Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

Meillä anoppi muutti vastusteluista huolimatta asumaan kanssamme ja koska olin etukäteen miettinyt jaksamista jne., niin miehen mielestä järjestely oli hieno.

Ensimmäiset 6 kk anoppi oli se, joka huolehti lapsesta, minä sain korkeintaan imettää. Anoppi oli kodissamme kuin omassaan ja mies loukkaantui, jos menin hänelle jostain huomauttamaan.

Anoppi on kiinalainen ja heidän kulttuurissaan tämä on normaalia.

Meillä on yksi lapsi eikä enempää tule.

Vauva-aikana olin yksin, paitsi että anoppi tuli tekemään ruokaa, kun tulimme synnytyslaitokselta. En ole varma, oliko se hyvä asia. Mutta vauva-aika oli vaikeaa. Sitten kolmevuotiaana alkoi olla joskus yötä mummolassa. Se oli kivaa.

Muistivat vauva-aikana synttäri- ja joululahjoilla. Asutaan samalla paikkakunnalla eli 30km ja vierailivat kylässä kerran pari kuukaudessa ja saman verran

käytiin heillä.

Meillä isovanhemmat iäkkäitä n. 70v eikä tullut edes mieleen vauva- tai taaperoaikana pyytää tai ottaa vastaaan hoitoapua, vaikka mielellään olisivat antaneet, koska emme olisi uskaltaneet antaa lasta enää tuossa iässä, kun heidän reagointikykynsä ja voimavarat ovat alentuneet jo ikänsä puolesta.

Sen olen huomannut jo töissä, kun arvioidaan heidän auton ajokykyä liikenteessä.

Kerran kaksi vuodessa kutsuivat syömään. Meille ei eivät koskaan tulleet vaikka kutsuttiin.

Ei me tarvittu apua. Olisivat kyllä varmasti auttaneet jos tarvetta olisi ollut.

Vauvalla oli koliikki ja pyydettiin isovanhempia avuksi. Eivät tulleet. Kun koliikki meni ohi, niin sitten olisi haluttu kylään, kun vauva oli helpompi. Noh, nuo kyläilyt oli sitä, että mummo lässytti koko ajan vaan vauvalle ja muuten olivat passattavana. En jaksa ottaa heitä kovin usein kylään, kun vierailut ovat yksi työmaa. Mummolaan matkustaminen ei ole sen helpompaa, kun paikka ei ole vauvalle turvallinen ja aggressiivinen lemmikki pyörii vauvan ympärillä. Helpompi kotona huolehtia yksin vauvasta.

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Meillä miehen vanhemmat odottivat tasapuolisuutta, joka toinen kerta olisi pitänyt matkustaa heille käymään. Oli aivan järjetön työ pakata pieni, allergioista kärsinyt vauva kaikkien tavaroiden kanssa mukaan ja matkustaa päiväksi heille. Tavaraa oli paljon ja nukutusrutiinit yms vaikeita vieraassa paikassa. Helpompaa oli kahdella terveellä tuoreella eläkeläisellä tulla kylään, mutta isovanhemmat eivät tätä ymmärtäneet. Eipä nähty vauva-aikana kovin usein, kun en jaksanut huolehtia vauvaa mummolaan kuin parin kuukauden välein.

Meillä 3 lasta, 3-, 5- ja 8-vuotiaat. Isovanhemmista mun vanhemmat asuvat 500 km päässä joten eivät ole auttaneet lastenhoidollisesti tai arjessa koskaan mitenkään. Eivät logistisesti pysty.

Miehen vanhemmat asuu samassa kaupungissa, mut ei heistäkään ole apua isosti ollut. Anoppi on vielä työelämässä ja kuuluu yhden ison yrityksen johtoon, eikä hänellä ole aikaa auttaa. Lapset on joskus ollu muutaman tunnin hänen luonaan kun on käyty kahdestaan leffassa tai vastaavaa ja muutamana jouluna ollaan saatu anopilta lahjakortti MLL:n lastenhoitopalveluihin.

Appi on alkoholille perso ja jokseenkin epämiellyttävä ja epäluotettava henkilö jonka elämään mahtuu lähinnä ravit ja nuorten naisten jahtaaminen eikä hän ole koskaan osoittanut mielenkiintoa lapsenlapsiinsa. Mies ei edes suostu siihen, että isänsä olisi kahden lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Jaahas, meillä sama. Näitä riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Miten avuton pitää olla, ettei saa kotiaan siivottua ja kaappejaan lukittua? Herrasiunaa. Toinen katsoo lapsia ja toinen siivoaa, vauvat nukkuvat aika paljon kuitenkin. Pojan perheessä on kolme, vanhin on kolme vuotias, kyllä heillä on siistiä aina. Käyn kyllä paljon hoitamassa lapsia mutta aina sellasessa tilanteessa, kun on pakollisia menoja miniällä, sellasta joihin ei lapsia voi/kannata viedä. Miniä tekee aina ruoat valmiiksi, minä hoidan lapset.

Mielelläni käyn, olen sanonut, että aina saatte pyytää ja tulen mielelläni, olen eläkkeellä.

Samaa nauroin. Nykyään on koneet ja laitteet apuna, pitkät vanhempainvapaat. Uskomattomia aina täällä nämä valitusketjut.

Miten te kehtaatte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Jaahas, meillä sama. Näitä riittää.

Vilkase peiliin, mieti viitsisitkös itse auttaa kaltaistasi hapannaamaa!

Meillä on yksi lapsi. Miehen vanhemmat asuvat kaukana niin eivät pysty oleman avuksi. Omat vanhempani ovat auttaneet lapsen hoidossa ja ottavat yökylään ja saamme silloin myös omaa aikaa. Siivous- ym. apua emme tarvitse koska ehdimme itse kotimme hoitaa. Vanhempani ovat vielä työelämässä ja heillä on oma huushollikin hoidettava ja omakotitalon työt.

Kun minä olin lapsi, niin muistan että isovanhemmat vaan kyläilivät ja äiti passasi, juttelivat kyllä minulle ja toivat tuliaisia, mutta eivät leikkineet tai hoitaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.

Ennen tuo oli ihan normaalia isovanhemmuutta. Vasta nykyaikana on alettu vaatia isovanhemmilta tauotonta lastenhoitoa ja hyysäystä.

Eivät auttaneet mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vanhemmat asuu tunnin matkan päässä. On pyydetty apua tyyliin, että tulisivat vahtimaan lasta, jotta saamme siivottua kodin ja laitettua vauvaturvalliseksi eli lukittua kaapit yms. Sanovat joo joo, mutta eivät lopulta tule avuksi.

Siis teillä ei kaksi aikuista kykene siivoamaan kotia, jossa on lapsi? Kerro ihmeessä,mitä teet työksesi eli missä noin avuttomat pärjäävät ja saavat siitä vielä palkkaakin.

Siivouksessa on paljon tuötehtäviä johon tarvitsan kaksi yhtä aikaa.

Tietäisit jos koskaan siivoaisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meitä ei autettu mitenkään. Heille riitti että lähetettiin pari kuvaa vauvasta, jotta pääsivät leijumaan isovanhemmuudesta tutuilleen. Lapset nyt 5 ja 2 v, ei olla juurikaan tekemisissä, eivät käy synttäreillä yms.

Meillä täysin sama. Elossaolevat isovanhemmat näkevät lapsemme ehkä 2 kertaa vuodessa ja ekat viisi minuuttia otetaan kuvia hulluna, jotta voivat näyttää, miten "osallistuvat" lapsenlasten elämään. Sen jälkeen haluavat vaan puhua aikuisten juttuja eikä lasten jutut kiinnosta. Nyt vetoavat koronaan, vaikka huseeraavat muualla kylässä minkä ehtivät, mutta eivät käyneet synttäreille aiemminkaan, aina on ollut jotain hirvipeijaisia tai 10 vuotta sitten muualle muuttanut naapuri kutsunut juuri samaan aikaan kylään kuin olisi lapsen synttärit, niin tottahan toki sinne täytyy mennä, kun "ei olla Eilaa nähty aikoihin". Lapset saavat itse vanhempina päättää, ovatko näiden kanssa tekemisissä.

Ennen tuo oli ihan normaalia isovanhemmuutta. Vasta nykyaikana on alettu vaatia isovanhemmilta tauotonta lastenhoitoa ja hyysäystä.

Ennen mummot ei edes olleet töissä ka lapset saattoi olla koko kesän mummolassa.

Vierailija kirjoitti:

Asuttiin ulkomailla lasten syntyessä. Esikoisen synnyttyä mun äiti tuli meille pariksi viikoksi, kokkaili ja leipoi pakastimen täyteen ja oli mulle henkisenä tukena äitiyden ensi metreillä.

Kun odotin kuopusta mun vanhemmat tulivat meille ennen syntymää ja olivat reilun kuukauden. Heistä oli tosi paljon apua ja tukea ja esikoinen nautti isovanhempien seurasta, etenkin kun meidän sairaala-aika vauvan kanssa hieman venähti.

Ulkomaanvuosien aikana molemmat isovanhemmat kyläilivät noin kerran vuodessa 1-3 viikkoa kerrallaan. Miehen vanhemmat tosin tulivat enemmän lomalle passattavaksi kun omillani taas on tapana tarttua hommiin ja auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa ihan oma-aloitteisesti.

Nyt kun asutaan Suomessa niin mun vanhemmat ottavat lapsia ehkä kerran kuussa tai kahdessa yökylään ja ottavat joskus mökille kanssaan viikoksi, tykkäävät viettää aikaa yhdessä ja ovat läheisiä vielä noiden teinienkin kanssa.

Miehen vanhemmille lapsenlapset ovat enemmän jotain näyttelyesineen ja seurakoiran kaltaisia hahmoja. Tykkäävät viedä heitä kahviloihin ja teatteriin tai pyytää soittamaan pianoa vierailleen. Antavat usein heille rahaa ja mielestäni aivan naurettavan isoja summia, sellaisia joista (ja joiden käytöstä) pitäisi mielestäni sopia vanhempien kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan ollaan saatu paljon apua isovanhemmilta ja mikä parasta, lapsilla on heihin todella läheinen suhde.

Ei se ole varmaan anopin kovin helppoa tulla miniän kotiin, kääriä hihansa ja ryhtyä hommiin. Omalla äidillä se on helpompaa. Aika hienostihan appivanhemmat huomioivat lapset. Hyvää jatkoa teille, kuulostat mukavalle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuttiin ulkomailla lasten syntyessä. Esikoisen synnyttyä mun äiti tuli meille pariksi viikoksi, kokkaili ja leipoi pakastimen täyteen ja oli mulle henkisenä tukena äitiyden ensi metreillä.

Kun odotin kuopusta mun vanhemmat tulivat meille ennen syntymää ja olivat reilun kuukauden. Heistä oli tosi paljon apua ja tukea ja esikoinen nautti isovanhempien seurasta, etenkin kun meidän sairaala-aika vauvan kanssa hieman venähti.

Ulkomaanvuosien aikana molemmat isovanhemmat kyläilivät noin kerran vuodessa 1-3 viikkoa kerrallaan. Miehen vanhemmat tosin tulivat enemmän lomalle passattavaksi kun omillani taas on tapana tarttua hommiin ja auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa ihan oma-aloitteisesti.

Nyt kun asutaan Suomessa niin mun vanhemmat ottavat lapsia ehkä kerran kuussa tai kahdessa yökylään ja ottavat joskus mökille kanssaan viikoksi, tykkäävät viettää aikaa yhdessä ja ovat läheisiä vielä noiden teinienkin kanssa.

Miehen vanhemmille lapsenlapset ovat enemmän jotain näyttelyesineen ja seurakoiran kaltaisia hahmoja. Tykkäävät viedä heitä kahviloihin ja teatteriin tai pyytää soittamaan pianoa vierailleen. Antavat usein heille rahaa ja mielestäni aivan naurettavan isoja summia, sellaisia joista (ja joiden käytöstä) pitäisi mielestäni sopia vanhempien kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan ollaan saatu paljon apua isovanhemmilta ja mikä parasta, lapsilla on heihin todella läheinen suhde.

Ei se ole varmaan anopin kovin helppoa tulla miniän kotiin, kääriä hihansa ja ryhtyä hommiin. Omalla äidillä se on helpompaa. Aika hienostihan appivanhemmat huomioivat lapset. Hyvää jatkoa teille, kuulostat mukavalle ihmiselle.

Ei se kovin vaikeaakaan anopille olisi. Meillä on "teatteri-isovanhemmat", joita pitää vieläpä passata. Viimeksi kun tulivat meille, asumme eri kaupungissa, tulivat tietenkin teatteriesityksen takia, eivät meidän takia. He kävivät katsomassa esityksen ja tulivat meille ruokailemaan (kolmen alle kouluikäisen lapsen perheeseen). Autoin toista lasta pukeutumaan samalla kun ruoka paloi keittiössä pohjaan. Anoppi istui sohvalla, haukotteli ja pyysi Hesaria luettavakseen, kunnes ruoka on valmis. Ei oikeasti vaadi yhtään mitään muuta kuin normaalia tunne-elämää, että käärii ne hihansa kun on selvä paikka auttaa.

Ainakin naapurin huumejengillä lasten hoito sujuu toinen baarissa toinen hoitaa vuorottelua . Heimoperheellä on myös huumeet pääosassa ja lainavaateet....