Kai se on pakko myöntää etten pärjää lasteni kanssa! :(

Eritoten kun olen nyt yksin heidän kanssaan koko kesän! Onneksi kohta yksi menee kouluun, toinen eskariin ja kolmas ryhmikseen. En kyllä jaksais mitään kotiäitipäiviä taas. Todella rankkaa hommaa!

vielä halua laittaa noita mihinkään, pakko yrittää jaksaa! ap

Lapsilla on hyviä ja huonompia päiviä.



Ei siitä tarvi vetää sitä johtopäätöstä että olet ihan kehno etkä pärjää.

että tällaset päivät alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Jopa kuopuksella on jo uhman oireita ja oma pinna lyhenee koko ajan. ap

jatkuva keskeneräisyyden tunne kuuluu äitiyteen

kuin ap:llä.



Itsestä tuntuu, että päivät yhtä tappelua ja kurinpitoa sekä äidin huutoa.



Huusholli kaatuu kohta päälle. Ja univelkaa on ihan vaikka muille jakaa..

Tiedän, että on helpommin sanottu kuin tehty. Siitä on kuitenkin kummasti apua, kun äiti pysyy rauhallisena. Kaikki menee pieleen jos itsekin sortuu huutamaan.

Mullakin tunne, että huonoja päiviä on paljon enemmän kuin hyviä. Oon jo puolen päivän paikkeilla yleensä niin väsynyt, että iltapäivä on yhtä iskän odottelua... Kyllä pojat ovat toki ihania, mutta niin vauhdikkaita ja ÄÄNEKKÄITÄ, että tuntuu, etten kuule edes omia ajatuksiani. Ja koko ajan pitäisi olla valppaana, koska ne on siis ihan koko ajan joka paikassa. Kiipeisivät varmaan tapetteja pitkin kattoonkin nää marakatit jos vaan osaisivat...

No, kylläpä tästä oon palailemassa työelämään vähitellen viiden vuoden kotona olon jälkeen, joten kaipa se tästä. On vaan niin totaalinen "kotiäidin työuupumus" ettei tosikaan...