään.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisesta käytöksestä tietää, että sen lapsen elämästä on tehty helvettiä.
Siis jos äiti on tolaltaan sen lähdöstä?
Ei, ymmärrän hyvin. Olemme tehneet lapsia, koska halusimme perheen. Kun lapsi muuttaa kotoa, niin tämä ydinperhe rikkoutuu. Kyllä se aiheuttaa surua ja äidillä on aina huoli, miten pärjäävät omillaan.
Olen sanonut, että saa asua kotona vielä, ennenkuin on oikeasti valmis muuttamaan ja ottamaan vastuun itsestään.
Todella paljon kummeksun heitä, jotka vaan odottavat lastensa muuttoa.
t. äiti, lapset 16 v. ja 19 v.
Vierailija kirjoitti:
Ei, ymmärrän hyvin. Olemme tehneet lapsia, koska halusimme perheen. Kun lapsi muuttaa kotoa, niin tämä ydinperhe rikkoutuu. Kyllä se aiheuttaa surua ja äidillä on aina huoli, miten pärjäävät omillaan.
Olen sanonut, että saa asua kotona vielä, ennenkuin on oikeasti valmis muuttamaan ja ottamaan vastuun itsestään.
Todella paljon kummeksun heitä, jotka vaan odottavat lastensa muuttoa.
t. äiti, lapset 16 v. ja 19 v.
En tarkoita tuollaista. Vaan sitä, että terveesti päästää menemään eikä itke perään. Ja toki on hiukan ylpeä ja hyvilläänkin, että ollaan päästy tähän vaiheeseen. ap
Lasten kuuluukin lentää pesästään.
Todellakin huvittavia nämä itkuvirret. Lapsi on lainaa
En olisi voinut kuvitellakaan, että äitini olisi osoittanut minkäänlaista mielenliikutusta, kun muutin pois lapsuudenkodista. Minä vain muutin, se oli askel elämässä.
No ei todellakaan ärsytä. Kyllä se on ollut itselle vaikea hetki jokaisen lapsen kohdalla. Varsinkin heidän, jotka ovat muuttaneet kauas ulkomaille. Aivan hirveää, vaikka miten tiedän, että se on ihan normaalia ja kuuluukin mennä niin.
Ei ärsytä, vaan on normaalia.
Ihan varmasti tulen itkemään kuin omat pikkuiseni muuttavat omilleen. Tietenkin haluan heidän muuttavan ja muutto on oikein hyvä asia, mutta itku varmasti tulee. Eihän se itku ja suru poismuutosta ole mikään paha asia. Ennemminkin pitäisin tunneköyhänä ja kovana äiiä, joka vaan juhlii lastensa poismuuttoa.
Mä olen ollut ylpeä ja onnellinen kun olen saanut annettua lapsilleni juuret ja siivet.
Syksyllä lähti kuopus joka osasi todellakin heittäytyä passattavaksi ja avuttomaksi tarvittaessa kotona. Nyt on kauniisti sisustettu putipuhdas koti, itse laittaa ruokaa joka päivä. Entisestä hövelistä rahankäyttäjästä on sukeutunut huipputarkka taloudenpitäjä. Tiistaina viimeksi soitti hurjana kotiin ja tarkisti voiko jauhelihapaketti todellakin maksaa Prismassa 4,29e kun hänen lähikaupassaan se on alle 4e eikä hän ehtinyt sinne ennen sulkemisaikaa.
Taputin itsekseni käsiäni ja totesin miehelleni että homma hoidettu!
Juuri tänään lohdutin työkaveria kun hän oli allapäin ensimmäisen lapsen muuttaessa pois kotoa. Muutti siis eilen. Mun mielestä ihan luonnollista että se surettaa ettei enää näe lasta joka päivä. Lapsi kuitenkin ollut samassa perheessä parikymmentä vuotta. Ja on ihan tietoinen siis siitä että näin se menee ja hyvä kun menee.
Jos vielä parin kuukauden päästä joudun lohduttamaan tai hän ei osaa katkaista napanuoraa niin sitten tietysti eri. Mutta vielä riittää ymmärrystä. Tiedän että tulee olemaan itsellenikin vaikea paikka, vaikka tosiasiassa tiedän tehneeni asiat oikein jos lapsi itsenäistyy täysi-ikäistyttyään.
Ei ärsytä. Olen aina tyytyväinen kun tulee käymään kotona ja saan taas kattaa pöydän koreaksi. Salaa sujauttelen myös rahaa tilille ja ostelen kaikenlaista pientä tarpeellista.
Kyllä eka viikko oli tosi vaikea.
Mutta tietenkin sitten on iloinen että lapsi aikuistuu ja itsenäistyy.
Miksi ärsyttäisi,kun joku on tunteellinen ja rakastava.Enemmänkin ärsyttäisi kovuus ja tunnekylmyys.
Enemmän ärsyttää ne äidit, joiden mielestä 14v on valmis muuttamaan pois kotoa 25v poikaystävän luokse. Ja tätä oikein kehutaan, miten kypsä se tytär on ja naurettavaa, että muiden lapset asuu vanhempiensa kanssa jopa 18v iässä.
Kumpi on saanut paremmat lähtökohdat elämälleen: se, jonka vanhempi on surullinen lapsen muuttaessa vai se, jonka vanhemmat ovat potkaiseet pois kotoa riemuiten, että nyt siitä päästiin.
Harva meistä järjsetää riemujuhlia, kun puoliso lähtee.
Ei ärsytä. Omakin äitini oli suruissaan, kun muutin pois.
Monella äidillä ei ole omaa elämää kun on elänyt lastensa kautta niin suruahan se aiheuttaa kun elämä loppuu
Onhan se valtavan iso elämänmuutos, kun lapsi muuttaa pois kotoa. Mikä tuossa on kummallista?
Vierailija kirjoitti:
Ei ärsytä. Olen aina tyytyväinen kun tulee käymään kotona ja saan taas kattaa pöydän koreaksi. Salaa sujauttelen myös rahaa tilille ja ostelen kaikenlaista pientä tarpeellista.
Ihana
Ei ärsytä. Lapsia varmaan saattaa ärsyttää. Kun on ollut äiti noin 18-20 vuotta jollekullelle ja tulee olemaan äiti hänelle loppuikänsä, on kova juttu "luopua", mutta sehän on tehtävä. On kamalaa sekin, jos nelikymppinen äijä roikkuu äitinsä essunnauhoissa mankumassa tissimaitoa.
Vaikeaahan se on, tietenkin. Mutta kai siitä selviää. Toivon että lapseni löytäisi rakkaan kumppanin.
Tuollaisesta käytöksestä tietää, että sen lapsen elämästä on tehty helvettiä.