Eläminen ja asuminen puolison omistamassa kodissa
Menimme hiljattain naimisiin ja muutin puolisoni omistamaan huoneistoon. Asuin aiemmin vuokralla. Miehelläni on isohko asunto eikä mulla ole varaa ostaa siitä itselleni puolikasta tms. Nyt olenkin miettinyt, miten tästä eteenpäin. Mieheni ei halua muuttaa asunnostaan eikä mulla olisi varaakaan niihin kriteereihin, mitä hän kodilta edellyttää. Hänellä yksi lapsi, mulla ei lapsia, joten ymmärrän että koti menee perintönä hänen lapselleen. Nyt kuitenkin alkanut vaivata ulkopuolinen olo täällä huoneistossa, jotenkin se tunne että tää olis mun kohti puuttuu. Meille tuli jo erimielisyyttään siitä, kun ehdotin tähän kotiin pientä remontti-ideaa, mistä hän ei pitänyt. Hän sanoi että hän omistaa tän paikan - mikä tietty on totta. Miten te muut, jotka asutte puolison omistamassa kodissa, olette viihtyneet ja saaneet kodin tuntumaan myös teidän kodilta?
Kommentit (53)
Kriittisimmät tavarat on kassissa ja laatikoissa pakattuna, jos lähtö tulee.
Varakämppä on järjestettynä, joten voin liikahtaa tarvittaessa muutamassa tunnissa.
Se luo turvallisuuden tunteen, jonka avulla voi sitten asettua 'kodiksi'.
En ole.
Kaksi vuotta olen ollut miehen luona enkä ole valinnut edes mitään irtaimistoa. Osallistun juokseviin kuluihin.
Ei minua haittaa, ihan hyvin voisin asua vaikka hotellissa tai majakassa, olla irtolainen. Minusta tämä on vapauttavaa! Kotini ei ole materiassa.
Miksi ette keskustelleet ja sopineet kaikkea ennen kuin muutit?
Ikävä asua ikäänkuin vieraana vailla sananvaltaa.
Olisiko parempi muuttaa erilleen ja jatkaa etäsuhteessa?
Joko asut miehesi asunnossa ja tyydyt siihen, että mies päättää mitä asunnossaan tekee tai muutat omaan asuntoosi. Yksinkertaista.
Toki, jos miehesi on kiltti ja ajattelee sinua ja sinun viihtymistäsi, niin suunnittelette yhdessä asuntoon remonttia. Näin ei kuitenkaan vaikuta olevan viestisi perusteella.
Miksi menit naimisiin, kun on tuollainen kuvio?
Vierailija kirjoitti:
Onko avioehto?
Mitä avioehto tähän kuuluu?
Meillä siinä mielessä eri tilanne, että ollaan tämä talo yhdessä etsitty, yhdessä remontoitu ja sisustettu. Mä vain luottotiedoton niin ei voinut ottaa lainaa ja taloa myös mun nimiin. Olemme naimisissa eikä ole avioehtoa. Yhteisiä lapsia ei ole. Kyllä tämä on koti myös mulle ja mun lapselle eikä vain miehelle. Miehen kaksi lasta eivät ole tässä koskaan edes asuneet ja nuorinkin vain hetken.
Ymmärrän tunteesi. Olisiko sinun mahdollista ostaa itsellesi sijoitusasunto? Pahan päivän varalle olisi oma koti.
Aloitus on Tarina-tädin aloitus. Siis käytännössä puhdas provo.
Epämääräinen ja täysin epäjohdonmukainen trolli.
Kuka muka menee naimisiin jos välit muka ovat noin huonot, ettei voida edes kodin sisustamisesta yhdessä keskustella?
Ja missä ne kaikki ap:n omat tavarat, joita hän omisti ennen naimisiin menoaan?
Mahtuiko ne tavarat ja huonekalut sun muut, kotiin jossa hän asuu aviopuolisona.
Aivan totaalisen diipa daapa aloitus.
Ostettiin uusia molemmille mieluisia huonekaluja ja osa oli kummankin vanhoja.
Ihan tunsin asunnon kodiksi sitten.
Meillä mies omistaa talosta 2/3. Sanoin ennen muuttoa, että jos kerrankin sanoo, että hän määrää yksin jotain kotiin liittyvää, koska omistaa enemmän, häivyn samantien. Ei ole sanonut. Ollaan myös uusperhe. Ei yhteisiä lapsia. Talon osalta ollaan tehty asumisoikeustestamentti muutamalle vuodelle ja henkivakuutus kattaa parin vuoden asumiskulut. Näin kummankaan lapset ei voi häätää heti kodista, jos oma vanhempi kuolee. Kumpikaan ei haluaisi tähän pidemmän päälle yksin jäädä.
En tiedä sopeutuisinko ap:n tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko avioehto?
Mitä avioehto tähän kuuluu?
Sitä vaan, että ironisesti eron tullessa ap:lle kuuluu puolet asunnosta, jota mies hallitsee avioliiton aikana.
Mun diipa daapa elämä ainakin on mennyt kuin ap:lla. Muutin soluasunnosta mieheni luo. Asutaan tässä edelleen. Ei ollut huonekaluja tuoda tähän. Kesti hirveän pitkään tuntea tämä kodikseni, vaikka miehellä oli vieraanvarainen asenne. Varmaan 5 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Kriittisimmät tavarat on kassissa ja laatikoissa pakattuna, jos lähtö tulee.
Varakämppä on järjestettynä, joten voin liikahtaa tarvittaessa muutamassa tunnissa.
Se luo turvallisuuden tunteen, jonka avulla voi sitten asettua 'kodiksi'.
Mä ottaisin kyllä ihan kaikki omat tavarat ja lähtisin, mutta vaikuttaa kyllä todella loistavalta ja turvalliselta suhteelta jos se pitää varautua tekemään tunneissa.
Minä olen asunut koko yhteiselon ajan miehen kotona, joka oli aluksi hänen perheensä perintöä eli kuolinpesän omaisuutta. Erinäisten värikkäitten vaiheitten jälkeen hän on nyt tämän asunnon omistaja, ja kyllä minä tämän jo näiden vuosikymmenien jälkeen kodikseni tunnen. Silloin oli vähän haastavampaa, kun täällä hääri joskus koko suku.
Mieluummin miehen asunnossa kuin opiskelijasolussa.
Vierailija kirjoitti:
Ostettiin uusia molemmille mieluisia huonekaluja ja osa oli kummankin vanhoja.
Ihan tunsin asunnon kodiksi sitten.
Jos oot ap, niin miksi sitten sanot aloituksessi, ettet tunne aviomiehesi kotia kodiksesi, vaan olo siellä tuntuu vieraalta?
Jos sulla on siellä kerran sun omia huonekaluja, ja vielä lisäksi yhdessä ostettuja huonekaluja?
Siis huomaatko ap itse, miten falskia ja epämääräisiä sun puheesi ovat?
Jotenkin tuntuu, että sulla on jokin vakava ongelma pääkopassa, siis todellinen ongelma.
Jatkuva valheiden ja keksittyjen juttujen kirjoittaminen tänne, se on sinun suurin ongelmasi!
Siis muutit asuntoon vastan, kun menitte naimisiin? Ette kokeilleet yhdessä asumista ennen naimisiin menoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko avioehto?
Mitä avioehto tähän kuuluu?
Sitä vaan, että ironisesti eron tullessa ap:lle kuuluu puolet asunnosta, jota mies hallitsee avioliiton aikana.
Ei välttämättä kuulu, jos mies on ostanut ja maksanut asunnon ennen avioliittoa.
Ikävä asenne sun miehellä. Taitaa muutenkin tykätä pomottaa ja näyttää kaapin paikkaa. Toivottavasti tykkäät.