Miten teillä isovanhemmat auttoivat vauva-aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sanovat mielellään jäävänsä vauvan kanssa kotiin, mutta yleensä tulee jo vartin päästä soitto perään, etteivät saa vauvaa rauhoittumaan ja voinko palata kotiin. Enää en edes kuvittele pääseväni mihinkään, jos vanhempani tulevat avuksi. Joo, saan siivota rauhassa heidän katsoessaan vauvaa, mutta siinä se.

Ihana että muillakin on tällaista!! Luulin olevani ainut!

Arvostaisin sitä, että olisi soitettu. Varsinkin kun itse pyysin, että soittavat jos vauvalla on hätä.

Tulin lenkiltä tilanteeseen jossa vauva on hiestä märkä ja huusi täysillä ja mummo hytkyttää ja hokee.:"kyllä mummo osaa hoitaa". Minut huomatessaan kertoi, että vauva alkoi ihan äsken huutamaan.

Eivät ole vielä koskaan auttaneet, lapset ovat jo kouluikäisiä. Vauvoista halusivat paljon kuvia, joita voivat esitellä tuttavilleen. Kävivät joskus ovella moikkaamassa ja ottamassa valokuvan. Lapsilla ei ole oikein mitään sidettä isovanhempiinsa ja itsellä vieläkin painavat muistot todella rankasta pikkulapsivaiheesta, jolloin apua ei saanut mistään.

Kerran oli pari tuntia lapsenvahtina vauvaiässä ja toisen kerran neljävuotiaana hetken aikaa kävelivät kaupungilla kahdestaan. Toinen isoäiti ei ole osallistunut muuten kuin joskus ilmestynyt kymppi tilille.

Meillä isovanhemmat käy töissä, joten eipä ole ajateltu, että heidän pitäisi lisäksi huolehtia meidän perheestä. Äiti huolehtii lisäksi omista vanhemmistaan ja enemmänkin mietin, että pitäisi auttaa häntä eikä hänen minua. Yksi vauva on kuitenkin paljon helpompi asia kuin dementikkopappa ja omaishoitajana sinnittelevä reumaattinen mummo.

Isovanhemmat asuu kaukana, joten mitään säännöllistä apua ei saatu. Esikoisen synnyttyä mun äiti tuli meille muutamaksi yöksi, kun lapsi oli jonkun viikon ikäinen. Muuten nähdään lähinnä silloin, kun ajellaan viikonlopuksi kotiseuduille. Silloin katsoivat vauvaa, kun käytiin saunassa, pitivät sylissä ja mummu vaihtoi vaippoja, vähän vanhempana syöttivät ja pappa nukutti päiväunille aina joskus. Muuten olivat ylimääräisinä silmä- ja käsipareina, niin itse sai olla vähän rennommin ja ehkä pelailla sisarusten kanssa. Mutta tämän saadakseen pitää siis ajella viitisen tuntia suuntaansa ja olla viikonloppu pois kotoa.

Ostavat kaikenlaista lapsille. Ottavat hoitoon tarvittaessa (hirveän usein ei ole viitsitty pyytää).

Suurin apu oli kyllä kun äitini katkaisi kinttunsa (ikävä juttu äidille toki) kun ensimmäinen lapseni oli vauva. Äiti hoiti vauvaa sillä aikaa kun minä siivosin, tein ruokaa ja vein koiria pihalle. Toki siis sohvalla tai sängyssä että maitopullo piti itse lämmittää mutta siinä kaikki. Se oli hyvää aikaa kun sai päivittäin aikuista seuraa ja oli paljon tekemistä. Ja joku muukin vauvan kanssa (mieheni oli tuolloin reissutöissä).

Vierailija kirjoitti:

Perheet ovat erilaisia, mutta ymmärtäähän nämä suuritarpeiset pariskunnat sen, että enempää lapsia ei sitten tehdä? Kun yhden kanssa ei kyetä elämään, niin ei tehdä lapsia lisää.

Meillä on kolme. Pärjätään itsekin, mutta kun kerran isovanhemmat haluavat osallistua lasten elämään niin ei kielletä. Vai pitääkö periaatteesta alkaa kieltää, että voi sitten ympäristölle jotain todistella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheet ovat erilaisia, mutta ymmärtäähän nämä suuritarpeiset pariskunnat sen, että enempää lapsia ei sitten tehdä? Kun yhden kanssa ei kyetä elämään, niin ei tehdä lapsia lisää.

Meillä on kolme. Pärjätään itsekin, mutta kun kerran isovanhemmat haluavat osallistua lasten elämään niin ei kielletä. Vai pitääkö periaatteesta alkaa kieltää, että voi sitten ympäristölle jotain todistella?

Meillä isovanhemmat osallistuvat koko perheen elämään, eivät ole lastenhoitajia. Kun asutaan samassa talossa, on lapsilla koko ajan kotona joku turvallinen aikuinen.

No voit kuvitella millaista apua saimme, kun asuimme eri maassa kuin isovanhemmat… omapahan oli valintamme.

Mun vanhemmilta saatiin kivoja ja hyödyllisiä lahjoja, miehen vanhemmilta muistaakseni tiskirättejä tjsp. Molemmat isovanhemmat asuvat kaukana, omat vanhempani eri maassa, joten mitään käytännön apua ei olla ikinä saatu.

Oma äitini haistatti pitkät.

Hän hoiti kahta lastani vain sen verran, että sai naapureilleen esittää isoäitiä.

Hänen hautajaisissaan sain sukulaisiltamme kuulla, kuinka hän oli hoitanut minun lapset ja elättänyt yh perheeni. Joka oli emävale! Asia oli päin vastoin. Äitini oli minulle velkaa vielä kuollessaankin.

Toiset isovanhemmat ovat yhden ainoan kerran nähneet lapsenlapsensa, heidän ollessa 7 ja 8 vuotiaat.

Kostivat lapsille, että jätin heidän rakkaan poikansa.

Meillä omat vanhempani ovat kuolleet ja appivanhemmat asuvat kaukana emmekä saa heiltä mitään apua.

-  Jotkut isovanhemmat auttaa mielellään. Monet eivät auta mielellään eivätkä vastentahtoisesti.

- Millaista apua saatte isovanhemmilta vauvan kanssa? Saamme apua 0 tuntia vuodessa. Hoidan omat lapset ihan mielelläni itse. Olen imettänyt lapsentahtisesti ja pitkään enkä halua olla erossa vauvasta.

- Auttaako isovanhemmat vauvan kanssa/tekevätkö teillä kotitöitä/järjestävätkö vapaa-aikaa teille vanhemmille? Oletteko tyytyväisiä apuun?

---> Eivät auta vauvan, leikki-ikäisen tai kouluikäisten lasten kanssa mitenkään. Isovanhemmmat eivät tee meidän kotitöitä, vaan teemme itse kaikki kotityöt. Isovanhemmat eivät järjestä meille vapaa-aikaa. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saa lastenhoitajan kotiin.

Olen tyytyväinen tilanteeseen. Minusta lastenhoito ja kotityöt eivät kuulu isovanhemmille mitenkään. Vastuu lapsista on lapsen äidillä ja isällä.

Vauva-aikana ei juuri mitenkään kun asuttiin kaukana. Nyt kouluikäisinä auttavat paljonkin, kerran viikossa on tytöillä mummolapäivä, jollon vanhempani hakevat lapset koulusta ja tuovat illalla kotiin. Ostavat paljon vaatteita yms. 

Ei mitenkään mutta ei ollut tarvettakaan. Lapsi oli 1,5v kun oli isovanhempien kanssa ilman vanhempia. Oli helppo vauva. Kyläiltiin toki puolin ja toisin jo vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Meillä omat vanhempani ovat kuolleet ja appivanhemmat asuvat kaukana emmekä saa heiltä mitään apua.

-  Jotkut isovanhemmat auttaa mielellään. Monet eivät auta mielellään eivätkä vastentahtoisesti.

- Millaista apua saatte isovanhemmilta vauvan kanssa? Saamme apua 0 tuntia vuodessa. Hoidan omat lapset ihan mielelläni itse. Olen imettänyt lapsentahtisesti ja pitkään enkä halua olla erossa vauvasta.

- Auttaako isovanhemmat vauvan kanssa/tekevätkö teillä kotitöitä/järjestävätkö vapaa-aikaa teille vanhemmille? Oletteko tyytyväisiä apuun?

---> Eivät auta vauvan, leikki-ikäisen tai kouluikäisten lasten kanssa mitenkään. Isovanhemmmat eivät tee meidän kotitöitä, vaan teemme itse kaikki kotityöt. Isovanhemmat eivät järjestä meille vapaa-aikaa. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta saa lastenhoitajan kotiin.

Olen tyytyväinen tilanteeseen. Minusta lastenhoito ja kotityöt eivät kuulu isovanhemmille mitenkään. Vastuu lapsista on lapsen äidillä ja isällä.

Sanot että olet tyytyväinen tilanteeseen. Ei kuulosta siltä. Kirjoitus tuntuu katkeran mummon tekstiltä.

Molemman puolen isovanhemmat auttoivat paljon, lähes joka päivä. Ottivat myös yöksi että saatiin joskus nukkua.

Ja ihan omasta tahdosta auttoivat ennenkuin joku ehtii tulla huutamaan.

Asuttiin ulkomailla lasten syntyessä. Esikoisen synnyttyä mun äiti tuli meille pariksi viikoksi, kokkaili ja leipoi pakastimen täyteen ja oli mulle henkisenä tukena äitiyden ensi metreillä.

Kun odotin kuopusta mun vanhemmat tulivat meille ennen syntymää ja olivat reilun kuukauden. Heistä oli tosi paljon apua ja tukea ja esikoinen nautti isovanhempien seurasta, etenkin kun meidän sairaala-aika vauvan kanssa hieman venähti.

Ulkomaanvuosien aikana molemmat isovanhemmat kyläilivät noin kerran vuodessa 1-3 viikkoa kerrallaan. Miehen vanhemmat tosin tulivat enemmän lomalle passattavaksi kun omillani taas on tapana tarttua hommiin ja auttaa kotitöissä ja lastenhoidossa ihan oma-aloitteisesti.

Nyt kun asutaan Suomessa niin mun vanhemmat ottavat lapsia ehkä kerran kuussa tai kahdessa yökylään ja ottavat joskus mökille kanssaan viikoksi, tykkäävät viettää aikaa yhdessä ja ovat läheisiä vielä noiden teinienkin kanssa.

Miehen vanhemmille lapsenlapset ovat enemmän jotain näyttelyesineen ja seurakoiran kaltaisia hahmoja. Tykkäävät viedä heitä kahviloihin ja teatteriin tai pyytää soittamaan pianoa vierailleen. Antavat usein heille rahaa ja mielestäni aivan naurettavan isoja summia, sellaisia joista (ja joiden käytöstä) pitäisi mielestäni sopia vanhempien kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan ollaan saatu paljon apua isovanhemmilta ja mikä parasta, lapsilla on heihin todella läheinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Toiset isovanhemmat kävivät n. kerran kuussa tai vähän harvemmin. Mummi laittoi ruoat, pyykkäsi ja siivosi. Ukki oli paljon vauvan kanssa. Ostivat kaupasta meille pesuaineita, ruokaa yms.

Toiset isovanhemmat tulivat lähinnä passattaviksi. 

Arvaat varmaan, kumpia arvostin enemmän??

Meillä vaan yhdet isovanhemmat, ne passattavat. Ja kun jossain vaiheessa pistin sille stopin, suuttuivat ja syyllistivät, kun en antanut enää lapsia nähdä. En vaan jaksanut enää lisätaakkaa lapsieperhearjen, töiden ym rinnalle.

Miehen vanhemmat hoitavat muutamana päivänä viikossa, omani eivät lainkaan. Asutaan nykyään lähellä appivanhempia, mutta tilanne oli sama kun välimatkat olivat toisinpäin. Appivanhemmilla on parempi toimintakyky, mutta mielestäni kysymys on enemmän persoonallisuuseroista ja arvomaailmasta. Itseäni hoisi toinen isoäiti päivittäin monen vuoden ajan, mutta syystä tai toisesta omat vanhempani eivät koskaan ole tarjonneet apua. Äitini kohdalla tämä vähän surettaa, isän kanssa välejä ei oikein ole muutenkaan. Olen kiitollinen siitä mitä olen saanut, eli appivanhempien avusta. Jos itse olen hengissä lastenlasten aikana, olen päättänyt auttaa missä vain voin.

Isovanhempia oli silloin kolme elossa. Yksi lähetti vähän rahaa kun pyydettiin ristiäisiin, ei tullut paikalle. Toinen ei auttanut mitenkään, asui vielä kauempana kuin ensin mainittu. Kolmas auttoi rahallisesti ja kerran katsoi vauvaa odotushuoneessa kun kävin fysikaalisessa hoidossa, oli itse sairas. Ala-asteen aikana kaksi isovanhempaa kuoli ja jäljelle jäi vain se joka antoi ristiäisten yhteydessä pienen rahasumman. Hän on tavannut lapset yhteensä kolme kertaa koko lasten elämän aikana. Soitti kuitenkin yllättäen elämänsä loppuvaiheessa ja halusi antaa lapsenlapsille, nyt sellaisen summan jolla saisi vaikka tietokoneet nuorille.