Miten pääsee eroon siitä, että tarvitsee vanhempien hyväksynnän tekemisilleen

Kerro joku esimerkki asiasta, jota eivät hyväksy.

Vetämällä rajat vanhemmilleen. Jos olet aikuinen ihminen etkä minkään holhouksen alainen, tämä lienee helpompaa.

Olen nelikymppinen ja vieläkin menen piiloon tupakalle ettei äiskä ja iskä näe.

Ikä tekee tehtävänsä. Moni voi ja saakin olla eri mieltä, mutta oman kokemukseni kautta vanhempien mielipiteiden huomioon ottamisesta vapautuu siinä 30- 35- vuotiaana. Se vain tapahtuu itsestään. Itselläni oli koko lapsuuden hyvin vähän painetta miellyttää vanhempiani, mutta silti sitä jotenkin automaattisesti mietti nuorempana, että mitähän mieltä vanhemmat tästä ovat, vaikka tekikin siitä huolimatta omat valinnat ja päätökset. Tästä vaan vapautui täysin ja luonnollisesti iän karttuessa. Kutsun tätä lopulliseksi aikuistumiseksi.

Jos olet 18v ja asut itsenäisesti. On sinun asiasi omille pätöksillesi ja asioillesi.Et tarvitse täysi ikäisenä heiltä lupaa mihinkään,kun asut heidän nurkista pois!Mutta jos asut täysi ikäisenä vanhempiesi koti,he sanelevat yhä ehdot.Reilua on kuitenkin aina puhua asioista suoraan vanhemmille olit minkä ikäinen tahansa,asuit sitten missä tahansa?Ole suora ,puhu suoraan kaikille .Älä koskaan oleta luule,kuvittele! Kaikki asiat selviää keskuteluilla, omaisten kanssa,ystävien ja sukulaistenkanssa heti.Omat rajasi voit vetää kun muutat lapsuuskotisi pois ja hyvä ne tehdä heti selväksi.Ei tule turhia luuloja puolin ei toisin.

Ei kai siitä tunteesta pääse välttämättä koskaan. Kun sellainen ajatus tulee mieleen, muistutat itseäsi, ettei sillä ole väliä mitä vanhemmat tai kukaan muukaan ajattelee tekemisistäsi. Sinun elämäsi, sinä päätät.

Hyväksyt, että ajatuksesi eivät totuuksia tai toimintaohjeita. On aivan mahdollista toimia toisin, kuin ajatukset ohjaa. Se on vain vähän työläämpää ja aiheuttaa helposti jonkin verran ahdistusta. Mutta sehän ei haittaa mitään. Ensin muuttuu toiminta ja vasta toistojen kautta ajattelu.

Ei kai siitä hyväksynnän tarpeesta kokonaan eroon voi päästäkään, sehän on ihan tavallinen inhimillinen tarve meillä kaikilla. Itse olen vaan opetellut kestämään muiden ihmisten "huolta" ja "pettymystä" kun teen päätöksiä ja ratkaisuja jotka vaikuttavat ikävällä tavalla heidän elämäänsä.

Esim. en ole mennyt ensimmäisen vastaantulijan kanssa naimisiin, kuten suvussa on tapana. En ole jämähtänyt pikku paikkakunnalle, lähelle sukua. En käytä kaikkea vapaa-aikaani ikuisissa sukujuhlissa, joita on moooonta. En kasaa vapaa-ajalleni askareita, jotka eivät kiinnosta minua. En pidä yhteyttä sukulaisiin, joita en halua nähdä. En tee kaikkea itse, vaan maksan mieluummin valmiista.

Olen joutunut hyväksymään sen, että muut sisarukset ovat läheisempiä vanhemmilleni, koska ovat "kunnollisia" eli ovat valinneet ne samat asiat mitä kaikki muutkin suvussa. Ja minä olen se musta lammas, koska elän omaa elämääni. Olen kylläkin huomannut, että serkkujeni lapsissa on myös sellaisia jotka ovat ottaneet etäisyyttä sukuun, ja hyvä niin. Surullista on vain se, että osa sisaruksistani on todella kateellisia, koska eivät ole uskaltaneet tehdä omia ratkaisujaan, kun ovat pelänneet menettävänsä suosikki-asemansa perheen hierarkiassa. Minua se ei ole haitannut, koska minulle tärkeämpää on vapaus valita itse.

Jos tuntee noin, kannattaa ottaa vähän etäisyyttä heihin, napanuora ei ole vielä katennut.