Kuinka moni on tyytyväinen synnytykseensä?

sujui mallikkaasti, mutta jälkihoito ei ollut ihan parasta mahdollista. Sain jonkinlaisia paniikkikohtauksia (olin kai niin täpinöissäni vauvasta ja järkyttynyt siitä vastuusta) ja kerroinkin niistä, mutta kovin vakavasti ei tilaani otettu, vaikka haukoin henkeäni (en siis pystynyt kunnolla hengitttämään) suoraan lääkärien edessä käytävällä.



En tiedä, onko tämä kovinkin yleistä, mutta siinä tilanteessa se tuntui kamalalta ja pelottavalta, ja olisin toivonut vähän enemmän tukea....

Ensimmäisessä synnytyksessä oli ongelmia, mutta niitä ei olisi voinut ehkäistä ennalta, ja komplikaatioihin saamani hoito oli hyvää. Ainoa askarruttamaan jäänyt asia oli, olisiko minulle pitänyt antaa lisäverta, kun vuosin niin paljon. Sain vain nesteytystä ja olin synnytyksen jälkeen pari viikkoa todella heikkona, vaikka yleiskuntoni oli erinomainen ennen synnytystä.

2 tervettä vauvaa sain maailmaan. Eka kerta oli aika järkyttävä kokemus mutta eka kerta kaiketi on yleensä sitä lähes kaikilla. Toinen kerta oli huomattavasti helpompi.



Ainoa mistä krittiikkiä antaisin on äidin synnytyksen jälkeinen hoito. Episiotomiahaavaan en paljon saanut apua vaikka se tulehtui ja oli todella kipeä pitkään. Tästä pitkä miinus terveydenhuollolle.

Hienosti ovat menneet ja hyvää hoitoa olen saanut joka kerta! Kaikki kätilöt ovat kiitoksen ansainneet jotka mun synnytyksiä ovat hoitaneet!

Kaksi hienointa kokemusta elämässäni. Ensimmäinen Jorvissa, toinen Oulussa.

Minä olen tyytyväinen kaikkiin kolmeen synnytykseen ja kaikkeen hoitoon mitä ollaan saatu. Toisessa synnytyksessä tosin kätiö hieman hermostu, kun oli pikkasen kiire, mutta kaiken kaikkiaan positiivinen kuva on.

Kolme lasta olen synnyttänyt Kättärillä, ja kaikki synnytykset olivat hyviä kokemuksia. Tosin olen onnekas, koska mitään ongelmia ei ollut, ja olisin luultavasti selvinnyt hyvin myös sadan vuoden takaisissa saunaolosuhteissa. Kätilöiden ei tarvinnut käyttää minuun kovin paljon aikaa, mutta hoito minkä sain oli hyvää. Sitä kyllä ihmettelen, miten yksinään synnyttäneet saavat selviytyä. Pärjäähän sitä, jos synnytys on ollut helppo, mutta miksi pari vuorokautta valvoneet, paljon verta menettäneet laitetaan yksinään hoitamaan itsensä ja vauvansa? Suihkuunpyörtymistarina kuvaa tätä asennetta hyvin, pystyyn vaan ja töihin heti. Lantionsa halkaissut nainenkin suri sitä, ettei pystynyt hoitamaan vieressä itkevää vauvaa, kun ei päässyt edes istumaan. Voisi mieluummin laittaa vaikka äidit heti kotiin, siellä on sentään apuvoimia, että voi levätä.

Ekassa synnytyksessä oli vanha, kokenut kätilö. Tokasa nuorempi, kokemattomampi, jolla oli vaikeuksia hoitaa tiettyjä toimenpiteitä, mutta onneksi sai apua kokeneemmilta kollegoiltaan.



Mutta lapsivuodeosaston surkeat olosuhteet järkyttivät. Piti nukkua 4 hengen huoneissa, joissa aina jonkun vauva itki tai jos ei, niin joku hoitaja ramppasi jonkun tykönä mittailemassa jotain tai tuomassa lääkettä. Ei siis minkäänlaista mahdollisuutta kunnolliseen lepoon. Onneksi ei tarvinnut viipyä paria vuorokautta pitempään ja oma koti ei ole koskaan tuntunut niin ihanalta kun sinne pääsi.

toiseen kyllä.



Annoin ensimmäisestä synnytyksestä palautetta, niin toka sujuikin sitten mukavammin.. Minusta kätilön asenne vaikuttaa todella paljon synnytyksen mukavuuteen.

2 takana, epiduraalilla, ei Suomessa, helppoja nopeita, mukavat katilot ja huippu gynet "ottamassa vaavin ulos", kahdessa eri maassa. Ainut miinus ekasta, etta unohtivat lahtopaivana tuoda aamiaisen ;-)

tyytyväinen, kun minulla on kaksi hengissä syntynyttä lasta. En kuitenkkan olisi toivonut joutuvani sektioon, niin kuitenkin kävi - sekä suunniteltu, että kiireellinen... En kuitenkaan märehdi pettymystäni, vaan hyväksyn "kohtaloni", sillä sentään me kaikki kolme pelastuimme vaarallisista tilanteista!

Kaikki 3 syntyneet Kätilöopistolla.

Kättärillä kaikki sujui hyvin, kätilön mukaan "kuin oppikirjasta" vaikka vauva olikin iso, yli 4 kiloinen. Eka synnytykseni siis, ja kyllä kovasti pelotti, mutta ei siinä tohinassa sitten "kerennyt" pelätä loppujen lopuksi, meni vaan virran mukana, ja kuunteli kätilöä ja opiskelija-kätilöä, joka muuten oli huoneessa melkein koko ajan. Läsnä, muttei kuitenkaan tuputtanut mitään neuvoja tai kysellyt joutavia, vaan antoi minun "kärsiä" rauhassa, jota toivoinkin. Kysyi muistaakseni vain kerran että haluatko ilokaasua, jota kokeilinkin, muttei auttanut. Mitään sanomatta lisäsi vähän pökköä pesään ja sanoi, että kokeiles uudestaan... johan toimi! :)



Synnytys eteni nopsaan ja kokenut kätilö kera opiskelijan olivat huippuja, tsemppasivat koko ponnistuksen ajan, ja ohjeistivat, mikä oli tärkeää, koska en siinä ilokaasuhöyryssä olisi varmasti itse osannut tehdä mitään :D



Ainoa, mistä jäi huono kuva, oli spinaalin antanut lekuri, joka tökkäsi ensin ruiskunsa väärään tilaan, jonne pääsi ilmaa ja jäi sinne sitten "lillumaan". se aiheutti sellainen viikon mittaisen järkyttävän pää- sekä niskakivun, aina ylös noustessa alkoi huipata ja särkeä. En osastolla siis paljoa pystynyt vauvaani hoitelemaan. Päänsärky katosi kun ilmakupla lähti aineenvaihdunnan mukana veks. Durapunktio taisi olla nimeltään tämä komplikaatio, onko kellekään muulle sattunut moista? Heti synnytyssalissa lääkäri ja kätilö selittivät kyllä mitä oli tapahtunut, mutta olin niin sekaisin kaikesta että en tajunnut oikein mitä oli tapahtunut, joten asia jäi jotenkin "auki". Osastollakin kaikki puhuivat durapunktiosta mutta kukaan ei oikein selittänyt sitä tarkemmin. Itse vain makasin kun ei oikein muuta voinut tehdä ja öitä valvoessani mietin että lähteeköhän tämä kipu ikinä pois...kotiutuspäivänä sitten ihana kätilö selitti juurtajaksain mistä oli kyse, ja heti kun tiesi että särky lähtee ajan kanssa, niin sitä sieti paremmin :)

Kumpikin synnytys tapahtui Naistenklinikalla ja ihanan empaattisia kätilöitä oli vastassa kummallakin kertaa.



Esikoisen pungersin luomuna, toisella kertaa otin sitten uteliaisuuttani epiduraalin. Hienoja kokemuksia kumpikin, vaikkakin kuopus sitten sairastuikin heti synnyttyään ja lopulta pääsimme kotiin vasta viikkojen jälkeen.

Kaikki meni aivan oppikirjojen mukaan. Selvisin ilman kipulääkkeitä, tulin sairaalaan kun olin 9cm auki. Ponnistaessa kätilö ja opiskelija tsemppasivat mahtavasti, kursivat minut hienosti kokoon kun vähän repesin.



Ei kyllä ole mitään pahaa sanottavaa. Kiitokset K-SKS!

Toinen kamala, PHks - valitin. Kolmanteen tyytyväinen, sain kätilöiden asenteeseen ja kohteluun vetoamalla lähetteen Tammisaareen. Ei ehditty ja jouduttiin PHks:n, mutta PHks otti tosissaan valitukset ja homma sujui sillä kertaa hyvin.

Kaikki luomuina, eka ja kolmas kylvyn avustuksella.

Kaikki nopeita ja luomusti, joista yksi suunnittelemattomasti ja kaksi suunnitellusti kotona ja kaksi sairaalassa.

Minä olen se joka päätän miten ja missä synnytän, ei kukaan muu!

Ammattitaitoisen kätilön läsnäolo tuo synnytyksessä turvaa(jos tuleekin takapakkia/hätätilanne) mutta en halua heidän hösläävän tai määrävän synnytyksessäni, vaan minä kerron missä mennään, milloin aion ponnistaa vauvan ulos ja missä haluan sen tehdä.

Kättäri, NKL ja Kättäri. Kaikissa meni kaikki hienosti ja jäi ihanat muistot. Kenellekään en siis voisi kertoa kauhutarinoita. Kivunlienvitystä sain ihan riittävästi, neuvoja tarpeeksi ja koin, että minua kuunneltiin. Synnytys on niin monen asian summa lähtien jo henkilökemiasta synnyttäjän ja kätilön välillä. Ja toki isällä/tukihenkilölläkin on merkityksensä.



Mutta siis erittäin tyytyväinen olen, ja oikeastaan hyvin haikeana siitä, että enää en uutta synnytyskokemusta saa.

synnytykseeni, kaikki suunniteltuja sektioita .... jos se sektio nyt teistä sitten on synnytys. Minulle se ainakin on ja ihan sama, mitä muut ajattelevat!

Ekan jälkeen tosin eka kk oli tuskaa mutta itse synnytys oli ok kokemus.