Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

-ostivat vaatteita. aika usein pyytämättäkin. 

-toivat joskus ruokaa tullessaan.

-vievät vauvan vaunulenkille jos pyydettiin.

Toiset isovanhemmat kävivät n. kerran kuussa tai vähän harvemmin. Mummi laittoi ruoat, pyykkäsi ja siivosi. Ukki oli paljon vauvan kanssa. Ostivat kaupasta meille pesuaineita, ruokaa yms.

Toiset isovanhemmat tulivat lähinnä passattaviksi. 

Arvaat varmaan, kumpia arvostin enemmän??

ei mitenkään

Anoppi kävi joka saaaaatanan päivä. Haukkui, kertoi kovaan ääneen mitä kaikkea tein väärin. Vielä olisi pitänyt herättää vauva päikkäreiltä, kun hän nyt vaan pikaisesti(3h) käy.

Toi tavaraa väkisin, vaatteet vauvalle usein rikki, likaisia ja väärän kokoisia, kun teki "löytöjä" kirpparilla ja tuttavien lapsenlapsien jämiä haali meille. Määrä, ei laatu, on tärkein. Suuttui kun en käyttänyt neljä numeroa liian isoja vaatteita, ihan hyvä se on, kun vähän käärii lahkeita.

Joo. Kasvatin selkärangan ja enää ei olla tekemisissä.

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Kahdet isovanhemmat. Toiset olivat niin vanhoja, etteivät pystyneet auttamaan, mutta ostivat välillä vauvalle vaatteita. Toisista isovanhemmista taas isäni oli hyväkuntoinen, mutta omaishoitajana äidilleni ja he asuivat parin tunnin ajomatkan päässä. Isä tuli silloin tällöin, ehkä kerran, pari kuukaudessa, päiväseltään pariksi tunniksi käymään ja vei vauvan vaunukävelylle, jolloin saimme olla hetken miehen kanssa kahdestaan. Se oli yllättävän tärkeä ja suuri apu, koska vauva huusi käytännössä ekat puoli vuotta putkeen eikä meillä ollut miehen kanssa muuta yhteistä parisuhde/hengähdystaukoa kuin ne pienet hetket, jotka isäni mahdollisti.

Kahdet isovanhemmat, joista toiset asuivat ulkomailla ja toiset olivat jo pitkästi yli 70- v ja eivät enää sairauksien vuoksi jaksaneet lastenhoitoa. Eli pärjäsimme ilman isovanhempien apua.

Isäni osti vaunut ja kaikki lisukkeet siihen, samoin kaikki vaipat kummallekin lapselle, sekä usein myös ruokaa. Hoiti kumpaakin lasta että pääsimme töihin. Nyt lapset on jo siis teinejä.

Tekivät ruokaa ja antoivat vaatteita. Vauva oli niin voimakkaasti vierastava, ettei häntä pystynyt jättämään edes isovanhemmille (huusi naama punaisena paniikissa koko ajan,

kun äiti poissa). Isompaa lasta ottavat hoitoonkin.

"Auttoi". Haali ties mistä jotain lumppuja joita velvoitti pukemaan lapsille, vaikka koko ei ollut edes lähellekään oikea. Kun en käyttänyt, suuttui ja haukkui. Vietti tunteja kertoen kuinka huono ihminen olen, erityisen epäonnistunut olen puolisona ja äitinä. Yritti väkisin saada vauvaa hoitoonsa, oikein auliisti sanoi että voii hoitaa, että pääsen shoppaamaan. Vihaan shoppailua. Hän myös mielellään syötti vauvalle sopimattomia ruokia, kun hänen suvussaan ei ole allergioita. En yksinkertaisesti uskaltanut jättää vauvaa hänelle.

Joo. Kasvatin selkärangan. Emme ole puheväleissä, ja hyvä niin.

Meillä sanovat mielellään jäävänsä vauvan kanssa kotiin, mutta yleensä tulee jo vartin päästä soitto perään, etteivät saa vauvaa rauhoittumaan ja voinko palata kotiin. Enää en edes kuvittele pääseväni mihinkään, jos vanhempani tulevat avuksi. Joo, saan siivota rauhassa heidän katsoessaan vauvaa, mutta siinä se.

Isovanhemmat ovat auttaneet tähän mennessä lähinnä taloudellisesti. Ostaneet vauvalle vaatteita ja tarvikkeita esimerkiksi. Mummo on tuonut leivonnaisia. Isoin apu oli asunnon remontointiapu vauvan syntyessä vaikka se nyt ei vauvaan juurikaan liity.

Ihan tyytyväinen olen tähän apuun. En oikeastaan osaa kaivata enempää tai edes tiedä mitä apua tarvitsisin. Leikkivät vauvan kanssa aina, kun nähdään mikä on kiva, niin tulevat tutuiksi. Meillä on kyllä helppo vauva, joten saadaan parisuhdeaikaa joka päivä useampi tunti ja muutenkin vauva viihtyy hyvin itsekseen, niin siinä pystyy päivän aikana hyvin siivoamaan ja puuhaamaan.

Toiset isovanhemmat asuivat lähellä ja työntyivät päivittäin "auttamaan", eli arvostelemaan minua ja kodin järjestystä sekä hakemaan vauvaa heille koko päiväksi, jotta saan olla rauhassa yksin. Hermo meni, enkä kaipaa heidän apua. Toiset isovanhemmat asuvat kauempana, mutta tulevat avuksi esim. miehen työmatkojen ajaksi, kunhan tietävät ajoissa etteivät ole jossain muualla menossa.

Vauva nyt 4kk. Molemmat isovanhemmat (-äidit) ovat ostaneet paljon vaatteita. Toinen isoäiti on käynyt kerran viikossa vaunuttelemassa vauvaa. Hän on myös kerran hoitanut vauvaa n. reilun puolen tunnin ajan, kun käytiin miehen kanssa kaksin lenkillä. Varmasti hoitaa tarpeen mukaan toistekin. Toinen isoäiti on käynyt kerran viikossa tekemässä ruokaa, ostellut ruoka-aineksia ja käyttänyt koiraamme lenkillä ja ottanut sitä hoitoon. On myös auliisti auttamassa miten vain, jos niin pyytää.

Olen kiitollinen osallistuvista ja läsnäolevista isovanhemmista lapselleni.

Vierailija kirjoitti:

"Auttoi". Haali ties mistä jotain lumppuja joita velvoitti pukemaan lapsille, vaikka koko ei ollut edes lähellekään oikea. Kun en käyttänyt, suuttui ja haukkui. Vietti tunteja kertoen kuinka huono ihminen olen, erityisen epäonnistunut olen puolisona ja äitinä. Yritti väkisin saada vauvaa hoitoonsa, oikein auliisti sanoi että voii hoitaa, että pääsen shoppaamaan. Vihaan shoppailua. Hän myös mielellään syötti vauvalle sopimattomia ruokia, kun hänen suvussaan ei ole allergioita. En yksinkertaisesti uskaltanut jättää vauvaa hänelle.

Joo. Kasvatin selkärangan. Emme ole puheväleissä, ja hyvä niin.

Hirmu tutun oloista.

Eipä hirveästi ole isovanhemmilta apua saatu. Ongelma on myös ehkä se, että itselläni on erittäin korkea kynnys pyytää mitään keneltäkään.

Tällä hetkellä eniten tarvitsisimme puolison kanssa kahdenkeskeistä aikaa, että joku ottaisi lapset vaikka yökylään edes yhdeksi yöksi, mutta useammalle lapselle on hankala järjestää hoitopaikkoja. Toivoisin nimenomaan, että isovanhemmat itse haluaisivat viettää lasten kanssa aikaa, eikä niin, että me sitä jotenkin vaadittaisiin.

Isovanhemmista oli oikeastaan vauva-aikana melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Tulivat pitkäksi aikaa kerrallaan käymään, koska oli välimatkaa. Jouduin laittamaan ruoat isommalle porukalle, piti seurustella isovanhempien kanssa (eivät ymmärtäneet tarvettani levätä/olla omissa oloissani) jne. Voi, kun olisivat olleet enemmän avuksi arkisissa asioissa. Vierailut enemmän stressasivat ja pääsin helpommalla, kun oltiin kotona vain oman perheen kesken.

Omat vanhempani olivat myös tosi rasittavia sen suhteen, että olisivat vauvaperheessä halunneet pitää omat aikataulunsa ja rutiininsa. Eivät ymmärtäneet, miksei pientä vauvaa saa nukkumaan klo x, jolloin heistä olisi hyvä käydä nukkumaan. Samoin oli vaikea käsittää, miksi emme pienessä kodissamme halunneet isovanhempien heräävän omaan rytmiinsä kukonlaulun aikaan kolistelemaan, kun vauva sattui nukkumaan aamuisin vauvaksi pitkään eli kahdeksaan asti.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanovat mielellään jäävänsä vauvan kanssa kotiin, mutta yleensä tulee jo vartin päästä soitto perään, etteivät saa vauvaa rauhoittumaan ja voinko palata kotiin. Enää en edes kuvittele pääseväni mihinkään, jos vanhempani tulevat avuksi. Joo, saan siivota rauhassa heidän katsoessaan vauvaa, mutta siinä se.

Ihana että muillakin on tällaista!! Luulin olevani ainut!

Meillä on minun vanhempani ja puolison isä vaimoineen. Puolison isä asuu kaukana ja on muutenkin niin sairas, että hänestä ei olisi vauvaa hoitamaan. Joskus hän antaa rahaa vauvan tilille laitettavaksi. Minun vanhempani ovat mielellään puuhaamassa vauvan kanssa, viihdyttävät ja katsovat perään hetken aikaa, jotta voimme puolisoni kanssa käydä rauhassa vaikkapa saunassa. Joissain asioissa vanhempani kävelevät ylitseni ja ovat mm. syöttäneet vauvalle tavallista hilloa, ihan vaan "hauskan" reaktion toivossa pöytäsokerin makeudelle. Autoillessa ei pidetä turvakaukalon käyttöä niin nökön nuukana, kun "ei täällä maalla virkavalta valvo niiden käyttöä". Vaikka asioista on keskusteltu, en voi luottaa siihen, että he kunnioittaisivat meidän vanhempien toiveita enkä siksi voisi kuvitellakaan, että vauva jäisi heidän hoidettavakseen pidemmäksi aikaa tällä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.