Äitini sairastui rintasyöpään -mitä tehdä?

Siellä on tukihenkilöitä, jotka tulevat tapaamaan ja antamaan positiivista kokemusta aiheesta.

Mitään voivotteluja ei tarvita.

Lähdette siitä, että nyt on rintasyöpä ja se parannetaan PISTE.



ja elämä jatkuu.

Soittele, kysele kuulumisia, käy tapaamassa,vie lenkille jne. Jos äitisi saa sytostaatit ja sädehoidon, hän voi olla tosi väsynyt ja voimaton, eli käytännön apukin on varmaan arvossaan. Itse olen ainakin arvostanut siivoajaa ja ruuanlaittajaa. Tsemppiä äidillesi!

ihan sama tilanne. noloa myöntää, etten osannut hoitaa tilannetta hyvin, välillä tavatessamme tai puhelimessa yritin vain vähän kysellä hoidoista jne. huoli oli kuitenkin valtava, ja onneksi lopulta äiti leikkauksen jälkeen toipui, ja ei ole ainakaan vielä uusiutunut. jottei jää harmittamaan (niin kuin mulla) niin ehkä kannattaa ottaa härkää sarvista ja ilmaista suoraan huoli äitille, ja kertoa että haluaisit olla tukena mutta et oikein tiedä miten. näin äitisi ainakin tietää, että hän on ajatuksissasi.

ja keskustella asiasta äitisi haluamalla tasolla.



Tsempata ja tukea hoitojaksojen aikana. Lasteni mummi siis anoppi sairasti rintasyövän ja meistä tuli todella läheisiä tuona aikana.



Hän kokee että minusta oli korvaamaton apu ja tuki, välimatkaa on pitkälti joten puhelimessa käytiin näitä keskusteluja.



On myös ymmärrettävä se ettei potilas jaksa aina puhua varsinkaan tiettyjen hoitojen jälkeen jolloin väsymys voi olla melkoista.



Korosta sitä että nykyisellään hoitomuotoja on monia ja ne ovat kehittyneet valtavasti.



Nyt mummi on selättänyt syövän ja saanut terveen paperit ja ihmettelee kuinka onnekas hän on ollut. Syöpälaji oli sellainen jossa heikoin selvitymisprosentti.



Silloin kun rankat hoidot on menossa en suosittele yökyläilyjä ellei äitisi sitä toivo. Hoitoihin toki kukin reagoi yksilöllisesti joten potilaan jaksaminen vaihtelee.

Jotenki suhtautuminen tuntuu vaikealta, kun kyseessä on oma äiti. Olemme lähentyneet etenkin sen jälkeen kun sain lapsia, mutta emme kuitenkaan jaa kovin henkilökohtaisia asioita. Lisäksi äitini on/haluaa olla hyvin vahva nainen. Käytännön apu tuntusi itselle helpoimmalta tarjota, mutta on välimatkan ja lasteni takia juuri vaikein. Ehkä täytyy ottaa härkää sarvista ja kysyä suoraan mitä voin tehdä. Tällä hetkellä vastaus kyllä varmaan on vielä "et mitään", koska hoidot ovat vasta alkamassa ja äitini tuskin käsittää itsekkään asiaa täysin.

Hän oli persoonaltaan sellainen, ettei halunnut jakaa asioitaan, varsinkaan syöpää, kenenkään kanssa. Sitten kun viimeiset kuukaudet koittivat, hän oli kuudessa vuodessa saanut karkoitettua kaikki ystävät ympäriltään. Lopulta hän oli vihainen ja pettynyt, kun kukaan ei pidä yhteyttä. Tosi vaikea tilanne meille omaisillekin. Meistä muutamat sai olla mukana auttamassa viimeisinä kuukausina, mutta hyvä jos muut omaiset saivat soittaa. Tosi raastavaa seurata vierestä, muttei kuitenkaan vierestä. Lopulta sain hoitaa häntä kolme viikkoa ja ne viikot eheyttivät meidän suhdettamme parhaiten. Kova ikävä jäi. Voimia teille. Kysy suoraan hoidoista ja pidä yhteyttä ainakin puhelimitse. Välillä harmitti, että olisi vain pitänyt aiemmin vaatia siskoani juttelemaan sairaudestaan, mutta ehkä se kuitenkin meni niinkuin siskoni halusi.