Lue keskustelun säännöt.
Muita, joille suututtiin aina kun lapsena satutti itsensä?
23.04.2022 |
Äitini sai aina raivarin, jos vaikka kaaduin pyörällä tai muuten satutin itseni. Huusi mm. "senkö takia tuon pyörän sinulle ostin, että sillä ajetaan päin seinää" tai kun pulkkaan tuli naarmu "tiedätkö paljonko tuo maksoi, seuraava on kirpputorilta sitten"
Sen sijaan, että olisi huolestunut loukkasinko itseni. Olin ihmeissäni, kun kaveri kaatui rullaluistimilla ja hänen äitinsä putsasi ja laastaroi haavat ja antoi jäätelöpuikon lohdutukseksi. Opin nopeasti salailemaan haavojani ja ensimmäinen muistoni on joskus 5-6 vuotiaana kun levitin polveen äidin jotakin meikkivoidetta kun piti mennä saunaan. Se lähti tietty veden mukana. Äiti karjui, olenko rikkonut jonkun tavaroita hölmöilylläni.
Itsellä kohta 3v tytär enkä ikinä voisi kuvitella tekeväni samoin.
Kommentit (106)
No juu. Vaikka vahingossa maitolasi tippui tuli huutoa ja syyllistämistä sotkemisesta. Tunteitten näyttäminen kuten itku herätti vanhemmissa vain ärtymystä. Aika äkkiä oppi piilottelemaan ja salailemaan, ettei pulmatilanteissa kääntynyt vanhempien puoleen kun tiesi että huutoa on tulossa. Oli helpompaa kärsiä omineen kun ei voinut luottaa että mitään hyvää kertomisesta seuraisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai ymmärrätte, ettei tuo ole normaalia?
Ihan tuttua.
Ihmiset oli ennen aika sekoja.
Mitään selitystä miksi noin toimittiin et tule saamaan.
Jotain autoritaaiseen kasvatukseen liittyvää lapsen toiseennuttamista ja luontaisen empatian pois kääntämistä. Myös epövarmuutta, jos esiintyy empaattisesti joku naapuri saattaa vaikkapa pitää nolona
Oi kyllä.
Lapsena menin heikoille käille, onneksi matalalle. Putosin jäihin vyötäröä myöten. Kaveri auttoi ylös sieltä ja menin kohmeisena kotiin. Sain huudot siitä kun olin kastellut kaikki vaatteet. Niin, mitäpä siitä että olisin voinut hukkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomannut että kun lapsi loukkaa itsensä, olen kiukkuinen vaikka oikeasti olen peloissani/pelästynyt/huolestunut. En ymmärrä miksi se tunne tulee ikäänkuin kiukkuna ulos.
Isäpuolella oli tapana aina nolata minut jos satutin itseni. Kaaduin luistimilla ja meillä oli kavereitani tämän jälkeen käymässä. Olin ehkä 8-vuotias. Nosti minut kaikkien nähden polviensa päälle, veti housut alas ja löi sähköjohdolla reisille. Muistan aina sen häpeän. Kaverit yrittivät tämän jälkeen lohduttaa minua parhaansa mukaan. Yksi antoi eväspussistaan vohvelin ja toinen kiiltokuvan. Silloin jotain naksahti aivoissani ja tajusin, että aikuisen kuuluisi toimia samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni äitiyden alkuvuosilta.
En tiedä miksi suutuin, varmaan kun on sanottu monesti älä tee näin, tulee vahinko.
Sitten isompi lapsi sanoi, että toiselle, että lohduta "Pekkaa" kun oli lyöny jalkansa yms
Silloin tajusin, että lasta pitää lohduttaa, ei suuttua.
Vierailija kirjoitti:
Itse huomannut että kun lapsi loukkaa itsensä, olen kiukkuinen vaikka oikeasti olen peloissani/pelästynyt/huolestunut. En ymmärrä miksi se tunne tulee ikäänkuin kiukkuna ulos.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kai ymmärrätte, ettei tuo ole normaalia?
Onhan se. Jos lapsi esim. lyö varpaansa kynnykseen ja alkaa itkeä, äidin kuuluu rikkoa tuolilla ikkuna ja heittää kostoksi vauva siitä ulos. Oppiipahan isompi olemaan itkemättä.
Tuttua. Isä ei voinut sietää itkua. Kaikki itku oli turhaa vinkumista.
Astuin kerran naulan melkein jalastani läpi, en uskaltanut itkeä tai kertoa hänen nähdensä. Muisto ehkä ajalta kun olin 5-6-vuotias. Istuin kippurassa leikkimökissä ja itkin. Odotin äidin tuloa asioilta. Muistan elävästi kuinka painoin nuken mekolla verta vuotavaa jalkaa ja rukoilin (isäpuoli oli himouskovainen) jumalaa, ettei hän kuulisi itkuani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällaiset keskustelut saavat minut miettimään, että ehkä vanhemmille pitäisi antaa joku tulosvastuu kasvatustyöstään ja jonkinlainen pisteytys sen mukaan miten on onnistunut. Ja niiden pisteiden mukaan sitten määritettäisiin eläkkeen määrä ja laitettaisiin jonoon esim. vanhainkotipaikkaa tai kotihoidonpalveluja hakiessa.
Niin että jos satuttaa vahingossa itsensä, niin annetaan rangaistukseksi remmiä...? Logiikka...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullekin on tuttua se kun satutin itseni niin minulle suututtiin ja jos tapahtui vaikka jokin vahinko kuten vaikka maitolasi kaatui pöydässä niin siitäkin suututtiin samoin kuin siitä että en ymmärtänyt jotain asiaa mitä lapsi ei vielä voi ymmärtää koska lapsella ei ole sen asian ymmärtämiseen tarvittavaa älyä, tietoa ja kokemusta. Yleensäkin minulle suututtiin helposti siitä kun osoitin olevani vain lapsi joka ei vielä osannut tai ymmärtänyt asioita kuten aikuinen. Sai kuulla olevani tyhmä, avuton ja lapsellinen. Sitten opinkin salaamaan sen jos vaikka loukkasin itseni. Kerran sain haavan johon olisi varmasti tarvinnut laittaa tikkejä mutta sen sijaan että olisin kertonut asiasta aikuisille niin heidän suuttumisensa pelossa salasin asian ja yritin hoitaa haavaa itse minkä takia sen paraneminen kesti pitkään ja siinä missä se oli on nyt yhä näkyvissä selvästi näkyvä arpi joka ei olisi luultavasti niin näkyvä jos haava olisi ommeltu ja sitä olisi hoidettu kunnolla koska en minä itse oikein osannut hoitaa sitä niin että se olisi alkanut paranemaan kovin hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Niin että jos satuttaa vahingossa itsensä, niin annetaan rangaistukseksi remmiä...? Logiikka...
Jep. Joskus sitten osat vaihtuvat, ja lapset voivat remmittää ikääntynyttä vanhempaansa jos se on vaikka kaatunut rollaatorillaan tai pudonnut sängystä.
Ei ole hyväksi tuollainen, mutta onhan se vanhemmasta erittäin turhauttavaa, kun olet kymmeniä kertoja jankannut lapselle: älä tee noin, koska satutat itsesi siinä. Ja sitten lapsi kuitenkin tekee niin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hyväksi tuollainen, mutta onhan se vanhemmasta erittäin turhauttavaa, kun olet kymmeniä kertoja jankannut lapselle: älä tee noin, koska satutat itsesi siinä. Ja sitten lapsi kuitenkin tekee niin.
Eikö se sattuminen ole tavallaan sitten se rangaistus tuosta? Tarviiko vielä toinen rangaistus olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hyväksi tuollainen, mutta onhan se vanhemmasta erittäin turhauttavaa, kun olet kymmeniä kertoja jankannut lapselle: älä tee noin, koska satutat itsesi siinä. Ja sitten lapsi kuitenkin tekee niin.
Eikö se sattuminen ole tavallaan sitten se rangaistus tuosta? Tarviiko vielä toinen rangaistus olla?
Näin kai, mutta siltä olisi voinut välttyä, jos olisi kuunnellut vanhempia. Ei kaikkia virheitä tarvitse itse tehdä, voi oppia myös muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole hyväksi tuollainen, mutta onhan se vanhemmasta erittäin turhauttavaa, kun olet kymmeniä kertoja jankannut lapselle: älä tee noin, koska satutat itsesi siinä. Ja sitten lapsi kuitenkin tekee niin.
Eikö se sattuminen ole tavallaan sitten se rangaistus tuosta? Tarviiko vielä toinen rangaistus olla?
Näin kai, mutta siltä olisi voinut välttyä, jos olisi kuunnellut vanhempia. Ei kaikkia virheitä tarvitse itse tehdä, voi oppia myös muilta.
Joo tietysti pitää torua siitä, mutta eikö se itensä satuttaminen jo toimi rangaistuksena ja muistaa sitten, että ei kannata tehdä uudelleen? Mitä hyötyä siitä olisi, jos vielä lisäksi saisi remmiä?
Sekin on kuulemma kasvatuskikka.